”EU ei ole ongelma vaan ratkaisu moneen kysymykseen”, Anders Adlercreutz sanoo
Salkku, joka harvoin johtaa voittoihin, usein tappioihin. Näin Anders Adlercreutz kirjoitti omistajaohjausministerin työstä blogissaan lokakuussa 2022. Reilut puoli vuotta myöhemmin hän otti itse pestin vastaan.
Kun ministerisalkut jaetaan hallitusneuvottelujen jälkeen ei jono omistajaohjaussalkulle yleensä ole pitkä. Se on salkku, joka harvoin johtaa voittoihin, usein tappioihin. Heidi Hautala, Sirpa Paatero ja miksei myös Antti Rinne osaavat kertoa tästä lisää.
ANDERS ADLERCREUTZ
Syntynyt Helsingissä vuonna 1970. Asuu lapsuutensa kotikunnassa Kirkkonummella.
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri.
Arkkitehti, Teknillinen korkeakoulu 1999.
Perheeseen kuuluvat puoliso Ia Adlercreutz ja viisi lasta.
Harrastaa liikuntaa, musiikkia, nikkarointia ja purjelautailua.
Kun Anders Adlercreutz (r.) kirjoitti tämän blogiinsa lokakuussa 2022, Fortumin Uniper-seikkailujen jälkimainingeissa, hänellä ei ollut tietoa, että pesti olisi pian hänen. Kesäkuussa 2023 Adlercreutzista tuli eurooppa- ja omistajaohjausministeri. Miltä tuntui ottaa tehtävä vastaan?
”Tämä on perinteisesti tuulinen tehtävä, ja siitä on toki varoiteltu”, Adlercreutz sanoo.
Se ei häntä häirinnyt. Hänen mielestään on ”äärimmäisen mielenkiintoista” tehdä töitä johtavien suomalaisten yritysten kanssa: niin valtion täysin omistamien erityistehtäväyhtiöiden kuin markkinoilla toimivien pörssiyhtiöiden kanssa.
”Yhtiöiden arvoa pitää vaalia, koska puhutaan veronmaksajien omaisuudesta.”
Adlercreutz kirjoitti syksyllä 2022, että vaikeaa salkun kantamisesta tekee se, että valtio omistaa yrityksiä, jotka toimivat vapailla markkinoilla. Tähän liittyy automaattisesti eturistiriitoja. Poliitikkojen ei pitäisi sotkeentua yrityksen operatiiviseen toimintaan, mutta jos asiat menevät pieleen, tulee syytöksiä, että olisi pitänyt toimia: vaikkapa estää valtion omien tavoitteiden ja strategioiden vastaiset kaupat.
Salkkuun liittyy hänen mukaansa odotuksia, joita ei aina voida täyttää yhdessä ja samassa todellisuudessa.
Huoltovarmuuden kysymykset
Haastatteluhetkellä ei vielä tiedetä, kuinka hän itse odotusten ristipaineissa onnistuu. Muutoksia valtion omistuksiin on tulossa. Hallitus aikoo investoida neljä miljardia euroa muun muassa väylähankkeisiin ja raideliikenteeseen.
Investointiohjelma rahoitetaan omaisuuden myynnistä kertyvillä tuloilla, purkamalla valtion listaamattomien yhtiöiden ylipääomituksia ja tulouttamalla pääomia Valtion asuntorahastosta.
Myyntejä on spekuloitu pitkin viime vuotta. Kolmelle pörssiyhtiölle eli Finnairille, Fortumille ja Nesteelle eduskunta on asettanut valtion omistuksen alarajan. Helmikuun alussa ei ollut vielä julkaistu omistajapolitiikan periaatepäätöstä, eikä Adlercreutz ryhdy ennakoimaan tulevia liikkeitä.
”Oleellista on se, että näitä tuloja ei käytetä mihin tahansa. Hallitusohjelman kirjaukset ovat aika tarkkoja. Ne eivät ole käyttötalouden paikkauseriä, vaan pitkälti puhutaan toimista, joissa yksi omaisuuserä muuttuu toisenlaiseksi.”
Tällä hän tarkoittaa esimerkiksi paljon puhuttuja väylähankkeita.
Adlercreutz on omistajaohjausministeri, joka suhtautuu valtion omistuksiin kriittisesti. Hän on usein sanonut, että valtion tulee pikemminkin säännellä kuin omistaa.
