1. T&Y-lehti
2. Onko maahanmuuttajien kotoutuminen epäonnistunut Suomessa?

Onko maahanmuuttajien kotoutuminen epäonnistunut Suomessa?

Maahan muuttaneiden kotoutumisen onnistumista tarkastellaan usein pelkän työllisyyden näkökulmasta. Työllisyys on tärkeä mutta yksinään riittämätön mittari moniulotteisen ilmiön ymmärtämiseksi. Kotoutumista olisikin arvioitava samanaikaisesti useiden erilaisten mittareiden valossa. Tarkastelemme tässä kirjoituksessa kotoutumisen eri ulottuvuuksia keskittyen työllisyyteen, terveyteen ja hyvinvointiin sekä kaksisuuntaiseen kotoutumiseen. Näiden indikaattorien valossa maahan muuttaneiden kotoutumisen edistämisessä on vielä paljon kehitettävää, mutta ”onnistuminen” edellyttää toimia pelkkää palvelujärjestelmää laajemmin.

Näkemykset maahanmuutosta jakavat suomalaisia, mutta käytännössä kaikki haluavat maassa jo olevien kotoutuvan mahdollisimman hyvin. Ei ole kuitenkaan selvää, milloin kotoutumista voidaan pitää onnistuneena. Tulisiko kotoutumista esimerkiksi arvioida ensisijaisesti vastaanottavan yhteiskunnan vai kotoutujan itsensä näkökulmasta? Miten voidaan arvioida kotoutumista esimerkiksi silloin, mikäli henkilö ei onnistu työllistymään työmarkkinoilla olevien syrjintäkäytänteiden vuoksi? Entä mikä on henkilön kotoutumisen tila, mikäli hän on työllistynyt hyvin mutta ei koe olevansa osa suomalaista yhteiskuntaa?

Kotoutumisen moniulotteisuuden takia yllä oleviin kysymyksiin ei ole yksiselitteisiä vastauksia. Kotoutumisen tilaa voidaan kuitenkin seurata ja arvioida erilaisten indikaattorien avulla. Uutta tietoa kotoutumisen tilasta saatiin tammikuussa, kun työ- ja elinkeinoministeriön kotouttamisen osaamiskeskus julkaisi osana kotoutumisen seurantajärjestelmää kotoutumisen kokonaiskatsauksen ja kotoutumisen indikaattorit -tietokannan¹. Seurantajärjestelmä tuottaa säännöllisesti päivittyvää tietoa ulkomaalaistaustaisten väestön² työllisyydestä, koulutuksesta ja osaamisesta, hyvinvoinnista, osallistumisesta ja myös kaksisuuntaisesta kotoutumisesta.

Tarkastelemme tässä kirjoituksessa kotoutumisen tilaa kolmen seurantajärjestelmän aihealueen, työllisyyden, terveyden ja hyvinvoinnin sekä yhteiskunnan vastaanottavuuden näkökulmasta. Työllisyys on yleisimmin käytetty kotoutumisen onnistumisen mittari, mutta sen rinnalle tarvitaan myös muita elämän osa-alueita valottavia indikaattoreita. Kotoutumisen osa-alueet ovat kiinteässä vuorovaikutuksessa keskenään, ja esimerkiksi syrjintäkokemukset vaikuttavat hyvinvointiin ja terveyteen. Vastaavasti yksilöiden hyvä terveys ja yhteiskunta, jossa syrjintää on mahdollisimman vähän, vaikuttavat positiivisesti ulkomaalaistaustaisten mahdollisuuksiin työmarkkinoilla.

Kotoutumisen onnistumista tulee mitata työllisyyden lisäksi myös muita elämän osa-alueita valottavilla mittareilla.

Suomessa työllistyvät huonosti sekä suomalaistaustaiset että ulkomaalaistaustaiset

Työllä on positiivinen yhteys yksilön hyvinvointiin, mutta työllisyys on samalla myös tärkein maahanmuuton julkistaloudellisia vaikutuksia määrittävä tekijä (VATT-työryhmä 2014). Suomessa ulkomaan kansalaisten työllisyysaste on selvästi matalampi ja työttömyysaste selvästi korkeampi kuin Suomen kansalaisten. Työvoimatutkimuksen mukaan ulkomaan kansalaisten työllisyysaste (59,7 %) oli vuonna 2019 13,8 prosenttiyksikköä matalampi kuin Suomen kansalaisten työllisyysaste.³

Ryhmäkohtaiset erot ovat kuitenkin suuria. Keskeinen työllisyyttä selittävä tekijä on maahantulon syy. Työn ja opiskelun perusteella muuttaneet työllistyvät suomalaistaustaisia paremmin, mutta pakolaistaustaiset ja perheen yhdistämisen perusteella muuttaneet selvästi suomalaistaustaisia huonommin (Larja ja Sutela 2015). Pakolaistaustaisten ja perheen yhdistämisen perusteella muuttaneiden työllisyys kuitenkin kasvaa selvästi maassa asutun ajan myötä (Busk ja Jauhiainen 2019).

