Kuinka taloutta pitäisi elvyttää?
Suomen talous on parhaillaan ajautumassa samanlaiseen syöveriin kuin muutkin. Talousennustajat – viimeksi Suomen Pankki ja Tapiola Pankki – odottavat vuodelle 2009 joko nollakasvua tai lievää tuotannon supistumista. Tällainen näkymä on huolestuttava, mutta ei kauhistuttava. Kyseessä olisi taantuma mutta ei sellainen syvä lama, jonka Suomi ja Ruotsi kokivat 1990-luvun alussa. Tuolloinhan Suomen kokonaistuotanto supistui kolmen vuoden ajan yhteensä yli 10 prosentilla.
Onko kuitenkaan syytä uskoa, että talousennusteiden jatkuva korjaaminen heikompaan suuntaan päättyisi tähän? Monet tekijät puhuvat sen puolesta, että vuoden 2009 tilanne voi muodostua paljon nollakasvua huonommaksi.
Rahoituskriisi ja asuntokaupan lama ovat jo johtaneet siihen, että rakennustoiminta tulee pian supistumaan useimmissa maissa voimakkaasti. Jo pelkästään tällä on suuri vaikutus talouteen. Rakennustoiminta on tyypillisesti laajuudeltaan lähes 10 prosenttia kokonaistuotannosta: jos rakentaminen vähenee kolmanneksen, niin kuin nyt näyttää käyvän, on seurauksena kolmen prosentin supistuminen kokonaistuotannossa. Tämä näyttää tapahtuvan Suomen lisäksi muissakin maissa.
Rakentamisen lisäksi teollisuustuotanto on joutunut vaikeaan lamakurimukseen kuluneen syksyn aikana lähes kaikissa maissa. Teollisuustuotanto on supistumassa 5–10 prosentin vuosivauhtia. Laskua vauhdittaa investointitavaroiden kysynnän hiipuminen, mikä näkyy erityisesti autoteollisuuden tuotannon romahduksena. Tästä aiheutuu myös useiden prosenttien laskupaine kokonaistuotantoon ja kymmenien tuhansien työpaikkojen menetys.
Kokonaistuotannon jyrkkä supistuminen voidaan edelleen estää, jos kotimaisen kysynnän ja kotimarkkinatuotannon riittävä taso onnistutaan turvaamaan. Tämä edellyttää yksityisen kulutuksen, julkisen kulutuksen ja julkisten investointien selvää kasvua. Jotta talous voisi päästä edes nollakasvuun, pitäisi näiden kysyntäerien kasvaa yhtä paljon kuin yksityiset investoinnit ja nettovienti supistuvat. Tällainen kasvu on mahdollista, mutta se edellyttää tuekseen julkisen vallan taloutta elvyttäviä toimia.
Yksityisen kulutuksen kasvumahdollisuudet ovat parhaat, koska palkankorotusten, verokevennysten ja hidastuvan inflaation vuoksi kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot kasvavat voimakkaasti vuonna 2009. Hallitus on budjetissaan kanavoinut yksityistä kulutusta tukeviin verokevennyksiin (tuloverot ja ruoan arvonlisävero) jo noin miljardin euron verran rahaa, jota voi pitää riittävänä panoksena. Tarvittaessa kulutusta voitaisiin vielä tukea esim. korottamalla lapsilisiä, jolloin ostovoiman lisäys kohdentuisi niille, joiden kulutusalttius on suurin.
Julkinen kulutus eli valtion ja kuntien oma palvelutuotanto ei näillä näkymin näytä kasvavan juuri lainkaan. Tähän ovat syynä valtion tuottavuusohjelma ja kuntatalouden nopeasti heikentyvä tila. Kyse ei ole mitättömästä tekijästä, koska julkinen kulutus on yli 20 prosenttia kokonaistuotannosta. Kasvun turvaamiseksi olisi välttämätöntä, että valtio jäädyttäisi tuottavuusohjelmansa ja lisäisi nopeasti kunnille maksettavia valtionapuja. Samalla lisäresursseja voitaisiin käyttää niiden hyvinvointipalvelujen parantamiseen, joissa tarpeet ovat suurimmat. Lisärahan tarve on satoja miljoonia euroja, mahdollisesti jopa puoli miljardia.
Finanssipolitiikan pitäisi tällaisessa tilanteessa edistää investointeja. Tämä voidaan tehdä sekä lisäämällä suoraan valtion ja kuntien omia investointeja että tukemalla korkotukien ja lainatakausten avulla yksityisen sektorin investointeja. Lisäinvestointien tarve on suuri, useita miljardeja. Toisaalta investointien ei tarvitse maksaa kovin paljoa. Takaukset ovat valtiolle ilmaisia. Korkotuki on niin ikään hyvin marginaalinen kustannus verrattuna investointien tuottamaan verotulojen kasvuun. Infrahankkeet eivät ole ilmaisia, mutta niitä voidaan toteuttaa elinkaarimallin avulla yksityisellä rahoituksella, jolloin ne eivät välittömästi rasita julkista taloutta lainkaan. Valtiolle ei maksaisi mitään, jos halukkaille voimayhtiöille annettaisiin nopeasti luvat uusiin ydinvoimahankkeisiin.
Investointielvytystä vastustetaan yleensä sillä perusteella, että hankkeiden käynnistäminen on liian hidasta. Tämä pitää osin paikkansa, mutta vain osin.
Hitauteen voidaan varautua siten, että valmiiksi suunniteltuja toteuttamiskelpoisia hankkeita on aina varastossa valmiina odottamassa otollista hetkeä. Hallitusta on jo viime kesästä lähtien muistutettu siitä, että tällainen tarve voi ilmaantua, ja on syytä otaksua, että tilanteeseen on varauduttu.
Tämän hetken tiedon valossa on jo nähtävissä, että yksityisen rakentamisen lama tulee jatkumaan useamman vuoden ajan. Tästä seuraa, että tilaa julkisen vallan rakennushankkeille on riittävästi. Ei haittaa, jos nyt tehdään päätöksiä vuonna 2010 alkavista hankkeista, koska vuosille 2010–2012 ei kuitenkaan ole luvassa talouden ylikuumenemista.