1. T&Y-lehti
2. Miksi Ruotsin talouskasvu on Suomea nopeampaa?

Miksi Ruotsin talouskasvu on Suomea nopeampaa?

Mikä selittää Ruotsin ja Suomen välistä ero talouskasvussa? Julkisessa keskustelussa tarjotaan monia selityksiä, eroista verotuksessa työmarkkinoihin. Eroja on vaikea selittää kausaalisesti, mutta aineistopohjaisia lähestymistapoja on siitä huolimatta tarjolla. Lähestyn kysymystä kasvutilinpidon keinoin. Tarkastelen sitä, missä määrin erot työn tuottavuudessa, tehdyissä työtunneissa, työllisyysasteessa ja työvoima-asteessa selittävät Ruotsin nopeampaa talouskasvua. Tulosten mukaan työn tuottavuus ja työvoiman osuus väestöstä ovat keskeisimpiä eron tekijöitä.

Miksi talouskasvu on nopeampaa ja työllisyys korkeampaa Ruotsissa kuin Suomessa? Tälle tarjotaan suomalaisessa julkisessa keskustelussa paljonkin selityksiä, mukaan lukien Ruotsissa poistettu perintövero, ylipäänsä houkuttelevampi ympäristö investoinneille ja erilaiset työmarkkinoiden jäykkyyksien eroihin liittyvät selitykset, joista suuri osa keskittyy Ruotsissa tehtyihin rakenteellisiin uudistuksiin.

Valistuneita vertailuja on viime vuosina julkaistu useampia. Niistä tässä lehdessä julkaistuissa artikkeleissa Tanninen ja Tuomala (2016) ja Skedinger (2016) tarkasteltiin viime vuosien talouspolitiikkaa ja työmarkkinoita. Lukemisen arvoisia ovat myös useat taloushistorian emeritusprofessori Sakari Heikkisen Ruotsia koskevat blogikirjoitukset (esim. Heikkinen 2016, 2018). Tätä kirjoitettaessa julkaistussa valtiovarainministeriön raportissa (Stenborg et al. 2021), jonka varsinainen aihe on suomalaisen talouskasvun tulevaisuuden edellytykset, tarkastellaan alussa samankaltaisia suureita kuin minä tässä kirjoituksessa, mutta Ruotsi-Suomi-vertailua laajemmin.

Ruotsin ja Suomen työmarkkinoiden välillä on paljon eroja, mukaan lukien työehtosopimusten yleissitovuus, jota Ruotsissa ei pitkään aikaan enää ole ollut. Toisaalta Ruotsissa on voimassa työntekijöiden työsuhteiden kestoon perustuva irtisanomisjärjestys – “last in, first out” (LIFO) – jota taas Suomessa ei ole. Tässä kirjoituksessa en pyri luetteloimaan maiden välisiä institutionaalisia eroja, saatikka näiden kausaalivaikutuksia eroihin kasvussa ja työllisyydessä.

Maiden välisten erojen yksityiskohtaisella analyysillä yhdistettynä huolelliseen aineistopohjaiseen vertailuun on sinänsä paikkansa yhteiskuntatutkimuksessa (Harju et al. 2021, Card JA Freeman 1993), sekä vertailevan että kausaalianalyysin mielessä. Lähestyn tätä kuitenkin eri näkökulmasta. Käytän hyväkseni kansantalouden tilinpidon määritelmiä tarkastellakseni sitä, mitkä tekijät kirjanpidollisessa mielessä selittävät Ruotsin ja Suomen eroa talouskasvussa. Tällainen kasvutekijöiden tarkastelu, kasvutilinpito (engl. growth accounting), ei selitä kasvun eroja syy-seuraus-mielessä, mutta se auttaa meitä ymmärtämään mistä tekijöistä maiden väliset erot kumpuavat.

Aloitetaan kuitenkin tarkastelemalla vertailukelpoisten lukujen valossa talouskasvua ja työllisyyden kehitystä Suomessa ja Ruotsissa. Kuvioissa 1 ja 2 näkyy henkeä kohti laskettu bruttokansantuote (bkt per capita) ja työllisyysaste (eli työllisten määrä jaettuna työvoiman koolla) Ruotsissa ja Suomessa vuodesta 1980 vuoteen 2019. Suomi on kieltämättä molempien suhteen ollut Ruotsia pääasiassa jäljessä, mutta erityisen silmiinpistävää on ollut Suomen bruttokansantuotteen jääminen jälkeen 2010-luvun alkupuoliskolla – mikä lienee Ruotsin ja Suomen välisiä eroja koskenutta keskustelua innoittanut.

