Äidin työmarkkina-asema ja lasten kotihoidon pituus
2000-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana äitien pitkät lasten kotihoitojaksot ovat lyhentyneet ja lyhyet jaksot yleistyneet. Äitien välillä on kuitenkin suuria eroja sen mukaan, kuinka pitkään kotihoidon tukea käytetään. Kotihoidon tuen taso ja äidin työmarkkina-asema ennen lapsen syntymää vaikuttavat hoitojaksojen pituuteen. Hyvässä työmarkkina-asemassa olevat äidit palaavat nopeammin takaisin työelämään, ja vastaavasti työttömyys tai työvoiman ulkopuolella olo ennen lapsen syntymää pidentää kotihoidon kestoa. Kotihoidon tuen korottaminen pidentäisi äitien hoitojaksoja riippumatta siitä, onko äiti lapsen syntyessä työllinen vai ei.
Perhevapaita on uudistettu tai yritetty uudistaa useampaankin otteeseen menneen vuosikymmenen aikana. Vaikka isien osallisuutta on pyritty lisäämään kehittämällä erityisesti isien vanhempainvapaita (mm. isälle osoitettu kiintiö), käyttävät äidit Suomessa yhä valtaosan perhevapaista. Tämän seurauksena äidit myös kantavat valtaosan perhevapaiden suorista ja epäsuorista vaikutuksista.
Nykyistä perhevapaajärjestelmää on kritisoitu erityisesti kotihoidon tuen osalta, jota on arvosteltu varsinkin sen työllisyysvaikutusten takia. Perheelle tuki tarjoaa mahdollisuuden jäädä kotiin hoitamaan alle 3-vuotiasta lasta hoitorahan ja tulosidonnaisen hoitolisän turvin. Hoitorahan (kuluvana vuonna 341,69 euroa kuukaudessa) matalasta tasosta huolimatta lähes 90 prosenttia perheistä, useimmiten äiti, käyttää tukea ainakin jonkin aikaa (Haataja ja Juutilainen 2014).
Lisäksi monet kunnat täydentävät tukea maksamalla etuuden päälle ns. kuntalisää (noin 20–250 euroa/kk). Lisäksi kunnat asettavat usein kuntakohtaisia ehtoja kuntalisän saamiselle. Etuuden suuri suosio samoin kuin se, että monet äidit käyttävät tukea melko pitkään, on johtanut siihen, että alle 3-vuotiaiden lasten äitien työhön osallistumisaste on Suomessa selvästi matalammalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa.
”Alle 3-vuotiaiden lasten äitien työhön osallistumisaste on Suomessa selvästi matalammalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa.”
Se, kuinka pitkään äidit käyttävät kotihoidon tukea ja milloin he palaavat työhön, vaihtelee kuitenkin suuresti äitien välillä. Tarkastelemme tässä artikkelissa äitien kotihoidon tuen käyttöön ja työhön paluuseen yhteydessä olevia tekijöitä. Eri äitiryhmien välisten erojen tarkastelu monipuolistaa kuvaa kotihoidon tuen käytöstä ja antaa samalla osviittaa siitä, minkälaisia vaikutuksia kotihoidon tukeen suunnitelluilla uudistuksilla voisi olla äitien työllisyyden näkökulmasta.
Artikkeli perustuu Räsäsen ym. (2019) tutkimukseen, jossa tarkasteltiin lastenhoidon tukien vaikutuksia äitien työhön osallistumiseen sekä kirjoittajien valmisteilla oleviin selvityksiin kotihoidon tuen käytön trendeistä ja vaikutuksista. Räsäsen ym. (2019) tutkimuksessa tarkasteltiin äitien työllisyyttä ja lastenhoidon tukien käyttöä vuosina 2000–2009 lapsen saaneiden äitien keskuudessa. Kelan etuusrekistereistä poimittuun tutkimusaineistoon yhdistettiin mm. Tilastokeskuksen rekisteritietoja työssäkäynnistä.
