1. T&Y-lehti
2. Kriisejä arvioimassa

Kriisejä arvioimassa

POLITIIKKA JA TUTKIMUS saavat elinvoimansa kriiseistä. Niihin liittyvät epäkohdat ja ongelmat muuttuvat julkisuudessa erilaisiksi uhkakuviksi ja tulevaisuuspeloiksi, joiden ympärille kasautuu sitten kaikenlaista yhteiskunnallista toimintaa. Näitä erilaisia elinvoimanlähteitä onkin joka hetki tarjolla runsaasti, mutta mitkä niistä ovat tosiasiallisesti tärkeimpiä?

Oxfordin yliopiston maantieteen professori Danny Dorling vastaa kysymykseen valitsemalla tarkasteltavaksi tavallisille ihmisille tärkeimmät huolenaiheet parissakymmenessä maassa toimeenpannun kyselytutkimuksen perusteella. Näin hän menettelee, koska hänen arvionsa mukaan monet julkisuudessa käsitellyt ongelmat ovat poliittisen, tieteellisen ja taloudellisen eliitin esiin nostamia, ja niihin liittyy myös näiden ryhmien taloudellinen intressi. Välttämättä nämä ”otsikkokriisit” eivät juurikaan kosketa väestön suurta enemmistöä.

Välttämättä ”otsikkokriisit” eivät juurikaan kosketa väestön suurta enemmistöä.

Dorlingin tarkasteluun mahtuu kuusi tavallisille ihmisille tärkeää ongelmaa tai epäkohtaa. Näitä hän tarkastelee niiden tärkeysjärjestyksessä. Kirjan pihvinä on selvittää, kuinka perusteltuja nämä ongelmat ja uhkakuvat ovat.

TILASTOTUTKIJANA TUNNETTU Dorling ottaa tarkasteltavaksi ongelman toisensa jälkeen. Hän osoittaa eräät yleisesti jaetut näkemykset perustelluiksi ja toisten näkemysten joko perustuvan yksittäisistä esimerkeistä yleistämiseen tai olevan kokonaan tilastoihin perustumattomia.

Ihmisten mielestä tärkein ongelma on köyhyyteen ja eriarvoisuuteen kytkeytyvä elinkustannuskriisi. Tämä vastaa myös Dorlingin käsitystä. Hän osoittaa, että tasa-arvoisissakin yhteiskunnissa on syviä köyhyystaskuja. Esimerkkinä hän käyttää tuloerojen suhteen tasa-arvoista Ranskaa, jossa on kuitenkin poikkeuksellisen korkeat pienituloisten asumiskulut ja keskittyneet varallisuusrakenteet.

Toiseksi ongelmaksi ihmiset nostavat työttömyyden. Samaa mieltä on myös Dorling, joka käy esimerkkien avulla lävitse työttömyyden aiheuttamaa kuormitusta. Hän ei myöskään usko maahanmuuton aiheuttavan työttömyyttä, vaan osoittaa kausaliteetin menevän toisinpäin, eli työttömyys aiheuttaa maahanmuuttoa. Tekoälyn aiheuttaman rakenteellisen työttömyyden hän arvioi historiallisen aineiston valossa vähäiseksi.

Kolmas ongelma on väkivalta ja rikollisuus. Erityisesti terrorismin suhteen Dorling osoittaa poikkeuksellisen suuren epäsuhdan pelkojen suuruuden ja riskien vähäisyyden välillä. Sama epäsuhta koskee ylipäätään väkivaltaa ja rikollisuutta, sillä yleisesti ottaen turvallisuus on parantunut viime vuosikymmeninä.

Sama koski valtioiden välistä organisoitua väkivaltaa aina 2010-luvun jälkipuolelle saakka. Sen jälkeen Ukrainan sota on muuttanut tätä arviota, ja epäilemättä kirjan kirjoittamisen (käsikirjoitus valmistui kesällä 2024) jälkeiset tapahtumat ovat nostaneet tätä teemaa korkeammalle ongelmalistassa.

