”Suomi velkaantuu rajusti ja tulevat sukupolvet joutuvat maksumiehiksi”
Tämän otsikon kaltaisia väittämiä satelee näinä aikoina tiheään ja kaikki näyttävät olevan asiasta samaa mieltä, myös maan hallitus. Pääministeri Vanhanen ja valtiovarainministeri Katainen varoittelivat viimeksi hallituksen puolivälin riihen yhteydessä, että laman takia joudutaan ottamaan paljon velkaa ja että velan takaisinmaksu ei onnistu, elleivät suomalaiset jatka pidempään töissä. Puheet velkaantumisesta yhdessä 1990-luvun muistojen kanssa ovat jo pelästyttäneet suurimman osan kansasta ja internetin keskustelupalstat ovat täyttyneet erilaisista säästämis- ja tinkimisehdotuksista, joilla täydennetään ennusteita edessämme häämöttävästä lopullisesta perikadosta. Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on onnistunut vahvistamaan valtiomiesmainettaan vaatimalla verokevennyksiä peruttaviksi, jotta tuleville sukupolville ei kerättäisi suurta velkataakkaa. Oppositiopuolueet ovat yhtyneet tähän huoleen.
On selvää, että nyt käynnissä oleva talouden lama johtaa julkisen velan kasvuun. Sitä ei voida eikä pidäkään estää. Kovin laajasti ei näytetä ymmärtävän sitä, että yritykset rajoittaa velkaantumista vain pahentavat tilannetta. Tästä on paljon kokemuksia 1990-luvulta. Tuolloin valtio yritti jarruttaa velkaantumista suurilla menoleikkauksilla ja veronkiristyksillä. Julkisten menojen päätösperäiset supistukset olivat tuolloin peräti 8 prosenttia bkt:sta ja keskivertotyöntekijän veroprosentti kiristyi niinikään 8 prosenttiyksiköllä. Kiristys oli siten ennennäkemätön. Sen tuloksena kokonaiskysyntä supistui, talous lamaantui, työttömyys kasvoi, verotulot pienenivät ja sosiaalimenot paisuivat. Lopputuloksena ei ollut tavoiteltu julkisen talouden tasapainottuminen vaan valtava julkisen velan kasvu. Julkinen talous tasapainottui vasta sitten, kun talouden kasvu alkoi.
Vanhasen hallitus ei halua toistaa tätä koetta vaan näyttää sopeutuneen siihen, että talouden lama väistämättä kasvattaa julkista velkaa. Valtionvarainministerin esittämä arvio noin 30 miljardin euron lisävelasta lähivuosien aikana on oikeaa suuruusluokkaa.
Onko tällainen lisävelka sitten paljon vai vähän, ja mitä se merkitsee tulevien sukupolvien kannalta?
Oletetaan, että vuoteen 2013 mennessä lisävelkaa kertyy valtiolle peräti 45 miljardia ja että tämän jälkeen valtiontalous saavuttaa tasapainon. Valtion velka kohoaa tällöin 100 miljardiin vuonna 2013 eli 50 prosenttiin bkt:sta. Nousu on toki kova, mutta 50 % bkt:sta on edelleen pieni luku verrattuna muihin teollisuusmaihin ja myös selvästi vähemmän kuin 1990-luvulla saavutettu lähes 70 prosentin taso. Kyseessä ei siis ole perikato tai vararikko. Lisäksi valtion velka olisi edelleen pienempi kuin julkiseen talouteen luettavat työeläkerahastot, joten nettovelkaa ei olisi lainkaan.
Entä miten velan maksusta selvitään? Kymmenien miljardien maksaminen takaisin muutamassa vuodessa olisi haastava urakka, joka vaatisi ceaucesculaista perunakuuria. Onneksi tähän ei ole tarvetta. Puheet siitä, että valtion velka pitäisi maksaa, eivät oikeasti pidä paikkaansa. Valtiot eivät juuri koskaan maksa velkojaan pois. Yksittäiset lainansa valtiot hoitavat aina ajallaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että velkamäärä muuttuisi. Näin ei käy, koska erääntyvät velat korvataan ottamalla niiden tilalle uutta velkaa, jolloin kokonaisvelka pysyy ennallaan tai jopa kasvaa. Tällöin tuleville sukupolville velasta aiheutuva aito kustannus on velan korko.
Jos valtio ottaa 45 miljardia lisävelkaa, aiheutuu tästä nykyisellä noin 3 prosentin korolla vuotuinen
1,4 miljardin euron korkomeno. Vuonna 2013 tämä meno olisi 0,7 % bkt:sta, minkä verran kokonaisveroastetta täytyy nostaa, jotta tulot ja menot saataisiin uudelleen tasapainoon. Talouden kasvu kuitenkin syö vähitellen velan määrää suhteessa tuloihin. Jos nimellinen bkt kasvaisi seuraavan 20 vuoden ajan esim. 3,5 % vuodessa, alentuisi velkasuhde vuoteen 2023 mennessä 35 prosenttiin ja vuoteen 2033 mennessä 25 prosenttiin vaikka velkaa ei lyhennettäisi lainkaan. Vastaavasti korkomenojen bkt-osuus putoisi vähitellen vuoden 2013 noin 1,5 prosentista 0,75 prosenttiin, mikä taas mahdollistaisi pienen verotuksen keventämisen aikaa myöden.
Onko sitten tulevilla sukupolvilla varaa maksaa hieman nykyistä suurempia valtion korkomenoja? Hidaskin talouskasvu – esim. 1,5 prosenttia vuodessa – nostaa yleistä tulotasoa 20 vuoden aikana 35 prosentilla. Vaikka tuleva sukupolvi joskus 2030-luvulla joutuisi nykyhetken velkaantumisen vuoksi maksamaan prosenttiyksikön verran korkeampia veroja kuin me, olisivat heidän reaalitulonsa silti 33 prosenttia korkeammat kuin meillä. Luultavasti he selviäisivät.