1. T&Y-lehti
2. Bkt ja kansantalouden tilinpito syntyivät palvelemaan sotaa käyviä valtioita

Bkt ja kansantalouden tilinpito syntyivät palvelemaan sotaa käyviä valtioita

Olisi kätevää, jos yhteiskunnan menestyksen voisi kiteyttää yhteen lukuun. Se tuskin on mahdollista, mutta bruttokansantuotteelle tätä roolia on sitkeästi sovitettu.

BRUTTOKANSANTUOTE ON VAIKUTUSVALTAISIN tilastollinen luku ihmiskunnan historiassa. Kun toivomme talouskasvua, ajattelemme bkt:ta. Kun olemme huolissamme velasta, suhteutamme velkamäärän bkt:hen. Bkt:n sisarkäsite bruttokansantulo (bktl) määrää EU:n ja monen muun järjestön jäsenmaksut. Muutokset bkt:ssa voivat ratkaista vaalituloksia ja vaikuttaa siihen, saako valtio lainaa ja millä korolla.

Bruttokansantuote ei ole silti mikään luonnonvakio. Se on abstrakti rakennelma, jolle on sovittu tietty sisältö, jota välillä myös muutetaan. Taloustieteilijä tiivistäisi, että bkt on kansantaloudessa tiettynä aikana tuotettujen lopputuotteiden rahassa mitattava summa.

Bkt on siis vahvasti rahaan sidottu käsite, jota ei ole tarkoitettu mittaamaan esimerkiksi hyvinvointia. Käytännössä se on kuitenkin ylivoimaisesti yleisin mittari, jolla valtioita ja niiden menestymistä mitataan. Sellaisenakaan bkt ei sinänsä ole huono, sillä asukasta kohden laskettu bkt korreloi vahvasti muilla tavoilla mitatun hyvinvoinnin kanssa. Mutta ei täydellisesti, ja se myös jättää huomioimatta monia olennaisen tärkeitä asioita, joita on vaikea mitata rahassa.

Sen takia bkt on alusta saakka herättänyt myös kritiikkiä, ja 2000-luvulla kritiikki on vain kasvanut. YK:ta ja EU:ta myöten on kaavailtu maailmaa bkt:n tuolla puolen. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen piti europarlamentissa vuonna 2023 puheen, jossa hän lausui:

”Tiedämme, että lastemme tulevaisuus ei riipu ainoastaan bkt-indikaattoreista, vaan maailman perustuksista, jotka rakennamme heitä varten. Robert Kennedy sanoi 1960-luvulla, että bkt ’mittaa kaikkea paitsi sitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista: lasten terveyttä ja heidän leikkiensä tuomaa iloa’.”

Jos EU:n johdossakin ajatellaan bruttokansantuotteesta näin, miksi siitä silti puhutaan koko ajan kaikkialla?

BRUTTOKANSANTUOTTEEN SUOSIOTA selittää pitkälti käsitteen näennäinen yksinkertaisuus. Yhden ainoan luvun avulla voidaan päätellä, miten taloudella menee ja verrata talouskasvua eri vuosien ja eri maiden välillä. Tosin yksinään euro- tai dollarimääräinen bkt:n arvo ei ole kovin kiinnostava luku, kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Pohjola ajattelee. Kiinnostavan bkt:sta tekee se, että se kertoo myös kansantaloudessa valmistettujen lopputuotteiden määrän.

Pohjola selittää: Talouskasvua mitattaessa eli verrattaessa bruttokansantuotetta eri vuosina on hintatason yleisen muutoksen eli inflaation vaikutus poistettava. Tavarat ja palvelut lasketaan bruttokansantuotteeseen kunakin vuonna niiden hintojen arvoisina, esimerkiksi maidon hinta kertaa maidon määrä ja leivän hinta kertaa leivän määrä. Taloudellinen hyvinvointi syntyy tavaroiden ja palvelujen kulutuksesta, ei hintojen noususta.

”Ekonomistin näkökulmasta bkt on hyödyllinen nimenomaan tuotettujen tavaroiden ja palvelujen määrän eli volyymin mittarina. Euroja tai dollareita tarvitaan vain suhteellisten hintojen mittaamiseen, siihen kuinka paljon maito maksaa leivässä tai leipä maidossa, jotta ne voidaan laskea yhteen”, Pohjola sanoo.

Bkt on kuitenkin vain osa – joskin käytetyin osa – paljon suurempaa kokonaisuutta nimeltä kansantalouden tilinpito. Se on laaja tilastojärjestelmä, joka pyrkii kuvaamaan kansantaloutta yksityiskohtaisesti ja kokonaisvaltaisesti. (Etenkin kansantalouden tilinpidon alkuaikoina puhuttiin usein enemmän bruttokansantulosta, joka on bkt:n sisarkäsite. Tässä jutussa niitä käsitellään selkeyden vuoksi yleensä synonyymeinä, mitä ne eivät ole: Bruttokansantuote mittaa valtion rajojen sisällä tuotettujen tavaroiden ja palvelujen yhteenlaskettua arvoa. Bruttokansantulo puolestaan mittaa valtion asukkaiden ja yritysten saamia tuloja, eli siihen lisätään esimerkiksi suomalaisten yritysten ulkomailla ansaitsemat voitot ja siitä vähennetään ulkomaisten yritysten Suomessa tekemät voitot.)

