Mitä eurosta seurasi? (Korjattu versio 17.11.2011 blogiin)
Tiedeyhteisön itse itseään korjaava mekanismi toimii: Kari Alho ja Ville Kaitila huomauttivat, että he eivät saa toistettua lukujani. Syy oli se, että käytin hölmösti nimellisiä lukuja. Kun käytetään BKT:ta kiintein hinnoin, maiden väliset inflaatioerot eivät pääse vääristämään tuloksia. Alla olevassa taulukossa ovat nyt siis korjatut luvut (nyt lähteenä EU-tietokanta, koska Eurostatista näitä lukuja ei suoraan saanut). Tulokset pysyvät laadullisessa mielessä samoina: euroalue kokonaisuutena pärjää huonosti kasvulla ja investoinneilla mitattuna, mutta viennin kehitys on ollut vauhdikkaampaa. Valikoitujen euromaiden kasvu on ollut myös verrokkeja nopeampaa.
Pahoittelut virheestäni blogin lukijoille ja kiitokset Karille ja Villelle virheen huomauttamisesta.
Alla alkuperäinen kirjoitus, mutta siis korjatuilla luvuilla.
Euroalueen hajoaminen on taas vähän kauempana, kun Berlusconi lähti, mutta riskejä vielä jäi. Eurohan voi hajota, jos EKP ei suostu ottamaan lender of last resort -tehtävää (eli taata kaikki euromaiden velat), jolloin vaikeuksiin ajautuneita isoja maita ei voida pelastaa. Rahoitusvakausvälineiden resurssit siihen eivät välttämättä riitä. Lender of last resort -toiminta auttaisi palauttamaan maksukyvyn: kyseessä on vähän kuin talletusvakuutus, joka takaa tallettajien rahat, jolloin rahoja ei tarvitse nostaa pankista vaikka pelkäisi pankin kaatuvan. Siten pelkkä ilmoitus takauksesta voisi laskea korot tasolle, joilla ongelmamaat pystyvät suoriutumaan veloistaan.
Pidemmällä aikavälillä jäisi silti riski, että takaaminen voisi johtaa velkamaissa pienempään intoon supistaa vajeita. Tämän ns. moral hazard -ilmiön vakavuutta voi koettaa pienentää vaatimalla kriisimailta tiukkaa talouskuria, mutta kokemukset tällaisesta ylikansallisesta ns. politiikkaehdollisuudesta (mm. kehitysavun piirissä) eivät ole kovin rohkaisevia. Siksi monet katsovat, että lender of last resort -toiminnassa on tappion riski keskuspankille, jolloin se saattaa joutua inflatoimaan velkaa pois.
Inflatointi olisi selvä ylikansallinen uudelleenjako: muiden maiden kansalaiset maksaisivat osan ongelmamaiden velasta säästöjen reaaliarvon heiketessä (ks. Gavyn Daviesin blogi 10.11.11). Minulla ei ole mitään maiden välistä uudelleenjakoa vastaan periaatteessa, mutta yleensä ulkomaanapua on katsottu hyväksi antaa maille, joilla on siihen suuri tarve (matalan tulotason maille) ja joissa politiikka on onnistunutta (jolloin apu toimii). Nyt vaikeuksissa olevat euromaat eivät täytä näitä ehtoja: ne ovat vaikeuksistaan huolimatta silti korkeahkon tulotason maita eikä politiikka ainakaan Italiassa eikä Kreikassa ole ollut kehuttavaa.
Euro saattaa siis hajota, mutta jos niin käy, pitääkö sitä jäädä suremaan? Paljonkin, jos katsoo sitä, mitä EU:n komissio meille kertoi euron täyttäessä 10 vuotta vuoden 2009 alussa. Näiden sivujen mukaanhan euro on mm. aiheuttanut nopeaa kasvua Kreikassa ja tuonut kuria finanssipolitiikkaan, eikä meidän tarvitse olla huolissamme siitä, että joutuisimme vastaamaan toisten maiden veloista, kun kerran säännöt kieltävät sen. Tulee mieleen, että mihin tarvitsemme enää EMU-vastaisia puolueita, kun komissio itse tekee työt heidän puolestaan.
Koska tuntuu, että nuo viestit ovat hiukan vanhentuneita, yritin tarkastella asiaa uudelleen. Vertasin Eurostatin tietojen perusteella ns. erot erossa -menetelmää käyttäen, miten euroalueen 12 maata ovat pärjänneet verrattuna verrokkiryhmään, jonka muodostavat kehittyneet euroalueen ulkopuoliset eurooppalaiset maat Iso-Britannia, Ruotsi, Sveitsi ja Tanska. Norjaa en ottanut mukaan, jotta verrokkiryhmä ei olisi aivan Pohjoismaiden dominoima. Käytin kolmea mittaria: BKT:n tasoa, investointeja ja vientiä – kahta jälkimmäistä siksi, että yhteisvaluutan oletettiin vahvistavan investointeja ja kauppaa. En katso pelkästään kaupan suuntautumista valuutta-alueen sisäisiin maihin, sillä tavallisen kansalaisen kannalta vientitulo on tuloa, vaikka se tulisi muistakin maista kuin euromaista.
