1. T&Y-lehti
2. ”Koronnostoja tullaan jatkamaan”

”Koronnostoja tullaan jatkamaan”

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn ei usko stagflaation paluuseen, mutta näkee Venäjän ja Euroopan välien tulehtuneen pitkäksi aikaa.

Onko stagflaatio nousemassa historian hämäristä vai onko se jo täällä?

Käsitteet, jotka määrittelevät ajatteluamme, ovat samaan aikaan sekä hyödyllisiä että vaarallisia. Tarkoitan tällä sitä, että stagflaatio on käsite, joka syntyi tietyssä historiallisessa tilanteessa 1970-luvulla, jolloin kasvu oli hidasta, BKT putosi, inflaatio laukkasi ja työttömyys nousi pitkäksi aikaa hyvin korkealle.

Nykyisessä Euroopan ja Suomen talou­dessa on monia vahvuuksia, jotka eivät suoraan vertaudu 1970-lukuun. Meillä on kuitenkin varmasti stagflaation kaltaisia kehityskulkuja, ja stagflaation riski ja vaara on syytä tiedostaa ja yrittää tietysti välttää ajautumista siihen.

Euroopan talouden perusta on vahvempi ja työllisyys on kehittynyt hyvin viime vuosina huolimatta koronakriisistä. Lisäksi Euroopan pankkijärjestelmä on paljon paremmassa kunnossa kuin se on ollut pitkään aikaan kiitos pitkälti 10 vuotta sitten tehtyjen reformien kuten pankkisääntelyn uudistamisen ja yhteisen valvonnan rakentamisen.

Tänä päivänä keskuspankit ovat itsenäisiä; niillä on selkeä tehtävä ja mandaatti, eli hintavakauden ylläpitäminen. Sen mukaisesti keskuspankit toimivat kuten Euroopan keskuspankkikin eli pyritään vakauttamaan inflaatio kahden prosentin tavoitteeseen keskipitkällä aikavälillä.

Voimmeko siis sanoa, että ei ole mitään stagflaation vaaraa?

Meillä on kyllä riski stagflatorisen kehityksen voimistumisesta, jos tehdään politiikkavirheitä joko finanssi- taikka rahapolitiikan puolella. Inflaatio on nopeutunut tuntuvasti ja tällöin keskuspankin ensisijaisena tehtävänä on sen hillitseminen. Olennaista on nyt, että rahapolitiikassa kyetään löytämään kaita tie sen välillä, että yhtäältä pyritään vaikuttamaan suuren yleisön inflaatio-odotuksiin, että ne pysyvät ankkurissa, ja toisaalta pyritään välttämään talouden kasvun sakkaaminen, joka johtaisi helposti työttömyyden merkittävään nousuun.

Euroopan ja Yhdysvaltain välillä on eroja siinä mielessä, että Yhdysvaltain talous on kasvanut jopa Eurooppaa voimakkaammin. Siellä finanssipoliittinen elvytys tuki rahapoliittista elvytystä hyvin massiivisesti, mikä yhdessä on johtanut siihen, että työmarkkinat ovat ylikuumentuneet. Yhdysvalloissa palkkojen nousutahti on ollut tämän vuoden aikana vuositasolla mitattuna suurin piirtein 5—6 prosentin luokkaa. Euroopassa palkat ovat myöskin olleet noususuunnassa, mutta nousu on ollut keskimäärin 2—3 prosenttia, joissakin maissa vähän enemmän.

Kun inflaatiolla on tällä hetkellä yksi selkeä ajuri ja yksi selkeä ankkuri, tämä on hyvin olennaista sen suhteen, syntyykö erittäin haitallista palkkojen ja hintojen kierrettä. Ajuri on energiainflaatio. Tällä hetkellä energian hintojen nousu selittää noin puolet kokonaisinflaatiosta. Inflaatio on kuitenkin laaja-alaistunut ja tässä tilanteessa pyritään rahapolitiikalla vaikuttamaan inflaatio-odotuksiin niin, että ne pysyvät ankkurissa. Siksi aloitimme Euroopan keskuspankin neuvostossa koronnostot heinäkuussa. Ohjauskorkoa nostettiin edelleen 0,75 prosenttiyksikköä syyskuussa ja koronnostoja tullaan jatkamaan.

Jos energia ja ruoka ovat olleet inflaation ajurit tällä kertaa, onko tämä myös globalisaation loppu ja siirrymmekö mikrolokalismiin?

Jos katsotaan pelkästään maailmankaupan tilastoja, mikä on yksi aika relevantti tapa arvioida talouden globalisaatiota ja sen nykytilaa, niin maailmankauppa ei koskaan ole ollut volyymiltaan suurempi kuin se on nyt, siis viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alkupuolella. Toisaalta Venäjä on nyt sulkenut itsensä talouden globalisaation ulkopuolelle, mikä tulee keskipitkällä ja pidemmällä aikavälillä syömään Venäjän talouden kehityksen eväitä.