Niin kansantalouden tilinpito kuin bkt sen osana syntyivät palvelemaan sodankäyntiä.

Valtio tarvitsi rahaa – ja tietoa – ennen kaikkea sotimista varten.

Suurimman osan maailmanhistoriaa valtioita on johdettu sokkona. Kuninkailla ja keisareilla tai heidän kirstunvartijoillaan ei ole ollut tietoa esimerkiksi siitä, mitä valtakunnassa tuotetaan ja miten paljon, tai minkä verran rahaa valtion taloudessa liikkuu. Ei tietoa nykyiseen verrattuna kovin moneen asiaan tietysti tarvittukaan: ei ollut työttömyysturvaa, eläkkeitä tai oppivelvollisuuskoulua. Valtio tarvitsi rahaa – ja tietoa – ennen kaikkea sotimista varten.

Kansantalouden tilinpitoa yritti ensimmäisenä koota englantilainen William Petty. Häneltä ilmestyi vuonna 1676 essee nimeltä Political Arithmetick, ”poliittinen aritmetiikka”. Siinä hän laski sekä Ison-Britannian, Hollannin, Ranskan että Sjellannin (Tanskan) maaomaisuuden, väestön, rakennusten ja monien muiden asioiden arvon. Petty ei valinnut vertailumaita sattumalta: Britannia kävi 1600-luvun lopulla sotia etenkin Hollantia ja Ranskaa vastaan, eikä ollut vielä noussut samanlaiseksi maailmanmahdiksi kuin seuraavina vuosisatoina. Tulostensa perusteella Petty esitti, että kehittämällä tehokkaamman veronkantojärjestelmän Britannia voisi ylläpitää paljon suurempaa armeijaa kuin mihin esimerkiksi Ranskalla oli rahkeita.

Pettyn laskelmat eivät lopulta johtaneet mainittaviin toimenpiteisiin valtionhallinnossa, mutta poliittisesta aritmetiikasta kehittyi tieteenala, joka myöhemmin nimettiin statistiikaksi eli tilastotieteeksi, ”kuvaukseksi valtiosta”.

TODEN TEOLLA VALTIOIDEN taloustietoja alettiin hyödyntää tai ainakin yrittää hyödyntää politiikassa 1800-luvun lopulta alkaen. Kun Preussin johtama Pohjois-Saksan liitto voitti Ranskan vuosien 1870–1871 sodassa, Preussin kanslerin Otto von Bismarckin määräämät sotakorvaukset perustuivat arvioon Ranskan kansantulosta. Korvausten piti olla niin suuret, ettei Ranska nousisi jaloilleen moneen vuoteen. Ja kun natsi-Saksa alkoi valmistautua sotaan 1930-luvulla, se alkoi kerätä tietoa valtiontaloudesta.

Yhdysvalloissa kansantalouden tilinpidon kehittäminen sai vauhtia 1930-luvun alun lamasta. Lähes joka neljäs amerikkalainen oli työttömänä, kulutus alamaissa ja pankit raunioina, mutta kukaan ei oikeastaan tiennyt, mitä maan taloudessa oli tarkalleen ottaen tapahtunut.

Tällaisista lähtökohdista moderni kansantalouden tilinpito kehittyi toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Sitä olivat rakentamassa tahoillaan useat taloustieteen pioneerit, kuten Colin Clark, John Maynard Keynes, Simon Kuznets, John Kenneth Galbraith ja Richard Stone. (Heistä Galbraith oli sodan loppuvaiheessa vetämässä ekonomistiryhmää, jonka tehtävänä oli arvioida mm. liittoutuneiden pommituslentojen vaikutusta Saksan taloudelle ja mobilisointikyvylle.)

Määritelmistä ja tietojen keräämisestä käytiin kiivastakin vääntöä, ja eri maissa tai jopa maiden sisällä noudatettiin aluksi hyvin erilaisia käytäntöjä. Nykyisenlainen standardoitu kansantalouden tilinpito sai alkunsa vuonna 1953, kun YK:n tilastokomissio julkaisi ensimmäisen kansallisen tilinpidon suosituksensa eli SNA-manuaalin (System of National Accounts).

TUOMAS ROTHOVIUS JÄI viime vuonna eläkkeelle Tilastokeskuksesta kansantalouden tilinpidon kehittämispäällikön tehtävistä. Hän teki lähes koko työuransa kansantalouden tilinpidon parissa, ja koki osuneensa juuri oikeisiin tehtäviin.