Vahva työmarkkina-asema nopeuttaa paluuta työelämään
Äitien työmarkkina-asema ennen lapsen syntymää on vahvasti yhteydessä siihen, miten nopeasti työhön siirrytään lapsen syntymän jälkeen. Äidit, joilla on lapsen syntyessä voimassa oleva työsuhde tai jotka ovat muutoin hyvin työmarkkinoille kiinnittyneitä, voivat varmemmin suunnitella ja ajoittaa lastenhoitojakson jälkeisen työhön paluun.
Näihin äiteihin verrattuna ilman voimassa olevaa työsuhdetta olevat, työttömät, opiskelijat tai muut työvoiman ulkopuolella olevat äidit ovat heikommassa asemassa työmarkkinoilla. Heidän kohdallaan työelämään siirtymisen suunnittelu on vaikeampaa, sillä kotonaolojakson pituus ja työelämään paluu riippuu paitsi lapsen kotihoitoon liittyvistä preferensseistä myös sopivan työpaikan tai päivähoitopaikan löytymisestä.
ILMAN VOIMASSA OLEVAA TYÖSUHDETTA OLEVILLA ÄIDEILLÄ ON MUITA ÄITEJÄ ENEMMÄN ESTEITÄ TYÖMARKKINOILLE PALUUSEEN.
Kuviossa 1 on kuvattu äitien työhön siirtymistä 48 kuukautta ensimmäisen tai toisen lapsen syntymän jälkeen. Äidit on luokiteltu 1. tai 2. lapsen syntymää edeltävän työmarkkina-aseman mukaan. Työlliset äidit on jaettu kahteen ryhmään. Jos äidillä oli voimassa oleva työsuhde lapsen syntyessä, on hänet määritelty työlliseksi, jolla on voimassa oleva työsuhde. Jos taas äidillä ei ollut voimassa olevaa työsuhdetta lapsen syntyessä, mutta äiti oli työskennellyt ennen lapsen syntymää, niin hänet määriteltiin kuuluvan ryhmään ”Työllinen, ei voimassa olevaa työsuhdetta”. Tähän ryhmään kuuluu mm. niitä äitejä, joiden määräaikainen työsuhde päättyi ennen lapsen syntymää tai vanhempainvapaan aikana. Opiskelijat ja työttömät on luokiteltu lapsen syntymää edeltäneen tilanteen mukaan. Lopuksi ryhmään ”Muu työvoiman ulkopuolella” kuuluvat ne äidit, jotka eivät olleet olleet työssä, työttöminä tai opiskelijoina ennen lapsen syntymää (ks. tarkemmin Räsänen ym. 2019).
Valtaosa esikoislasten äideistä, 70 prosenttia, oli työssä ennen lapsen syntymää, ja heistä ylivoimainen enemmistö kuului ’työllinen, voimassa oleva työsuhde’ ryhmään. Molemmat työllisten äitien ryhmät palasivat työhön lapsen syntymän jälkeen keskimäärin nopeammin kuin muut ryhmät. Ne äidit, jotka olivat olleet työllisiä, mutta joilla ei ollut voimassa olevaa työsuhdetta, palasivat kuitenkin työsuhteessa olleita äitejä hitaammin työhön; heistä yli puolet oli palannut työhön lapsen täytettyä 2 vuotta, kun työsuhteessa olleista äideistä noin puolet oli palannut työhön jo lapsen ollessa 1,5-vuotias. Työsuhteessa olleista äideistä 37 prosenttia oli kotona siinä vaiheessa, kun lapsi täytti 2 vuotta.
ÄIDIT, JOILLA EI LAPSEN SYNTYESSÄ OLLUT VOIMASSA OLEVAA TYÖSUHDETTA, KÄYTTIVÄT LASTEN KOTIHOIDON TUKEA MUITA PITEMPÄÄN.
Heikommassa työmarkkina-asemassa olleiden äitien lasten kotihoitojaksot olivat sitä vastoin selvästi pidempiä, puolitoista tai jopa kaksi kertaa niin pitkiä kuin työsuhteessa olleiden äitien kotihoitojaksot. Opiskelijaäidit työllistyivät lapsen syntymän jälkeen jonkin verran työttömiä äitejä nopeammin, kun taas muut työvoiman ulkopuolella olleet äidit siirtyivät työhön kaikkia muita ryhmiä hitaammin.
