1. T&Y-lehti
2. "Kiinaa ei voi täysin eristää, koska se on jo niin tärkeä kauppakumppani."

“Kiinaa ei voi täysin eristää, koska se on jo niin tärkeä kauppakumppani.”

Eurooppa-ministeri Tytti Tuppurainen kannattaa syvempää integ­raatiota Euroopan unionin sisälle ja liputtaa monenkeskisen maailman puolesta. Väestörakenteen muutos on pitkän aikavälin taloudellinen ongelma, johon verrattuna koronapandemia on pientä.

Mitkä ovat suurimmat lyhyen aikavälin talouden ongelmat?

Koronapandemia on aiheuttanut menetyksiä, joiden korvaaminen kestää kauan. Matkailusta riippuvaiset maat Euroopassa ovat kärsineet meitä enemmän ja – kuten valitettavan tavallista – vielä enemmän talouden tappioita ja inhimillistä hätää koetaan maailman kaikkein köyhimmissä maissa.

Koronaepidemia ei kuitenkaan aiheuta niin suuria ongelmia kuin on pelätty. Kansainvälisen kaupan toimitusketjut ovat sopeutuneet ja nykyisissä ongelmatilanteissa niiden arvo on tullut paremmin näkyviin. Lisäksi pandemiaan on reagoitu mielekkäällä tavalla: elvytysvelkaa on uskallettu ottaa, koska pandemia ei ole talousjärjestelmän tai talouspolitiikan sisäinen virhe vaan luonnonkatastrofi.

Velka täytyy kuitenkin maksaa, oli se otettu mistä syystä tahansa.

Velkakestävyys on asia, johon täytyy kiinnittää huomiota. Pandemia on globaali ilmiö, ei vain Euroopan talouden ilmiö. Tarvittiin varoja, tarvittiin rahaa. Oli mahdollista, että Eurooppa suistuisi uudestaan finanssikriisiin. Kun pandemian suhteen ollaan jo valoisammilla näkymillä, voi sanoa, että talouspolitiikan teko oli onnistunutta. Finanssikriisi vältettiin.

Yhdysvallat elpyi nopeasti, koska niin osavaltiot kuin liittovaltio panivat tuhansia miljardeja elvytykseen. Jos kriisi olisi aiheutunut talouspoliittisista syistä, olisi myös tarvittu velkaa, mutta nyt ei tarvinnut hakea mitään syitä taustalta.

Oli aivan oikein, että annettiin vajeitten kasvaa.

Korona on kuin sota; ulkoinen tekijä, jossa ei ole kyse omasta moraalikadosta. Kukaan ei toivonut tällaista tilannetta. Oli aivan oikein, että annettiin vajeitten kasvaa. Kun toisen maailmansodan jälkeen maat ottivat paljon velkaa, eivät pankit kyseenalaistaneet sitä. Korkotaso ei noussut. Euroopan Unioni on ottanut velkaa, jota ryhdytään investointeina käyttämään. Ilman EU-tason toimia joittenkin maitten velkakestävyys olisi romahtanut ja laukaissut markkinapaniikin. Seurauksena olisi ollut laaja finanssikriisi, konkurssiaalto ja massatytöttömyys. Niin keskuspankit kuin poliittiset päättäjät olivat yhtä mieltä, että ratkaisu oli oikea.

Lyhyen aikavälin ongelma on myös työmarkkinoiden epävarmuus: onko suomalaisessa yhteiskunnassa pyrkimystä muuttaa työmarkkinainstituutioita? Ottamatta kantaa siihen, mikä on muutoksen tulos, on siirtymävaihe joka tapauksessa omiaan tuomaan epävarmuutta. Seuraako palkkakilpailusta kilpailukykyongelmia? Johtaako levottomuus investointien lykkääntymiseen?

Mitä pitkän aikavälin talouden ongelmia on nähtävillä?

Pitkällä aikavälillä kasvu koostuu työ- ja pääomapanoksista ja näiden tuottavuudesta. Kaikissa on huolestuttavia kehityskulkuja: työn tuottavuuden kasvu on hidastunut, työvoiman määrä vähentynyt eikä investointeja ole riittävästi.

Yli 10 vuoden ajan on ollut nähtävissä kasvua heikentäviä tekijöitä, joitten ajureina ovat olleet tuottavuuden heikko kehitys ja laskeva väestönkasvu. Myös Afrikassa vuosisadan loppuun mennessä väestönkasvu tulee laskemaan. Uhkana ei siis ole niinkään väestönkasvu kuin demografiset muutokset, väestörakenteen muutos. Sen myötä työvoiman tarjonta heikkenee, mikä haittaa talouskasvua, eikä se ole vain julkisen talouden ongelma. En pidä taloutta itseisarvona, vaan ihmisten hyvinvointia; sitä varten taloudesta on pidettävä huolta.