Iso kysymys on myös, millä lailla Kiinan ja Yhdysvaltain poliittiset suhteet kehittyvät, ja miten se heijastuu kauppaan ja talouteen. Toistaiseksi amerikkalaiset yritykset ovat jatkaneet myyntitoimintojaan ja tuotantoaan Kiinassa. Vastaavasti kiinalaiset ovat edelleenkin tuottaneet elektroniikkaa ja muita tuotteita amerikkalaisille ja eurooppalaisille kuluttajille.

Mutta tämä on muuttumassa; Taiwanin ympärille syntyneen kriisin myötä Yhdysvaltain ja Kiinan suhteet ovat hyvin jännitteiset. Kiina on taloudellisen mahtinsa voimistuttua kasvattanut ruokahaluaan myöskin poliittisella suunnalla ja vahvistanut sotilaallista kykyään, ja pyrkii yhä useammin haastamaan Yhdysvaltoja ja liberaalia kansainvälistä järjestystä.

Yritykset ovat alkaneet varautua siihen, että liika riippuvuus Kiinasta ei ole hyväksi.

Tällä hetkellä, varsinkin korkean teknologian ja muitten kriittisten tuotannontekijöiden osalta, amerikkalaiset yritykset ja useat eurooppalaisetkin ovat alkaneet varautua siihen, että liika riippuvuus Kiinasta ei ole hyväksi. Se näkyy televiestintäteollisuudessa, se näkyy piisirujen valmistuksen huoltovarmuuden korostamisena Euroopan ja toisaalta Yhdysvaltain näkökulmasta. Yhdysvalloissa hyväksyttiin elokuun alussa hyvin merkittävä kymmenien miljardien paketti, jolla pyritään palauttamaan tai pikemminkin luomaan uudestaan piisirujen tuotantoa Yhdysvalloissa strategisen autonomian nimissä. Kuitenkin suurin syy irtikytkentään tällä hetkellä on Kiinan sulkulinja koronapandemian takia.

Lännessä ajattelemme, että olemme liberaali demokratia ja moraalisesti edistyneempiä ja vahvempia. Mutta ei riitä, että on moraaliltaan vahvempi, täytyy olla myös taloudellisesti ja sotilaallisesti vahvempi, jos haluaa liberaalidemokratiaa levittää muualle tai edes säilyttää omassa maassaan…

Kyllä tässä on tapahtunut aika merkittävä ajattelun ja asenteiden muutos Euroopassa ja laajemminkin lännessä siinä, miten suhtaudutaan aggressiivisiin ja autoritaarisiin valtioihin kuten Venäjään ja Kiinaan. Toisaalta ei pidä myöskään väheksyä arvojen ja esimerkin voimaa. Tarkoitan sitä, että Euroopan Unionin periaatteisiin kuuluu oikeusvaltio, demokratia ja sosiaalinen markkinatalous. Kyllä niillä on edelleenkin vetovoimaa Euroopan lähiympäristössä ja laajemmin maailmalla. Sehän on pohjimmiltaan syy siihen, minkä takia ukrainalaiset taistelevat vapauden, demokratian ja Euroopan puolesta. Syy siihen, minkä takia ukrainalaiset ovat halunneet rakentaa omaa kansallista identiteettiään, joka on heille vallan väylä osallistua eurooppalaiseen yhteistyöhön tasavertaisesti.

Pitää herätä geopolitiikan paluuseen.

Samaan aikaan pitää herätä geopolitiikan paluuseen, joka näkyy nyt tietysti Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainassa, ja myös Kiinan toiminnassa Nancy Pelosin Taiwanin-vierailun aikana.

Käännehän tapahtui jo vuosituhannen vaihteessa ja siihen on sitten herätty asteittain. Ikävä kyllä tämä on aika monessa suhteessa kova maailma, jossa etupiiriajattelu ja voimapolitiikka ovat vahvistuneet. Jotta sille pystyy panemaan stoppia, niin silloin pitää itsekin olla vahva, sekä eettisesti että myös sotilaallisesti. Tätä nyt Saksassa ja monissa muissa Euroopan Unionin jäsenvaltioissa käydään läpi ja tehdään sen mukaisia päätöksiä.

Kun Itä-Eurooppa vapautui reaalisosialismista Neuvostoliiton romahtaessa 1990—1991, muistaakseni puolalaisten kansantuote henkeä kohden oli suurin piirtein samaa luokkaa kuin ukrainalaisten. BKT-luvut vuodelta 2013 selittävät hyvin paljon: ukrainalaisten BKT henkeä kohden oli noin 4 000 euroa, puolalaisten noin 10 000 euroa. Ja mikä on syy? Puola pystyi liittymään Euroopan unioniin! Sen sisämarkkinoilla Puolan talous on kasvanut hyvin vahvasti saaden varsin merkittävää EU:n aluekehitystukea. Ukraina jäi rämpimään siihen hyvin hankalaan välitilaan, johon se ajautui Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, pitkälti Venäjän vaikutusvallan alaisena ja sangen korruptoituneena yhteiskuntana, jossa oligarkit pitivät valtaa.

