Sitä saa mitä tilaa – talousennusteita ja mustia joutsenia
Pian on taas se aika vuodesta. Alle kahden kuukauden kuluttua media on täynnä liikepankkien ja tutkimuslaitosten tekemiä talousennusteita. Media on viime vuosina, erityisesti finanssikriisin jälkimainingissa, kritisoinut talousennusteiden osuvuutta. Ja se on ihan oikein, rakentava kritiikki on aina paikallaan.
Talousennusteisiin voi suhtautua karrikoidusti kahdella tavalla. Niitä voi pitää hyödyllisinä tarinoina lähitulevaisuuden taloudellisesta tilasta. Tai sitten ennusteita voi pitää täydellisen turhina, jopa haitallisina.
Nassim Nicholas Taleb1 on kansainvälisesti yksi kuuluisimmista talousennustajien arvostelijoista. Talebin mukaan on outoa, että ihmiset yhä ottavat talousennustajat tosissaan vaikka menneisyydessä ennustevirheet ovat olleet sietämättömän suuria. Finanssikriisin alkaessa jopa talousennusteiden etumerkki oli hakusessa. Talebin idea on epälineaarisuudet. Talousennustajat elävät 2D-maailmassa, vaikka todellisuus on 3D. Nyt katsoessani ulos ikkunasta näen tummia pilviä. Uskallan ennustaa sadetta tänään. Kyse ei kuitenkaan ole ennustamisesta, kun ilmoitan, että iltapäivällä sataa. Kyseessä on projektio, yksinkertainen, lineaarinen ekstrapolaatio.
Mutta millainen sää vallitsee puolentoista vuoden päästä? Kukaan ei voi tietää. Maailma on liian epälineaarinen, jotta tarkkaa arviota voisi tehdä. Tietysti voi veikata, uskoo ken haluaa. Tiedän kuitenkin jotain. Olen melko varma, että puolentoista vuoden päästä on kylmempää kuin nyt. Tiedän myös, että on kosteampaa ja pimeämpää kuin nyt. Sama ajatus pätee talousennusteisiin. Kukaan ei osaa täsmällisesti sanoa minkälainen taloudentila vallitsee puolentoista vuoden kuluttua. Annettuna tietty politiikka, tietty maailmantalouden kehitys ja säkillinen muita oletuksia, voimme ”valistuneesti arvata”, että ennuste talouden kehityksestä on jotain. Talousennustetta ei siis pidä purematta niellä. Se on aina tulkittava ripauksella suolaa.
Talous on monimutkainen systeemi ja on selvää, että monet oletetut asiat voivat muuttua lyhyenkin ajan sisällä. Esimerkiksi oletukset maailmantalouden kehityksestä saattavat muuttua. Hallituskokoonpano voi muuttua. Oikeastaan mitä vaan voi tapahtua. Talousennuste ei välttämättä pidäkään enää paikkansa. Mikä neuvoksi? Vastaus: better luck next time. Sen vuoksi talousennusteita tehdään ”riittävän” usein, jotta ympäröivän maailman ennakoimattomiin muutoksiin pystyttäisiin vastaamaan mahdollisimman tehokkaasti. Seuraavaan ennusteeseen oletukset korjataan ja valistuneesti arvataan uusi lukema. Esimerkiksi suurin osa suomalaisista tutkimuslaitoksista julkaisee suhdanne-ennusteensa kaksi kertaa vuodessa. Harvoin molemmat ennusteet ovat tismalleen samanlaisia.
Toinen ennustamiseen liittyvä ongelma on Talebin markkinoima Black Swan -teoria. Black swanin eli mustan joutsenen olemassaoloon ei uskota ennen kuin sellainen sattuu kohdalle. Mustien joutsenien ongelma on juuri se, että ne ovat mustia. Kun ne havaitaan, on jo liian myöhäistä. Jos ne havaitaan ajoissa, ne eivät ole mustia joutsenia vaan jotain ennustettavaa. Yhdysvaltojen asuntomarkkinoilta alkanut romahdus oli musta joutsen.
Taleb haluaa elää yhteiskunnassa, jossa talousennusteita ei oteta tosissaan. Hän ei halua, että inhimillisestä virheestä (virheellinen talousennuste) rankaistaan koko yhteiskuntaa. Talousennusteisiin tulisi suhtautua kuten astrologiaan. Vain kantapään kautta voimme oppia taloudesta.
Oma näkökulmani on erilainen. En syytä talousennustajia ja mielestäni talousennusteilla on paikkansa. Ennusteet kertovat kansalaisille politiikan teon lähtökohdista ja sitä kautta tuovat läpinäkyvyyttä yhteiskuntaan. Monet asiat ottavat myös aikaa. Siksi talouspolitiikkaa tehdään yleensä muutamaa kuukautta pidemmällä aikahorisontilla. Kuinka voisimme tehdä poliittisia uudistuksia yrittämättä edes ajatella, mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Ongelma talousjärjestelmässämme ei ole se, että finanssikriisiä ei pystytty ennakoimaan. Ongelma on talouden rakenteissa, moral hazard ja julkisen sektorin vaikutus siellä, missä sitä ei pitäisi olla. Tällä hetkellä rahoitusmarkkinoiden regulaatiota ollaan lisäämässä. Muun muassa pankkivero ja kansainvälinen rahoitusmarkkinavero2 on kirjattu hallitusohjelmaan. Ideana on estää talouden mahdollinen uusi romahdus ja toisaalta kerätä varoja seuraavan romahduksen korjaamiseen. On kuitenkin vaikea uskoa, että verotus olisi oikotie onneen.
Tärkeämpää olisi tehdä taloudestamme helpommin korjattava. Tarkoitan ennen kaikkea finanssimarkkinoiden suurempaa läpinäkyvyyttä. Toisaalta alleviivaan sitä kuuluisaa sijoittajan vastuuta. Yksikään yksityinen instituutio ei saisi olla niin tärkeä, ettei sitä saisi päästää konkurssiin (too big to fail -argumentti). Helpommin sanottu kuin tehty. Emme ole vielä lähelläkään sitä tilaa. Mutta toivossa on hyvä elää. Lopetan Arnold Klingin sanoihin:
”The overarching principle I have is that we should try to make the financial system easy to fix. The more you try to make it harder to break, the more recklessly people will behave. By reducing the incentives for debt finance and for exotic finance, you help promote a financial system that breaks the way the Dotcom bubble broke, with much lesser secondary consequences.”
1 Talebin kuuluisin teos lienee The Black Swan: The Impact of the Highly Improbable (2007).
2 Nk. Tobinin vero on eräs mielipiteitä jakava esimerkki.