Kuvioista voi kuitenkin poimia muutakin. Yksi seikka on, että Ruotsia ja Suomea kohtasi samaan aikaan kaksi isoa shokkia, 1990-luvun alussa ja vuonna 2008 finanssikriisissä, mikä näkyy niin bkt:ssa kuin työllisyysasteessakin. Molemmat shokit olivat bkt:ssa mitattuina Suomessa syvemmät. Mutta 1990-luvun alun lama oli työllisyydessä mitattuna huomattavan syvä Suomessa, kun taas finanssikriisin myötä työllisyys laski Suomessa käytännössä yhtä paljon kuin Ruotsissa ja kehittyi aluksi jopa sitä paremmin. Työllisyys kehittyi Ruotsiin nähden epäedullisesti vasta vuoden 2012 jälkeen, mutta se lähti jo 2015 nopeaan nousuun ja on näissä luvuissa sen kanssa samalla tasolla vuonna 2019.

Myös henkeä kohti laskettu bkt on Suomessa vuodesta 2015 lähtien noussut verrattain nopeasti, mutta ero on näiden lukujen valossa vielä varsin suuri. Syynä on Suomen bkt:n aleneminen vuodesta 2011 vuoteen 2015, jona aikana Ruotsin bkt jo lähti nousuun, eikä Suomen vuonna 2015 alkanut kasvu ole kuronut eroa umpeen.

Näiden lukujen tarkastelu ei kerro, mistä Ruotsin ja Suomen väliset erot johtuvat. Politiikan kannalta olisi hyvä tietää mitkä tekijät selittävät kausaalisessa mielessä Ruotsin nopeampaa talouskasvua, mutta yhtä tai muutamaa tekijää ei kuitenkaan ole ihan helppo löytää. Vähemmän vaativa hanke on tarkastella, mitkä tekijät kasvutilinpidon merkityksessä ovat sellaisia, että niissä näkyy huomattavia eroja maiden välillä.

Kasvun osatekijät

Kahden maan, tässä tapauksessa Ruotsin ja Suomen talouskasvun erot on mahdollista ilmaista tai hajottaa osatekijöidensä ajan yli tapahtuvien muutosten summana. Keskityn tässä tuottavuuden, työvoiman ja väestön kehitykseen sellaisina osatekijöinä. Lähteenä käytän OECD:n julkaisemia, vakiohintaisia ja ostovoimakorjattuja bkt-sarjoja ja kansantalouden tilinpidon sekä työvoimatutkimuksen työvoimaa sekä väestöä kuvaavia sarjoja (lähteet: ks. kuvioiden alaviitteet). Tässä ei ole tarkoitus verrata maiden kokemuksia koronapandemian aikana, joten päätän tarkastelun vuoteen 2019.

Tällaisia hajotelmia on mahdollista tehdä monella eri tavalla. Jos fokus olisi valuuttakurssissa ja hintojen kehityksessä, voisi olla mielenkiintoista tarkastella hintavakioidun ja ostovoimakorjatun bkt:n lisäksi nimellisiä suureita, jolloin olisi mahdollista tarkastella myös sekä inflaation että kansainvälisen hintatason roolia eroissa. Fokus tässä on kuitenkin työmarkkinoissa, joten olen erottanut talouskasvun osatekijät seuraavasti (ks. oheinen tietolaatikko, jossa hajotelma on johdettu analyyttisesti):

ero talouskasvussa ≡ ero työn tuottavuuden muutoksessa + ero tuntien/työntekijä muutoksessa + ero työllisyysasteen muutoksessa + ero työvoima-asteen muutoksessa

Ideana on ilmaista ero Ruotsin ja Suomen talouskasvussa eri vuosina – tai kumulatiivisesti jollakin ajanjaksolla – tuottavuuserojen, työntekijää kohden tehtyjen tuntien, työllisyysasteen ja työvoima-asteen muutosten erojen summana. Jokainen ero on laskettu vähentämällä Ruotsin luvusta Suomen vastaava, joten positiivinen luku kertoo muutosten kyseisessä suureessa olleen Ruotsissa suurempia kuin Suomessa ja negatiivinen taas päinvastoin.

Hajotelman termeillä on selkeät, politiikkarelevantit tulkinnat. Erot talouskasvussa ovat keskustelun kohde ja mittaavat eroja elintason muutoksessa. Pitkässä juoksussa tuottavuuden kehitys on keskeisessä asemassa bruttokansantuotteen kehityksessä, ja bkt työtuntia kohden on tärkeä, joskin verrattain yksinkertainen, tuottavuuden mittari.

Työllisyyden osalta tehdyt työtunnit per työntekijät kertoo työllisten käytön intensiivisyydestä ja työllisten osuus työvoimasta mittaa työvoiman käyttöastetta (eli on yhtä kuin 1 miinus työttömyys). Työvoima suhteessa väestöön taas mittaa sitä, kuinka suuri osuus väestöstä kuuluu työvoimaan. Voisi olla mielenkiintoista suhteuttaa työvoima työikäiseen väestöön, eli laskea työvoimatutkimuksen työvoimaosuus ensin ja vasta sitten verrata työikäistä väestöä koko väestöön.

