Laihdutus ≠ amputointi
On vaikea sanoittaa tai edes ajatella asioita, jos ei tunne käsitteitä. Esimerkiksi kaupunkisuunnittelu hyötyisi talousteorian alkeista.
Tänä syksynä minulta kysyttiin opiskelijoille suunnatussa videohaastattelussa, mitä päättäjän pitäisi ymmärtää taloustieteistä. Vastaukseni voi masentaa taloustutkijoita, mutta alkeiden ymmärtämisestä on enemmän hyötyä kuin huippututkimuksesta, vaikka ilahduttavaa kehitystä on tutkimuksessakin tapahtunut. Erityisesti kausaalisten riippuvuuksien tutkimuksessa on edistytty valtavasti niin, että taloustieteen tutkijat tunkeutuvat yhä syvemmälle muiden yhteiskuntatieteiden alueille paremmilla menetelmillään.
Ihminen ajattelee sanojen avulla. Jos asialle ei ole sanoja, sille ei ole ymmärrystä.
Taloustieteissä on kehitetty hyvin tehokkaita käsitteitä, mutta suuri osa niistä ei ole levinnyt suuren yleisön tietoisuuteen. On ihanan helppoa puhua yhteiskunnallisista asioista ekonomistien kanssa. Onhan tehokas yhteinen kieli.
Sekä laihduttaminen että amputointi vähentävät painoa, mutta kukaan ei sotke niitä keskenään, koska molemmille on oma sanansa. Englannin kielen käsitteet ”save” ja ”economize on” kääntyvät molemmat suomeksi säästämiseksi. Niinpä Suomessa ajatukset kääntyvät helposti leikkauksiin silloinkin, kun englanninkielinen ajattelisi jotain laihduttamisen kaltaista.
Elämä muuttuisi helpommaksi ja yhteiskunnallinen keskustelu täsmällisemmäksi, jos peruskoulun opetukseen saisi mahtumaan muutaman taloustieteellisen käsitteen. Listani kärjessä ovat sellaiset kuin suhteellinen etu, Ricardon maanvuokrateoria ja siihen liittyen hyödyn kapitalisoituminen, ulkoisvaikutukset, kysyntä- ja tarjontafunktiot sekä henkilökohtaisten preferenssien arvo. Listaa voi jatkaa.
Otan esimerkkini kaupunkisuunnittelusta, koska olen sotkeutunut siihenkin. Se on ala, jossa talousteoreettinen ajattelu puuttuu lähes tyystin, vaikka ekonomistien käsitteille olisi huutavaa tarvetta.
Suhteellinen etu. Jos jokin alue on maan paras paikka toimistoille, se ei silti ole välttämättä niille oikea paikka, koska se saattaa olla myös paras paikka asumiselle. Kumpaa käyttöä suhteellisen edun periaate puoltaa, näkyy talousteorian mukaan hinnassa.
Kaupunkisuunnittelijat eivät hyväksy hintaa perusteeksi, koska ”silloinhan kaikki tontit varattaisiin asumiseen”. Näin ehkä kävisi vähän aikaa, sillä onhan Helsingin seudulla miljoona neliötä toimistotilaa tyhjillään ja asunnoista huutava puute.
Ulkoisvaikutukset. Kaavoittaja puoltaa toimistoja Helsingin keskustaan syistä, joita ekonomisti kutsuisi yhteisellä nimellä ulkoisvaikutukset. Näin ajatellen pitäisi määrätä alueellisesti kiinteä hinta toimiston muuttamiselle asunnoiksi, jolloin asunnoiksi muuttuisivat ne toimistot, joiden osalta se on kannattavinta kiinteistöön ja sen mikrosijaintiin liittyvistä syistä. Kaavoittaja haluaa käyttää tapauskohtaista harkintaa. Maksu kyllä peritään, muttei kiinteänä vaan sitä korkeampana mitä enemmän omistaja hyötyy konversiosta, mikä ohjaa väärin.
Kaupunkielämä on pelkkää ulkoisvaikutusta. Puhuttaessa liikenteen hyödyistä pitäisi pystyä erottamaan, mikä on hyöty liikkujalle itselleen ja mikä on ulkoisvaikutus, jotta ei tultaisi subventoineeksi ulkoisen hyödyn nimissä sellaista, josta on hyötyä vain asianomaiselle itselleen.
Teoria ulkoisvaikutuksista ja niiden hinnoitteluista pitäisi lisätä jokaisen päättäjän ymmärrykseen muuallakin kuin kaupunkisuunnittelussa. Energiapolitiikastakin tulisi rationaalisempaa.
Kysyntäfunktio. Asuntotonteille on rakennettava autopaikkoja tarpeellinen määrä. Tarpeen suunnittelija laskee kaavasta, jossa on mukana joukkoliikenteen palvelutaso, mutta ei hintaa, vaikka yhden autopaikan kustannus voi vaihdella 1 000 euron ja 150 000 euron välillä.
Kysynnän käsite voisi muutenkin siivittää kaavoitusta. Ekonomistin mielestä asunnoista vapailla markkinoilla maksettava hinta kertoo parhaiten siitä, millaista asumista halutaan lisää, eli siis siitä, miten enemmistö haluaisi asua. Kaavoittajan mielestä voitontavoittelu ei saa ohjata kaavoitusta.
Aikavoittojen arvoon perustuva laskelma soveltuu parhaiten arvioimaan moottoritien rakentamista läpi asumattoman preerian.
Hyödyn kapitalisoituminen. Kun rakennetaan uusi pikaratikka, kiinteistöjen arvot radan vaikutuspiirissä nousevat, mitä moni pitää jopa haittana. Hyödyn kapitalisoitumista hinnoiksi voisi pikemminkin pitää mittarina investointien kannattavuudelle. On se ainakin parempi mittari kuin nyt käytetty aikavoittojen arvoon perustuva laskelma, joka soveltuu parhaiten arvioimaan moottoritien rakentamista kahden kaupungin välille läpi asumattoman preerian.
Henkilökohtaisten preferenssien arvo. Asuntopolitiikkaan tulisi paljon lisää syvyyttä, jos miellettäisiin, kuinka suuria hyvinvointihyötyjä saadaan siitä, että jokainen voi maksukykynsä puitteissa valita sellaisen tavan asua ja sellaisen sijainnin, mitä itse arvostaa. Tämän takia ekonomistit eivät yleensä pidä hintasäännöstelystä, joka tarkoittaa, että siihen asuntoon on tyytyminen, minkä sattuu saamaan.
Osmo Soininvaara
Entinen kansanedustaja ja peruspalveluministeri, vierailija Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksella. Valtiotieteen lisensiaatti Helsingin yliopistosta.