NELJÄNNEN ONGELMANIPUN muodostaa terveys-, sosiaali- ja koulutuspalvelujen puutteet. Tämä luku on muita lukuja sirpaleisempi ja keskittyy siellä täällä havaittuihin epäkohtiin. Keskeinen havainto on, että elinkeinoelämän intressien ja hyvinvointipalvelujen yhteensovittaminen on pääsääntöisesti ongelmallista. Oman lisänsä tähän kokonaisuuteen tuo rakenteellinen korruptio ja voitontavoittelu, josta hän nostaa esimerkiksi vesihuollon yksityistämisen seuraukset. Tämä luku ei ole kirjan vakuuttavin, ja sen aineisto on brittikeskeinen.

Viides ongelmakokonaisuus rakentuu ilmastonmuutokseen liittyvien teemojen ympärille. Hänen mukaansa ilmastonmuutos, joka on kansalaisten mielestä aika vähäpätöinen ongelma, on kiistämätön, mutta argumentit sen aiheuttamista yhteiskunnallista haitoista ovat usein liioiteltuja. Esimerkiksi tulvien, kuivuuksien sekä kuumien ja kylmien jaksojen vaikutukset elinoloihin ja kuolleisuuteen ovat hänen mukaansa poikkeuksetta liioiteltuja. Havaitut muutokset selittyvät parhaiten köyhyydellä ja eriarvoisuudella, ja niihin puuttumalla suurin osa näistä ongelmista voidaan myös ratkaista.

Sama puutteellinen todistusaineisto koskee myös ilmastonmuutoksen vaikutusta esimerkiksi sotiin, sairauksiin ja tauteihin, ruuantuotantoon ja -hintaan sekä kaupunkien infrastruktuureihin. Evidenssi väitteiden tueksi on hämmästyttävän heikko, ja käytännöllistä ratkaisua voidaan etsiä köyhyyteen ja eriarvoisuuteen puuttumalla.

Kuudes ja viimeinen ongelma on biodiversiteetti ja väestön muutos. Dorling tosin toteaa, että näillä ei oikeastaan ole syytä olla tässä kirjassa, koska ihmiset eivät yleensä pidä näitä kovin merkittävinä ongelmina. Hän on ”tavallisten ihmisten” kanssa enimmäkseen samaa mieltä. Biodiversiteetin suurin muutos on tapahtunut hänen mukaansa teollistumisen myötä – traktori on tässä ollut avainasemassa – ja tavallisten ihmisten kannalta viimeisen puolen vuosisadan muutos on ollut monella tapaa myönteistä.

Dorling myös kartoittaa menneiden vuosikymmenten aikana tehtyjä biodiversiteettiin liittyviä tuhoennusteita ja osoittaa niiden olleen enimmäkseen jo alun perin huteralla pohjalla ja ennusteiltaan virheellisiä. Samalla tavalla maltillisesti hän suhtautuu väestönkasvuun liitettyihin uhkakuviin. Tämä on hänen leipälajinsa, ja se näkyy myös argumentaation täsmällisyydessä. Hänen mukaansa syntyvien lasten määrä on laskenut jo pitkään. Väestön elinkaaren pidentyminen ylläpitää väestöä vielä jonkin aikaa, minkä jälkeen se kääntyy globaalisti laskuun.

KAIKEN KAIKKIAAN TEEMOJEN valinta mielipidetiedustelujen perusteella on sinänsä innovatiivista ja perusteltu näpäytys erilaisille eliiteille. Teemojen käsittelyssä jää kuitenkin väliin pohtimaan, miten esimerkit on valittu, kuinka yleistettävä jokin esimerkki on ja kuinka yliedustettuna OECD-maat ovat kirjan tilastoissa. Samaten kritiikin kohteena olevat tahot olisivat ymmärtäneet vähemmälläkin moitinnalla olevansa huonoja maan­asukkeja. Mutta kokonaisuus puoltaa paikkaansa 2020-luvun yhteiskunnan kuvauksena.