Olen valinnut hajotelman perusvuodeksi 2007 (ks. kuvio 1). Tuolloin alkaneeseen kansainväliseen finanssi- ja talouskriisiin päättyi sekä Ruotsissa että Suomessa verrattain tasaisena 1990-luvun alusta jatkunut kasvun kausi, ja suomalainen keskustelu talouskasvun tyrehtymisestä, ei vähiten suhteessa Ruotsiin, alkoi.

Kuviossa 4 näkyy hajotelman tulos. Ylin käyrä näyttää vuodesta 2008 lähtien kumulatiiviset muutokset. Vuosi 2007 on otettu lähtöpisteeksi, jossa kaikki erot ovat nollia. Alemmissa käyrissä puolestaan näkyy miltä vuosimuutokset näyttävät kunkin osatekijän osalta.

Aloitetaan talouskasvusta eli eroista henkeä kohti lasketussa bkt:ssa. Finanssikriisin jälkeen Ruotsin kuviossa 1 näkyvä nopeampi bkt:n kasvu kumuloituu, saavuttaen huippunsa vuonna 2014, jolloin Ruotsin bkt oli kasvattanut eroa Suomeen noin 12 prosenttia. Tuon jälkeen Suomen talouskasvu kuitenkin on suhteellisesti noussut kuroen eroa umpeen, ja vuonna 2019 Ruotsin bkt:n kasvu oli yhteensä noin 8 prosenttia Suomen kasvua korkeampaa.

Keskeinen syy Ruotsin nopeammalle kasvulle vuosina 2008–2014 oli nopeampi tuottavuuden kasvu, joka sekin saavutti huippunsa vuonna 2014, jolloin se oli yhteensä noin viisi prosenttia Suomen tuottavuuden kasvua nopeampaa. Suomen tuottavuus nousi vuosina 2016 ja 2017, mutta vuosina 2018 ja 2019 Suomen tuottavuuden nousu oli jälleen Ruotsin vastaavaa alempana, vaikka Suomen talous kokonaisuudessaan jatkoi eron kuromista umpeen.

Mitä tulee työvoimaan, niin Ruotsin tehtyjen työtuntien kasvu työntekijää kohden on pääosin ollut joko yhtä nopeaa kuin Suomessa tai hieman nopeampaa, ja kumulatiivisesti tämä tekijä on aina positiivinen, mutta pieni suhteessa sekä talous- että tuottavuuskasvuun. Työllisyysasteiden erot (tai käänteisesti työttömyysasteiden erot) ovat toisaalta ensin vuosina 2008–2013 pienentäneet, sen jälkeen vuosina 2015–2019 kasvattaneet talouskasvun eroa. Nämäkin vaikutukset (laskennallisessa, ei kausaalisessa mielessä) ovat olleet pieniä suhteessa talouskasvun eroihin. Sitä vastoin työvoiman väestöosuus, joka Ruotsissa kasvoi hieman Suomea nopeammin joka vuosi 2009–2014, on vaikutukseltaan samaa suuruusluokkaa kuin tuottavuuskasvu, vaikka se vuosina 2018 ja 2019 kääntyi taas hieman kuromaan eroa umpeen.

Mitä näiden lukujen valossa voi sanoa Ruotsin ja Suomen eroista? Verrattain ilmeinen huomio on, että viimeisen vuosikymmenen ajan Ruotsin talouskasvu tosiaan oli Suomen kasvua korkeampaa. Toinen huomio on, että tärkeä ellei peräti keskeisin syy tälle erolla oli Ruotsin nopeampi tuottavuuskasvu. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että koko talouden tuottavuus, mitä tässä tarkastellaan, on painotettu summa eri sektoreiden tuottavuuksista.

Myös työvoiman osuus väestöstä on Ruotsissa kasvanut selvästi nopeammin kuin Suomessa.

Yksityisten teollisuuden ja palveluiden tuottavuuden kehityksen mittaaminen on verrattain vakiintunutta. Julkiset palvelut sekä Ruotsissa että Suomessa tuottavat merkittävän osan bruttokansantuotteesta, mutta näiden osalta tuottavuus johtuu pitkälti palkkatasosta. Tuottavuuserojen tarkastelun syventäminen toimialatasolle ja sofistikoituneempien tuottavuusmittarien käyttö olisi tärkeä ensimmäinen askel tuottavuuden erilaisen kehityksen ymmärtämiseksi.

