Odotelaskelmat tarkentavat kuvaa työllisyydestä, työttömyydestä ja eläkkeistä
Väestötilastojen avulla lasketut odotteet työllisyydelle, työttömyydelle, eläkeajalle ja muille toiminnoille tarkentavat kuvaa työmarkkinoiden muutoksista, eläkelakien vaikutuksista, opiskeluajoista ja kotitaloustyön laajuudesta. Hyödyntämällä Tilastokeskuksen laatimaa työssäkäyntitilastoa odotteet voidaan laskea miehille ja naisille erikseen. Havaitaan mm., että vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin jälkeen miesten ja naisten erot työllisyydessä ja työttömyydessä ovat kasvaneet. Naisilla on odotettavissa olevia työvuosia enemmän. Työttömyyden odote oli vuonna 2018 miehillä 4,2 vuotta ja naisilla 3,5 vuotta.
Työllisyysasteesta on tullut yksi tämän hetken politiikan avainkäsitteistä samalla kun työllisyyden, työttömyyden, eläköitymisen, opiskelun ja lastenhoidon suhteesta keskustellaan paljon. Näiden ilmiöiden tutkimiseen Suomessa on nykyisin käytettävissä monia tietolähteitä: Tilastokeskuksen työvoimatutkimus ja väestötilastot, työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot, Eläketurvakeskuksen tilastot ym.
Tilastokeskuksen tuottama työssäkäyntitilasto on tässä kokonaisuudessa yksi mielenkiintoinen lisä. Se perustuu kattaviin rekisteritietoihin työllisyydestä, työttömyydestä, opiskelusta ja eläkkeellä olemisesta. Sitä on julkaistu vuodesta 1987 lähtien pitkälti samankaltaisin perustein. Työssäkäyntitilaston alkuperäinen data, jota mm. Pekka Myrskylä on hyödyntänyt monissa selvityksissään (esim. Myrskylä 2011a, 2011b, 2012 ja 2017), tarjoaa mahdollisuudet syvällisempiin selvityksiin kuin pelkkä julkaistu tilastoaineisto.
”Työllisyys, työttömyys sekä opiskelu- ja eläkeaika voidaan suhteuttaa elinajan odotteeseen.”
Käyttämällä hyväksi työssäkäyntitilastoa ja muita tietolähteitä voidaan työllisyydestä, työttömyydestä ym. konstruoida hieman tavanomaisesta poikkeavia mittareita. Työllisyys, työttömyys sekä opiskelu- ja eläkeaika voidaan suhteuttaa elinajan odotteeseen. Näin voidaan arvioida mm. työllisyysvuosien odotetta, työttömyysajan odotetta, eläkeajan odotetta sekä opiskeluajan odotetta. Siten nähdään erilaisten toimintojen osuus ihmisten koko elinkaaressa ja se, miten kauan ihmiset elävät, toimivat tai kuuluvat erilaisiin statuksiin eri ikäluokissa.
Tätä laskentatapaa ryhdyttiin Suomessa alun perin kehittelemään selvitettäessä keskimääräistä tai todennäköistä eläkkeellejäämisikää. Keskusteluissa 1990-luvulla todettiin, että eläkkeellejäämisiän aritmeettinen keskiarvo on liiaksi riippuvainen eri sukupolvien koosta. Jos tiettyä eläkelakien määrittelemää ikää lähellä oleva sukupolvi on tavanomaista suurempi, se voi saada liian suuren painon tarkastelussa. Laskelmat, joissa hyödynnetään elinajan taulua, joka kertoo kuolleisuuden eri ikäryhmissä ja siitä johdetun odotettavissa olevan elinajan eri ikäluokissa, tai siirtymätodennäköisyyksiä eri statuksien välillä (työllinen – työtön – eläkkeellä jne.), ovat riippumattomia sukupolvien koosta. Näitä laskentatapoja ryhtyi 1990-luvulla kehittämään mm. Helka Hytti (ks. esim. Hytti ja Nio 2004).
