Kaksitahtisen eurokoneen ongelmat työmarkkinoilla
Euroalue käy eritahtisesti. Samaan aikaan kun Saksan työttömyysaste on laskenut alimmilleen kahteenkymmeneen vuoteen eli 6,7 prosenttiin, Espanjassa työttömyysaste hipoo 23 prosenttia. Näin korkea työttömyysaste lähestyy jo tasoa, jossa yhteiskuntarauha on koetuksella. Valuuttakurssisopeutukselle olisi todellakin tilaa – tätä mahdollisuutta ei vain tunnetusti ole käytettävissä.
Euroalueen päättäjien virallisten oppien mukaisesti ratkaisua ongelmaan haetaankin sisäisen devalvaation keinoin. Siinä ongelmamaat pyrkivät parantamaan kilpailukykyään alentamalla palkka- ja kustannustasoaan, minkä puolestaan tulisi näkyä nettoviennin kasvuna.
Espanjassa onkin ryhdytty purkamaan sikäläistä jäykkää työmarkkinalainsäädäntöä, joka jakaa työntekijät vakituisiin ”sisäpiiriläisiin” ja määräaikaisiin ”ulkopuolisiin” ja jota pidetään osasyyllisenä maan surkeaan työllisyystilanteeseen. Työmarkkinareformin tarkoituksena on laskea työntekijöiden irtisanomiskustannuksia ja mikä olennaisempaa, tehdä palkkojen alentamisesta helpompaa. Tällaiset ajatukset eivät luonnollisesti espanjalaisia miellytä, ja kansaa onkin jo kerääntynyt kaduille ilmaisemaan tuntemuksiaan: viime viikonloppuna järjestäjät laskivat Madridista 500 000 ja Barcelonasta 400 000 mielenosoittajaa. Kivuliaat päätökset herättävät toki vastustusta, mutta kuinka paljon tuloksia on reformista odotettavissa?
Näyttö sisäisen devalvaation tuomasta menestyksestä on toistaiseksi heikkoa – jos tällaista politiikkaa onnistutaan ylipäänsä toteuttamaan, koska keskimääräisen palkkatason alentaminen on hankalaa monestakin syystä. Jotkin tahot ovat nostaneet positiiviseksi esimerkiksi Latvian, jossa talous kääntyi kriisistä nousuun samanaikaisesti, kun palkkoja leikattiin tuntuvasti: todellinen efektiivinen valuuttakurssi, joka lasketaan yksikkötyövoimakustannusten perusteella, laski 21 prosenttia vuoden 2009 ensimmäisen ja vuoden 2010 kolmannen neljänneksen välillä. Taloustieteilijät Mark Weisbrot ja Rebecca Ray kuitenkin osoittavat raportissaan, että sisäinen devalvaatio tuli Latvialle kalliiksi eikä edes tuottanut toivottuja tuloksia, sillä Latvian elpyminen ei suinkaan perustunut nettoviennin lisääntymiselle. Raportti jäljittää talouden käänteen johtuneen pikemminkin ekspansiivisesta rahapolitiikasta (kiihtynyt inflaatio laski reaalikorkoa) ja siitä, ettei aiottuja finanssipolitiikan kiristyksiä toteutettu.
Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö Espanjan jäykät ja huonosti toimivat työmarkkinat kaipaa reformia. Huiman korkeaa työttömyysastetta ei voi laittaa pelkästään rakennuskuplan puhkeamisen ja globaalin finanssikriisin piikkiin. Muutokset Francon aikaiseen työmarkkinalainsäädäntöön ovat varmasti tarpeellisia, mutta odotukset sisäisen devalvaation tuomista välittömistä hyödyistä on syytä pitää matalina.