Ikävä kyllä joudutaan varautumaan mitä ilmeisimmin hyvin pitkäaikaiseen vastakkainasetteluun yhtäältä lännen ja Venäjän ja toisaalta Euroopan maitten välillä. Tähän Euroopan itärajalle on nyt Venäjän hyökkäyssodasta johtuvien pakotteiden seurauksena syntynyt eräänlainen moderni rautaesirippu.

Voisiko ajatella, että kun venäläiset kyllästyvät Putiniin, vallan vaihtuminen antaa Euroopalle tekosyyn aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä taas kaupanteko Venäjän kanssa, mikä on kaikille mukavampaa?

Mielestäni on ennenaikaista pohtia sitä, että Venäjä siirtyisi demokratiaan tai nykyistä parempaan hallintoon. Venäjän nykyinen johto kuitenkin osin nauttii kansansa kannatusta ja osin erittäin kovin keinoin pitää sen aisoissa, ja lisäksi nationalismillaan, sotaisalla imperialismillaan hakee kannatusta kansan keskuudessa.

Toimin aikoinaan 1990-luvun alkupuolella toiminut Euroopan neuvostossa. Silloin pyrimme vetämään Venäjää vahvasti mukaan eurooppalaisiin yhteistyörakenteisiin, jotta demokratia ja oikeusvaltio voisivat vahvistua Venäjällä. Pyrimme edistämään talousyhteistyötä Venäjän kanssa. Mutta voi sanoa niin kuin Venäjän entinen pääministeri Viktor Tshernomyrdin, että ”yritimme parasta, kävi kuten aina”.

Tarkoitin, että Venäjän uusi johto voisi väittää, että nyt on uusi sivu käännetty, ja koska länsimaille olisi niin mukavaa ostaa taas halpaa kaasua ja öljyä, ne valehtelisivat itselleen, että nyt on uusi Venäjä…

Se on suoraan sanottuna spekulaatiota, en tähän osaa kommentoida sen enempää. Tilanne on aika selvä: niin kauan kuin Venäjä käy raakaa hyökkäyssotaa Ukrainassa ja polkee eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen periaatteita, niin kauan Euroopan pitää pysyä yhtenäisenä ja tukea Ukrainaa, mikä tarkoittaa myöskin sanktioita Venäjälle.

Haluaisin kysyä EKP:n uudesta työkalusta nimeltä Transmission Protection Instrument (TPI). Sillä yritetään tarvittaessa tasata eri valtioiden lainanoton hintaa ostamalla ylivelkaantuvien valtioitten joukkovelkakirjoja. Uskotko, että tällä välineellä voidaan välttää uusi euroalueen velkakriisi tai onko vastaava kriisi edes uhka tällä hetkellä?

TPI on yksi tärkeä väline lisää Euroopan keskuspankin työkalupakkiin. En näe, että euroalueella olisi vaaraa ajautua samanlaiseen velkakriisiin kuin koettiin vuosina 2009—2012, koska euroalueen rahoitus- ja pankkijärjestelmä on vahvemmassa kunnossa ja euroalueen talouden kasvu on vahvempaa sekä työllisyys tukevammalla pohjalla kuin se oli kymmenen vuotta sitten.

Tämän sanon väheksymättä niitä ongelmia, joita euroalueella on. Ongelmiin pitäisi pyrkiä löytämään ratkaisuja, mutta en halua myöskään lietsoa sellaista kriisimielialaa, joka johtaisi itsesynnytettyyn kierteeseen. Tärkeintä on toimia niin, että pyritään ehkäisemään ennalta talouden kriisien syntyminen. Siihen on parasta lääkettä se, että vahvistetaan talouden kestävän kasvun edellytyksiä jatkuvan uudistamisen periaatteella. Suomessa on edessä isoja haasteita kestävän kasvun ja korkean työllisyyden ylläpitämisessä ja sen rinnalla myöskin julkisen talouden kestävyyden palauttamisessa.

Miten ilmastonmuutoksen huomioiminen näkyy keskuspankkien toiminnassa? Miksi juuri keskuspankkien kannattaa ottaa roolia tämän suhteen ja mitä ne ylipäänsä voivat tehdä?