Ns. Sullivanin menetelmässä hyödynnetään tietoja väestöosuuksista eri ikäryhmissä ja elinajan taulua, joka kertoo kuolleisuuden eri ikäryhmissä ja siitä johdetun odotettavissa olevan elinajan eri ikäluokissa. Tällaisen laskelman toteuttaminen on suhteellisen yksinkertaista, vaikkakin hallittava tietoaines voi olla melko runsas. Tässä ei tarvita välttämättä mikroaineistoa, vaan melko paljon päätelmiä voidaan tehdä julkisten tilastotietojen avulla. Sen sijaan siirtymätodennäköisyyksiin perustuvia laskelmia, joita on käytetty erityisesti eläkkeellejäämisiän arvioinnissa, voi tuskin tehdä ilman mikrotason paneeliaineistoa.
Tässä artikkelissa pyrin päivittämään ja systematisoimaan tarkasteluja, joita olen tehnyt eri yhteyksissä jo aikaisemmin, hyödyntämällä nyt johdonmukaisemmin käytettävissä olevaa aineistoa vuosilta 1987–2018, mm. tekemällä kaikki laskelmat kummallekin sukupuolelle ja sukupuolille yhteisesti (vrt. Honkanen 1998, 2007, 2015 ja 2018). Käsitteitä ja laskentakaavaa on selostettu tarkemmin mm. julkaisussa Honkanen (2018).
ODOTE EI OLE ENNUSTE, KOSKA SIINÄ VAIN PROJISOIDAAN KUNKIN VUODEN VÄESTÖRAKENNE ODOTETTAVISSA OLEVAAN ELINAIKAAN.
Miten laskelmien tuloksia pitäisi tulkita? Sana ”odote” antaa mielikuvan ennusteesta, mutta ehkä on parempi puhua projektiosta. Laskelmissa projisoidaan kunkin vuoden väestörakenne odotettavissa olevaan elinaikaan. Jos tietyn vuoden perustiedot eli eri ikäluokkien kuolleisuusluvut ja väestöosuudet pysyisivät muuttumattomina tulevaisuudessa, laskelmat kuvaisivat myös todellista tulevaisuutta. Näin ei tietenkään ole. Jos tulevaisuutta haluttaisiin ennustaa, tarvittaisiin myös arvioita siitä, miten esimerkiksi kuolleisuus kehittyy tai miten työllisyys ja työttömyys kehittyvät tulevina vuosina tai miten vaikkapa eläkelainsäädäntö muuttuu.
Syntyvyys tai siirtolaisuus eivät mitenkään suoraan vaikuta näiden odotelaskelmien tuloksiin. Odoteindikaattorit johdetaan kulloinkin maassa asuvan väestön jakautumisesta erilaisiin ryhmiin ja kuolleisuudesta eri ikäluokissa. Välillisesti toki esimerkiksi syntyvyys vaikuttaa siten, miten suuri osa väestöstä eri ikäluokissa hoitaa pieniä lapsia.
Muutokset 1987–2018
Työssäkäyntitilastossa väestö jakautuu 1-vuotisikäluokittain statuksiin alle 15-vuotias lapsi, opiskelija, työllinen, työtön, eläkeläinen ja ”muu toiminta työvoiman ulkopuolella”. Lisäksi varusmies- tai siviilipalvelu on omana statuksenaan. Luokittelu perustuu vuodenvaihteen rekisteritietoihin siten, että työvoimaan kuuluminen katsotaan ensisijaiseksi. Siten esimerkiksi työssä käyvä opiskelija tai eläkkeensaajakin voi kirjautua työlliseksi. Kaikki yli 74-vuotiaat katsotaan kuitenkin eläkeläisiksi. Vuodesta 2005 lähtien alle 18-vuotiaiden työllisyyttä ei ole pystytty kirjaamaan, mutta tilastossa on kuitenkin alle 18-vuotiaita työttömiä.
Tässä odotteet lasketaan 0-vuotiaille eli vastasyntyneille. Luvut ovat odotteita tarkasteluvuonna syntyneille oletuksella, että eri ryhmien väestöosuudet pysyivät siitä eteenpäin ennallaan. Väestöosuudet ovat kahden peräkkäisen vuoden keskiarvoja, mikä hieman tasaa vaihteluja. Esimerkiksi työllisten osuus vuonna 2018 on joulukuun 2017 ja joulukuun 2018 osuuksien keskiarvo. Ensimmäinen ”täysi” tilastovuosi on 1988, joten luvuista saadaan 30 vuoden sarja. Aikasarjoihin on otettu mukaan myös vuosi 1987, mutta siltä osin väestöosuudet eivät ole kahden vuoden keskiarvoja.