Meillä on rakenteellisen alijäämän ongelma: väestön väheneminen vaikuttaa myös kotitalouksiin suoraan. Entistä pienempi osuus ihmisistä joutuu lisäämään tavalla tai toisella panostaan talouden toiminnalle tai tinkimään elintasonsa noususta. Ja elämä autioituvissa kunnissa ja kaupungeissa voi käydä valjuksi.

En pidä taloutta itseisarvona, vaan ihmisten hyvinvointia.

Yksikään talousihme – Saksan, Suomen, Japanin tai Kiinan – ei ole toteutunut ilman työikäisen väestön kasvua. Mikään ei korvaa ihmisiä myöskään tulevaisuudessa. Jopa talouden kapeimmasta näkökulmasta ihmiset ovat muutakin kuin työvoimaa, nimittäin kuluttajia. Jotta investoitaisiin, pitää olla kuluttajia, asiakkaita.

Mistä saamme lisää ihmisiä?

Väestön koko ei ole ongelma vaan sen rakenne. Kustannuksia syntyy, koska haluamme pitää huolta kansakuntaamme rakentaneista. Jos työmarkkinoille tulevat sukupolvet pienenevät, syntyy huoltosuhdeongelma. Sitä on mahdotonta ratkaista muuten kuin työperäisellä maahanmuutolla, mikä edellyttää pikaista henkisen ilmapiirin muutosta. Nykyisessä ilmapiirissä tulemme väistämättä häviämään.

Tässä asiassa voidaan Yhdysvalloista vähän oppiakin. Eurooppa ja sen työmarkkinat voisivat muuttua avarakatseisemmiksi. Tähän liittyy myös kielitaito. Tietyissä työpaikoissa on otettava lähtökohdaksi englannin kieli.

Suomalaiset ovat tottuneet ajattelemaan, että vain kehitysmaissa maatyöläisiä riistetään. Sitten koronan myötä tulivat laajempaan tietoisuuteen ulkomaisten vierastyöläisten olot monilla suomalaisilla maatiloilla. Eikö maatalouden kansallisia tukia voisi sitoa siihen, että työntekijöitä kohdellaan asiallisesti?

Aluehallintovirastolla pitää olla riittävät resurssit vahtia myös ulkomaisen työvoiman oloja. On valitettava piirre, että epäkohtia ilmenee. Työministeri Haatainen on tähän puuttunutkin. Maatalous tarvitsee tuhansia kausityöntekijöitä, myös koronaolosuhteissa. Suomessa ollaan ylpeitä elintarvike- ja huoltovarmuudesta, mutta tuotanto itsessään tarvitsee ulkomaista työvoimaa. Vierastyöläisten työskentelyolosuhteet ovat yksi kehityskohde.

Mitä voi tehdä työn tuottavuuden parantamiseksi?

Tuottavuudelle voimme sentään tehdä jotain. EU:n päätös investoida 750 miljardia yhteisellä lainalla tuo kauan kaivattuja investointeja, mikä on yksi keino vauhdittaa tuottavuutta. Vauhditus osuu oikeaan ajankohtaan, käytännössä ensi vuoden aikana. Koronasta palautumisen kasvun korkein piikki on vähän ennen kuin välinettä ryhdytään toimeenpanemaan. Asiantuntijoita kuulleena voin arvella, että vaikutus tulee ajankohdaltaan ihanteellisesti, kiihdyttää investointeja ja näkyy taloudessa laajemminkin.

Suomen kaikkien aikojen koulutetuin sukupolvi syntyi 1977.

Koulutustaso on kääntynyt laskuun, vaikka sen pitäisi olla nousussa. Miksi? Suomen kaikkien aikojen koulutetuin sukupolvi syntyi 1977. Kasvun kannalta pääosassa ovat muun muassa toisen asteen maksuttomuus ja oppivelvollisuuden jatkaminen.

Äidinkielen ja toisen kansalliskielen arvostus pitää palauttaa ja pyrkiä palauttamaan kielivalikoima. Saksan kirjoittajia on enää 5 000. Kaikkea voi ostaa englanniksi, mutta ei myydä. Ruotsi on avain pohjoismaisille markkinoille. Saksa on suurin kauppakumppani, mutta Ruotsi mennen tullen tärkein. Ruotsi on kulttuurisesti tärkeä. Monelle yritykselle Ruotsin markkinat ovat hyvä ”benchmark”, siellä toimiminen avaa ovia Keski-Eurooppaan. Ouluun perustettiin Nordens hus, jotta ei olisi kielimuuria. Sellaista estettä ei pitäisi olla! Stora Enso ja SSAB ovat osoituksia läheisestä yhteistyöstä.