”Tilinpidossa on aina mielenkiintoista uutta löydettävää, eikä talous pysy paikallaan, vaan kehittyy aina. Uusia ilmiöitä tulee mukaan, ja täytyy miettiä, kuinka niitä sitten mitataan”, Rothovius kuvaa kiinnostustaan kansantalouden tilinpitoon.

Urakan laajuutta kuvaa se, että Tilastokeskuksessa tilinpidon kanssa työskentelee noin 50 ihmistä. Työ on lakisääteistä, sillä kansantalouden tilinpidosta määrätään EU-direktiivissä, joka taas perustuu YK:n SNA-suositukseen. Se on vuoden 1953 jälkeen uusittu vuosina 1968, 1993, 2008 ja 2025, joka kerta monimutkaisemmaksi. Vuoden 1953 suosituksessa oli 57 sivua, vuoden 2008 versiossa 722 sivua ja vuoden 2025 suosituksessa on jo 1260 sivua. Monimutkainen ohjeistus pyrkii takaamaan sen, että tilinpidon tiedot ovat kansainvälisesti vertailukelpoisia, etenkin teollisuusmaissa.

Kansallisilta tilastoviranomaisilta siis vaaditaan koko ajan enemmän tietoa, eikä juuri mikään tilinpidon edellyttämä tieto tule aivan valmiina, vaan se täytyy johtaa muista tilastoista ja hallinnollisista aineistoista, Rothovius kertoo.

”Suomessa käytetään hyvin laajasti rekisteriaineistoja, ja rekisterinpitäjillä on ihan toiset tarkoitusperät kuin tilastojen laatijoilla. Vaatii muokkausta ennen kuin päästään esimerkiksi yhteen koko maata koskevaan bkt-lukuun.”

Otetaan esimerkiksi kännykkä. Kun ostat vanhan kännykkäsi tilalle Gigantista uuden, Suomen bruttokansantuote kasvaa summalla, josta on poistettu se, mitä kännykän ulkomaiselle valmistajalle on maksettu. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Bkt:sta siivotaan pois myös inflaation vaikutus. Tämä on helppoa vaikkapa maitopurkin kohdalla. Sen sisältö on samaa tavaraa kuin viime vuonnakin. Näin hinnannousu on helppo arvioida. Kännykän kohdalla tilanne on paljon monimutkaisempi. Tänä vuonna ostettu kännykkä saattaa olla päältä päin samannäköinen ja mallinimeltään sama kuin viime vuonna ostettu, mutta sisällä voi olla tehokkaampi prosessori, enemmän muistia tai tarkempi kamera.

”Se ei ole enää samanlainen tuote, ja silloin talou­dessa on tavallaan tuotettu enemmän kuin edellisenä vuonna. Kännyköissä ja tietokoneissa hinnan muutoksen ja laadun muutoksen erottaminen on tosi vaikeaa, ne sekoittuvat”, Rothovius kuvaa.

Silti tällaiset vaikeasti mitattavat asiat täytyy saada tilastoitua. Bruttokansantulon perusteella määräytyvät esimerkiksi EU-valtioiden jäsenmaksut, minkä takia EU:n tilastovirasto Eurostat myös valvoo tarkkaan kansallisten tilastoviranomaisten toimittamia lukuja.

Kännykän hinnannousun ja laadun paranemisen erottaminen toisistaan on vain yksi esimerkki. Samoja asioita täytyy miettiä noin 600 muunkin tuoteryhmän kohdalla, ja välillä tarkastellaan myös yksittäisiä tuotteita. Ja yhdessäkin nämä tiedot muodostavat vain pienen osan siitä, mitä kaikkea pelkän bruttokansantuotteen laskeminen pitää sisällään.

KANSALLISTA TILINPITOA JA ERITYISESTI bruttokansantuotetta on kritisoitu alusta alkaen. Esimerkiksi Simon Kuznets, jonka presidentti Franklin D. Rooseveltin hallinto oli värvännyt tekemään 1930-luvulla arviota valtion kansantulosta, piti tärkeämpänä keskittyä taloudelliseen hyvinvointiin kuin pelkkään tuotantoon. Siksi hän olisi halunnut jättää arvioista pois sellaiset yhteiskunnallisesti haitalliset tai turhat talouden osa-alueet kuten asevarustelun ja mainonnan.

Pian maailma oli kuitenkin jälleen sodassa. Kuznetsin näkokanta jäi tappiolle. Syntynyt bruttokansantuotteen käsite tuli keskittymään nimenomaan rahassa mitattavaan tuotantoon. Sotien jälkeiset teollisuusmaat puolestaan tähtäsivät bruttokansantuotteena mitattavaan kasvuun.