Ennen toisen lapsen syntymää työssä tai työttömänä olleet äidit palasivat jopa nopeammin työelämään toisen lapsen syntymän jälkeen kuin ensimmäisen lapsen jälkeen. Sen sijaan työvoiman ulkopuolella olleet äidit palasivat toisen lapsen jälkeen hitaammin työelämään kuin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Toisen lapsen synnyttäneistä, työvoiman ulkopuolella olleista äideistä osa on ollut kotona hoitamassa esikoislasta toisen lapsen syntymään saakka.
Äitien pitkät poissaolot johtuvat osin perhevapaiden ketjuttamisesta
Useamman lapsen saaneilla äideillä keskimääräiset kotihoidon jaksot ovat pidempiä. Osin kyse on valikoitumisesta: useampia lapsia saavat äidit ovat todennäköisesti ”perheorientoituneempia” ja haluavat hoitaa lasta pidempään kotona. Äidit voivat myös jatkaa kotihoidon tuelta suoraan uudelle vanhempainvapaalle, jolloin yhtäjaksoisesta kotonaoloajasta muodostuu verraten pitkä ilman työjaksoja lasten syntymien välissä. Missä määrin tämänkaltaista perhevapaiden ”ketjutusta” tapahtuu?
Kuviossa 2 kuvataan vuonna 2005 ensimmäisen lapsen synnyttäneiden äitien työelämään siirtymistä ja kotihoidon tuen käyttöä ennen toisen lapsen syntymää. Äidit on jaettu kahteen ryhmään sen mukaan, oliko lasten syntymäväli yli tai alle 3 vuotta, eli oliko äidin mahdollista olla kotihoidon tuella toisen lapsen syntymään asti vai ei. Mukana ovat näiden kahden ryhmän lisäksi myös ne esikoislasten äidit, jotka eivät saaneet toista lasta ennen tutkimuksen seuranta-ajan päättymistä.
Kuvion 2 vasen sarake (harmaa palkki) kuvaa äidin työmarkkina-asemaa esikoisen syntymän aikaan, jonka jälkeen seurataan, saavatko äidit toisen lapsen ja kuinka suuri osa heistä käyttää kotihoidon tukea ennen toisen lapsen syntymää. Keskimmäisestä sarakkeesta nähdään, että 46,3 prosenttia sai seuraavan lapsen kolmen vuoden sisällä esikoisen syntymästä, eli äiti olisi voinut käyttää kotihoidon tukea yhtäjaksoisesti toisen lapsen äitiysvapaan alkuun asti. Oikeanpuoleinen sarake kertoo, miten suuri osuus kaikista äideistä käytti kotihoidon tukea ennen 2. lapsen syntymää. Osa vuonna 2005 esikoisen saaneista äideistä (37,9 prosenttia) ei saanut seuraavaa lasta seurantajakson aikana.
Puolet äideistä palaa työmarkkinoille ennen toisen lapsen syntymää.
Jos tarkastellaan kaikkia vuonna 2005 esikoisen saaneita äitejä, niin heistä 28,5 prosenttia käytti kotihoidon tukea toisen lapsen syntymää saakka (punainen alue). Valtaosa äideistä oli ensimmäisen lapsen syntyessä työllisiä, ja heillä oli voimassa oleva työsuhde. Tästä joukosta 1/4 käytti kotihoidon tukea yhtäjaksoisesti seuraavan lapsen syntymään saakka. Ei-työllisten äitien kohdalla osuus oli vajaa kolmasosa.
Jos taas tarkastellaan vain niitä äitejä, jotka saivat toisen lapsen alle kolme vuotta ensimmäisen lapsen syntymästä (ja joilla oli oikeus kotihoidon tukeen toisen lapsen syntymään saakka), niin kuva kotihoidon tuen ketjutuksesta muuttuu. Vuonna 2005 esikoisen saaneista äideistä 46 prosenttia sai seuraavan lapsen 0–3 vuoden sisällä esikoisen syntymästä. Alle puolet tästä joukosta työskenteli lasten syntymien välillä. Osuuksissa on kuitenkin merkittäviä eroja sen mukaan, mikä oli äidin aikaisempi, ensimmäisen lapsen syntymää edeltänyt työmarkkina-asema.