Eurooppalaisessa vertailussa Suomi ei erotu ensisilmäyksellä edukseen: ulkomailla syntyneiden työllisyysaste on Suomessa EU-maiden keskiarvoa matalampi (kuvio 1). Toisaalta työllisyysasteiden erot ulkomailla syntyneiden ja ko. maassa syntyneiden välillä ovat Suomessa pienemmät kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Samankaltaiset trendit näiden Pohjoismaiden välillä eivät ole erityisen yllättäviä, sillä ulkomailla syntyneiden työllistymiseen vaikuttavat ensisijaisesti samat työmarkkinoiden rakenteisiin liittyvät tekijät kuin syntyperäisen väestön työllistymiseen. Pohjoismaissa työllisyysasteella on esimerkiksi hyvin vahva yhteys (koulutuksen kautta hankittuun) osaamiseen (Pekkarinen 2019).

Ulkomaalaistaustaisten naisten työllisyydessä Suomi pärjää kuitenkin muita Pohjoismaita heikommin. Erot suomalaistaustaisten naisten työllisyysasteeseen ovat suuria lähes kaikissa taustamaaryhmissä. Matalaa työllisyysastetta selittävät useat ja osin toisiaan vahvistavat rakenteelliset tekijät. Ensinnäkin miehet muuttavat Suomeen selvästi useammin työn perässä ja naiset puolestaan perhesyistä.
Toiseksi Suomen poikkeuksellisen segregoituneet työmarkkinat ovat ulkomaalaistaustaisilla naisilla merkittävä työllistymisen este, koska useilla naisvaltaisilla aloilla kielitaidon merkitys on selvästi suurempi kuin miesvaltaisilla aloilla.

Kolmanneksi naisilla on myös miehiä suurempi hoivavastuu perheestä, minkä merkitystä korostavat aikainen perheellistyminen sekä suomalaistaustaisia suurempi keskimääräinen lapsimäärä.

Neljänneksi työmarkkinoiden ulkopuolelle jäämiseen kannustavat myös tietyt Suomen sosiaaliturvajärjestelmän erityispiirteet. Esimerkiksi pohjoismaisittain pitkä kotihoidontuki muodostaa kannustinloukun pienituloisille perheille (Larja 2019).

Ulkomaalaistaustaisten naisten työssäkäynti on Suomessa verrattain vähäistä monista eri syistä.

Muuttoliikkeeseen sekä työmarkkinoiden ja sosiaaliturvaan liittyvät rakenteelliset tekijät vaikeuttavat siis erityisesti ulkomaalaistaustaisten naisten työllistymistä, mutta rakenteiden lisäksi myös maahanmuuttajille tarjotuilla palveluilla on merkitystä. Palveluiden arviointia vaikeuttaa kuitenkin se, että kotoutumisen perusperiaatteet ovat varsin samankaltaisia kaikissa Pohjoismaissa.

Kaikissa maissa maahanmuuttajille tarjotaan koulutusta, johon tyypillisesti sisältyy kieliopintoja, yhteiskuntatietoutta ja erilaisia työllistymistoimenpiteitä. Andersson Joonan (2019) metatutkimuksen mukaan pohjoismaisilla kotouttamisohjelmilla on positiivinen vaikutus ulkomaalaistaustaisten työllistymiseen, mutta niiden tarkempien sisältöjen vaikuttavuudesta on vain vähän uskottavaan vaikutusarviointiin perustuva tutkimusta.

Ilahduttava poikkeus on Sarvimäen ja Hämäläisen (2016) kausaaliasetelmaan perustuva tutkimus, jonka mukaan vuoden 1999 kotouttamislaissa säädetty kotoutumissuunnitelman laatiminen on vaikuttanut positiivisesti kotoutumissuunnitelman saaneiden tulotasoon ja vähentänyt näiden henkilöiden sosiaaliturvan käyttöä verrokkiryhmään nähden.