Mitkä yritykset ovat päässeet Saksaan Ruotsin kautta?

Kysymys on siitä, että suomalais-ruotsalaiset yritykset ovat vahvoja Euroopan ja maailman markkinoilla.

Mikä on talouden ongelmista pahin?

TKI-panostus ei ole riittävä – julkisen rahan lisäys on tarpeen, mutta on myös löydettävä keino saada siihen liittyvä yksityinen raha liikkeelle. Tiivistän: julkinen sektori on paras, kun on kyse tutkimuspanostuksesta, mutta kehitys ja innovaatio, ne edellyttävät yritysten toimintaa.

Investoinnit lisäisivät työn tuottavuutta. Niissäkin julkisella sektorilla on annettavaa, mutta myös markkinaehtoiset investoinnit on saatava liikkeelle.

Suomi elää tuonnista.

Kaikkein kavalin uhka on kuitenkin protektionismi. Avoin maailmantalous tuottaa työnjaon kautta suurempaa lisäarvoa talouteen. Toimijoitten olisi mielipuolista ajatella, että ne suuntautuisivat vain suomalaisille markkinoille. Kyllä Stora Enson kartongista valtaosa lähtee maailmalle. Viime vuosien trendi on ollut, että eri puolilla asetetaan kaupan esteitä, siirrytään omaa tuotantoa suojaaviin toimenpiteisiin. Tämä on myös Suomen kannalta huolestuttava, ja johtaa tuotannon, bruttokansantuotteen ja kotitalouksien köyhtymiseen.

Suomen vaurastumisen historia on kansainvälistymisen historiaa.

Suomi elää tuonnista. Ilman tuontia me köyhdymme ja näännymme, ihan kirjaimellisesti. Olemme kylmä ja pohjoinen maa, ja riippuvaisia esimerkiksi energiaraaka-aineiden tuonnista. Eikä Suomessa valmisteta tarpeeksi autoja suomalaisille.

Tuonnin maksamiseen tarvitsemme vientiä. Elintason ylläpidon takia meidän pitää saada vientituloja. Suomen vaurastumisen historia on kansainvälistymisen historiaa.

Vienti on parempi strategia kuin omavaraisuuden tavoittelu. Emme pysty sulkemaan rajoja ja elättämään itseämme. EU on päämarkkina-alueemme. Korona paljasti haavoittuvaisuuksia, kun rajoille syntyi rekkajonoja. Tässä on vakava läksy meille kaikille. Tulevissa kriiseissä pitää pyrkiä varmistamaan, että tavaraliikenne toimii. Onneksi koronankin aikana sisämarkkinat toimivat varsin hyvin.

Hyvinvointi kuuluu myös köyhille, ja siksi globalisaatiota kannattaa suojella.

Hyvinvointi kuuluu myös köyhille maille, ja siksi globalisaatiota kannattaa suojella. Esimerkiksi Bangladesh on noussut valtavasti osallistumalla globaaliin kauppaan. Valitettavasti politiikassa on nationalistinen painotus. Trump ei jättänyt sitä vain puheen tasolle, hän kävi kauppasotia muun muassa Saksan autoteollisuuden kanssa, mistä esimerkkinä tullit.

Mielenkiintoista on, että Joe Biden ei ole poistanut näitä tariffeja! Biden näyttää jatkavan samoilla linjoilla kuin Trump, vaikka Yhdysvaltain valtiovarainministeri Janet Yellen on hiljattain esittänyt, että suojatullit ovat kurittaneet amerikkalaista kuluttajaa. Euroopan täytyy toimia tavalla, joka palauttaisi monenkeskisen kauppatavan ihanteen ja uskottavuuden.

Kiina on myös ongelmallinen. Mikä on tämä Silkkitie-projekti pohjimmiltaan? Onko Kiinalla aatteellisia pyrkimyksiä? Sitä emme tiedä. Kiinaa ei pidä yrittää täysin eristää, koska se on jo niin tärkeä kauppakumppani. Pitää pyrkiä yhteistyöhön esimerkiksi ilmastoasioissa. Mitä tulee uiguureihin, Yhdysvaltain politiikka on erilainen kuin Euroopan.