Yhdysvalloissa bkt yhdistettiin sodan jälkeen suoraan paitsi taloudelliseen myös sotilaalliseen ja poliittiseen menestykseen. Kun bkt kasvoi, kansakunta kukoisti. Bkt:sta tuli selkeä ja käytännöllinen mittatikku myös sodassa runnelluille Euroopan maille. Jos bkt kasvoi riittävästi, Yhdysvaltojen korkea elintaso saattoi olla myös eurooppalaisten ulottuvilla. Talouskasvu toisi työllisyyttä ja vakautta.

Ja se myös toi. Useimmissa teollisuusmaissa, myös Suomessa, 1950- ja 1960-luvut olivat jatkuvan kasvun aikaa, mitattiin sitä sitten dollareissa tai vaikkapa eliniässä. Maailman bruttokansantuote kolminkertaistui vuosien 1945 ja 1970 välillä. Syntyi niin kutsuttu talouskasvun paradigma, eli ajattelutapa, jossa yhteiskunnan kehityksen keskeisenä mittarina pidetään talouskasvua.

Kuvio 1. Maailman bruttokansantuote vuosina 1600–2024

Kuvio 2. Suomen bruttokansantuote vuosina 1860–2024

Oli myös niitä, jotka paheksuivat lisääntyvää materialismia ja massakulutusta, mutta he olivat lähinnä yksittäisiä soraääniä. Länsi-Saksan talousministerinä ja liittokanslerina toiminut ekonomisti Ludwig Erhardt kirjoitti vuonna 1957, että aineellinen hyvinvointi auttaisi ihmisiä ymmärtämään oman arvonsa ja vapautumaan materialistisesta ajattelusta.

MYÖHEMMIN ON TIETYSTI käynyt selväksi, ettei ihminen ole vapautunut materian kaipuustaan. 1970-luvulla talouskasvun ja bkt:n kritiikki alkoi kohdistua etenkin ympäristökysymyksiin. Yksi tärkeä herättelijä oli Kasvun rajat -raportti vuonna 1972. Se varoitti väestön ja luonnonvarojen kulutuksen kasvavan maapallon kantokykyä nopeammin.

Väestöennusteet ovat jo kääntyneet laskuun, mutta huoli ylikulutuksesta on vain kasvanut. Samalla bkt:hen kohdistuva kritiikki on 2000-luvulla lisääntynyt. Bkt kun ei huomioi esimerkiksi ympäristövahinkoja mitenkään. Suuri öljyvahinko ei pienennä ympäristötuhosta kärsivän valtion bkt:ta, mutta jälkien siivoaminen voi kasvattaa sitä. Samaan tapaan Venäjän maan tasalle pommittama sairaala ei pienennä Ukrainan bkt:ta, mutta uuden rakentaminen kasvattaa. Bkt siis mittaa vain talouden virtoja, ei varantoja. (Tämä on tosin yksinkertaistus, kuten Matti Pohjola huomauttaa. Jos työntekijöitä ja kalustoa siirretään siivoamaan öljyvahinkoa, niitä ei voi käyttää samaan aikaan muuhun tuotantoon, joka siis vähenee. Jos öljynpuhdistuskalusto ja -henkilökunta eivät ole olleet joutilaina, bkt ei kasva vaan sen rakenne vain muuttuu.)

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy perusti komission, jonka tehtävä oli pohtia, onko bkt luotettava taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen mittari. Komission työtä vetivät taloustieteilijät Joseph E. Stiglitz, Amartya Sen ja Jean-Paul Fitoussi.

Komission tulokset ynnättiin raporttiin, joka on nimetty raflaavasti Mismeasuring Our Lives – Why GDP Doesn’t Add Up eli vapaasti suomennettuna ”Väärät mittarit elämällemme – Miksi bkt ei täsmää”. Komission esittämät suositukset eivät kuitenkaan suoranaisesti liity bkt:hen mitenkään. Tutkijat lähinnä esittävät bkt:n rinnalle erilaisia mittareita, jotka ottavat paremmin huomioon esimerkiksi ympäristön.

VASTAAVANLAISIA ALOITTEITA bkt:n korvaamiseksi tai täydentämiseksi on ollut paljon muitakin. Suomessa Mari Kiviniemen (kesk.) hallitus esitti vuonna 2011 bkt:n rinnalla käyttöön otettavaksi laajempia kehitysindikaattoreita. Uudessa-Seelannissa tehtiin vuonna 2019 ensimmäistä kertaa niin sanottu hyvinvointibudjetti. Tämä tarkoitti sitä, että eri hallinnonalojen piti omissa budjettiesityksissään ottaa huomioon paitsi raha myös tietyt laajemmat hyvinvointiin liittyvät teemat kuten mielenterveys, lasten hyvinvointi ja alkuperäiskansojen oikeudet. Yhdysvalloissa Joe Bidenin hallinto käynnisti vuonna 2023 strategian, jonka oli määrä rakentaa uudet tilastomittarit, jotka ottaisivat huomioon myös luonnonvarat ja niiden kulutuksen.

