Ayn Rand: Kun maailma järkkyi
Kuka on John Galt?
Alkuteos: Atlas Shrugged, suom. Jyrki Iivonen. Helsinki: Minerva, 2017. 1521 s.
Kirja alkaa tällä kysymyksellä. Mysteerihenkilö paljastuu aikanaan kirjan avainhahmoksi, joka julistaa ja toteuttaa kirjoittajan egoistista ideologiaa. Liikemiesten oman edun ja voittojen tavoittelu menee kaiken edelle. Lahjakkaat ja tuottavat liikemiehet ovat kantaneet maailmaa hartioillaan ja kärsineet kidutuksesta – verotuksesta ja sääntelystä – mutta nyt he nousevat kapinaan. Atlas kohauttaa hartioitaan, kun hän kannattelee maailmaa viimeisillä voimillaan.
Alisa Zinovjevna Rozenbaum (s. 1905 Pietarissa) muutti vuonna 1926 Yhdysvaltoihin, jossa hän vaihtoi nimekseen Ayn Rand. Venäjän vallankumouksen jälkeen hänen varakas apteekkariperheensä kärsi vainoista ja menetti omaisuutensa valtiolle. Randin vahva antikommunismi lienee peräisin noilta ajoilta.
Yhdysvalloissa tämän kirjan kirjoittamisen aikaan 1950-luvun puolivälissä kylmä sota ja kommunistivainot olivat arkipäivää. Juuri sen ilmestymisvuonna 1957 Sputnik-satelliitti vahvisti pelkoja, että Neuvostoliitosta oli tulossa vakava haaste lännelle. Tuolloin ei ollut vielä olemassa hyvinvointivaltioita sanan nykyisessä merkityksessä, mutta Rand selvästi näki jotain sellaista olevan tulossa.
Kirjan dystopiassa korostuu hyvinvointivaltion ja kaikenlaisen sääntelyn turmiollisuus. Pelkistäen voidaan sanoa, että kritiikin kärki kohdistuu kommunismin periaatteeseen: ”Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan.” Kristinuskoakaan Rand ei kannattanut. Vääränlainen moraalisuus, joka ”nostaa tarpeen vaatimukseksi, palkitsee poissaolon, puuttumisen, heikkouden, kyvyttömyyden, epäpätevyyden, kärsimyksen, sairauden, onnettomuuden, puutteen, vian ja vajavuuden”. Yleisesti hyväksytyt ihmisoikeudet ovat Randille vieraita. Kirja ei kerro, miten pitää suhtautua lapsiin, vanhuksiin ja vammaisiin, jotka eivät tuota eivätkä siten ansaitse mitään.
Randin mielen mukainen liikemies on yhteiskunnan varsinainen tukipilari ja toisten ihmisten kunnioittamisen moraalinen symboli. Hän on rationaalinen ja oikeudenmukainen. Hänellä ei kuitenkaan ole minkäänlaista moraalista velvollisuutta kanssaihmisiä kohtaan. Hän ei halua auttaa toista ihmistä vain siksi, että tämä kärsii, mutta auttaa silloin, jos toinen ei ansaitse kärsimystä koska on niin hyvä. Hän ei pidä muiden mielihyvää oman elämänsä tavoitteena. Hän ei tee ansaitsemattomia uhrauksia eikä hyväksy niitä.
Liikemiehet, ay-pomot, poliitikot ja virkamiehet, jotka vetoavat toisten ihmisten tarpeisiin, ovat kirjassa halveksittavia surkimuksia ja ”saalistajia”. Tulojen ja hyödykkeiden jako ihmisten tarpeiden mukaan ja toisaalta kyvykkäiden ihmisten verottaminen ja heidän toimintansa sääntely heikentävät kannustimia niin, ettei kukaan työskentele kykyjensä mukaan. Liike-elämän toimitusketjut tuhoutuvat ja tuloksena on Yhdysvaltain ja koko maailman (”kansanvaltioiden”) ajautuminen romahduksen partaalle.
Randin ihanne on yövartijavaltio, joka koostuu pelkästään oikeuslaitoksesta, poliisista ja armeijasta. Verotus on alennettava vastaavalle tasolle ja kaikenlainen liike-elämän sääntely on lopetettava. Saavuttaakseen tämän kyvykkäät ja varakkaat liikemiehet tekevät ”lakon” ja vetäytyvät John Galtin johdolla omaan salaiseen ihanneyhteisöönsä odottamaan yhteiskunnan romahdusta, joka tarjoaa kirjan lopussa heille hetken astua jälleen esiin.
Järkälemäinen teos on puuduttavaa luettavaa. Puolivälin jälkeen se saa melko sadunomaisia piirteitä. Siitä paljastuu ristiriitoja – esimerkiksi väkivallan aloittaminen tuomitaan, mutta juuri sitä käytetään omien tavoitteiden edistämiseksi. Lukija jää ihmettelemään, mitä tästä kirjasta saavat ne monet vaikutusvaltaiset Yhdysvaltain republikaanit, kuten kongressin edustajainhuoneen nykyinen puhemies Paul Ryan, jotka ovat maininneet sen innoittajakseen.
Yövartijavaltio, alhainen verotus ja sääntelystä mahdollisimman vapaa markkinatalous ovat joidenkin rikkaiden, liikemiesten ja oikeiston ihanteita. Ehkä jotkut näkevät hyvinvointivaltion ja sääntelyn Björn Wahlroosin tavoin ”enemmistön tyranniana”, koska he luulevat tietävänsä paremmin, miten talous pitää organisoida. Harva kuitenkaan olisi valmis haastamaan demokratiaa kirjassa kuvatulla tavalla.
Rand esittää itsekkäät rikkaat liikemiehet rationaalisina ja moraalisina toimijoina, jotka pitävät taloutta ja koko maailmaa pystyssä. He ovat ansainneet omaisuutensa omilla kyvyillään. Muut eivät olisi mitään ilman heitä. Tämä varmasti saa monet liikemiehet ja heidän poliitikkoystävänsä fanittamaan kirjaa. Myös sen sankarien ehdoton omien arvojensa noudattaminen voi tuntua innoittavalta.
Yksi Randin lähipiiriin jo varhain kuuluneista oli Alan Greenspan – taloustieteilijä, jonka usko sääntelystä vapautettujen rahoitusmarkkinoiden toimintakykyyn horjui pahasti hänen toimiessaan Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajana finanssikriisin aikaan. Samaten luulisi yövartijavaltiota haikailevien uskon horjuneen, kun pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat sijoittuneet kärkeen lukuisissa hyvinvointivertailuissa. Wahlroosin viimeaikaiset puheet ”optimaalisesta verotuksesta” saattavatkin olla oire tämän tosiasian tajuamisesta.