EKP on juuri hyväksynyt täydentäviä periaatteita, jotka ovat taas askel eteenpäin. Keskuspankkien tulee toimia EU:n yhteisesti hyväksymien ilmastotavoitteiden edistämiseksi. EU:n perussopimus sanoo selkeästi, että Euroopan keskuspankin ensisijainen tehtävä on hintavakaus. Sen lisäksi EKP:n tulee tukea muiden EU:n perussopimuksen mukaisten tavoitteiden saavuttamista, kuten kestävän kehityksen, tasapainoisen kasvun ja täystyöllisyyden, kunhan ei vaaranneta hintavakautta.

Niinpä esimerkiksi vakuuskäytännöissä tai yksityissektorin osto-ohjelmissa huomioidaan ilmastonäkökohdat. Yritykset, joitten joukkovelkakirjoja EKP ostaa, raportoivat asianmukaisesti ja läpinäkyvästi omista sijoituksistaan myöskin hiilijalanjälkinäkökulmasta.

Pidän vakuuskäytäntöjen roolia aika tärkeänä. Vakuuskäytännöt, tietojen julkistaminen ja riskienhallinta, kaikissa näissä tulee ottaa ilmastonäkökohdat huomioon uuden strategian ja toimintaohjelman mukaisesti.

Tällä hetkellä iso haaste on, miten Eurooppa pääsee eroon riippuvuudesta fossiiliseen energiaan, erityisesti venäläiseen kaasuun ja öljyyn. Se tulee tarkoittamaan sitä, että hyvin lyhyellä tähtäyksellä joudutaan ikävä kyllä hyväksymään myöskin sellaisia energiantuotannon muotoja, jotka eivät ole ilmastonäkökohdasta parhaita mahdollisia, kuten kivihiili ja turve. Kivihiili yleensä Euroopassa ja Suomessa turve. Samaan aikaan kasvatetaan olennaisesti investointeja vihreään siirtymään, eli aurinko- ja tuulienergiaan sekä muuhun uusiutuvaan energiaan. Siinä mielessä oli hyvä, että saatiin aikaiseksi EU-taksonomian päätös, joka mahdollistaa ja pitää ydinvoiman pitkän siirtymäkauden energianlähteenä Euroopassa.

Suomessa on investoitu siihen, että olisimme omavaraisia ruoantuotannon suhteen, mikä on hieman fantastinen ajatus. Maatilat kuitenkin tarvitsevat tuontienergiaa. Suomen maataloushan pysähtyy sinä päivänä, kun tuontienergia loppuu. Ehkä maatilojenkin pitäisi olla omavaraisia energian suhteen, eli äärimmilleen viety mikrolokalismi?

Pyrkimys luomutuotantoon ja omavaraisuuteen… On määritelmäkysymys, mitä sillä haetaan, minä esimerkiksi kannatan luomutuotannon laajentamista ja samalla huoltovarmuuden vahvistamista. Jos mentäisiin oikein tiukasti Takaisin luontoon -periaatteella niin, että esimerkiksi Yhdysvaltain maataloustuotanto hoidettaisiin hevosilla, se vaatisi muistaakseni 25 miljoonaa hevosta.

Minäpä en ehdottanut tätä. Ajattelin, että maatilalla voisi olla oma maalämpö, tuulimylly ja aurinkopaneelit.

Okei, jollain tavalla pitää niitten traktorien ja puimakoneiden kulkea siellä pellolla…

Sähköpuimuri?

Kysymyshän on juuri siitä, kuinka pitkälle halutaan tulkita omavaraisuus ja huoltovarmuus. Puhutaan vaikka Suomesta konkreettisesti. Minusta nämä käsitteet ovat siskoksia; eivät ihan sama asia. Huoltovarmuussyistä on tärkeätä, että meillä on korkea omavaraisuus. Elintarviketeollisuuden raaka-aineista 80 % on kotimaista alkuperää.

Mutta, kuten sanoit, se perustuu pitkälti tuontilannoitteeseen, mikä perustuu pitkälti fossiilienergiaan. Silloin taas huoltovarmuus on erityisen olennainen, eli meillä on varmuusvarastojärjestelmä niin viljan, muiden elintarvikkeiden kuin lannoitteiden osalta. Se antaa aikaa selviytyä, jos tulee sellainen kriisi, että Suomi, joka on saari varsinkin länteen päin, joutuu suljetuksi ulos ulkomaailmasta.

Huoltovarmuusjärjestelmän hyvin tärkeä tehtävä on voittaa aikaa ja ylläpitää sellaista energian ja elintarvikkeiden tarjontaa, että yhteiskunta tai rahoitusjärjestelmä toimii.

Mutta jos maatilalla olisi oma aurinkoenergialaitoksensa, se voisi jatkaa puksuttamista loputtomiin, tapahtui ulkomaailmassa mitä tahansa.

Periaatteessa näin, se vaatisi tietysti aika kovia investointeja, paljon mineraaleja ja muita raaka-aineita.