”Monessa kohtaa valtio voi hoitaa intressiään regulaatioiden kautta. Vaikka jokin hyödyke olisi hyvin tärkeä, jos sitä syntyy markkinoilla ilman valtion omistusta, ei valtion ole välttämättä syytä itse omistaa yhtiöitä, vaan lähinnä varmistaa, että markkinat toimivat.”
Adlercreutz ei kuitenkaan anna ymmärtää, että omistajapolitiikkaan olisi tulossa suuria muutoksia. Mitä vähemmän dramatiikkaa, sen parempi, hän sanoo. Venäjän hyökättyä Ukrainaan valtio joutuu pohtimaan huoltovarmuutta eri tavoin kuin pari vuotta sitten. Valtion omistuksilla on turvallisuudenkin näkökulmasta väliä.
”Helsinki on keskeinen hubi Euroopan ja Aasian välillä, ja tilanne on osin muuttunut, kun ei voi enää lentää Venäjän yli. Finnairistakin on tullut eri tavalla huoltovarmuuteen ja yhteyksien varmistamiseen liittyvä yhtiö.”
Selloa soittava ministeri
Viime kesänä Petteri Orpon (kok.) vasta aloittanut hallitus joutui vaikeuksiin perussuomalaisen Vilhelm Junnilan ”natsikohun” vuoksi. Adlercreutz äänesti kuuden muun RKP:n edustajan kanssa Junnilan luottamusta vastaan.
Samoihin aikoihin kansainväliseen mediaan pääsi myös Adlercreutz, hyvin toisenlaisissa merkeissä. Hän aloitti ministerinpestinsä julkaisemalla sellonsoittovideon Venäjän hyökkäyssodan 500. taistelupäivän merkiksi. Videolla hän soittaa Eduskuntatalon valtiosalissa ukrainalaisen kansansävelmän Punamarjaheisi (Tšervona kalyna) tuen ilmauksena Ukrainalle. Tunteikas sellotulkinta oli kuin tuulahdus sivistystä hallituksen kesäisten kriisien keskelle. Video keräsi miljoonayleisön ja sai kiukkuisen tuomion Venäjän hallinnosta.
Eurooppaministerinä Adlercreutzia on työllistänyt Ukrainan konkreettinen tukeminen. Joulukuussa Eurooppa-neuvosto päätti aloittaa jäsenyysneuvottelut Ukrainan, Georgian ja Moldovan kanssa. Unkari vastusti mutta myöntyi. Sen sijaan Unkari kaatoi sovun 50 miljardin euron pitkäaikaisesta tuesta Ukrainalle, ja päätös lykkääntyi helmikuulle.
Unkarista on tullut EU:lle riesa. Monet unionin päätökset vaativat jäsenmaiden yksimielisyyttä. Unkarissa on tapahtunut oikeusvaltion vastaista kehitystä.
Vielä haastatteluhetkellä ei tiedetty, miten käy väännössä Ukrainan tukemisesta.
”Minulla oli tammikuun alussa tapaaminen Unkarin EU-ministerin kanssa, kun hän oli Helsingissä vierailulla. Silloin heräsi pieni toive siitä, että sielläkin olisi halua yrittää ja löytää yhteinen ratkaisu.”
Ukrainan, Georgian ja Moldovan jäsenyysneuvottelut ovat vielä pitkä tie, ja Unkarilla on monia mahdollisuuksia torpata etenemistä. Unkari on kytkenyt Ukrainan tukemisesta tehtävät päätökset siltä jäädytettyihin EU-tukiin.
”Ensimmäisen esteen yli päästiin joulukuussa, mutta esteitä on lähemmäs sata. On kestämätön tilanne, jos jokaisesta tulee kaupankäynnin kohde.”
Yksipuolista EU-keskustelua
Eurooppaministerin työnkuva voi olla kansalaisille vieraampi kuin moni muu ministerinpesti. Eurooppaministeri esimerkiksi edustaa Suomea EU:n yleisten asioiden neuvostossa, joka valmistelee Eurooppa-neuvoston eli jäsenmaiden valtionjohtajien kokoukset ja huolehtii jatkotoimista.
