Okunin laki – onko nyrkkisäännöllä vielä iskuvoimaa?
Lamatilanteissa tapahtuu monenlaista harmillista, mutta työttömyys on yksi selvimpiä laman haittojen ilmenemismuotoja. Yksittäisen kansalaisen lienee myös helpointa samaistua työpaikan menetykseen: sen sijaan BKT:n tai viennin kasvu- ja supistumisluvut jäävät helposti melko abstrakteiksi indikaattoreiksi. Kenenkään 1990-luvun alkua eläneen mielestä ei varmasti ole häipynyt silloinen massatyöttömyys ja pitkään vallinnut yleinen toivottomuus. Hyvin myös tiedetään, että pitkä työttömyys voi ”arpeuttaa” ja sen vaikutukset voivat näkyä myöhemminkin henkilön työurassa verrattuna niihin, jotka eivät ole kokeneet työttömyyttä.
Talouden laskukausina työllisyys heikkenee ja työttömyys kasvaa, se on selvää. Mutta se, kuinka paljon työllisyys heikkenee verrattuna tuotannon supistumiseen ja miten nopeasti se palautuu ennalleen, on empiirinen kysymys. Taloustieteessä on vanhastaan puhuttu ns. Okunin laista, jonka mukaan työttömyyden kasvu tai työllisyyden väheneminen on kiinteässä suhteessa siihen, kuinka paljon tuotanto laskee tai alittaa täystyöllisyyttä vastaavan ns. potentiaalisen tuotannon. Nyrkkisäännöt ovat kuitenkin vain nyrkkisääntöjä.
Taloustieteessä hyödynnettävät tilastot yleensä tulevat jonkunlaisella viiveellä, ja kestää hetken ennen kuin niistä pystytään saamaan irti kovin täsmällisiä tutkimustuloksia. Nyt jo kuitenkin tiedetään, että viimeisimmän laman aikana työllisyys kehittyi eri maissa kovin eri tavoin. Tämä ei sinänsä ole yllättävää, koska BKT:n muutoksetkin vaihtelivat suuresti maasta toiseen.
”Oikeaa” työttömyysastetta tai työllisyyttä suhteessa tuotannon muutoksiin voidaan arvioida monilla tavoin, monimutkaisemminkin kuin vain yhdellä luvulla, mutta kiinnostavinta kuitenkin on se, että myös suhteessa tuotoksen supistumiseen työllisyys- ja työttömyysluvut ovat heilahdelleet eri tahtiin. Joissakin maissa työllisyys heikkeni laman myötä ”liikaa” ja joissakin ”liian vähän”. Yksinkertaista peukalosääntöä kiinnostavampaa onkin nyt se, miksi jotkut maat selvisivät vähemmällä kuin toiset.
Työllisyyden sopeutumista käsiteltiin mm. hiljakkoin pidetyssä konferenssissa, jossa useita Euroopan tutkimuslaitoksia edustavat ekonomistit pohtivat työmarkkinoiden selviytymistä lamasta. Erilaiset työtuntien sopeutuksen järjestelmät ja työmarkkinoiden instituutiot olivat erityisen mielenkiinnon kohteena. Näyttää siltä, että kaikki perinteisesti jäykkinä pidetyt kansalliset työmarkkinat eivät käyttäydykään kriisitilanteessa katastrofaalisesti ja että työtuntien väliaikaisella vähentämisellä voidaan ehkä oikeasti pelastaa työpaikkoja. Ei kuitenkaan pidä millään muotoa unohtaa sitä, että myös maiden lähtötilanteilla ja demografialla oli vaikutusta työmarkkinoiden sopeutumiseen.
Oheisessa kuviossa on hahmoteltu työllisyyden ja tuotoksen muutoksen (tuotoksen osalta kahden peräkkäisen vuoden keskiarvon) yhteyttä Suomessa Okunin lain tyyliin. Suora kuvaa datan perusteella laskettua tilastollista yhteyttä näiden välillä. Vasemmassa alaneljänneksessä olevat vuosihavainnot eroavat 1990-luvun alun ja viimeisimmän laman välillä. Suoraan verrattuna vuosina 2009 ja 2010 työllisyys laski selkeästi ”liian vähän”.
Okunin laki: BKT:n muutos (2 vuoden keskiarvo) ja työllisyyden muutos 1980–2010
Epämukavin johtopäätös Euroopan luvuista olisi tietysti se, että helpolla päässeissä maissa ei olekaan vielä koettu laman lopullisia vaikutuksia tai että työllisyyden kasvu jämähtää, koska työvoimaa on yrityksissä hamstrattu parempien aikojen tarpeisiin. Ainakin toistaiseksi käyrien suunta on oikea: viimeisimmän Eurostatin katsauksen mukaan niin kokonaistyöttömyys kuin useimmat kansalliset työttömyysluvutkin ovat alkaneet viimeisen vuoden aikana ryömiä alaspäin.