1. T&Y-lehti
2. Hyvää yhteiskuntaa etsimässä

Hyvää yhteiskuntaa etsimässä

POLITIIKALLA JA TUTKIMUKSELLA on Isossa-Britanniassa kiinteä yhteys talous-, terveys- ja yhteiskuntatieteissä. Tätä epäilemättä selittää johtavien tutkijoiden ja poliitikkojen yhteinen tausta Oxbridge-yliopistoissa ja London School of Economicsissa (LSE:ssa). Usein on vähän sattumankauppaa, eteneekö niistä valmistunut nuori politiikkaan vai tutkimukseen. Monesta poliitikosta olisi voinut tulla kelpo tutkija. Toisaalta tutkijapolun valinneet puolestaan pyrkivät yhdistämään tutkimuksensa hyvää yhteiskuntaa koskeviin kaavailuihin.

Kansanterveystieteen professori Kate Pickettin, jonka tausta on muuten Cambridgessa, uusi kirja The Good Society And How We Make It liittyy tähän politiikkaa ja tutkimusta yhdistävään perinteeseen. Hän on pitkään tutkinut eriarvoisuuden terveys- ja hyvinvointivaikutuksia ja samanaikaisesti pyrkinyt edistämään aihetta koskevia uudistuksia eri puolilla maailmaa.

Pickettin lähtökohtana on rakentaa sellaista yhteiskuntaa, joka tietopohjaisesti tuottaa korkeimman mahdollisen terveyden ja hyvinvoinnin. Hänen ajatuksensa on, että mikäli joku asia on ollut mahdollista jossakin päin maailmaa, se on ainakin periaatteessa mahdollista myös Isossa-Britanniassa. Kääntäen, mikäli jossakin, kuten esimerkiksi turvallisuuden takaamisessa, on pahasti epäonnistuttu jossakin, sellaista ei saa päästää tapahtumaan Britanniassa.

Kansanterveystieteilijänä hänelle on luontevaa ottaa lähtökohdakseen terveyden sosiaalisten determinanttien edistäminen. Tästä näkökulmasta yhteiskunta on sitä parempi, mitä pidemmän hyvälaatuisen elämänkaaren se pystyy tuottamaan useimmille kansalaisilleen.

KIRJAN ALKUPUOLEN keskeinen viesti on Pickettin aikaisemmista tutkimuksista tuttu. Hänen mukaansa tasa-arvoisuuden edistäminen yhteiskunnassa vähentää sosiaalisterveydellisiä ongelmia. Siten tasa-arvo on politiikan keskeinen tavoite. Hän vastaa usein esitettyyn kritiikkiin korrelaation ja kausaation välisestä erosta toteamalla, että evidenssi kausaation puolesta on kasautuva ja yhdensuuntainen.

Hän myös korostaa ns. ylävirtastrategiaa. Sen mukaan paras hyvän yhteiskunnan rakentamistapa perustuu terveyttä edistävän yhteiskunnan rakentamiseen sen sijaan, että huomio olisi yhteiskunnan alavirtaan sijoittuvissa korjaavissa toimenpiteissä. Siten yhteiskunnan kestävyyden ja kimmoisuuden kannalta keskeistä on löytää mahdollisimman kaukaa ”yläjuoksulta” eriarvoisuuden kannalta kriittiset kohdat ja puuttua niihin liittyviin eriarvoisuutta aiheuttaviin mekanismeihin.

Näitä ylävirtaongelmia hän löytää mielen- ja kansanterveyttä kuormittavista yhteiskunnan rakenteista, varhaiskasvatuksesta ja perheiden tukemisesta sekä sosioekonomisesti eriytyneestä koulutuksesta. Monien näiden ylävirtaongelmien ratkaisemisessa Pohjoismaat ovat hänelle esikuva. Suomesta listalle pääsee Asunto ensin -periaate.