Yleisten asioiden neuvosto vastaa muun muassa EU:n laajentumisen kysymyksistä ja liittymisneuvotteluista sekä monivuotisen budjetin hyväksymisestä. Työnkuvan voi määritellä myös niin, että Adlercreutzin vastuulle kuuluvat ne EU-asiat, jotka eivät kuulu pääministerille.
Adlercreutzin mukaan Suomessa EU-keskustelu on usein yksipuolista. Puhutaan tietyistä direktiiveistä ja siitä, mitä ongelmia ne suomalaisille aiheuttavat.
”Toivon, että nähtäisiin laajemmin EU:n merkitys Suomen menestykselle. EU ei ole ongelma vaan ratkaisu moneen kysymykseen. EU pystyy tarjoamaan Suomelle paitsi talouskasvua, myös rauhaa, vakautta ja kilpailukykyä.”
EU kamppailee paikastaan maailmassa. Suuri haaste on muutos kohti kestävää taloutta, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen eikä fossiilisiin polttoaineisiin. Adlercreutzin mukaan Suomella on tässä hyvät mahdollisuudet. Elinkeinoelämän keskusliitto on kerännyt listaa vihreän siirtymän investointiaikeista, joita on jo yli 200 miljardia euroa, toki iso osa niistä vasta alustavia ja epävarmoja aihioita.
Jotta EU pärjää vihreässä siirtymässä, Adlercreutzin mukaan on tärkeää, että kilpailua ei vääristetä haitallisesti. Hänen mukaansa EU:n löyhät valtiontukisäännöt ovat riski. Valtioiden jakamien yritystukien määrä lisääntyi reippaasti koronaviruspandemian ja Venäjän hyökkäyssodan takia. Ranska on ollut usean muun maan tuella ajamassa avokätisempää valtiontukilinjaa, mitä Suomi vastustaa. Tuet voivat ohjata investointeja niihin maihin, joilla on varaa ammentaa tukia haluamilleen aloille.
”Tukien paisuminen on todellinen riski paitsi Suomelle, myös EU:lle. Jotta EU voi pärjätä globaalissa kilpailussa, on tärkeää, että investoinneista päätetään objektiivisin, markkinataloudellisin perustein. Runsailla valtiontuilla EU tekee itsestään vähemmän kilpailukykyisen.”
Adlercreutzin mukaan EU:n ulkopuolisia investointeja on houkuteltava kestävin perustein: täällä markkinatalous ja sisämarkkinoiden liikkuvuus toimivat, täällä satsataan tuotekehitykseen, täällä on saatavilla koulutusta ja puhdasta energiaa.
EU:n sisäistä valtiontukikilpailua kritisoinut Suomikin lähtee kilpailuun mukaan. T&Y:n haastattelun jälkeen hallitus kertoi valmistelevansa 400 miljoonan euron tukiohjelmaa vihreän siirtymän investointien houkuttelemiseksi.
”On selvää, että meilläkin pitää olla omat työkalumme, jolla pystymme vastaamaan vallitsevan tilanteen tuomiin haasteisiin. Tiedostamme kuitenkin selvästi sen, että nykypolku on haitallinen niin Suomen kuin Euroopan unioninkin kilpailukyvyn kannalta. Siksi meidän tulisi mahdollisimman nopeasti palata normaaliin päiväjärjestykseen ja kohdistaa julkinen raha ei valtiontukiin, vaan rakenteellisen, todellisen kilpailukyvyn edistämiseen”, Adlercreutzin esikunnasta vastattiin jatkokysymykseen tukiohjelmasta.
Verenperintö vei arkkitehdiksi
Arkkitehdin ammatti tuntui itsestään selvältä. Liiankin itsestään selvältä. Lähisuvussa arkkitehteja oli useita, ja Adlercreutz kasvoi seuraten, miten ihmiset piirsivät, rakensivat ja muovailivat.
Hän kamppaili arkkitehdin uraa vastaan, yritti etsiä jotain muuta. Mutta ei itselleen mitään voinut. Portugalissa vietetyn vaihto-oppilasvuoden jälkeen alan valinta oli varma. Adlercreutz erikoistui puurakentamiseen, ja hän on suunnitellut asuntoja, kouluja ja päiväkoteja ja opettanut puurakentamista ja asuntosuunnittelua Aalto-yliopistossa. Kysymykseen kiinnostavimmista töistä hän vastaa hieman yllättävästi:
”Mitä pienempi hanke, sitä kiinnostavampi. Pieni mökki ulkosaaristossa on hankkeista parhain, koska siinä on kontrolli ihan kaikkeen.”