Kuviossa 1 on vuosien 1988 ja 2018 yksinkertainen vertailu. Siitä nähdään tärkeimmät siirtymät eri statuksien osuudessa. Eläkeajan odote on pidentynyt 2,5 vuodella. Opiskeluajan odote on pidentynyt 1,6 vuodella. Työttömyysvuodet ovat pidentyneet 2 vuodella 3,9 vuoteen. Työllisyysvuodet ovat pidentyneet vain 0,7 vuodella. ”Muussa toiminnassa” ei ole tapahtunut isoa muutosta, ja varusmiespalvelun osuus laskelmassa voidaan sivuuttaa.
Tästä yksinkertaisesta vertailusta voidaan edetä tarkasteluun, jossa katsotaan koko ajanjaksoa 1987–2018 jaoteltuna eri sukupuolille.
Opiskeluajan odote (kuvio 2) on nykyisin sekä miehillä että naisilla runsaat kuusi vuotta. Naisille opiskeluaikaa kertyy enemmän, mutta erot näyttävät pienentyneen tultaessa 1990-luvulta 2000-luvulle. Opiskeluajan odotteet pitenivät 1990-luvulla, mutta sen jälkeen kehitys on tasaantunut. Suhdannevaihtelu näyttää vaikuttaneen 1990-luvulla siten, että taantuma lisäsi opiskelua, ja suhdanteiden parantuminen 1990-luvun puolivälistä lähtien vähensi opiskelua.
Suhdannevaihtelut ja opiskelijoiden työssäkäynti ovat vaikuttaneet opiskeluajan odotteeseen.
Koska kuitenkin työllisyyden määrittely on ensisijaista opiskeluun verrattuna, näihin muutoksiin vaikuttaa myös opiskelijoiden työssäkäynti. 2000-luvulla yhteyttä suhdannevaihteluihin on vaikeampi nähdä. Koska tässä tarkastellaan vain 14. ikävuoden jälkeen tapahtuvaa opiskelua, voidaan päätellä, että keskimäärin päätoimiset opinnot päättyvät 21,3 vuoden iässä.
Työllisyysvuosien odotetta kuvaavassa käyrässä (kuvio 3) herättää huomiota työllisyysvuosien jyrkkä vähentyminen 1990-luvun laman aikana. Työllisyysvuosien odote väheni lamaa edeltäneestä 32 vuodesta noin 26 vuoteen. Ennen vuotta 2006 miesten ja naisten työllisyysodotteessa ei ollut paljon eroa, mutta vuoden 2009 finanssikriisin jälkeen miesten ja naisten työllisyys on erkaantunut. Vuonna 2018 eroa oli noin 1,5 vuotta naisten eduksi, mutta suurimmillaan ero on ollut noin 2,1 vuotta.
Työttömyysvuosien odotteen kehitys on melko paljon peilikuva työllisyysajan kehitykselle (kuvio 4). Tässä miesten ja naisten ero on kuitenkin miltei koko ajan selvempi kuin työllisyysodotteessa. Miehille työttömyysvuosia kertyi enemmän sekä 1990-luvun laman aikana että finanssikriisin jälkeisinä lamavuosina. Keskimääräinen työttömyysajan odote on ollut enimmillään noin 6,5 vuotta, ja finanssikriisin jälkeen se kohosi noin viiteen vuoteen vuosina 2015 ja 2016. Vuoden 2018 luku oli 3,9 vuotta.
NAISILLA ON ENEMMÄN TYÖLLISYYSVUOSIA JA VÄHEMMÄN TYÖTTÖMYYSVUOSIA KUIN MIEHILLÄ.
Kun siirrytään ”muuhun toimintaan”, joka on lähinnä kotitaloustyötä, nähdään ajallisesti melko selvä muutos (kuvio 5). Naisilla ”muun toiminnan” merkitys on vähentynyt, miehillä kasvanut. Edelleen ero on kuitenkin melko selvä naisten hyväksi. Toisaalta pitkällä aikavälillä koko väestön keskiarvo ei ole juuri muuttunut, vaan se on pysynyt 2,5 vuoden tuntumassa.
