Eläköön tilastot!
Tim Harford: Kun maailma ei täsmää. Opi ymmärtämään lukuja ja tilastoja (How to Make the World Add Up). Suomennos Tapani Kilpeläinen. niin & näin 2024. 326 sivua.
BRITTILÄINEN EKONOMISTI ja taloustoimittaja Tim Harford aloittaa kirjansa viimeisen luvun Orson Wellesin sitaatilla: ”Mieleeni ei tule mitään, mitä yleisö ei pystyisi ymmärtämään. Ainoa ongelma on saada heidän mielenkiintonsa: kun he kerran kiinnostuvat, he ymmärtävän mitä tahansa.”
Tämä pätee myös Harfordin kirjan Kun maailma ei täsmää – Opi ymmärtämään lukuja ja tilastoja aihepiireihin. Luvut ja tilastot sekä politiikka ja ajatusvinoumat niiden taustalla avautuvat suurellekin yleisölle, kunhan esitystapa on oikea.
Voi tietysti kysyä, onko kirja enää oikea tapa tavoitella suurta yleisöä. Meille, jotka kirjojen äärellä viihdymme, Harfordin teksti uppoaa. Hän kirjoittaa sujuvaa ja runsailla esimerkeillä ja anekdooteilla höystettyä kieltä, josta tulee mieleen esimerkiksi tieteen historiaa popularisoinut Bill Bryson.
Molempien kanssa täytyy tosin sietää sitä, että lukija otetaan toistuvasti monikon ensimmäisen persoonan avulla mukaan ihmettelemään: ”Kun kohtaamme näyttöä, josta emme pidä, kysymme itseltämme: ’Täytyykö minun uskoa tämä?” Usein lukijaa puhutellaan suoraan: ”Mitä tuumaat? Kuulostaako uskottavalta?”
Itseäni tyyli ei ärsyttänyt liikaa, etenkään sen jälkeen, kun tyyliin tottui, mihin ei kestänyt kauan. Tapani Kilpeläisen suomennos on sujuva sekin.
HARFORD SAI KIRJALLEEN sysäyksen BBC:lle vetämästään radio-ohjelmasta. Ohjelmassa Harford kollegoineen käsittelivät poliitikkojen lausumia tai lehtiin painettuja tilastollisia väittämiä, jotka eivät aina olleet yksiselitteisesti oikein tai väärin, vaan vaativat pelkkää faktantarkistusta laajemman taustoituksen. Tällä linjalla Kun maailma ei täsmää jatkaa.
Ajankohtaisen taustan pohdinnoille puolestaan muodostavat koronapandemia, sosiaalisen median infohyöky ja Donald Trump. Näistä nousevia esimerkkejä Harford peilaa historiallisiin tapahtumiin, jotka on valittu osuvasti. Harford esimerkiksi osoittaa, että tutkimuksiin ja tilastoihin ahkerasti viittailleet koronaskeptikot ja ilmastonmuutosdenialistit noudattavat samaa pelikirjaa kuin tupakkateollisuuden lobbarit jo 1950-luvulla: he vihjailevat, etteivät asiantuntijat ymmärrä asioita sen paremmin kuin maallikotkaan ja jättävät ihmiset ”epäilyksen aiheuttamaan apatiaan”.
Harford on huolissaan maailmasta, jossa monet uskovat mitä tahansa, mutta vielä enemmän sellaisesta maailmasta, jossa ihmiset eivät usko muuhun kuin omiin ennakkoluuloihinsa.
Pitää paikkansa, että tilastoilla on helppo valehdella – mutta ilman niitä on vielä helpompi valehdella.
”Epäily on voimakas ase ja tilastot ovat haavoittuva maalitaulu. Tuo maalitaulu tarvitsee puolustajia. Pitää paikkansa, että tilastoilla on helppo valehdella – mutta ilman niitä on vielä helpompi valehdella”, hän kirjoittaa.
KIRJAN LUVUT OVAT sääntöjä, joiden avulla tilastoja ja lukuja pitäisi osata tarkastella. ”Tutkiskele tunteitasi”, ”Kysy kuka puuttuu” ja niin edelleen.