Keskustelu on jatkunut 2020-luvulla, mutta monet aloitteet ovat lopahtaneet. Kiviniemen hallituksen suunnitelmat uusista indikaattoreista lopahtivat jo euroalueen velkakriisiin. Uudessa-Seelannissa uusi hallitus luopui viime vuonna hyvinvointibudjetoinnista. Bidenin hallituksen strategiapaperia ei enää löydy Valkoisen talon verkkosivuilta.

”Sanoisin, että viime aikoina bkt:n merkitys on jopa lisääntynyt, etenkin meillä. Kun Suomen taloudessa on mennyt pitkiä aikoja heikosti, kasvupolitiikka eli bkt:n kasvuun tähtäävä politiikka on voimistunut”, johtava asiantuntija Eeva Hellström Sitrasta sanoo.

Hellström ajattelee, että bkt on ollut hyvä mittari, ainakin aikanaan. Ongelma on hänen mukaansa siinä, että bkt:ta käytetään arvioimaan asioita, joita se ei mittaa – kuten hyvinvointia – ja toisaalta on asioita, joita se ei pysty mittaamaan.

”En ajattele, että bkt:sta pitäisi luopua, mutta koska siinä on niin selkeitä puutteita tämän päivän tarpeisiin nähden, sen rinnalla täytyy aktiivisemmin käyttää myös muita mittareita, ja ehkä bkt:n painoarvo päätöksenteossa pitää arvioida uudelleen.”

Hellström on väitellyt ympäristötaloustieteestä, mutta hän sanoo, ettei ole ekonomisti, vaan suhtautuu taloustieteeseen sosiologisella otteella, ”isoa kuvaa” katsoen. Tällaisesta lintuperspektiivista ongelma on hänen mukaansa se, että ajattelua hallitsee liian vahvasti talouskasvu, joka myös ymmärretään liian kapeasti. Yleensä bkt:n synonyymina.

”Talous on tosi moniulotteinen käsite ja kasvu on hirveän moniulotteinen käsite. On jännä, että kun nämä kaksi tosi laajaa sanaa, talous ja kasvu, pannaan yhdyssanaksi, siitä tulee suppea laskennallinen määritelmä.”

HELLSTRÖM KAIPAISI ENEMMÄN keskustelua siitä, mitä voisi olla esimerkiksi talouden laadullinen kasvu. Voisiko se tarkoittaa esimerkiksi sellaista kasvua, jossa talouden tuotokset ovat aiempaa laadukkaampia, esimerkiksi ympäristöystävällisempiä? Tai sitä, että talouden tuotokset tuottavat hyvinvointia riippumatta siitä, kasvaako talous määrällisesti?

”Perustavaa laatua oleviin haasteisiin liittyy myös se, että bkt on aina ollut lyhyen aikavälin mittari, eikä sitä pystytä ennustamaan kovin pitkälle. Ilmastonmuutos ja luontokato tapahtuvat hitaammin. Bkt on myös lähinnä kansallinen mittari, kun taas luontokatoon muissa maissa vaikuttaa hyvinkin merkittävästi esimerkiksi se, miten me kulutamme Suomessa.”

Tällaisten perustavaa laatua olevien ongelmien lisäksi bkt:lla on Hellströmin mukaan vaikeuksia myös rahassa mitattavan nykytalouden kanssa. Kryptovaluutat eivät yleensä liiku tilastoviranomaisten näköpiirissä, eikä bkt mittaa käyttökokemusta tai ajan säästöä, jotka ovat iso osa digitaalisen talouden arvoa.

”Sielläkin liikkuu maksuja, palkkoja, lisenssejä ja laiteinvestointeja, jotka on helppo hinnoitella ja kirjata. Mutta bkt:lla ei enää pystytä kuvaamaan millään tavalla sitä, missä valta ja tuottavuus todellisuudessa rakentuvat.”

Viime vuosina on tehty useita kyselyitä, joiden mukaan ihmiset haluaisivat bkt:n rinnalle mittareita, jotka kuvaavat paremmin esimerkiksi ympäristöä, terveyttä ja muuta hyvinvointia. Toisaalta ihmiset haluavat myös lentää Thaimaahan ja ostaa uusia autoja. Voi kysyä, miksi tavallisilta ihmisiltä pitää edes kysellä tilastollisesta käsitteestä, joka on kehitetty auttamaan valtioiden johtoa talouspolitiikan suunnittelussa. Yhtä lailla on kuitenkin helppo vastata, että miksi kansalaiset eivät saisi ottaa kantaa mittareihin, joiden avulla heitä johdetaan.

VALTIOVARAINMINISTERIÖN strategia- ja tutkimusjohtaja Olli Kärkkäinen vastaa muun muassa ministeriön strategiatyöstä ja siitä, että ministeriön tietoon perustuvan päätöksenteon edellytykset ovat kunnossa. Hänelle bkt on tärkeä työkalu, mutta vain yksi monien joukossa.

