Kommentteja finanssipoliittisesta linjasta
Talouskriisit ovat tuskallisia ihmisille mutta hyödyllisiä oppeja ekonomisteille. Nykyisenkin kriisin perusteella on opittu uutta mm. siitä, millaista finanssipolitiikkaa pitäisi harrastaa. Mitä näiden oppien perusteella voidaan sanoa suomalaisen finanssipolitiikan virityksestä?
Kalifornian yliopiston (Berkeley) professori David Romer esittää, että kriisin perusteella on pääteltävissä neljä oppia finanssipolitiikasta:
- finanssipolitiikkaa tarvitaan lyhyen ajan vakauttamista varten
- meillä on nyt vielä enemmän evidenssiä kuin ennen kriisiä siitä, että finanssipolitiikka tehoaa
- finanssipoliittinen liikkumavara on arvokasta
- poliittiset rajoitteet ovat ilmiömäisen tärkeitä
Liikkumavaralla tarkoitetaan sitä, että finanssipolitiikka on normaaliaikoina riittävän kireää, jotta kriisin tullessa pystytään reagoimaan. Poliittisten rajoitteiden tärkeydellä Romer puolestaan tarkoit-taa sitä, että taloustieteilijät eivät ole ymmärtäneet, kuinka vaikeaa on myydä laajalle yleisölle sitä ajatusta, että jos he joutuvat kriisin seurauksena kiristämään vyötä, ei valtiolta kannata välittömästi vaatia samaa. Joskus julkisen talouden vajeita pidetään jopa moraalittomia, vaikka Romerin mukaan optimipolitiikka on loppujen lopuksi yksinkertaista: kriisissä tarvitaan lyhyellä aikavälillä isoja vajeita ja samanaikaisesti tehtäviä päätöksiä, jotka pienentävät vajetta tulevaisuudessa.
Kansainvälisen valuuttarahaston pääekonomisti Olivier Blanchard kollegoineen välittää samanlaisen viestin: koska suhdanteiden vastaisen finanssipolitiikan harjoittamisen mahdollisuus on niin tärkeää, olennainen johtopäätös finanssikriisistä on se, että finanssipoliittinen liikkumavara on arvokasta ja tavoiteltava velkataso tulisi olla alempi kuin se oli ennen kriisiä. Hänen mukaansa (IMF blogi 17.4.2012) pääpaino tulisi nyt olla pitkän aikavälin päätöksissä, jotka alentavat julkisten menojen tasoa ja jotka rajoittavat tulevia alijäämiä.
Suomen finanssipoliittisen linjan kannalta tekisin näiden oppien perusteella seuraavat havainnot:
- pitkän aikavälin finanssipolitiikan kestävyyden kannalta ei ole vielä tehty riittävästi rakenteellisia uudistuksia
- lyhyellä aikavälillä kiristystoimet tulevat (varauksin) liian aikaisin
Suomessa on eri laskutapojen mukaan erikokoinen kestävyysvaje eli se, että ikääntymisen takia julkisen talouden alijäämä ei pysy hallinnassa. VM:n tuoreimpien laskelmien mukaan se olisi noin 3,5 prosenttia kansantuotteesta, eli tämän verran finanssipolitiikkaa pitäisi kiristää, jotta vaje saataisiin kuriin. Vajelaskelmat ovat luonnollisesti erittäin epävarmoja, mutta se ei tarkoita, etteikö silloin kuuluisi varautua. Normaalistikin taloustieteessä ajatellaan, että epävarmuuden vallitessa nimenomaan varaudutaan huonoihin päiviin (tämä on riskin kaihtamista), ja finanssipolitiikan liikkumava-ran aiempaa suurempi tarve vielä korostaa kestävyysvajeeseen reagoinnin tärkeyttä.
Tarvitaan siis kunnianhimotason nostamista pitkän aikavälin rakennekysymyksissä. On keinoja, jotka vaikuttavat mitä todennäköisimmin kestävyysvajeen kannalta olennaisiin tekijöihin ja joiden tehosta meillä on evidenssiä (kuten työttömyysturvan leikkaukset tai työttömyysputken poistaminen). Työttömyysputken voisi esimerkiksi korvata julkisella työllistymistakuulla normaalin päivärahakauden päättymisen jälkeen. Työurasopimus puuttui osaan ongelmista, mutta se pienentää kestävyysvajetta VM:n järkevän tuntuisten laskelmien mukaan vain noin 0,3 prosenttia bkt:stä. Lisä-päätöksiä tarvitaan.
Itse kiristystoimet (menojen leikkaukset ja verojen nostot), jotka eivät ole edellä mainittuja rakenteellisia ratkaisuja, tulevat hiukan aikaisin, koska ne astuvat voimaan jo 2013, jolloin työttömyys on VM:n omien ennusteiden mukaan noin 8 prosenttia eli selvästi VM:n itse arvioiman pidemmän ajan tasapainotyöttömyyden tason (joka on kuudessa prosentissa) yläpuolella. Toisaalta ennustettu talouskasvu on silloin jo likipitäen sama kuin pitkälläkin aikavälillä.
Kuten PT:n huhtikuun talousennusteessakin todettiin, lisäongelma hallituksen finanssipolitiikassa on myötäsyklisyys: jos talouskehitys heikkenee, hallitusohjelman noudattaminen vaatii lisäkiristyk-siä, kun taas odotuksia parempi talouskehitys antaa hallitusohjelman mukaan mahdollisuuden menonlisäyksiin. Nämä periaatteet ovat täsmälleen ristiriidassa mm. OECD:n Suomen tämän vuoden maaraportin suositusten kanssa, joissa todetaan että taloustilanteen heikentyessä Suomen tulisi muiden melko vahvan julkisen talouden aseman omaavien maiden kanssa harkita lyhyen aikavälin elvytystä.
Johtopäätöksenä siis: Vaikka päätöksiä on Suomessa kyetty tekemään, päätösten kohdistaminen ei näyttäisi olevan ihan kohdallaan. Pitkän aikavälin rakennetekijöihin ei puututa riittävästi, kun taas lyhyellä aikavälillä finanssipolitiikka on liian myötäsyklistä.
*Blogikirjoitus perustuu kommenttipuheenvuorooni valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuoren esitykselle Taloustieteellisen yhdistyksen seminaarissa 2.5.