Onkin Euroopan asia vaikuttaa Yhdysvaltain Kiinan-politiikkaan diplomatian kautta. Euroopan intresseissä on säilyttää monenkeskinen maailma, siksi EU:n on vaikutettava USA:han. Briteillä on Global Britain -ohjelmassaan samanlainen suhtautuminen asiaan kuin EU:lla. Nykyisen kaltainen vastakkainasettelu ei ole sen enempää Euroopan kuin Britannian edun mukaista. Syksyllä sukellusvenekaupat saivat EU:n närkästymään, mutta meillä on yhteiset intressit Britannian kanssa. Monenkeskinen maailma on tavoittelemisen arvoinen asia.

Miten ongelmat tulisi ihanteellisesti ratkaista? Suomen ja Euroopan tasolla?

Ihmisiä saa nopeimmin maahanmuutolla. Luonnollinen – syntyvyyden kautta karttuva – väestönkasvu on oikein hieno asia. Ihmiset eivät kuitenkaan hanki lapsia isänmaalle tai kansantaloudelle, joten perhepolitiikasta ja työvoiman määrästä pitää puhua eri yhteyksissä.

Mitä tulee uiguureihin, Yhdysvaltain politiikka on erilainen kuin Euroopan.

Julkisissa menoissa kannattaa toimia kaukonäköisesti. Investoinnit infraan ovat tärkeitä, mutta erityisen tärkeää on investointi osaamiseen, koulutukseen ja tutkimukseen.

EU:n sisäistä integraatiota on edistettävä. Pankkiunionista ja pääomamarkkinaunionista on päästävä eteenpäin. EU:n sisämarkkinoitten toimivuutta pitää parantaa, niillä on merkittävä rooli myös. Pankkiunioni ei vie valtioita mennessään, vaan pankkimaailman sisällä olisi ikään kuin turvatyynyt. Pankkiunioni pystyisi pääomittamaan pankkeja ilman, että verokansalaiset maksavat. EU:n yhteinen pankkivalvoja on jo olemassa. Kriisinratkaisujärjestelmä on melkein valmis ja yhteinen talletussuoja on suunnitelmissa.

Suomi pitää esillä sitä, että pelikentän pitää olla reilu; Suomi ei voi alkaa maksumieheksi, jos pankkien taseet ovat epäterveitä. Tilanne on parantunut huomattavasti menneistä vuosista. Yhteinen pääomamarkkinaunioni turvaisi aidot investoinnit maasta toiseen, se toimisi vähän kuin automaattisten vakauttajien tavoin.

EU:ssa on ajettava läpi ajatus strategisesta autonomiasta, joka perustuu kestäviin ja monipuolisiin globaaleihin toimitusketjuihin.

Miten oikeassa elämässä käytännössä tullaan toimimaan?

Uskon, että kaikki onnistuu: valistuneet ihmiset ottavat vastaan maahanmuuttajia, vapaakauppa ymmärretään ja EU:n integraatio tiivistyy. Ja vapaakauppasopimuksia solmitaan Euroopan, Aasian ja Amerikan kesken. Ehkäpä Britannia liittyy takaisin Euroopan Unioniin!

Vakavasti puhuen Suomen ja EU:n helmasynti on saavutusten vähättely ja loputon pessimismi. Pessimismi perustuu väärään tietoon ja uhkaa toteuttaa itseään.

Ovatko lyhyen ja pitkän aikavälin ongelmien hoito joskus ristiriidassa keskenään?

Vähemmän kuin luulisi. Voimakas elvytys on ollut lyhyellä aikavälillä tarpeen. Samalla se on pitänyt ihmiset työmarkkinoilla ja tukenut investointeja. Oikein valittu lyhyen aikavälin talouspolitiikka on siten tukenut pitkän aikavälin kasvuedellytyksiä.

Ongelma on talouspolitiikan alistaminen vaalisyklille: se ajatus, että tehdään vaikeat leikkaukset ensin, jotta vaalien alla voi löysätä, voi kuulostaa viisaalta, mutta ei se saa mennä suhdannepolitiikan eikä kiireellisten rakenneongelmien ohi.

Onko joskus priorisoitu toista toisen kustannuksella? Onko ennen tehty virheitä?

Jälkikäteen voi aina löytää virheitä. Mutta on tässä jotain oikeinkin tehty: pari sukupolvea sitten Suomessa työeläkkeet olivat harvinaista herkkua ja vanhuus merkitsi köyhyyttä. Pari sukupolvea sitten merkittävä osa väestöstä eli niukoilla pientiloilla ja kausiluontoisilla metsätöillä. Samaan aikaan kaupungeissa asuttiin ahtaissa ja huonosti varustelluissa asunnoissa. Puhun siis 1960-luvusta, en 1800-luvusta. Ei tarvitse mennä nälkävuosiin tai pula-aikaan, kun voi sanoa olevansa kehitykseen tyytyväinen, ehkä ylpeäkin.