1. T&Y-lehti
2. Näin marginalismi syrjäytti evolutionaarisen taloustieteen

Näin marginalismi syrjäytti evolutionaarisen taloustieteen

Kirjan hyvyyttä ja ajankohtaisuutta korostavat viime aikojen suunnitelmat estää yrityksiä piilottamasta veron­alaisia tulojaan.

Erityisesti alustataloudessa toimivien yritysten valta on huomattava, ehkä suurempi kuin koskaan viimeisten 100 vuoden aikana. Ylönen jakaa vallan takana olevat tekijät viiteen tekijään: datan omistaminen ja hallinnointi, nopeasti kasvaneet julkiset hankinnat, yhteiskunnan kannalta merkittävän infrastruktuurin omistaminen ja luominen, verkkomarkkinapaikan luomisen tuoma valta ja lobbaus.

Esimerkki: Yritys kehitti Googlen hakukonetta tehokkaamman hakukoneen. Google rankaisi yritystä vähentämällä sen ja muiden sen kaltaisten yritysten hakusivustojen näkyvyyttä omilla hakusivuillaan. Google ei suostunut neuvotteluihin muiden yritysten kanssa, mikä rajoitti kilpailijan toimintamahdollisuudet pieniksi.

Ylönen luo myös teoreettista pohjaa yritysvallan analysoimiseksi teknologian ja yritysten rakenteitten muuttuessa nopeasti. Hänen lähtökohtansa ovat evolutionaarisessa taloustieteessä. Päämääränä on nähdä yritysten toimintojen kehitys erittelemällä prosesseja, jotka muuttavat samanaikaisesti yrityksiä ja yhteiskuntaa. Yllättäen Ylönen ei viittaa siihen evolutionaarisen taloustieteen osaan, jonka Richard Nelson ja Sidney Winter perustivat Yalen yliopistossa.

Ylösen toinen päämäärä kirjassa on tutkia yrityksiä ja niiden säätelyä käyttäen evolutionaarisen taloustieteen antamia välineitä hahmottaessaan kuvaa yrityksistä. Rakennelma alkaa nousta jo 1900-luvun alussa, aluksi Thorstein Veblenin ajatuksista ja päätyy John Kenneth Galbraithin näkemyksiin Yhdysvaltojen yritysten rakenteista 1960-luvun alussa. Teoria sopi hyvin yritysten vallankäytön analysoimiseen ja siten myös yritysten toimien säätelyn suunnitteluun.

Niinpä yritysten vallan säätelyyn suhtauduttiin viime vuosisadan alusta 1960-luvun alkupuolelle asti yleisesti suopeasti. Yhdysvalloissa säätelyä kiristettiin erityisesti 1930-luvun laman aikana. Toisen maailmansodan jälkeen YK:hon perustettiin erityinen tutkimusyksikkö, jonka tehtävänä oli kehittää yritysten säätelyä niiden vallan rajoittamiseksi. Ehdotuksissa otettiin huomioon erityisesti myös monikansalliset yritykset, koska oli huomattu niiden mahdollisuudet välttää veroja. Tilanne muuttui kuitenkin 1960-luvun jälkeen. Miksi?

Yksi tärkeimmistä palasista evolutionaarisen taloustieteen yritysmallissa ovat niin sanotut hallinnoidut hinnat. Ajatellaan, että tuottajat ja/tai myyjät asettavat hinnat, jotka pidetään vakaina tietyn ajanjakson ja tietyn liiketoimien sarjan ajan. Markkinat voivat määrätä hintahaarukan mutta eivät siis hintoja. Millä perusteella yritykset valitsevat hinnat? Evolutionaarisen taloustieteen yritysmallissa yritysten päämääränä on pitää yritys toimivana, siis välttää toiminnan lopettaminen. Yrityksethän toimivat hyvin epävarmoissa ympäristöissä eikä hintoja voi nopeasti muutella.

Jos yrityksen päämääränä on pysyä toimivana, luonteva hinnoittelusääntö on voittolisähinnoittelu, joka asettaa hinnat yksikkökustannusten mukaan. Siten yritys tuottaa voittoa, jolla se on toimintakykyinen. Yritys ei siis pyri maksimoimaan voittoja. Ylönen kuitenkin toteaa, että yritykset pyrkivät vähentämään yksikkökustannuksia esimerkiksi investoinneilla kasvattaakseen voittomarginaaleja, vieläpä suurempia kuin kilpailijoiden marginaalit. Eikö tässä ole kyse voiton maksimoinnista (ainakin pitkällä ajalla) tai kustannusten minimoinnista? Eikö tyytyväisyys, ”satisficing” (Herbert Simonin kehittämä teoria siitä, miten päätöksiä tehdään epävarmuuden vallitessa) olisi hyvä perusta yrityksen päätöksille?

