Miksi EU:n velkasäännöt uudistuivat?

24.6.2024 Labore-blogit Juho Koistinen

Suomen julkisen talouden tila on puhuttanut runsaasti istuvan hallituksen esikoisvuoden ajan. Keskustelun taustalla ovat nopea velkaantumistahti ja hallituksen sopeutustoimet sen jarruttamiseksi.

Monissa puheenvuoroissa on kiinnitetty erityishuomio riskiin joutua liiallisen alijäämän menettelyyn, joka käynnistetään julkisten menojen ylittäessä tulot enemmän kuin on etukäteen sovittu. Euroopan komissio tiedotti 19. kesäkuuta, että Suomi ei joudu menettelyyn kuluvan vuoden osalta.

Liiallisen alijäämän menettely on pitkä prosessi, joka käynnistyy kohdevaltion ja komission välisellä dialogilla ja jatkuu suosituksilla julkisen talouden tasapainottamiseksi. Lopullisena seurauksena voisi olla sakkojen antaminen kohdevaltiolle, mihin ei ole vielä kertaakaan ryhdytty.

Välittömimpänä riskinä onkin korostettu mainehaittaa, jonka menettelyyn joutuminen synnyttäisi. Näitä seikkoja on eritelty Suomen näkökulmasta taannoisessa Laboren tutkimusohjaaja Ilkka Kieman Labore-blogikirjoituksessa.

Seuraavassa tarkastelen EU:n velkasääntöjen taustoja ja 30. huhtikuuta voimaan astuneita sääntöjä teknisiä yksityiskohtia karttaen. Listaan loppuun lähteitä, joiden avulla aiheeseen voi tutustua syvemmin.

EU:n velkasääntöjen hyvin lyhyt historia

Nyt uudistetut säännöt perustuivat vuoden 1992 Maastrichtin sopimukseen, jossa säädeltiin jäsenvaltioiden velkaantumista. Keskeisistä viitearvoista päätettiin suhteessa bruttokansantuotteeseen siten, ettei julkisen velan määrä saa ylittää 60 prosenttia eikä alijäämä kolmea prosenttia.

Sääntöjen keskeisenä tavoitteena oli rajoittaa valtionlainojen korkoerojen kasvua ja sen myötä yksittäisen jäsenmaan velkakriisiin riskiä. On kuitenkin huomattava, etteivät nämä viitearvot perustuneet yksityiskohtaiseen tarkasteluun valtioiden velkakestävyydestä. Viitearvot muutettiin sitoviksi kasvu- ja vakaussopimuksessa vuonna 2011.

Uudistustarve finanssipoliittisille säännöille tunnustettiin pian euroalueen velkakriisin jälkeen, ja niiden kehittäminen aloitettiin 2010-luvun puolivälissä. Ongelmia olivat monimutkaisuus, legitimiteetin puute ja kykenemättömyys torjua kriisejä, joita varten säännöt oli kehitetty.

Joustamattomat velkasäännöt joutuivat lopullisesti koetukselle koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamissa poikkeusoloissa. Tämä johti siihen, ettei velkasääntöjä sovellettu vuosina 2020–2023.

Uusi muotoilu – vanha tavoite

Uudistuneet finanssipoliittiset säännöt eivät tuoneet muutosta velkaantumisen viitearvoihin. Sen sijaan uudistuksella pyritään ottamaan huomioon jäsenmaiden yksilölliset vaikeudet velkaantumisen taittamisessa. Lisäksi tarkasteluhorisontti muutettiin lyhyestä keskipitkän aikavälin velkakestävyyteen.

Liiallisen alijäämän menettely käynnistää sopeutusjakson, jonka aikana jäsenvaltion tulee saada velkaantuminen uskottavasti alenevalle uralle. Tämä jakso on lähtökohtaisesti neljä vuotta, ja siihen voi neuvotella kolmen vuoden pidennyksen. Velkasuhteen ja alijäämän kehitystä arvioidaan kymmenen vuoden tarkastelujaksolla (Valtiontalouden tarkastusvirasto, 2023, luku 3.2.). Parhaassa tapauksessa keskipitkän aikavälin tarkastelulla voidaan saavuttaa kestävämpiä tuloksia velkaantumisen taittamisessa kuin aikaisemmassa vuositason analyysissä.

Uusissa säännöissä kiinnitetään huomio tekijöihin, joihin jäsenmaa voi uskottavasti budjettipolitiikallaan vaikuttaa. Budjettipolitiikan vaikutuspiiri rajataan nettomenoihin, jotka koostuvat julkisista kokonaismenoista vähennettynä muun muassa korko- ja suhdanneluontoiset työttömyysmenot. Päätösperäiset sopeutustoimet kasvattavat uusissa säännöissä nettomenovaraa. Esimerkiksi verojen korotuksella nettomenoihin syntyy kasvuvaraa

Uudistuksen vaikutukset Suomen kannalta

Uudistuneiden sääntöjen valossa Suomen julkisen talouden ongelmat eivät ole katoamassa. Valtiovarainministeriön kesäkuussa julkaiseman talousennusteen perusteella julkisyhteisöjen alijäämä on suhteessa bruttokansantuotteeseen 3,7 prosenttia kuluvana vuonna ja 3,1 prosenttia vuonna 2025 (Valtiovarainministeriö, 2024).

Julkisen talouden heikon tilan vuoksi on keskeistä arvioida, minkälaiseksi Suomen sopeutusjakso muodostuisi. Valtiontalouden tarkastusviraston ekonomisti Peetu Keskinen on tehnyt alustavia laskelmia aiheesta.

Tarkastelun johtopäätös on, että sääntöjen edellyttämä finanssipolitiikan kireys on tiukasti sidoksissa tarkastelujakson sopeutusjakson kestoon. Sopeutusjakson keston rajaaminen neljään vuoteen ei ole analyysin perusteella tarkoituksenmukaista, sillä suuri sopeutus lyhyessä ajassa voi aiheuttaa merkittäviä ongelmia taloudelle pidemmällä aikavälillä.

Suomessa pitäisi käydä yleistajuista keskustelua uusien velkasääntöjen vaikutuksista, vaikka niiden lopullinen muoto onkin vielä epävarma. Se voidaan jo todeta, että säännöt kehittyivät myönteiseen suuntaan, kun alettiin kiinnittää huomiota velkakestävyyteen pidemmällä aikavälillä sekä maakohtaisiin seikkoihin.