Erot eroissa -menetelmässä verrataan siis yksi kerrallaan kunkin kolmen muuttujan kehitystä ajalta ennen euroa (käytin vuosien 1995–97 keskiarvoa) euron jälkeiseen aikaan (vuosien 2005-07 keskiarvoon tai 2008–10 keskiarvoon). Menetelmässä maiden väliset pysyvät erot taloudellisessa suorituskyvyssä tulevat otetuksi huomioon: mielenkiinto suuntautuu vain muutoksiin, ei vain yli ajan, vaan siihen, mitä on tapahtunut verrokkiryhmässä samanaikaisesti.
Koska verrokkimaat eroavat niin paljon keskimääräisestä euromaasta, koetin myös etsiä kullekin verrokkimaalle jotenkuten sopivan vertailukohteen euromaista. Päädyin siksi vertailukelpoiseen euromaiden ryhmään, jossa mukana olivat Ranska (verrokki Iso-Britannia), Itävalta (verrokki Sveitsi), Suomi (verrokki Ruotsi) ja Alankomaat (verrokki Tanska).
Tulokset ovat alla olevassa taulukossa. Niiden mukaan euromailla yleensä ei ole mennyt mitenkään kaksisesti: kasvu on ollut hitaampaa kuin verrokeissa. Kun henkeä kohti lasketun BKT:n kasvu euromaissa vuosien 1995–1997 keskiarvosta vuosien 2008–2010 keskiarvoon oli 19 prosenttia, oli se samaan aikaan verrokkimaissa 25 prosenttia, eli kasvua oli euromaissa 6 prosenttiyksikköä vähemmän.
Vienti on kyllä kehittynyt paremmin euromaissa ennen lamaa. Sen sijaan valikoitujen euromaiden kehitys on ollut parempaa kuin verrokeissa.
| BKT | BKT | ||||
| Kasvu 95–07, % | Kasvu 95–10, % | Kasvu 95–07, % | Kasvu 95–10, % | ||
| Euro-12 | 19 | 18 | Valikoidut euromaat | 26 | 27 |
| Verrokit | 25 | 23 | Verrokit | 25 | 23 |
| Kasvuero | -6 | -5 | Kasvuero | 1 | 4 |
| Investoinnit | |||||
| Kasvu 95–07, % | Kasvu 95–10, % | Kasvu 95–07, % | Kasvu 95–10, % | ||
| Euro-12 | 31 | 23 | Valikoidut euromaat | 38 | 34 |
| Verrokit | 47 | 40 | Verrokit | 47 | 40 |
| Kasvuero | -16 | -17 | Kasvuero | -9 | -6 |
| Vienti | |||||
| Kasvu 95–07, % | Kasvu 95–10, % | Kasvu 95–07, % | Kasvu 95–10, % | ||
| Euro-12 | 86 | 88 | Valikoidut euromaat | 94 | 95 |
| Verrokit | 81 | 83 | Verrokit | 81 | 83 |
| Kasvuero | 5 | 5 | Kasvuero | 13 | 12 |
Mitä edellä olevista luvuista voisi päätellä? Varoitan, ettei kovin paljon, sillä vertailu on vain pieni harjoitus. Ainakin siinä menee pieleen se, että myös verrokkimaiden tilanne on muuttunut, kun muu Eurooppa on ottanut käyttöön euron. Makrotalouden tuntijat vinkannevat fiksummista tutkimuksista. EKP:n kirja vuoden 2008 kokouksesta on perusteellinen, mutta kriisin jälkeen moni johtopäätös voisi muuttua.
Lars Calmfors, joka toimi puheenjohtajana laadittaessa Ruotsin EMU-raporttia – joka tunnetusti päätyi suosittelemaan euron ulkopuolelle jättäytymistä – totesi viime vuonna kolumnissaan, että euron kasvuedut ovat jääneet vähäisiksi. Silti hän suositteli Ruotsille euroon liittymistä solidaarisuussyistä: euron ulkopuolella Ruotsilla menee liian hyvin verrattuna vaikeuksissa oleviin eurooppalaisiin maihin sekä siksi, että Ruotsin mukanaolo edistäisi Euroopan integraatiota.
Taisi se olla todellakin enemmän poliittinen projekti kuin taloutta tuo euro. Näyttö euron taloudellisista eduista on epäselvää, mutta jos se kaatuu, siitä on ainakin lyhyellä aikavälillä kovasti haittaa: jonkinasteista kaaosta seuraa. Ja tuleeko haittoja kaatumisesta pitkällä aikavälillä – iso ?