Jos muuhun toimintaan lisättäisiin varusmies- ja siviilipalvelu, miesten ja naisten ero kaventuisi hieman, mutta se ei häviäisi. Varusmiespalvelun osuus miesten elämässä on vähentynyt, ja naisilla se on häviävän pieni. Vuonna 1988 varusmiespalvelun odote oli miehillä 0,74 vuotta, vuonna 2018 enää 0,23 vuotta. Tähän voi kuitenkin vaikuttaa se, miten palvelusajat sijoittuvat suhteessa vuodenvaihteeseen, koska toiminnot määritellään vuodenvaihteen mukaan.
Seuraavaksi voidaan katsoa eläkeajan odotetta. Aikaisemmin nähtiin, että noin 30 vuoden kuluessa eläkeajan odote on koko väestölle pidentynyt noin 18 vuodesta noin 21 vuoteen. Seuraavassa kuviossa 6 eläkeajan odote on eritelty vanhuuseläkkeisiin ja varhaiseläkkeisiin.
Varhaiseläkkeellä olemiseksi on tässä määritelty eläkkeen saaminen alle 65 vuoden iässä. Varhaiseläkeaika on kääntynyt laskuun 1990-luvun puolivälissä ja alentunut edelleen keskimäärin noin 3,3 vuoteen. Miehillä ja naisilla ei ole tässä suurta eroa.
NAISILLA VANHUUSELÄKEAJAN ODOTE ON PITEMPI KJUIN MIEHILLÄ, MUTTA ERO ON KAVENTUNUT.
Odotettavissa oleva vanhuuseläkeaika sen sijaan on kasvanut varsin tasaisesti sekä miehillä että naisilla ja oli vuonna 2018 koko väestölle 17,7 vuotta. Naisille vanhuuseläkeajan odotetta kertyy edelleen selvästi miehiä enemmän, mutta sekä suhteellinen että absoluuttinen ero näyttää vähitellen pienentyneen. Vuonna 1987 ero oli 5,8 vuotta, ja vuonna 2018 se oli 4,5 vuotta.
Kun näihin tässä käsiteltyihin odotteisiin lisätään alle 15-vuotiaille lapsille kertyvä elinajan odote ja lasketaan luvut yhteen, saadaan tulokseksi vastasyntyneiden elinajan odote. Kun näitä lukuja verrataan Tilastokeskuksen laskemaan elinajan odotteeseen, lukujen pitäisi täsmätä. Taulukossa 1 on esitetty luvut vuodelle 2018. Nähdään, että luvut täsmäävät yhden desimaalin tarkkuudella.
Edellä esitetyt tulokset eivät ehkä ole kovin yllättäviä. Tosin aina ei ymmärretä, miten suuri merkitys työttömyydellä voi olla keskimääräisessä elinkaaressa, jos suuri työttömyys on jatkuvaa tai kestää useita vuosia. On otettava huomioon, että työttömyyden kokeminen jakautuu väestössä hyvin epätasaisesti ja että siten myös työttömyyden odote on todennäköisesti paljon epätasaisemmin jakautunut eri väestöryhmille kuin esimerkiksi eläkeajan odote tai työllisyyden odote. Kun osa väestöstä välttyy työttömyydeltä kokonaan, osalle väestöä työttömyyden odote voi puolestaan olla paljon tässä laskettua keskiarvoa suurempi. Tällaisessa tarkastelussa väestö olisi tietenkin jaettava pienempiin osiin esimerkiksi koulutuksen, ammattiryhmän tai asuinpaikan mukaan.
“NAISTEN ASEMA TYÖMARKKINOILLA SUHTEESSA MIEHIIN NÄYTTÄÄ VAHVISTUNEEN ETENKIN VUODEN 2009 FINANSSIKRIISIN JÄLKEEN.”
Toinen ehkä jossain määrin yllättävä tieto on, että naisilla sekä työllisen ajan odote että työvoimassa olemisen odote on nykyisin pidempi kuin miehillä. Vaikka naisille kertyy enemmän opiskeluvuosia ja myös eläkevuosia kuin miehille samoin kuin tietenkin lastenhoitovuosia, naisille näyttää kertyvän myös työvuosia enemmän kuin miehille. Tässä kohti tosin tilastoja saattavat vääristää palkalliset äitiyslomat, joita ei ole eritelty varsinaisesta työllisyydestä. Mutta joka tapauksessa naisten asema työmarkkinoilla suhteessa miehiin näyttää vahvistuneen etenkin vuoden 2009 finanssikriisin jälkeen.