”Minusta on vähän liian yksinkertaista syyttää yhtä mittaria siitä, että meillä olisi jotenkin talouskasvukeskeinen maailma, joka estää ratkaisujen löytämisen.”

Kärkkäisen mukaan bkt ei itsessään ole VM:ssä mikään tavoite tai ensisijainen mittari. Tärkeämpiä ovat sen alaerät, jotka kertovat esimerkiksi siitä, miten kokonaiskulutuksen muutokset vaikuttavat arvonlisäverokertymään tai miten yritysten talousnäkymät heijastuvat yritysten maksamien verojen määrään.

”Bkt on yksi keino tiivistää, mihin suuntaan kansantalous on menossa. Mutta ei sitä minunkaan mielestäni pitäisi käyttää ainoana mittarina, eikä sitä käytetäkään.”

Kärkkäisen mukaan VM:ssäkin on jo nyt kirjattuna strategiseksi tavoitteeksi ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Nykyiseen hallitusohjelmaankin on kirjattu, että kehitetään kestävän kehityksen indikaattoreita. Ongelma ei siis ole se, etteikö muita asioita kuin euroja mitattaisi. Enemmän kyse on hänen mielestään poliittisesta päätöksenteosta.

Pitkäjänteisen politiikan tekeminen on vaikeata silloin, jos nykyiset sukupolvet ja nykyiset äänestäjät joutuvat maksamaan asioista, joiden hyödyt koituvat vasta seuraaville sukupolville.

”Pitkäjänteisen politiikan tekeminen on vaikeata silloin, jos nykyiset sukupolvet ja nykyiset äänestäjät joutuvat maksamaan asioista, joiden hyödyt koituvat vasta seuraaville sukupolville.”

Uusia indikaattoreita ja mittareita enemmän Kärkkäinen kaipaisi tutkimustietoa päätösten vaikutuksista: ekologisista, sosiaalisista ja taloudellisista. Kaksi kolmesta on yleensä helppo arvioida, mutta kolmas on vaikea. On verrattain helppo arvioida, miten yksittäinen tiemääräraha vaikuttaa ympäristöön tai talouteen, mutta paljon vaikeampaa on sanoa, miten se vaikuttaa vaikkapa tasa-arvoon – kaikki kansalaiset eivät liiku samoilla kulkuvälineillä.

”Esimerkiksi Italian hyvinvointitalousmallissa on jotain sata erilaista indikaattoria. Mietin, että onko silloin kasa indikaattoreita, joista osa menee ylöspäin ja osa alaspäin, emmekä me tiedä, liikkuvatko ne hallituksen päätöksen seurauksena vai siitä huolimatta. Silloin tämän tyylinen malli ei toimi päätöksenteon tukena. Ehkä se toimii signaalina kertoaksemme, että nämä asiat ovat meille tärkeitä, mutta jos halutaan indikaattori, joka on aidosti johtamisen välineenä, sitten pitää pystyä analysoimaan, miten tehdyt päätökset vaikuttavat asetettuun tavoitteeseen tai indikaattoriin”, Kärkkäinen sanoo.

BRUTTOKANSANTUOTTEEN JA KANSANTALOUDEN tilinpitoon kohdistettu kritiikki on kuitenkin kuultu. Viime vuodelle päivätty uusin YK:n SNA-manuaali, se 1260-sivuinen, ottaa huomioon monta asiaa, joiden huomiotta jättämisestä aiempia versioita on kritisoitu. Siellä annetaan ohjeita esimerkiksi datasta, tekoälystä, luonnonvaroista, päästöluvista, kotityöstä, terveydestä ja islamilaisesta taloudesta.

SNA-uudistuksen käyttöönotto on aina valtava ponnistus. Sen takia niitä tehdäänkin vain noin 15 vuoden välein, ja käyttöönottoon on varattu useita vuosia, jolloin uusia menetelmiä ja määritelmiä kokeillaan käytännössä ja katsotaan, miten homma hoituu. EU-maissa suositusten soveltamista johtaa Eurostat. Vuonna 2025 hyväksyttyjen SNA-suositusten olisi määrä olla ainakin EU-maissa käytössä vuonna 2030.

Suositusten ja asetusten uudistaminen ei ole mikään triviaali byrokraattinen operaatio. Sillä voi olla ainakin tilastoihin jopa radikaaleja vaikutuksia. Esimerkiksi vuonna 2014 voimaan astuneet muutokset kasvattivat monien EU-maiden bruttokansantuotteita jopa useita prosentteja. Yksi muutos oli se, että mukaan laskettiin myös laiton talous, kuten seksi- ja huumekauppa. Niistä tietenkin pystyttiin esittämään vain arvioita. Päätös voi kuulostaa erikoiselta, mutta se on myös perusteltu: huumekauppiaatkin käyttävät tulojaan ruokaan ja asumiseen ja siten paisuttavat kansantaloutta.