Kuten koko väestöllä, terveys on yhteydessä työssä oloon myös maahanmuuttajataustaisilla

Hyvinvoinnin lisääminen on politiikan päätavoite, ja siksi hyvinvointi on myös keskeinen kotoutumisen mittari. Viime vuosina uuden tutkimustiedon määrä ulkomaalaistaustaisten terveydestä ja hyvinvoinnista on lisääntynyt. Etenkin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimesta on saatu runsaasti uutta suomalaistaustaiseen väestöön vertailtavaa tutkimustietoa. Toisin kuin maahanmuuttajien työmarkkina-asemasta, maahanmuuttajien terveydestä ja hyvinvoinnista ei juuri ole tehty pohjoismaista vertailua.

”Kokonaiskuva ulkomaalaistaustaisen aikuisväestön terveydestä ja hyvinvoinnista on monin paikoin melko myönteinen.”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttaman Ulkomaalaistaustaisten terveys ja hyvinvointi Suomessa -tutkimuksen (FinMonik) mukaan kokonaiskuva ulkomaalaistaustaisen aikuisväestön terveydestä ja hyvinvoinnista on monin paikoin melko myönteinen: Pitkäaikaissairauksia esiintyy vähemmän kuin koko väestöllä (Laatikainen ym. 2020), ja suurella osalla on ystäviä ja apua saatavilla tarpeen sattuessa (Kuusio ym. 2020a). Myös alkoholin käyttöä on harvemmin, ja sitä nautitaan pienempiä määriä verrattuna koko väestöön (Mäkelä ja Skogberg 2020). Ulkomailla syntyneet miehet ja erityisesti naiset kokevat kuitenkin terveytensä hyväksi tai melko hyväksi harvemmin koko väestöön verrattuna (kuvio 2). Erityistä haastetta terveydelle ja hyvinvoinnille aiheuttavat hyvin yleiset kokemukset syrjityksi tulemisesta (Rask ym. 2020).

Terveyden ja hyvinvoinnin mittarit vaihtelevat kuitenkin suuresti taustamaaryhmien välillä. Terveyden riskitekijät ja pahoinvointi näyttävät keskittyvän erityisesti niistä maista muuttaneisiin, joilla yleisenä lähtösyynä on pakolaisuus. Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta muuttaneista joka viides koki yksinäisyyttä (Kuusio ym. 2020a), ja unettomuutta ja myös painajaisia oli yleisemmin kuin muissa ryhmissä (Partonen ja Wennman 2020). Näihin ryhmiin kuuluvat kokivat myös elämänlaatunsa huonommaksi kuin muut (Castaneda ja Koskinen 2020), ja heillä oli diabetesta (Laatikainen 2020), masennusta ja mielenterveysongelmia (Castaneda et al. 2020) muita useammin. Vahvuuksina näissä ryhmissä oli muun muassa osallistuminen kolmannen sektorin toimintaan (Kuusio ym. 2020c) ja vähäinen alkoholin käyttö (Mäkelä ja Skogberg 2020).

Samoin kuin koko väestöllä, terveys on myös ulkomaalaistaustaisilla selvästi yhteydessä työssäoloon. Tutkimuksen mukaan ulkomaalaistaustaisen väestön todennäköisyys työssä oloon silloin, kun terveys koetaan hyväksi, on kaksinkertainen verrattuna niihin, joilla terveys oli heikompi. Myös psyykkinen tila vaikuttaa työssä oloon: taustamaaryhmästä riippuen työssä oleminen oli kaksi tai kolme kertaa todennäköisempää niillä, joilla ei ollut psyykkistä kuormittuneisuutta. Samalla kun selvä enemmistö ulkomaalaistaustaisista kokee itsensä täysin työkykyiseksi, ongelmat kasautuvat tietyille ryhmille. Etenkin Lähi-itä- ja Pohjois-Afrikka -taustaisten tilanne aiheuttaa huolta (Skogberg ja Koponen 2019).

Syrjintäkokemusten ja koetun terveyden ja psyykkisen hyvinvoinnin välillä on selvä yhteys. Ne, jotka kokevat terveytensä korkeintaan keskitasoiseksi, raportoivat syrjintäkokemuksia todennäköisemmin kuin terveytensä vähintään melko hyväksi kokevat. Vastaavasti ne, jotka kokevat merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta, raportoivat syrjintää todennäköisemmin kuin ne, jotka eivät koe merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta (Rask ja Castaneda 2019).