Heikossa työmarkkina-asemassa olevat äidit käyttivät kotihoidon tukea toisen lapsen syntymään asti keskimääräistä useammin kuin vahvassa työmarkkina-asemassa olevat äidit. Hyvässä työmarkkina-asemassa olevat äidit sitä vastoin työskentelivät useammin lasten syntymien välillä, vaikka irtisanomissuoja ja kotihoidon tuki olisi mahdollistanut heillekin kotona olon toisen lapsen syntymään saakka.
HEIKOSSA TYÖMARKKINA-ASEMASSA OLEVAT ÄIDIT KETJUTTAVAT VANHEMPAINVAPAITA JA KOTIHOIDON TUKEA MUITA USEAMMIN.
Väestötasolla ketjuttaminen on siis ehkä harvinaisempaa kuin yleisesti on luultu. Lisäksi osa perheistä jää yksilapsisiksi tai lasten ikäero on yli kolme vuotta, jolloin perhevapaiden ketjutus ei edes ole mahdollista. Sen sijaan kun tarkastellaan niitä äitejä, joille ketjutus on mahdollista, niin ei-työllisten äitien ryhmä eroaa selvästi työllisistä: tästä ryhmästä noin kolme neljästä käytti kotihoidon tukea yhtäjaksoisesti toisen lapsen syntymään saakka.
Korkeampi kotihoidon tuen taso hidastaa työhön paluuta
Koska kotihoidon tuen hoitorahaa maksetaan kaikille saajille saman suuruisena, ei sen avulla ole mahdollista arvioida, mikä vaikutus vapaan ajalta maksettavan tuen tasolla olisi äitien halukkuuteen jäädä kotiin hoitamaan lasta. Kotihoidon tuen päälle maksettavat kuntalisät tarjoavat sitä vastoin tähän sopivan välineen, sillä kaikki kunnat eivät maksa kuntalisää, ja lisän taso vaihtelee vuodesta ja kunnasta toiseen.
Kuntalisät siis nostavat tuen tasoa yksittäisessä kunnassa, mutta ne myös antavat osviittaa siitä, miten äidit reagoisivat tuen tasossa tapahtuviin muutoksiin. Kuntalisän vaikutus kotihoidon kestoon oli hyvin suoraviivaista: Korkeampi kotihoidon tuen taso pidensi kotihoidon tuen jaksoja ja siirsi työelämään paluuta. Tulokset ovat hyvin samansuuntaisia kuin aikaisemmassa, hieman toisenlaisella menetelmällä tehdyssä tutkimuksessa (Kosonen 2014).
Korkeamman kotihoidon tuen vaikutus erosi kuitenkin jossain määrin äidin työmarkkina-aseman mukaan. Tutkimuksemme mukaan korkeampi kotihoidon tuki vaikutti sekä työllisiin että ei-työllisiin äiteihin, mutta vaikutus oli selvempi niiden äitien kohdalla, joiden työmarkkina-asema oli heikompi. Jos kotihoidon tukea korotettaisiin, sekä työlliset että ei-työlliset äidit pidentäisivät kotihoitojaksojaan.
Useiden tekijöiden kasautuminen pidentää hoitojaksoja
Etuuden tason, heikon työmarkkina-aseman ja muiden kotihoidon kestoon vaikuttavien tekijöiden lisäksi eri tekijöiden vaikutus voi kertaantua. Kuviossa 3 on verrattu esimerkinomaisesti äitejä, jotka olivat keskimääräisiltä ominaisuuksiltaan samankaltaisia ja asuvat samankaltaisissa kunnissa, mutta jotka erosivat toisistaan aikaisemman työmarkkina-aseman ja tuen tason suhteen.
Korkeampi kotihoidon tuki pidentää lasten hoitojaksoja enemmän heikommassa työmarkkina-asemassa olevilla äideillä kuin muilla.