Vielä suurempi vaikutus oli sillä, kun Italian tilastoviranomaiset päättivät vuonna 1987 laskea bkt-lukuihinsa harmaan talouden. Se kasvatti Italian taloutta paperilla yhdessä yössä noin viidenneksellä, mikä nosti Italian tuolloin maailman viidenneksi suurimmaksi taloudeksi. Tämä oli maassa suuren riemun aihe.

Afrikan maissa on kuitenkin nähty vielä suurempia kasvuprosentteja. Kun Ghana alkoi vuonna 2010 soveltaa vuoden 1968 SNA-suositusten sijaan vuoden 1993 suosituksia, sen bkt pomppasi hetkessä 60,3 prosenttia. Vastaavanlaisia muutoksia tehtiin myöhemmin myös muissa Afrikan maissa.

VAIKKA YK:N TILASTOKOMISSION suositukset joka kerta paisuvat, ikinä ne eivät tyydytä kaikkia. Aina jotain puuttuu. Britannian tilastoviranomaisen UK Statistics Authorityn puheenjohtaja Sir Robert Chute arvioi valmistumaisillaan olevia suosituksia puheessaan vuonna 2024. Eniten häntä kalvoi se, että uudetkaan suositukset eivät ota kunnolla huomioon inhimillistä pääomaa osana kansantalouden tilinpitoa.

Jos Simon Kuznets, Richard Stone ja James Meade nyt ryhtyisivät rakentamaan SNA-suosituksia alusta, he luultavasti aloittaisivat erilaisista pääoman muodoista, ja rakentaisivat tilinpidon niiden ympärille, Chute sanoi. Talouden virroilla – joita bkt mittaa – olisi edelleen keskeinen rooli, mutta bkt:hen ei tarvitsisi kiinnittää niin paljon huomiota.

Miksi sadan miljoonan punnan käyttäminen tekoälyyn lasketaan investoinniksi, mutta sadan miljoonan punnan käyttämistä ihmisälyyn ei?

Pääomien mittaaminen on nykyisessä systeemissä kieltämättä vaikeaa, Chute sanoi, mutta mittaamatta jättämisestä seuraa se, että monia perustavaa laatua olevia kysymyksiä jää vastaamatta:

”Miksi sadan miljoonan punnan käyttäminen tekoälyyn lasketaan investoinniksi, mutta sadan miljoonan punnan käyttämistä ihmisälyyn ei?”

KANSANTALOUDEN TILINPIDOSTA ON vuosien saatossa kehittynyt ”äärimmäisen kompleksinen” järjestelmä, Tilastokeskuksen pääjohtaja Markus Sovala to­teaa. Syynä on se, että tilinpidon on haluttu kattavan kaikki puolet ihmiselämästä. Onko järjestelmästä tullut jo liiankin monimutkainen ja megalomaaninen, Sovala kertoo pohtineensa.

”Mikä on mielekäs määrä yhteiskunnallisia resursseja, mitä tähän kaikkeen käytetään?”

Suurinta osaa tilinpidon tiedoista ei Sovalan mukaan käytä kuin hyvin pieni joukko. Hän tuntee myös tilastojen käyttäjän näkökulman: hän on aiemmin toiminut valtiovarainministeriössä budjettiosaston apulaisosastopäällikkönä ja kansantalousosaston päällikkönä, eli ollut aivan valtion talousarvioprosessin ytimessä.

”Olisiko sittenkin helpompi tie seurata ja ennustaa suoraan verotulojen pohjia eli vaikkapa palkkasummaa ja yksityistä kulutusta? Nyt se tehdään käyttäen apuna tietoa ja ennustetta bkt:sta”, Sovala miettii.

Monimutkaiseksi paisuneen tilastojärjestelmän takia monien rikkaiden länsimaidenkin tilastoviranomaiset ovat paineessa, samaan aikaan kun monessa maassa, myös Suomessa, niiden rahoitusta on leikattu. Monille köyhille maille uusien SNA-suositusten soveltaminen on utopiaa.

YK:n tilastokomissio hyväksyi uuden manuaalin viime vuonna yksimielisesti, mutta vain muodollisesti, Sovala kertoo. Hän on myös valtiollisten tilastoviranomaisten johtajista koostuvan YK:n tilastokomission varapuheenjohtaja.