Toimintojen jakautuminen eri ikävuosille
Näiden laskelmien avulla voidaan myös tarkastella, miten erilaiset odotteiden mukaiset toiminnot tai statukset jakautuvat eri ikävuosille, joko koko väestössä tai erikseen miesten ja naisten kohdalla. Tässä on mahdollista tarkastella toisaalta ajallista muutosta ja toisaalta sukupuolten eroja tiettynä aikana. Tässä kohdistamme päähuomion työllisyyteen ja työttömyyteen ja jätämme muut toiminnot tai statukset vähemmälle huomiolle.
Työssäoloajan odote on painottunut aiempaa enemmän nuoriin naisiin ja toisaalta vanhempiin ikäluokkiin.
Kuvio 7 esittää odotettavissa olevien työvuosien jakautumisen vuosina 1988 ja 2018. Maksimiarvo muuttujalle kunakin vuonna olisi 1, mikä tarkoittaisi, että kaikki ikäluokkaan alun perin syntyneet olisivat työssä. Käytännössä maksimiarvo on ollut hieman yli 0,8, kuten kuviosta nähdään. Tässä kuviossa on huomiota herättävää lähinnä työllisten ”vanhentuminen”. Samalla kun vuoden 2018 kuvio on hieman madaltunut vuoteen 1988 verrattuna, se on siirtynyt enemmän oikealle, vanhempiin ikäluokkiin.
Kuvio 8 puolestaan esittää odotettavissa olevien työvuosien jakautumisen miehillä ja naisilla vuonna 2018. Tässä huomiota herättävää on lähinnä se, että naisten työllisyysodote on kaikissa ikäluokissa miehiä suurempi lukuun ottamatta ikäväliä 26–39 vuotta. Tätä ikäväliä ymmärrettävästi selittää pienten lasten hoitaminen ja sen vaatima poistuminen työelämästä, mutta ehkä silti on yllättävää, että niin nuorilla kuin vanhemmillakin naisilla työvuosien odotetta on nyt enemmän kuin miehillä. Jos sama vertailu tehtäisiin vuoden 1988 luvuilla, saataisiin kyllä samankaltainen kuvio, mutta nuorten naisten työllisyysodote olisi pienempi kuin miehillä.
Työttömyyden odote on kaiken kaikkiaan kasvanut. Vuoden 2018 käyrä on ikäluokkien suhteen melko tasainen, mutta siinä on kaksi piikkiä, toisaalta nuorimmissa ikäluokissa ja toisaalta vanhemmissa ikäluokissa. Miehillä työttömyyttä on enemmän kuin naisilla, mutta käyrien muoto on samankaltainen (kuvio 9).
Eläkeajan jakautumisessa (jota tässä ei tarkemmin kuvata) puolestaan nähtäisiin selvä siirtymä vanhempiin ikäluokkiin. Varhaiseläkkeillä ollaan entistä vähemmän, kun taas yli 70 vuoden ikäluokissa eläkeaikaa kertyy selvästi aikaisempaa enemmän. Ja näitä myöhäisemiä eläkevuosia on enemmän naisilla kuin miehillä.
Yhdistämällä nämä eri osatekijät saadaan havainnollinen kuva elinajan odotteen jakautumisesta erilaisiin toimintoihin ja statuksiin. Tässä otetaan esimerkiksi vain naisten elinajan odotteen jakauma vuonna 2018 kuviossa 10. Kuviota tulkittaessa on huomattava seuraavaa. Sekä pysty- että vaaka-akselin yksikkö on vuosi. Siten kuvion koko pinta-ala (uloimman käyrän integraali) vastaa elinajan odotetta, tässä tapauksessa naisten elinajan odotetta vuonna 2018, jolloin se oli 84,3 vuotta. Kunkin elinvuoden kohdalla käyrien erotukset kuvaavat eri toimintojen osuutta odotelaskelman mukaisesta elinvuodesta. Odotetut elinvuodet tietenkin vähenevät iän myötä, ja vähentyminen jyrkentyy tuntuvasti noin 70. elinvuoden jälkeen.
Jos vastaava kuvio esitettäisiin miehistä samassa mittakaavassa, saataisiin hieman kapeampi ja litteämpi kuvio miesten suuremman kuolleisuuden takia. Työttömyys erottuisi leveämpänä vyöhykkeenä ja eläkeaika jonkin verran suppeampana alueena. Miehillä varusmies- ja siviilipalvelu erottuu oranssina läiskänä, mutta naisilla se on häviävän pieni kaistale.