Yhteiskunnan vastaanottavuus on onnistuneen kotoutumisen osatekijä

Kotoutumisen kaksisuuntaisuudella viitataan kotoutumiseen vuorovaikutteisena prosessina, jonka osapuolina ovat maahanmuuttajat ja vastaanottava yhteiskunta. Se, miten yhteiskunta ottaa maahanmuuttajat vastaan, vaikuttaa kotoutumisen onnistumiseen kaikilla kotoutumisen osa-alueilla. Esimerkiksi syrjintäkokemukset vaikuttavat suoraan hyvinvointiin ja terveyteen ja siten välillisesti muun muassa työkykyyn tai vaikkapa oppimistuloksiin.

Ulkomaalaistaustaisilla terveysongelmat keskittyvät tietyille ryhmille, etenkin Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleille pakolaisille.

Ulkomaalaistaustaiselle väestölle vuonna 2018 tehdyssä kyselytutkimuksessa jonkinlaista syrjintää viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana oli kokenut 40 prosenttia. Syrjintäkokemukset olivat yleisimpiä Afrikasta muuttaneilla. 43 prosenttia Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta muuttaneista ja 56 prosenttia muualta Afrikasta muuttaneista kertoi kokeensa jonkinlaista syrjintää vähintään kerran vuoden aikana. Kokemukset väkivallalla uhkaamisesta tai muuten uhkaavasta käytöksestä olivat myös muualta Afrikasta muuttaneilla selvästi yleisempiä kuin muissa ryhmissä (Rask ja Castaneda 2019). Tulokset ovat samansuuntaisia muun muassa Euroopan unionin vähemmistöjä ja syrjintää koskevan tutkimuksen (EU-MIDIS II 2017) kanssa.

Samassa vuoden 2018 tutkimuksessa lähes joka kolmas vastaajista raportoi kokeneensa eriarvoista kohtelua tai syrjintää nykyisessä työpaikassaan viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana (Rask ja Castaneda 2019). Voimakkaasta työelämäsyrjinnästä kertoo myös Ahmadin (2019) kokeellinen kenttätutkimus, jonka tuloksista käy ilmi, että maahanmuuttajataustaiset hakijat saavat kutsuja työhaastatteluihin merkittävästi syntyperäisiä suomalaisia hakijoita vähemmän, vaikka heidän henkilökohtaiset ominaisuutensa, kuten ikä, koulutus, työkokemus ja ammatillinen tutkinto olisivat täysin samat. Työmarkkinoilla vaikuttaa Ahmadin tutkimuksen mukaan olevan myös etninen hierarkia: työnantajat ovat ennakkoluuloisempia Euroopan ulkopuolelta kuin muualta Euroopasta tulleita maahanmuuttajataustaisia hakijoita kohtaan.

Työelämäsyrjintä on keskeinen kotoutumisen este, mutta on tärkeää huomata, että syrjivät käytänteet syntyvät myös arkisessa puheessa. Se, miten maahanmuuttajista ja maahanmuutosta puhutaan arjessa, luo maaperää kaksisuuntaisen kotoutumisen onnistumiselle. Nortion (2019) tutkimus korostaa, että esimerkiksi sosiaaliset mediat ovat virtuaalitiloja, joiden kautta epätarkoituksenmukaiset erottelut ”meihin” ja ”muihin” leviävät, jolloin niistä tulee yhteiskunnallisesti merkittävä kotoutumista haittaava tekijä.

Lopuksi

Kysymykseen kotoutumisen onnistumisesta voi olemassa olevan datan perusteella vastata vain ympäripyöreästi. Jos esimerkiksi tarkastellaan tuloja ja työllisyyttä, virolaistaustaiset ovat kotoutuneet erinomaisesti (Busk ym. 2016). Jos taas kotoutumisen mittarina pidetään suomalaista identiteettiä tai poliittista osallistumista, ovat virolaistaustaiset yksi heikoimmin kotoutuneista ryhmistä (Pitkänen ym. 2019, Kuusio ym. 2020). Poliittisen osallistumisen valossa somalialaistaustaiset ovat puolestaan kotoutuneet suomalaiseen yhteiskuntaan monia muita ryhmiä paremmin (esim. Sipinen 2019).

Kotoutumista tuleekin pohtia samanaikaisesti useiden mittareiden valossa sekä yksilöllisesti henkilön tai ryhmän lähtökohdat huomioiden. EU-maista työn perässä muuttaneiden naisten, Lähi-idästä tai Pohjois-Afrikasta pakolaistaustaisina muuttaneiden miesten ja toisen sukupolven nuorten kotoutumista on arvioitava osittain eri kriteerein. On myös syytä tarkastella sitä, miten vastaanottavan yhteiskunnan rakenteet ja väestön asenteet ovat mukautuneet tänne muuttaneiden mukaan ottamiseen.

