1. T&Y-lehti
2. Julkisten sosiaalimenojen puolustuspuhe

Julkisten sosiaalimenojen puolustuspuhe

Peter H. Lindert on ansioitunut talous­his­to­rioitsija, jonka yhtenä keskeisenä tutkimuskohteena on ollut sosiaalimenojen ja talouskasvun välinen yhteys. Uusin kirja on vahvasti jatkumoa vuonna 2004 ilmestyneelle kaksiosaiselle Growing Public -teokselle. Jälleen kerran Lindertin resepti on rautainen: aluksi tutustutaan perusteellisesti sosiaalimenojen historialliseen kehitykseen. Samalla luodaan mahdollisimman laadukkaita ja kattavia aikasarjoja, joiden avulla konstruoidaan ilmiöitä mielenkiintoisesti kuvailevia muuttujia mahdollisimman isolle maajoukolle. Lopuksi tai tässä tapauksessa tarkasteltavan teoksen aluksi esitetään analyysistä kumpuavat vahvat tulkinnat ja suositukset.

Kirjan rakenne on siis varsin lukijaystävällinen: johdantoluvussa esitetään peruskysymykset. Luvussa kaksi kysymyksiin annetaan kymmenen historian opetuksista kumpuavaa vastausta. Seuraavaksi kirja etenee historiallisen ymmärryksen pohjustamana 2020-luvun alun globaaliin tilanneanalyysiin ja lopuksi tämän tilanneanalyysin pohjalta tarkastellaan sosiaalituvan uhkakuvia vuoteen 2050 asti. Uhkakuvina ikääntyvä väestö ja (hallitsemattoman) maahanmuuton vaikutukset asenteisiin sosiaalimenoja kohtaan ja kenties myös itse sosiaalimenoihin.

Lindertillä hyvinvointivaltion kriteeri täyttyy yksinkertaisesti julkisten sosiaalimenojen 20 prosentin BKT-osuudella ollen siten hyvin nuori ilmiö. Koska turvaverkkojen tarve on kuitenkin aina ollut olemassa, Lindertiä kiinnostaa kysymys, miksi kasvaneet sosiaalimenot ovat niin tuore ilmiö. Lindertin tulkinta korostaa sosiaalimenojen kasvun taustalla valtion tulonhankintakyvyn kehitystä ja yhteiskunnallisen päätöksenteon demokratisoitumista.

Historiallisen tarkastelun keskiössä on julkisen massakoulutuksen synty ja erityisesti sen vaikutus talouden kasvuun. Myöhemmin tarkastelu laajenee esikouluikäisten tukemisen ja ”perheystävällisten toimenpiteiden” positiivisiin kasvuvaikutuksiin. Maittain Lindertin kasvumyönteisen sosiaalimenojen karkea kriteeri on julkisten koulutusmenojen suhde eläkemenoon luonnollisesti kohderyhmien koolla painotettuna. Sosiaalimenojen kasvupotentiaalin lisäksi kirjassa tarjotaan historiallista tilastotietoa ja -analyysia uudelleenjaon määrän arvioimiseen (ns. redistributive state) sekä sen rooliin viime vuosikymmenien kasvavien tuloerojen aikakaudella.

Lindertin vahvuutena on liittää historiallinen konteksti tuleviin haasteisiin ja uhkiin. Eri aikakausina vallinneiden asenteiden esittäminen konkretisoi mm. viimeaikaisen suomalaisen maahanmuutto- ja eläkekeskustelun kapeakatseisuutta tai pahimmillaan historiattomuutta. Toivottavasti kirja päätyy mahdollisimman laajan lukijakunnan käsiin.