Työvoimatutkimuksen mukaan miehillä on korkeampi työllisyysaste kuin naisilla, mutta työssäkäyntitilastossa asia on toisin päin.
Huomataan siis, että käytettävissä on erilaisia mittareita työttömyyden ja työllisyyden arviointiin. Esimerkiksi työllisyydestä voidaan kertoa seuraavaa. Työllisyysaste vuonna 2018 laskettuna 18–64-vuotiaille oli seuraava, jos käytetään lähteenä Tilastokeskuksen työvoimatutkimusta:
Miehet 72,7 %
Naiset 70,6 %
Tässä vertailussa siis miesten työllisyysaste on naisten työllisyysastetta korkeampi.
Jos sama laskelma tehdään työssäkäyntitilaston luvuilla, saadaan seuraava tulos.
Miehet 70,3 %
Naiset 72,0 %
Työssäkäyntitilastoa käytettäessä naisten työllisyysaste onkin miesten työllisyysastetta korkeampi. Eron syistä ei ole tietääkseni tehty selvitystä. Joka tapauksessa eri tilastojen määritelmät työllisyydestä ja työttömyydestä poikkeavat melko paljon. On otettava huomioon, että työssäkäyntitilasto perustuu rekisteritietoihin ja työvoimatutkimus haastattelutietoihin.
Työllisen ajan odote laskettuna 0-vuotiaille ikäkaudelle 18–64 oli
Miehet 31,7 vuotta
Naiset 33,2 vuotta
Tässäkin vertailussa naisten asema näyttää suotuisammalta. Viimeksi mainitut luvut voidaan suhteuttaa odotettavissa oleviin elinvuosiin ikävälillä 18–64, jolloin saadaan luvut
Miehet 70,1 %
Naiset 72,0 %
Nämä luvut ovat käytännössä samat kuin työssäkäyntitilaston työllisyysasteet näille ikäluokille. Se johtuu odotteiden laskentakaavasta.
MIESTEN SUUREMPI KUOLLEISUUS LYHENTÄÄ HEIDÄN TYÖLLISEN AJAN ODOTETTAAN SUHTEESSA NAISIIN.
Jos taas työllisen ajan odote suhteutetaan potentiaalisiin elinvuosiin, jotka tässä tapauksessa ikävälillä 18–64 ovat 47 vuotta, saadaan suhdeluvut
Miehet 63,8 %
Naiset 70,6 %
Potentiaaliset elinvuodet ovat odotettavissa olevia elinvuosia suuremmat kuolleisuuden vuoksi. Kun näin verrataan työllisyyttä, naisten ja miesten ero kasvaa naisten hyväksi miesten suuremman kuolleisuuden vuoksi.
Yhteenvetoa
Tähän selvitykseen lasketut odoteluvut työllisyydestä, työttömyydestä, eläkeajasta ja muista toiminnoista perustuvat moneen eri tekijään. Kuolleisuuden muutokset muovaavat väestön ikärakennetta ja pohja-aineistona käytettyjä elinajan tauluja. Yleisenä suuntana on elinajan odotteen pidentyminen ja väestön terveydentilan parantuminen, mikä vaikuttaa suotuisasti myös työllisyyteen vanhemmissa ikäluokissa.
Toisaalta kyse on erilaisista yhteiskunnallisista rakennemuutoksista, jotka vaikuttavat esimerkiksi opiskelun pituuteen ja sijoittumiseen elinkaarella, lastenhoitoon ja perheiden sisäiseen työnjakoon, varusmiespalvelun merkitykseen ym. Lainsäädännön muutokset vaikuttavat puolestaan eläkkeisiin ja mahdollisuuksiin elää muidenkin sosiaalisten tulonsiirtojen varassa. Esimerkiksi varhaiseläkeajan lyhentyminen heijastaa sekä lainsäädännön muutoksia että väestön terveydentilan muutoksia.
Vihdoin suhdannevaihtelut vaikuttavat voimakkaasti erityisesti työllisyyden ja työttömyyden odotteisiin, mutta niillä voi olla välillisiä vaikutuksia muihinkin statuksiin ja toimintoihin kuten opiskeluun, kotitaloustyöhön ja eläköitymiseen.