Keskimääräisesti lyhin hoitojakso oli äideillä A, joilla oli voimassa oleva työsuhde ensimmäisen lapsen syntyessä. Äidit B olivat taustaominaisuuksiltaan, kuten koulutukseltaan ja työkokemukseltaan, samankaltaisia äitien A kanssa, mutta he olivat lapsen syntyessä työttömiä. Äidit ryhmässä C olivat työttömiä, mutta heidän asuinkunnassaan maksettiin kuntalisää, joka vastasi 200 euroa korkeampaa kotihoidon tukea. Työttömien äitien hoitojaksot olivat työsuhteessa olleita äitejä pidempiä. Jos kunnassa maksettiin lisäksi kuntalisää, piteni keskimääräinen hoitojakso työttömyyden ja korkeamman kotihoidon tuen yhteisvaikutuksesta entisestään.
Pitkien kotihoidon tukikausien osuus on vähentynyt 2010-luvulla
Tuoreiden rekisteritietojen valossa kotihoidon tuen käytössä on tapahtunut muutosta. Vaikka edelleen ylivoimainen enemmistö äideistä jatkaa vanhempainvapaan jälkeen kotihoidon tuella, on tuen keskimääräinen kesto viime vuosina lyhentynyt ja varsinkin pitkien kotihoidon tukikausien osuus vähentynyt. Kun 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla syntyneiden lasten äideistä yli neljäsosa käytti kotihoidon tukea yli 20 kuukautta, on osuus laskenut 20 prosenttiin vuonna 2015 syntyneiden lasten äideillä. Tuen keskimääräinen kesto (mediaani) on tällä aikavälillä laskenut 16 kuukaudesta 13 kuukauteen. Epäselvää on, missä määrin tämä on seurausta kohentuneesta työllisyystilanteesta tai äitien koulutustason kohoamisesta.
Kotihoidon tukikausien viimeaikaisen lyhentymisen syitä ei tunneta.
Pidemmät kotihoidon tuen jaksot ovat kuitenkin edelleen varsin yleisiä matalasti koulutetuilla äideillä; kun perusasteen koulutuksen varassa olevista äideistä yli puolet hoiti lasta kotona yli 2-vuotiaaksi, korkea-asteen koulutetuilla tämä osuus oli neljäsosa. 40 prosenttia kotihoidon tukea käyttäneistä korkeakoulutetuista äideistä oli käyttänyt kotihoidon tukea siihen asti, kun lapsi oli noin 1,5-vuotias (Miettinen ym., tulossa).
Johtopäätökset
Poissaolo työmarkkinoilta vaikuttaa sukupuolten välisiin tuloeroihin, miesten ja naisten työmarkkina-asemaan (mm. Sieppi ja Pehkonen 2019) sekä naisten myöhempään eläkekertymään (Koskenvuo 2016). Äitien pitkillä perhevapailla voi olla myös välillisiä vaikutuksia esimerkiksi syrjintään työhönotossa ja työehdoissa (Keyriläinen 2019). Julkisesti tuetut pitkät kotihoitojaksot voivat viestittää työnantajille, että nuoren naisen palkkaaminen on riski — näihin mielikuviin voidaan vaikuttaa kuvaamalla, kuinka pitkiä äitien hoitojaksot ovat ja kuinka suuria perhevapaista aiheutuvat kustannukset todellisuudessa ovat.
Äitien pitkiin perhevapaisiin liittyvät mustavalkoiset mielikuvat ovat osin vääriä.
Perhevapaiden täysremontista ja erityisesti kotihoidon tuen keston tai tason leikkauksesta on toivottu ratkaisua pitkiin kotihoitojaksoihin ja pienten lasten äitien työllisyyteen. Tuen tason leikkauksilla voi olla toivotun suuntaisia vaikutuksia, jos äidit reagoivat leikkauksiin samoin perustein kuin korkeampaan tuen tasoon. On kuitenkin hyvä huomata, että hyvin suuri joukko äitejä palaa nykyään työelämään jo selvästi nopeammin ja käyttää tukea selvästi vähemmän aikaa kuin mihin tuki tarjoaisi mahdollisuuden.
LASTEN PITKÄT KOTIHOITOJAKSOT OVAT VÄHENTYNEET, JA ÄITIEN PÄÄSYÄ TYÖELÄMÄÄN VOIDAAN EDISTÄÄ MYÖS MUILLA KEINOILLA KUIN LEIKKAAMALLA KOTIHOIDON TUKEA.
