Viestinnän korkeakouluharjoittelu Laboressa

Uutinen
Kuva: Emmi Nykänen

Syksyn 2025 viestinnän harjoitteluni Laboressa tarjosi ainutlaatuisen näköalapaikan tutkimusviestintään ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kolmen kuukauden aikana pääsin tekemään monipuolisia viestinnän tehtäviä, syventämään ymmärrystäni taloustieteellisestä tutkimuksesta ja kehittämään taitoja, joista on hyötyä tulevaisuuden työurallani. Harjoittelu vahvisti ammatillista itsevarmuuttani ja osoitti, miten merkittävä rooli viestinnällä on tutkimuslaitoksessa.

Työskentelin viestinnän harjoittelijana Työn ja talouden tutkimuslaitos Laboressa syksyllä 2025 kolmen kuukauden ajan.

Näiden kuukausien aikana opin valtavasti siitä, miten merkittävä rooli tutkimuslaitoksen viestinnällä on sekä yhteiskunnallisen keskustelun että päätöksenteon kannalta.

Vaikka minulta löytyi viestinnän kokemusta entuudestaan, tarjosi Labore täysin uudenlaisen työympäristön viestinnän taitojeni kehittämiselle.

Laboressa työtehtäviini kuului esimerkiksi tutkimustekstien oikolukua, tiedotteiden ja mediakatsausten laatimista sekä somenostojen suunnittelua ja julkaisemista tutkijoiden mediavierailuista. Lisäksi sain hienon mahdollisuuden kirjoittaa artikkelin Laboren omaan Talous & Yhteiskunta -lehteen, mikä syvensi ymmärrystäni taloustieteellisistä tutkimusprosesseista sekä niiden avaamisesta lukijoille. Olin myös mukana suunnittelemassa Laboren Instagram-tilin julkaisupohjia ja visuaalista yleisilmettä, sillä tili avattiin harjoitteluni aikana. Monipuolisten tehtävien parissa opin ja omaksuin paljon sellaisia viestinnän taitoja, joista on varmasti hyötyä tulevaisuuden työelämässä.

Harjoittelussa pääsin hyödyntämään myös omaa yhteiskunnallista asiantuntemustani. Koulutustaustani taloussosiologiassa tuki tutkimusten ymmärtämistä ja edesauttoi niistä viestimistä selkeästi ja yleistajuisesti. Oli hienoa päästä kehittämään viestinnän taitojani juuri oman alani ympäristössä, jossa tutkimusaiheet olivat entuudestaan tuttuja. Olen myös kiitollinen siitä, että pääsin harjoitteluni aikana osallistumaan tutkimusten julkistustilaisuuksiin ja seuraamaan läheltä tutkimuksiin liittyvää julkista keskustelua. Harjoittelu Laboressa tarjosikin ennen kaikkea ainutlaatuisen näköalapaikan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tutkimusviestinnän tekemiseen.

Koen, että osaamiseni luotettiin harjoittelun alusta alkaen. Minulle tarjottiin aina tilaa esittää näkemyksiäni ja kehitysehdotuksiani, ja tunsin olevani tasavertainen viestinnän tiimin jäsen koko harjoittelun ajan.

Harjoittelijana minua kannustettiin rohkeasti tarttumaan uusiin työtehtäviin, ja myös virheiden tekeminen nähtiin luonnollisena osana oppimista. Näin työurani alkuvaiheessa tällä oli suuri merkitys ammatillisen itsevarmuuden vahvistumisen kannalta.

Kaiken kaikkiaan koen, että harjoittelu Laboressa oli erittäin antoisa ja opettavainen kokemus, joka antaa loistavan ponnahduslaudan alkavalle työuralleni.