Työvoiman käytön (työtunnit työntekijää kohti) ja työllisyysasteen (työllisten osuus työvoimasta) erot eivät näiden lukujen valossa näyttäisi olevan lupaava erojen lähde. Sellainen sen sijaan on työvoiman väestöosuus. Tässä on hyvä erottaa toisistaan kaksi erilaista tekijää. Yksi on väestön ikärakenne, jonka kehitykseen politiikan vaikutusmahdollisuudet ovat parhaimmillaankin kovin hitaat.

Se, missä määrin Ruotsin Suomea hitaammin ikääntyvä väestö vastaa Ruotsin suhteellisesti paremmasta kehityksestä, ei tästä selviä. Mutta kuten olen aiemmin täällä kirjoittanut (Jäntti 2013), Suomen työvoimassa on muihin Pohjoismaihin nähden kaksi ryhmää, joiden työvoimaosuus on selvästi pienempi. Yksi on perheenlisäysiässä olevat naiset ja toinen on yli 50-vuotiaat miehet.

Perheenlisäysiässä olevien naisten ja yli 50-vuotiaiden miesten työvoimaosuudet ovat Suomessa selvästi pienempiä kuin Ruotsissa.

Osa naisten työvoimaosuuksien eroista ainakin Ruotsiin ja todennäköisesti muihinkin Pohjoismaihin selittyy erilaisilla perhevapaalla olevien naisten tilastointikäytännöillä (Kambur ja Pärnänen 2017a, 2017b). Se, mikä selittää jo hieman yli 50-vuotiaitten suomalaisten miesten korkeampaa vetäytymistä työvoiman ulkopuolelle, on taas asia, josta ei tietääkseni juuri ole vertailevaa tutkimusta.

Lopuksi

Ruotsin ja Suomen välisten vertailujen hyödyllisyys on avoin kysymys, talouskasvuvertailut mukaan lukien. Osaltaan niitä vielä vaivaavat pienet ja usein varsin hankalasti selvitettävissä olevat tilastointierot myös periaatteessa vertailukelpoisissa tilastoissa, kuten pienten lasten äitien työssäoloa koskevia käytäntöjä koskeneet Ruotsi–Suomi-vertailut ovat osoittaneet (Kambur ja Pärnänen 2017b).

Toisaalta Ruotsia kohtaavat varsin samankaltaiset taloudelliset ja institutionaaliset shokit kuin meitä. Naapurimaan instituutiot ovat monelta osin verrattain samankaltaisia kuin omamme, ja niiden erot Suomeen verrattuina tunnetaan melko hyvin. Siellä tehtävät politiikkamuutokset, mikäli niillä on myönteisiä vaikutuksia, voivat hyvinkin olla Suomeen paremmin soveltuvia kuin Etelä-Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa tehtävät. Siksi tulkinta- ja määritelmäongelmien uhallakin Ruotsi-Suomi-vertailuilla on paikkansa.

Tulosteni valossa Ruotsin paremman talouskehityksen syyt löytyvät kahdelta osa-alueelta: korkeammasta tuottavuuskehityksestä (bkt tehtyä työtuntia kohden) ja korkeammasta kasvuvauhdista väestön työvoimaosuudessa. Työn tuottavuuden kehitystä (sinänsä ei pääasiassa Ruotsi-Suomi-vertailun kontekstissa) on äskettäin valaistu VM:n julkaisemassa raportissa (Stenborg et al. 2021). Pidemmällä aikavälillä Suomen heikkoa tuottavuuskehitystä selittää elektroniikkateollisuutta kohdannut iso negatiivinen shokki; siitä toipuminen eräänlaisena paluuna keskiarvoon saattaa selittää vuoden 2015 jälkeisen hieman myönteisemmän kehityskulun.

Ikärakenteen muutoksiin pitänee suhtautua keskipitkällä aikavälillä eksogeenisinä eli käytännössä politiikan vaikutusalueen ulkopuolisina (pois lukien maahanmuuttopolitiikka, jota en tässä ryhdy lähemmin ruotimaan).

Jäljelle jää se, kuinka suuri osuus työikäisestä väestöstä kuuluu työvoimaan ja miten tuo suhde kehittyy yli ajan. Pienten lasten äitien työn tarjontaa on tässä lehdessä äskettäin käsitellyt Kosonen (2020). Yli 50-vuotiaitten miesten työn tarjontaa on Suomessa toistuvasti pyritty nostamaan niin sanottua eläkeputkea leikkaamalla (ks. esim. Alasalmi ym. 2020). Yksi keino, jota ei Suomessa tietääkseni vielä ole kokeiltu ja yksi harvoista, jossa Ruotsin taannoisen oikeistohallituksen “työlinja” on selvästi osoittautunut nostaneen työn tarjontaa, on eläkkeelle jo siirtyneiden työn tarjonnan kasvattaminen (Laun 2012). Helppoa tämän osuuden kasvattaminen tuskin on, poliittisesti tai taloudellisesti.