Käytännössä uudet suositukset ovat herättäneet paljon epäilyksiä. Sovalan mukaan monet teollisuusmaat kertoivat, että eivät pysty tai halua noudattaa uusia suosituksia ainakaan pilkulleen. Tärkein syy on se, että monia suositukseen mukaan otettuja asioita on hyvin vaikea mitata. Miten mitata luotettavasti vaikkapa öljyvarantoja, joita löytyy jatkuvasti lisää, tai metsiä, joiden mittaustavat saattavat vaihdella naapurimaissakin, kuten Suomessa ja Ruotsissa? Tai kun luonnonvarat kuluvat, vähennetäänkö ne kotitalouksien vai julkisen sektorin käytössä olevista tuloista, vai kenen omaisuutta ne ovat?

Yksi esimerkki modernista maailmasta on datan ottaminen mukaan tuotannontekijäksi. Sovala kertoo nähneensä Saksassa tehtyjä laskelmia, joissa ammattiluokituksesta on etsitty ammattinimikkeitä, joiden arvioidaan tuottavan dataa joko 100-, 50- tai 0-prosenttisesti. Näin saadaan osuus työvoimasta, joka tuottaa dataa, ja sitä kautta lasketaan, paljonko yhteiskunnassa käytetään dataa tuotannontekijänä.

”Saksan tapauksessa syntyi aika vaakasuora viiva, jossa on pikkuisen trendiä ylöspäin. On hyvä kysymys, mitä tilinpidolle tapahtuu, jos sinne joudutaan tuomaan mukaan tällaisia elementtejä, joiden mittaamiseen on vaikea löytää fiksua ja kattavaa tapaa”, Sovala sanoo.

”Näihin liittyy monia metodologisia ongelmia, joiden takia voi hyvin väittää, että samalla kun tuodaan mukaan lisää sisältöä, tilinpidon laatu laskee.”

EMERITUSPROFESSORI MATTI POHJOLA ajattelee, että bkt:hen kohdistettu kritiikki johtuu ainakin osin siitä, että taloustieteen ja taloustieteilijöiden ajatellaan olevan vain yritysten ja voiton maksimoinnin asialla, mittaavan asioita ainoastaan rahassa. Tällainen tuntuu pahalta etenkin tuloerojen kasvaessa. Siitä Pohjola on samaa mieltä, että joissakin maissa – ei tosin Suomessa – tuloerot ovat kasvaneet liian suuriksi, ja asialle pitäisi tehdä jotain yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi. Muuten kritiikki menee hänen mukaansa ohi maalista.

”Bkt-kritiikki on liian yksinkertaista. Taloustieteilijät ovat ensisijaisesti kiinnostuneita hyvinvoinnista, ja talous on vain väline saavuttaa hyvinvointia. Bkt:ta ei voi syyttää siitä, että rikkaus sattuu kasautumaan uuden teknologian hyödyntäjille.”

Pohjolan mielestä bkt:ta tarvitaan edelleen samoista syistä, minkä takia kansantalouden tilinpitoa 1600-luvulla lähdettiin kehittämään. Täytyy tietää, mikä valtiolle on mahdollista ja mikä ei. Ennen varauduttiin sotaan, nyt ehkä enemmän soteen, mutta myös sota on tullut taas rasittamaan eurooppalaistenkin valtioiden talouksia.

”Ajatellaan, että meidän pitäisi saada valtionvelan kasvu pysäytettyä. Silloin pitää tietää, mistä ne säästöt voi tehdä”, Pohjola sanoo.

”Bkt kertoo siitä, mikä on mahdollista ja miten kansantalouden tuotantokyky on jaettavissa kulutukseen, investointeihin ja niin edelleen. Tai sama kysymys toisin aseteltuna: miten harjoittaa yhteiskuntapolitiikkaa niin, että resurssit käytettäisiin mahdollisimman hyvin.”

Bkt:n puutteita Pohjola ei kiistä: se ei tosiaan mittaa varantoja, kuten vaikkapa luonnonvaroja tai inhimillistä pääomaa, eikä se huomioi kodeissa tehtävää työtä, koska sen rahallista arvoa on vaikea määrittää. Hän oli aikanaan Mari Kiviniemen hallituksen nimittämässä työryhmässä kehittämässä uusia indikaattoreita bkt:n rinnalle.

Ryhmän ajatuksissa oli eräänlainen liikennevalomalli, jossa olisi verrattain pieni määrä esimerkiksi hyvinvointia, taloutta ja ekologista kestävyyttä kuvaavia mittareita. Vihreä valo tarkoittaisi ”ei huolta”, keltainen ”pitää alkaa kiinnittää huomiota”, punainen ”nyt seis”. Päättäjien tehtäväksi olisi jäänyt päättää, miten paljon painoarvoa millekin mittarille annetaan.

”Se oli minun mielestäni aika järkevä paperi, mutta kävi niin, että euroalueen velkakriisimurheet kaatuivat päälle, ja asia jäi. Näissä käy aina näin, että ympäristöongelmat pahenevat kriittisiksi vasta kaukana tulevaisuudessa, ja kun tulee joku akuutti kriisi, kaikki huomio kohdistuu siihen.”

Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö Jokes on tukenut jutun kirjoittamista.