Työssäkäyntitilastoon perustuvan tarkastelun mukaan vuonna 2018 työllisen ajan odote oli 32,7 vuotta, työttömyysajan odote 3,9 vuotta, opiskeluajan odote 15 vuoden iän jälkeen 6,3 vuotta, eläkeajan odote 21,0 vuotta ja muun toiminnan odote 2,6 vuotta. Sukupuolten erot näyttävät voimistuneen viime vuosina, etenkin vuoden 2009 finanssikriisin jälkeen työllisyydessä ja työttömyydessä. Naisten työllisyysodote on pidempi ja työttömyysodote lyhyempi kuin miesten.
Vaikka naiset ovat kauemmin eläkkeellä ja myös opiskelevat jonkin verran enemmän kuin miehet sekä hoitavat enemmän vastasyntyneitä lapsia kuin miehet, tällaiset tarkastelun valossa naisten työura näyttää silti olevan pidempi kuin miesten. Jos tämä on jatkuva tai vahvistuva kehityspiirre, sen syitä lienee syytä selvittää. Esimerkiksi koulutusjärjestelmän ja työvoimapalvelujen ulkopuolelle jäävät saattavat olla enenevässä määrin nuoria miehiä.
Naisilla työttömyyden odote on yhtä pitkä kuin vanhempainvapaiden ja kotihoidon tuen yhteinen ”odote”.
Toisaalta tällaisen tarkastelun valossa voisi hieman kyseenalaistaa viime vuosina korostunutta huolta lastenhoitovapaiden vaikutuksesta työllisyysasteeseen. Työttömyys on naisillakin varsin merkittävä työuraa lyhentävä tekijä, ja ehkä siihen ensisijaisesti pitäisi kiinnittää huomiota samalla kun perhevapaajärjestelmää kehitetään. Kun työttömyyden odote naisilla on uusimpien tietojen mukaan 3,5 vuotta, on voitu laskea, että vanhempainvapaiden ja kotihoidon tuen yhteinen ”odote” naisilla on noin 3,4 vuotta (vuoden 2015 tietojen perusteella; ks. Honkanen 2018).
Tässä kuvattua ja sovellettua laskentatapaa on mahdollista kehittää käyttämällä erilaista tietoaineistoa, mahdollisuuksien mukaan myös alkuperäistä mikroaineistoa. Varsinkin jos samalla voidaan tutkia myös siirtymiä eri statuksien ja toimintojen välillä, voidaan puhua demografisesta tilinpidosta, joka voi auttaa ymmärtämään paremmin erilaisia prosesseja työmarkkinoilla, koulutuksessa ja sosiaaliturvassa ja kaiken kaikkiaan väestössä (vrt. Stone 1971).
Kirjoittaja
Pertti Honkanen
VTT
pertti.o.honkanen at gmail.com
Kirjallisuus
Honkanen, P. (1998), Työttömyyden odote ja kohtaanto, Yhteiskuntapolitiikka, 63, 261–266.
Honkanen, P. (2007), Työttömyys ja arvoteoria. Tutkielma työttömyydestä, talousteorioista ja sosiaalipolitiikasta, Scripta Lingua Fennica Edita, Sarja C, Osa 252, Turku: Turun yliopisto.
Honkanen, P. (2015), Eläkeikä ja työurat: työttömyys himmentää optimismia, Talous & Yhteiskunta, 43:2, 24–29.
Honkanen, P. (2018), Odotelaskelmat työllisyyden, työttömyyden ja eläkeajan arvioinnissa, Kela, Työpapereita 137.
Hytti, H. & Nio, I. (2004), Monitoring the Employment Strategy and the Duration of Active Working Life, Kela, Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 38.
Myrskylä, P. (2011a), Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella, Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Työ ja yrittäjyys 12/2011.
Myrskylä, P. (2011b), Nuoria opiskelun ja työmarkkinoiden ulkopuolella, Talous & Yhteiskunta, 39:1, 29–37.
Myrskylä, P. (2012), 30 vuotta töissä, 50 vuotta muualla, Tilastokeskus, Tieto & trendit 6/2012.
Myrskylä, P. (2017), Katoavat työpaikat. Työllisten määrän ja rakenteen kehitys Suomessa 1987–2017, Helsinki: SAK.
Stone, R. (1971), Demographic Accounting and Model-Building, Paris: OECD.