Mitä pienempi hanke, sitä kiinnostavampi. Pieni mökki ulkosaaristossa on hankkeista parhain, koska siinä on kontrolli ihan kaikkeen.
Harvoin arkkitehdilla on käytössään tyhjä tontti ilman mitään vaatimuksia. Yleisemmin työ on pitkäjänteistä neuvottelua ja ristiriitaisten vaatimusten yhteensovittelua. Juuri niin kuin politiikkakin.
Adlercreutzin mukaan arkkitehdin ja poliitikon työssä on paljon samaa. Arkkitehdin pitää tuntea yhteiskunnan päätöksentekoprosesseja, ymmärtää kestävän kehityksen, ihmisten arjen ja talouden vaatimuksia ja hyvän elämän edellytyksiä.
”Hankkeet eivät ole vuoden tai kahden mittaisia vaan ne voivat kestää viidestä kymmeneen vuotta. Pitää jaksaa edistää tiettyä visiota, myydä ajatuksensa muille suunnittelijoille, rakennuttajalle, viranomaisille ja käyttäjille.”
Arkkitehtina oppii myös luopumaan rakkaista mutta toimimattomista visioistaan. Poliitikoille tuo kill your darlings -ajatus on vaikeampi. Poliittisiin hankkeisiin kehittyy usein arvovaltalatauksia, jolloin niistä on vaikea irrottautua.
Ydinaseuhka sai teinin kaduille
Adlercreutz tuli politiikkaan vuonna 2012, kun hänet valittiin Kirkkonummen kunnanvaltuustoon. Vuonna 2015 hän pääsi eduskuntaan. Yhteiskunnalliset asiat kiinnostivat jo lapsena, mutta politiikkaan lähtö tuntui pitkään vieraalta.
”Vanhempani olivat opiskelleet Yhdysvalloissa 60-luvulla, ja meille tuli Times ja Newsweek. Pläräsin niitä pienenä poikana, ja silmät avautuivat maailman tapahtumille. Varhaisteininä pohdituttivat asevarustelukysymykset, ja ydinaseuhka sai minutkin kaduille marssimaan.”
Varsinainen poliittinen vaikuttaminen tuntui hänestä epäilyttävältä. Hän ajatteli nuorena, että siinä pakotetaan ihminen johonkin muottiin.
Kun Adlercreutzin perheeseen syntyi viisi lasta ja hän aktivoitui eri järjestöissä, politiikkaan lähtökin alkoi kiinnostaa. Palkitsevilta ovat tuntuneet hetket, kun on herättänyt keskustelua joistakin aiheista ja huomaa, että yhä useampi puhuu niistä ja ne etenevät lainsäädäntöhankkeiksi. Adlercreutzia ovat kiinnostaneet esimerkiksi rakentamisen ilmastojalanjälki ja puurakentamisen kysymykset.
Tärkeimpiin vaikuttamisen paikkoihin kuuluvat hallitusneuvottelut. Adlercreutz oli Rinteen hallitusneuvottelujen aikana ilmastopöydässä, Orpon hallitusohjelmaa muodostettaessa talouspöydässä.
”On inspiroivaa ja innostavaa, kun saa asioita tarttumaan paperiin ja niitä lähdetään edistämään.”
Adlercreutzia pidetään varteenotettavana ehdokkaana myös RKP:n johtoon. Kun puolueen nykyinen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ilmoitti, että hän aikoo eurovaaliehdokkaaksi, käynnistyivät spekulaatiot seuraavasta puheenjohtajasta. Adlercreutzin haastattelua edeltävänä päivänä Ilta-Sanomissa kutsuttiin puolueen tilannetta sekavaksi.
Adlercreutz ei vielä ilmoita tavoittelevansa tehtävää. Hän sanoo keskittyvänsä nyt ministerin työhön ja harkitsevansa ehdolle asettumista, jos se tulee ajankohtaiseksi.
”Anna-Majan ilmoitus on käynnistänyt keskustelua, mutta en pidä sitä sekavuuden osoituksena. Pikemminkin se on terve merkki siitä, että puolueen tulevaisuus ja näkemykset kiinnostavat.”
