1. Julkaisuhaku
2. Vakausneuvosto ei taida olla hyvä idea

Vakausneuvosto ei taida olla hyvä idea

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) on ehdottanut ”riippumatonta talousneuvostoa” tai ”vakausneuvostoa” edistämään talouspoliittista päätöksentekoa ja miettimään, miten valtion velanotosta tulevaisuudessa selvitään. MTV3:n verkkosivuilla, omassa blogissaan ja Kauppalehdessä Niinistö viittaa tällaisista neuvostoista saatuihin hyviin kokemuksiin muissa maissa. Tämä vakausneuvosto koostuisi “lähinnä asiantuntijoista”. Hän ei kuitenkaan ehdota talouspoliittisen päätösvallan delegoimista asiantuntijoille, vaan neuvosto olisi pelkästään keskusteleva elin.

Millä logiikalla poliitikko – siis nimenomaan poliitikko – voisi päätyä vaatimaan riippumattoman vakausneuvoston perustamista? Sehän voisi viedä politiikalta terän pois. Kenties Niinistö kuvittelee kohonneensa kansansuosionsa harjalla jo riippumattomaksi rahoittajistaan ja siten itse edustavansa riippumatonta näkemystä. Silloinhan hän voisi saada sivustatukea riippumattomalta neuvostolta.

Niinistö ja hänen puolueensa ovat jäämässä yksin vaatimaan leikkauslistoja niin Helsinkiin kuin koko valtiontalouteenkin. Tuskinpa hyvinvointipalvelujen alasajo olisi kansalaistenkaan mieleen. Niinistö itse ei ole uskaltanut nimetä mitään leikkauskohteita, mutta ehkä hän uskoo, että niitä koskevia ehdotuksia tulisi vakausneuvostolta. Poliittinen tilivelvollisuus voisi silloin laimentua, joskaan ei kokonaan poistua.

Poliitikkojen kommentit Niinistön aloitteesta ovat jääneet yllättävän niukoiksi. Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi on kuitenkin valittanut Niinistön ehdotuksen kuvastavan, ettei hän arvosta hallituksen ja eduskunnan osaamista. Kiviniemi ei selvästikään halua ymmärtää, mikä ero on asioiden poliittisella käsittelyllä ja niiden riippumattomalla arvioinnilla. Jälkimmäiseen eivät mitkään poliittiset elimet määritelmällisestikään kykene, eivät vaikka ne kuulisivat asiantuntijoita valmisteluvaiheessa.

Meillä on kuitenkin instituutioita, jotka jo tavallaan ajavat samaa asiaa kuin Niinistön ehdottama vakausneuvosto. Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas (sd) on ollut tällainen jo pitkään, ja juuri hän laatikin leikkauslistat 1990-luvun lamassa. Puoluekannastaan huolimatta hän on edustanut hyvin omanlaistaan asiantuntemusta ja riippumattomuutta. Viimeistään vajaan neljän vuoden kuluttua Sailas kuitenkin jää eläkkeelle, eikä samantasoisesta seuraajasta ole toistaiseksi mitään tietoa.

Käytännössä finanssipolitiikan valmistelu ja pitkälti päätöksentekokin on meillä VM:n virkamiesjohdon harteilla. Aika ajoin herää kuitenkin epäilys, keskittyykö sinne kaikki viisaus, ja joka tapauksessahan ministeriö on aina poliittisessa ohjauksessa. Kuulemma tällainen ohjaus on vielä viime aikoina kiristynyt.

Valtiovarainministeriön yhteyteen perustettiin vuoden 1998 alusta – Niinistön toimiessa valtiovarainministerinä – taloustieteellinen neuvosto, jonka puheenjohtajana Sailas toimii ja jossa on jäseninä useita taloustieteen professoreja. Jostakin syystä sen keskusteluista ja arvioista ei ole kuultu julkisuudessa edes halaistua sanaa. Ainakin Sailaksen luulisi tietävän syyn tähän salailuun. Herääkin kysymys, miksi Niinistö ei vaadi tätä neuvostoa tulemaan esiin vaan ehdottaa sen rinnalle toista neuvostoa. On kylläkin helppo kuvitella, etteivät taloustieteellisen neuvoston professorien näkemykset ole aina olleet sen paremmin Sailaksen kuin Niinistönkään mieleen.

Ruotsissa ja monissa muissa maissa finanssipoliittiseen neuvostoon on nimitetty – puheenjohtajaa myöten – professoreja ja muita tieteellisiä asiantuntijoita. Neuvosto on esitellyt näkemyksiään avoimesti julkisuudessa. Näin riippumattomuutta poliitikoista ja eturyhmistä on korostettu, vaikka nimitykset ovatkin olleet poliitikkojen tekemiä. Meillä olisi melkoinen poliittisen kulttuurin muutos, jos tieteellisten asiantuntijoiden annettaisiin julkisesti sanoa painava ja kollektiivinen sanansa harjoitettavasta finanssipolitiikasta ja valtiontalouden tilasta. Niinistö on ilmeisesti sen käsityksen vallassa, että nuo lausunnot edustaisivat hänen ajamaansa hyvinvointivaltion alasajolinjaa. Enpä kuitenkaan menisi siitä takuuseen.

Vaikka ehkä muissa maissa vakausneuvoston kaltaisista elimistä onkin saatu hyviä kokemuksia, osoittaa taloustieteellisen neuvoston salamyhkäisyys, ettei asia ole meillä yhtä yksinkertainen. Olemme tottuneet kolmikantaan, jota finanssipolitiikan suhteen voisi hyvinkin edustaa valtioneuvoston kanslian yhteydessä toimiva talousneuvosto. Olisikin harkittava sen sihteeristön vahvistamista ja finanssipolitiikan arviointitehtävien lisäämistä. Ekonomisteista koostuvan sihteeristön lisäksi talousneuvostoon voitaisiin nimittää pysyviä ja riippumattomia asiantuntijoita.

Poliittiselta ohjaukselta ei talousneuvostossakaan voida kokonaan välttyä, mutta sen vahvistamisella voitaisiin ainakin välttää talouspolitiikan arviointi- ja valmisteluelinten kaappaukset joidenkin poliittisten puolueiden oman propagandan käyttöön. Juuri tällainen vaara on mielestäni viime aikoina selvästi kasvanut, jopa toteutunutkin.