Evoluutionaarisen taloustieteen mukaan yritykset eivät maksimoi voittoja. Yritys ei siis kasvata tuotantoa ja säädä hintoja siihen pisteeseen, jossa yrityksen tulon kasvu on yhtä suuri kuin kustannusten kasvu. Päätökset tehdään marginaalilla, kuten valtavirtataloustieteessä oletetaan.

Evoluutionaarinen taloustiede oli valtavirtataloustiedettä 1900-luvun alusta 1960-luvun alkuun asti. Yksi syy oli, että yrityksistä oli kerätty Yhdysvalloissa ja Englannissa runsaasti erilaisia tietoja kuten hinnoittelusta ja tuotannosta. Oli selvää, että hinnoittelu ei ollut marginalismin mukaista kuten eivät monet muutkaan yritysten päätökset. Alfred Marshallin teoriat eivät saaneet laajaa kannatusta.

Yritysten valtaa, sekä markkinavoimaa että poliittista valtaa, alettiin pitää harmittomana tai jopa hyvänä.

Evoluutionaarinen taloustiede oli siis valtavirtaa, joka antoi perusteet myös yritysten toimintojen säätelylle ja vallan rajoittamiselle 1950-luvulle asti. Sitten marginalismi kävi vastaiskuun. Yritysten valtaa, sekä markkinavoimaa että poliittista valtaa, alettiin pitää harmittomana tai jopa hyvänä. Tyypillinen argumentti oli, että yrityksen markkinavoima perustuu siihen, että se tuottaa parempia tuotteita kuin kilpailijat ja siis lisää hyvinvointia. Vastaavasti poliittinen valta lisää hyvinvointia, koska sen avulla voidaan vähentää säätelyä.

Ylönen korostaa, että marginalistit, erityisesti Chicagon yliopiston taloustieteilijät Milton Friedmanin johdolla, näkivät yllä viitattujen tutkimustietojen yrityksistä vastaavan vääriin kysymyksiin. Oikean tieteen kun tulee keskittyä ennustamiseen hyvin määritellyn teorian pohjalta; hyvä teoria luo malleja, jotka ennustavat hyvin.

Evolutionaarista taloustiedettä ja sen pohjalla olevaa yritysteoriaa voidaan pitää teoriana, joka tarjoaa mikroperusteet keynesiläisille makroteorioille; sekä valtavirran keynesiläisyydelle että erikoisesti jälkikeynesiläisyydelle.

Kummassakin oletus hintojen jäykkyydestä johtaa siihen, että kokonaiskysyntä määrittää kokonaistuotannon tason. Fontanan ja Setterfieldin (2010) työ sisältää erilaisia jälkikeynesiläisiä ja valtavirtakeynesiläisiä malleja. Niiden välinen ero on lähinnä siinä, että jälkikeynesiläisiin malleihin on otettu mukaan hysteresis-ilmiö. Se on mukana myös valtavirran keynesiläisissä malleissa.

Ylönen on käynyt läpi mielenkiintoisesti läpi prosessin, jonka seurauksena marginalismi syrjäytti evolutionaarisen taloustieteen valtavirtamallina. Muutoksen seurauksena evolutionaarisen taloustieteen edustajat saivat maineen vasemmistolaisina ja heitä syrjittiin. Joskus prosessi oli varsin likainen. Ylönen mainitsee erityisesti S.F. Hymerin kohtalon. Mutta myös aitoa keskustelua oli. Itse opin monikansallisten yritysten valtavirtateoriat ja empiirisen tutkimuksen tulokset Harvardin professorin Richard Cavesin kirjasta ”Multinational Enterprise and Economic Analysis”. Siinä Hymerin tutkimustulokset otetaan ystävällisesti vastaan, kuten myös muut evalutionaarisen taloustieteen tutkijat, joita kirjassa kattavasti mainitaan.

Ylönen on käynyt kirjassaan läpi yhtiövallan muutoksen 1900-luvun alusta nykyhetkeen ja yritysteorioiden näkemykset yhtiövallasta, ja kehittää evolutionaarisen taloustieteen yritysteoriaa alustatalouden ymmärtämiseksi. Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu ja nostaa esiin näkökulmia, joita ei ole suomalaisessa keskustelussa tullut vielä laajemmin esiin. Suosittelen!