Kotouttamisen osaamiskeskuksen ylläpitämän seurantajärjestelmän lisäksi kansainvälinen vertailu antaa mahdollisuuksia kotoutumispolitiikan arviointiin. Esimerkiksi työllisyyden ja työllistymiseen tähtäävien toimenpiteiden osalta Pohjoismaiden kotoutumisjärjestelmissä on enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Vaikka ulkomaalaistaustaisten työllisyys on Suomessa keskeisiä verrokkimaita matalampaa, ovat erot maassa syntyneiden ja ulkomailla syntyneiden välillä hyvin samankaltaiset kaikissa Pohjoismaissa. Onkin todennäköistä, että erot ulkomaalaistaustaisten työllisyysasteissa kertovat enemmän työmarkkinoiden rakenteellisista eroista maiden välillä kuin varsinaisten kotoutumispalveluiden vaikuttavuudesta.

Työmarkkinoiden rakenteiden tasolla ulkomaalaistaustaisten työllisyysasteeseen voidaan vaikuttaa pääosin samoin keinoin kuin suomalaistaustaisten työllisyysasteeseen. Tietyillä politiikkamuutoksilla olisi kuitenkin mahdollisesti suhteellisesti suurempi myönteinen vaikutus ulkomaalaistaustaisille. Tällaisia politiikkamuutoksia olisivat esimerkiksi kotihoidontuen poisto (OECD 2018, Larja 2019) sekä aktiivisen työvoimapolitiikan lisääminen erityisesti työelämää lähellä olevien palvelujen osalta (Aho ja Mäkiaho 2017).

Hyvinvointi- ja terveyskysymysten huomiointi osana kotoutumisprosessia parantaisi omalta osaltaan ulkomaalaistaustaisten työkykyä ja sitä kautta työllisyyttä. Parantunut työllisyys puolestaan vaikuttaisi todennäköisesti elämänlaadun paranemiseen. Kunnissa tulisi tehdä aktiivista terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyötä maahanmuuttajataustaisen väestön parissa, huomioiden erityisesti pakolaistaustaisten tarpeet. Kolmannen sektorin toimijoilla on keskeinen rooli esimerkiksi yksinäisyyttä vähentävien ja liikuntaa lisäävien toimintojen järjestämisessä. Terveys- ja hyvinvointipalvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta voidaan parantaa muun muassa kattavalla ja osaavalla ohjaus- ja neuvontatyöllä (ks. esim. Kuusio ym. 2020b).

Suuri rakenteellinen ongelma on myös ulkomaalaistaustaisten laajamittainen syrjintä työmarkkinoilla (Ahmad 2019; Rask ja Castaneda 2019), mihin puuttuminen edellyttäisi asennemuutosta koko yhteiskunnan tasolla. Kotoutumista tuleekin Rask ja Castanedan mukaan aiempaa vahvemmin edistää syrjinnän vastaisuuden kautta. Keinoja ovat muun muassa yhdenvertaisuuslain tiukempi valvonta ja erilaiset rekrytointisyrjintää vähentävät toimenpiteet (mm. anonyymit rekrytointikäytännöt).

Niin kauan kuin työelämässä, erilaisissa asiakaskohtaamisissa tai arkisessa puheessa esiintyy syrjiviä käytänteitä, kotoutuminen on Suomessa epäonnistunut. Kotoutuminen ei ole jotain, joka on vain maahanmuuttajan tehtävä tai velvollisuus, vaan kotoutumisen onnistuminen riippuu myös ja ehkä jopa ennen kaikkea siitä, miten vastaanottava yhteiskunta mahdollistaa maahanmuuttajien tasaveroisen kohtelun ja yhdenvertaisen aseman yhteiskunnassa.

Kotoutuminen on siis monialainen ja -tekijäinen prosessi. Kysymys kotoutumisen onnistumisesta vaatii sekä kohderyhmän että kotoutumisen osa-alueen määrittelyä. Kotoutumisen eri tekijät – työllisyys, koulutus, terveys ja hyvinvointi, osallisuus sekä kaksisuuntainen kotoutuminen – vaikuttavat dynaamisella tavalla toinen toisiinsa. Positiivinen tieto on se, että yhteen kotoutumisen tekijään vaikuttamalla voidaan saada aikaa muutosta myös toisissa tekijöissä.