Erityisen ylävirtahaasteen Pickett näkee Ison-Britannian vankiloissa. Ne eivät hänen arvionsa mukaan ole riittävän kuntouttavia, toisin kuin esimerkiksi Norjan vankilat. Koska vankien määrä Britanniassa on varsin suuri, huonossa kunnossa vapautuvat vangit ovat merkittävä eriarvoisuutta ja huono-osaisuutta aiheuttava ryhmä. He vapautuvat usein asunnottomiksi ja päätyvät pian takaisin vankilaan.

KIRJAN TOINEN KOKONAISUUS muodostuu hyvän yhteiskunnan politiikan rakennuspalikoista. Yksi Pickettin lähtökohdista on, että merkittävä osa yhteiskunnan ylävirrassa tehtävistä uudistuksista on mahdollista rahoittaa alavirran ongelmien vähentymisestä saatavilla säästöillä. Siten toimenpiteiden brutto- ja nettokustannusten välillä on merkittävä ero. Toiseksi hän korostaa ylisukupolvista ajattelua, jossa yhteiskuntaa rakennetaan tämän päivän lapsien elämänkaarta varten. Tämä mm. Walesissa käyttöön jo otettu periaate tuo politiikkaan pidemmän aikajänteen.

Pickett korostaa yli­sukupolvista ajattelua, jossa yhteiskuntaa rakennetaan tämän päivän lapsien elämänkaarta varten.

Kolmantena kokonaisuutena Pickettillä on moniulotteisen hyvinvoinnin mittaaminen, minkä hän arvottaa kansantuotteen mittaamista tärkeämmäksi. Neljäs kokonaisuus on perustulon ja varallisuusveron yhdistelmä, joka hänen mukaansa on poikkeuksellisen tehokas tapa tasata tuloja, laajentaa veropohjaa ja parantaa terveyttä. Viidentenä kokonaisuutena Pickettillä ovat donitsitalousmallit, joissa kulutus rajataan ympäristön kestokyvyn rajoihin.

Kaikkineen nämä – ja eräät tässä sivuutetut muut – hyvän yhteiskunnan rakennuspalikoita koskevat linjaukset ovat usein esitettyjä. Niihin liittyy kuitenkin myös monenlaista eriseuraisuutta, joka ei ole supistettavissa poliittisiin kantoihin. Haasteena on myös, kuten Pickett itsekin tiedostaa, kansalaisten kannatuksen saaminen näiden uudistusten taakse.

Samalla rakennuspalikat nostavat esiin mielenkiintoisia kysymyksiä. Voi esimerkiksi pohtia, mitä tapahtuu palvelujärjestelmälle, jonka kysyntä alkaa voimakkaasti laskea sosiaalisterveydellisten ongelmien vähentymisen takia. Pickett näkee tästä syntyvän säästöjä. Minun arvaukseni on, että sen rakenteet eivät jousta kysynnän muutoksiin, vaan järjestelmä luo edelleen omaa kysyntäänsä.

SUOMI MAINITAAN KIRJASSA silloin tällöin edelläkävijämaana. Esimerkkinä voi mainita hyvinvointitalouden. Siinä Suomi nähdään etulinjan maana. Suomessa on todellakin ollut aiheeseen liittyvää aktiivisuutta. Kuitenkin suomalaisten omat arviot ovat maltillisempia. Samalla tavalla myös perustulokokeilu ja muutamat muut uudistukset näyttävät todellista paremmalta vähän kauempaa katsottuna.

Kaiken kaikkiaan Pickettin kirja kuvaa ylävirran kunnostamisen kannalta kriittisiä teemoja onnistuneesti. Tämä kirjan alkupuoli ei herätä suurempaa erimielisyyttä. Toisaalta mitä lähemmäksi konkreettisia uudistuksia kirja etenee, sitä enemmän löytyy perusteltua eriseuraisuutta. Tärkeä avoimeksi jäävä kysymys onkin, ovatko esitetyt avaukset parhaita mahdollisia vai onko terveempään tulevaisuuteen mahdollista päästä myös muilla keinoin.