Iloisemman synkistelyn puolesta
SYNKKYYS ON minulle luonteenomainen tunnetila. Arvioin usein sekä omaa elämääni että ympäröivää yhteiskuntaa liioitellun synkästi.
Vaatimaton kirjallinen tuotantoni perustuu sekin suureksi osaksi tälle synkkyydelleni. Aikoinaan kirjoitin kokonaisen, onneksi jo unohdetun Paska Suomi -nimisen kirjan siitä, miten huonosti asiat Suomessa ovat. Ajatushautomossa työskennellessäni toimitin lähes yhtä vauhdikkaasti nimetyn Synkkää menoa Suomessa -raportin. Olen kirjoittanut satoja synkkiä artikkeleita.
Sikäli kun minulla voidaan sanoa olevan henkilöbrändi, synkkyys on merkittävä osa sitä.
Tämän historiani vuoksi olen ihmetellyt, miksi nykyisen talouspoliittisen keskustelun synkkyys ärsyttää minua niin paljon. Miksi vanhan synkistelijän tekee mieli koko ajan väittää vastaan ja maalailla Suomelle kukoistavaa tulevaisuutta?
OLEN TULLUT SIIHEN tulokseen, että minun synkkyyteni on erilaista, parempaa synkkyyttä.
Oma synkkyyteni on aina liittynyt hukattuihin mahdollisuuksiin. Liberaalin ekonomistin silmäni näkevät koko ajan tilaisuuksia parantaa yhteiskuntaa tutkimukseen perustuvilla uudistuksilla.
Minut on vetänyt synkäksi, että näihin tilaisuuksiin on tartuttu liian harvoin. Minulle itsestään selviä, melko pieniä verotuksen, yritystukien, monopolien, työmarkkinoiden ynnä muiden uudistuksia ei ole saatu poliittisesti aikaan.
Nyt vallitsee kuitenkin aivan erilainen, paljon syvemmältä kouraiseva talouspoliittinen synkkyys.
Oikeiston puheissa Suomi on konkurssissa. Se on taantunut, lakannut olemasta Pohjoismaa. Nuoriso haluaa lähinnä elää tuilla ja varastella. Muuta ei ole tehtävissä kuin hyväksyä köyhtyminen ja lopettaa – valtiovarainministerin sanoja käyttääkseni – ylimitoitettu sosiaalivaltio.
Vasemmalla ja ammattiyhdistysliikkeessä meno ei ole paljon parempaa. Kaikki julkisen talouden sopeuttaminen on hyvinvointivaltion tuhoamista. Jokainen työmarkkinauudistus merkitsee sopimusyhteiskunnan loppua.
Sekä oikeisto että vasemmisto maalaavat Suomen tilanteen kosmiseksi olemassaolon taisteluksi.
Sekä oikeisto että vasemmisto maalaavat Suomen tilanteen kosmiseksi olemassaolon taisteluksi.
Tämän rinnalla minun synkistelyni on silkkaa optimismia. Minähän olen sitä mieltä, että parempi Suomi on vain muutamien – tuskallisen hitaasti etenevien – maltillisten uudistusten päässä.
SUOMI EI OLE konkurssissa, vaan monessa asiassa ällistyttävän hyvin toimiva yhteiskunta. Olemme suureksi osaksi ahkeria, koulutettuja ja terveitä. Suomessa on verraten helppo yrittää ja menestyä. Hyvinvointivaltiokin toimii, vaikka notkuu.
Suomen ei tarvitse ponnistaa uuteen menestykseen pohjalta, vaan hyvistä lähtökohdista.
Tehtävää toki on. Julkinen talous on korjattava. Työmarkkinoita ja sosiaaliturvaa pitää uudistaa. Suomeen tarvitaan lisää ihmisiä. Koulutustaso on käännettävä nousuun. Pitää verottaa fiksummin, eikä haittaisi, jos myös vähän vähemmän. Kilpailua ja innovaatioita pitää edistää.
Uudistukset eivät ole helppoja. Mutta niiden tekeminen on arkista poliittista vääntöä, ei mahdoton, epätoivoinen kamppailu lähes väistämätöntä tuhoa vastaan.
Ajat ovat vaikeat, joten en aio vaatia synkistelyn lopettamista. Toivoisin kuitenkin vähän iloisempaa, rakentavaa synkkyyttä. Synkkyyttä, joka syntyy siitä, miten piinallisen lähellä parempi huominen on, eikä siitä miten kaukana.
Heikki Pursiainen
ekonomisti, VTT