Liberaali sovittelija
Adlercreutz on arvomaailmaltaan liberaali. Hän haluaa Suomeen lisää maahanmuuttoa, hän on kiinnostunut ympäristö- ja ilmastokysymyksistä ja suhtautuu kansainvälisyyteen intohimoisesti. Ei voi olla ihmettelemättä, miten hän viihtyy nykyisessä hallituskokoonpanossa.
Ennen vaaleja hän suhtautui yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa varsin kriittisesti. Nyt hän ei halua korostaa erimielisyyksiä vaan sanoo, että haasteita on joka koalitiossa.
”Ei ole mikään salaisuus, että viime hallituskaudella oli viisi liberaalia puoluetta mutta talousnäkökulmat olivat erilaisia. Nyt ollaan päästy aika lailla yhteisymmärrykseen taloudesta mutta konservatiivi–liberaali-akselilla on hajontaa. Erityisen paljon vääntöä oli maahanmuuttoon ja ilmastopolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä, mutta saimme vietyä asioita keskustelujen aikana parempaan suuntaan.”
Vastakkainasetteluista Adlercreutz ei innostu. Hän muotoilee sanansa diplomaattisesti. Helsingin Sanomat kuvasi häntä heinäkuussa 2023 ”kaikkien kaveriksi”, joka tulee toimeen poliittisesti erilaisten ihmisten kanssa ja muun muassa jakaa välillä kimppakyydin Riikka Purran kanssa Kirkkonummen kunnanvaltuuston kokousten jälkeen.
Hallituksella ei ole avaimia kaikkeen eikä oppositiolla ole avaimia kaikkeen, vaan on harmaan sävyjä.
Hänellä on jopa puoluerajat ylittävä podcast. Kuusi vuotta sitten hän kantoi mökillä puita saunaan, kun kokoomuksen Saara-Sofia Sirén soitti ja ehdotti yhteistä podcastia. He olivat ystävystyneet politiikassa, ja idea tuntui hyvältä. Yleensä kahden viikon välein julkaistava Pykälien takaa avaa ajankohtaisia aiheita, joista Adlercreutz ja Sirén puhuvat keskenään ja kutsuvieraiden kanssa, tavoitteena avoin ja suora keskustelu.
Vieläkö näin kunnianhimoiseen harrastukseen riittää ministerinä aikaa? Adlercreutzin mukaan kyllä, mutta välillä on vaikea löytää nauhoitushetkiä.
”Se on kauhean kiva projekti, ja ehkä kuvaa molempien tapaa lähestyä politiikkaa. Olimme pitkään eri puolilla, hallituksessa ja oppositiossa. Nyt olemme samalla puolella. Hallituksella ei ole avaimia kaikkeen eikä oppositiolla ole avaimia kaikkeen, vaan on harmaan sävyjä.”
Helena Juntunen & Petri Tamminen
Joskus liikaa, aina liian vähän. Oopperalaulaja Helena Juntusen elämäntarinoita.
Otava, 2023.
Anders Adlercreutzin kirjavinkki
Lapsena ihmettelin, miten telkkarin isänpäivämainokset aina tyrkyttivät isille joko elämäkertoja tai historiaan liittyviä kirjoja. Kuka sellaisia haluaa lukea? Iän myötä olen kuitenkin joutunut huomaamaan, että kiinnostavathan ne minuakin. Muiden elämistä ja kokemuksista oppiminen ja ammentaminen on kiinnostavaa.
Helena Juntusen – ja Petri Tammisen – kirja Joskus liikaa, aina liian vähän ei ole missään nimessä normaali elämäkerta. Se on osin surrealistinen, runollinen, osin raadollinen virta ajatuksia ja kokemuksia taiteilijan elämästä.
Välillä kirja on kuin elämäkerta. Välillä se on puhdasta runoutta ja kielellistä kauneutta. Ja jos yhtään on kiinnostunut klassisesta musiikista ja oopperasta se tarjoaa eväitä niin laulutekniikan kuin luovan prosessin ymmärtämiseen.
Helena on hyvä ystäväni, joten senkin takia minun on vaikea suhtautua kirjaan objektiivisesti. Mutta etenkin jos valitset kirjasta sen äänikirjaversion, Helenan puhumana ja ajoittain laulamana, tuskin pystyt objektiivisuuteen sinäkään.”