Pitkät kotihoidon tuen jaksot ovat tavallisempia heikommassa työmarkkina-asemassa olevilla äideillä – näiden äitien työelämään paluuta voidaan edistää myös muilla politiikkatoimilla kuten tarjoamalla räätälöidympiä työvoimapalveluja tai lisäkoulutusta. Kotihoidon tuen kannatuspohja näyttää tuoreiden tietojen valossa olevan myös kapenemassa, kun suuri joukko isiä ja äitejä ovat valmiita lyhentämään kotihoidon tuen kestoa, mikäli vanhempainvapaita samalla kehitetään (Saarikallio-Torp ym. 2020).
Huoli siitä, että useita lapsia saavat äidit ovat yhtäjaksoisesti kotona pitkiä jaksoja, jopa useita vuosia, ei myöskään näytä täysin perustellulta. Hoitovapaalta suoraan uudelle perhevapaalle jäävien äitien osuus kaikista äideistä oli 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä alle 30 prosenttia. On todennäköistä, että tämä osuus on viime vuosina entisestään pienentynyt pitkien kotihoitojaksojen tullessa yhä harvinaisemmiksi ja työllisyystilanteen parantuessa. Äidin vahva työmarkkina-asema ennen lapsen syntymää lisäsi todennäköisyyttä, että äiti palasi työhön ennen seuraavan lapsen syntymää. Jos vielä otetaan huomioon, että osa perheistä jää yksilapsisiksi, niin useita vuosia pois työmarkkinoilta olevat äidit ovat vähemmistössä.
Kaikesta huolimatta perhepolitiikalla ja perhevapaita uudistamalla voidaan vaikuttaa sukupuolten väliseen tuloeroon sekä miesten ja naisten työmarkkina-asemiin, mutta työvälineiden valinta tulee olemaan haastavaa.
Kirjoittajat
Tapio Räsänen
tutkija
KELA
tapio.rasanen at kela.fi
Anneli Miettinen
tutkija
KELA
anneli.miettinen at kela.fi
Miia Saarikallio-Torp
tutkija
KELA
miia.saarikallio-torp at kela.fi
Kirjallisuus
Haataja, A. & Juutilainen, V.-P. (2014), Kuinka pitkään lasten kotihoitoa? Selvitys äitien lastenhoitojaksoista kotona 2000-luvulla, Kela, Työpapereita 58.
Keyriläinen, M. (2019), Perhevapaan vaikutus naisten urakehitykseen kielteisempi korkeakoulutetuilla, Tilastokeskus, Tieto & Trendit.
Koskenvuo, K. (2016), Perhevapaiden vaikutus eläkkeeseen 1980-luvulta 2000-luvulle, teoksessa Haataja, A. & Airio, I. & Saarikallio-Torp, M. & Valaste, M. (toim.): Laulu 573566 perheestä. Lapsiperheet ja perhepolitiikka 2000-luvulla, Helsinki: Kela, 116–135.
Kosonen, T. (2014), To Work or Not to Work? The Effect of Childcare Subsidies on the Labour Supply of Parents, BE Journal of Economic Analysis & Policy, 14, 817–848.
Miettinen, A. & Saarikallio-Torp, M. & Räsänen, T. (tulossa), Kotihoidon tuen trendit 2010-luvulla. Artikkelikäsikirjoitus, Helsinki: Kela.
Räsänen, T. & Österbacka, E. & Valaste, M. & Haataja, A. (2019), Lastenhoidon tukien vaikutus äitien osallistumiseen työmarkkinoille, Kela, Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 14.
Sieppi, A. & Pehkonen, J. (2019), Parenthood and Gender Inequality: Population-based Evidence on the Child Penalty in Finland, Economics Letters, 182, 5–9.
Saarikallio-Torp, M. & Miettinen, A. & Heinonen (2020), Kotihoidon tuen kannatus edelleen vahvaa – asenteet leikkaamista kohtaan kuitenkin lieventyneet, Kelan tutkimusblogi 19.2.2020.