Talouskasvu tavoitteena
Suomen talouden sukelluttua syvän taantuman alhoon vuonna 2009 alkoivat päättäjät puhua talouskasvun tarpeellisuudesta. Kasvun tärkeydestä aletaan yleensä puhua silloin kun sitä ei ole. Taantumassa ja varsinkin talouden supistuessa monille konkretisoituu nopeasti kasvun tarpeellisuus.
Kasvun välttämättömyydestä puhuvat useimmiten talouspolitiikan päättäjät ja työmarkkinajärjestöt. Tämä on hyvin ymmärrettävää. Talouskasvu helpottaa talouspoliittisten päättäjien työtä, koska verotulojen kasvaessa julkisten menojen rahoittaminen on helpompaa. Työnantajien ja elinkeinoelämän järjestöt haluavat kasvua, koska se mahdollistaa liiketoiminnan ja voittojen kasvun. Työntekijäjärjestöt haluavat myös kasvua, koska vain kasvun avulla on mahdollista lisätä työllisyyttä ja maksaa suurempia palkkoja.
Kaikille kasvun tarpeellisuus ei tietenkään ole samalla tavoin kirkastunut. Monet ihmettelevät jatkuvaa kasvua ja epäilevät sen kestävyyttä. Degrowth-liike haluaisi päästä kasvusta kokonaan eroon ennen kaikkea ympäristösyiden vuoksi. Kasvukritiikki unohtaa monesti kuitenkin sen, että ilman kasvua yhteiskunnan sisäinen tulonjakotaistelu muuttuisi luultavasti paljon nykyistä raaemmaksi, ja hyvinvointivaltion ylläpitäminen kävisi hyvin vaikeaksi.
Miten kasvua sitten saadaan aikaan? Ministeri Tanskasen johdolla toiminut työryhmä julkisti tätä aihetta koskevan raporttinsa 30.8.2010. Se ei ollut suinkaan ensimmäinen laatuaan, vaan vastaavia teemoja on viime vuosina käsitelty myös monissa talousneuvoston ja Sitran raporteissa. Monille näistä on yhteistä suuri luottamus hyödykemarkkinoiden toimintaan ja toisaalta epäluottamus suomalaisten työmarkkinoiden toimintaan.
Luottamus markkinoihin näkyy siinä, että kasvun esteenä pidetään lähinnä kilpailunrajoituksia. Nykyään näitä ei tietysti enää ole paljoa – joudutaan puhumaan taksiliikenteen säätelystä, Alkosta tai Yleisradion roolista. On vaikea kuvitella, että näiden alojen vapauttamisella voitaisiin saada aikaan merkittävää kasvun kiihtymistä. Markkina-ajatteluun kuitenkin kuuluu, että valtion ei tule ohjata pääomavirtoja, mistä seuraa, ettei mitään tämän kummempaa ole kasvun eteen tehtävissä.
Sama koskee julkisen sektorin tehostamista. Julkinen tuotanto on noin 20 % kokonaistuotannosta. Jos julkisia palveluja onnistuttaisiin parhaita käytäntöjä omaksumalla ja tietotekniikkaa hyödyntämällä tehostamaan 10 %:lla, saataisiin näin aikaan kertaluonteinen 2 %:n parannus kansantalouden kokonaistuottavuuteen. Muutos olisi tietysti tervetullut, mutta se ei vielä saisi aikaan pysyvää talouskasvun nopeutumista.
Kansantalouden kasvun kannalta merkittäviä tuloksia saadaan aikaan vain silloin, kun yrityssektorin tuottavuuskasvu nopeutuu ja kun koko kansantalouden työpanos kasvaa. Yrityssektorin tuottavuuskasvun edellytys on vuorostaan se, että tuotantokapasiteetin laajentamiseen ja modernisointiin investoidaan riittävästi. Toisin sanoen talouskasvu edellyttää investointeja. Yritysten investointien tueksi tarvitaan lisäksi julkisia investointeja infrastruktuuriin. Tämä näkökulma on enimmäkseen unohdettu kasvua koskevissa asiantuntijapohdinnoissa. Syynä voi olla se, että ei haluta mennä alueelle, jonka katsotaan kuuluvan markkinoiden päätettäväksi. Samalla kuitenkin on unohdettu, että investointeihinkin voidaan vaikuttaa verotuksen ja talouden säätelyn avulla.