Perusopetukset lienevät useimmille tuttuja, jos yhtään on lukenut vaikkapa lehtijuttuja ajatusvinoumista ja valeuutisista. Esimerkiksi sääntö numero yksi, ”tutkiskele tunteitasi”, muistuttaa siitä, miten helppoa on omaksua väite, joka vastaa omia uskomuksia, ja vastaavasti miten herkästi tulee hylättyä sellainen näyttö, josta ei pidä. Jääkiekko-ottelussa on helppo kiinnittää huomiota vastustajan rikkeisiin ja sivuuttaa oman joukkueen röyhkeydet.
Onneksi Harford ei kuitenkaan tyydy toistelemaan kulunutta asiaa, vaan ryydittää viestinsä hersyvillä mutta silti perustelluilla esimerkeillä. Harford kertoo muun muassa Florence Nightingalen ansioista datan ja infografiikan pioneerina, John Maynard Keynesin seksielämästä ja taideinvestoinneista sekä siitä, miten Intian pääministerin Narendra Modin hallitus päätti ennen vaaleja lakata julkaisemasta työttömyystilastoja. Kaikki väitteet on lähteytetty, ja kattavista loppuviitteistä löytyy lisää kiinnostavia tiedonmuruja.
TÄMÄN T&Y:N NUMERON kannalta erityisen kiinnostava on kirjan kahdeksas luku eli sääntö, ”Älä pidä tilastollista peruskalliota itsestään selvänä”. Se on puolustuspuhe riippumattomille tilastotieteilijöille ja tilastoviranomaisille.
Luvun sankareita ovat muun muassa kreikkalainen taloustieteilijä Andreas Georgiou ja argentiinalainen tilastotieteilijä Graciela Bevacqua, jotka molemmat joutuivat hankaluuksiin kansallisten tilastoviranomaisten johtajina toimiessaan. Georgiou joutui syytteeseen julkaistuaan tilastoja, jotka osoittivat Kreikan budjettivajeen olevan vielä tiedettyäkin suurempi. Bevacqua puolestaan kieltäytyi hallituksen ohjeistuksesta pyöristää kuukausittaisten inflaatiolukujen desimaalit alaspäin. Operaatio voi kuulostaa pieneltä, mutta käytännössä tällä laskukaavalla inflaatio saattoi vuositasolla olla vain puolet siitä, mitä se olisi todellisilla luvuilla ollut.
Molemmat menettivät työnsä ja joutuivat monenlaisiin vaikeuksiin rehellisyytensä takia. Harford kuitenkin muistuttaa, että kaikilla tilastotieteilijöillä ei ole varaa tällaiseen rehellisyyteen. Hän kertoo afrikkalaisesta tilastotieteilijästä, jonka lapset on uhattu murhata, jos tämä ei tuota maan presidentin vaatimia tietoja. Tansaniassa puolestaan otettiin vuonna 2018 käyttöön laki, jonka mukaan maan virallisten tilastojen kritisoiminen on rikos.
Mitään uutta tässä ei tietenkään ole. Kiina tuhosi viralliset tilastot, kun ne kertoivat 1950-luvun Suuren harppauksen aiheuttamista miljoonista nälkäkuolemista. Stalin ammututti Neuvostoliiton johtavan tilastotieteilijän Olimpij Kvitkinin, jonka johtama väestönlaskenta paljasti Isä Aurinkoisen murhatöiden laajuuden.
Tilastojen menetettyä uskottavuutta on hidas palauttaa, Harford kirjoittaa. Hänen omassa kotimaassaan Britanniassa virallisten tilastojen keräämistä ja julkistamista uudistettiin 1980-luvun alussa sillä ajatuksella, että tilastot ovat hallituksen johtamisjärjestelmä. Ne luvut, jotka eivät palvelleet hallitusta, voitiin unohtaa. Näin esimerkiksi työttömyyden määritelmää muutettiin vuosikymmenen aikana yli 30 kertaa, jotta saataisiin mukavampia lukuja.
Sittemmin tilanne korjaantui, mutta tilastoviranomaisella on mennyt jo 25 vuotta yrityksiin palauttaa uskottavuutensa.
