Talouspolitiikan arviointimenetelmiä kehittämässä – vuoden 2020 alun muutosten vaikutus tuloeroihin ja työnteon kannustimiin Suomessa
Suomessa arvioidaan säännöllisesti talouspolitiikan vaikutuksia tuloeroihin ja köyhyyteen mikrosimulointimenetelmän ja laajojen rekisteriaineistojen avulla. Viime aikoina tulonjakoarviointeihin on ryhdytty liittämään myös työllisyysvaikutuksia. Vaikutukset työllisten työn määrään on kuitenkin jätetty huomiotta. Kehitimme menetelmää tältä osin. Tulosten mukaan vuoden 2020 alun muutokset Suomen talouspolitiikassa kavensivat tuloeroja selvästi. Samalla niiden arvioidaan pienentäneen työllisyyttä sekä työllisen tekemän työn määrää – nämä käyttäytymisvaikutukset eivät kuitenkaan muuta juurikaan tulonjakovaikutusta.
Tulonjakovaikutusten arviointi on säännöllinen osa valtion budjetin arviointia. Valtiovarainministeriön lisäksi tutkimuslaitokset tuottavat epäsäännöllisesti omia tulonjakoarvioitaan eri näkökulmista. Arviot ovat tyypillisesti sisältäneet vain talouspolitiikan suorat mekaaniset vaikutukset, joiden arviointi on yksinkertaisinta ja luotettavinta, mutta jotka jättävät huomioimatta mahdolliset vaikutukset käyttäytymiseen. Viime aikoina myös käyttäytymisvaikutusten arviointi tulonjakoarvioiden yhteydessä on yleistynyt.
Talouspolitiikalla ja sen luomilla kannustimilla on todettuja vaikutuksia esimerkiksi työllisyyteen. Taloudellisten kannustimien työllisyysvaikutuksen suuruus, jota nimitetään työn tarjonnan joustoksi, on kuitenkin melko kiistelty asia. Laajasta kirjallisuudesta huolimatta on vaikea sanoa tarkasti, kuinka voimakkaasti ihmiset reagoivat kannustimien muutoksiin. Eri maiden järjestelmät, politiikan eri osat maiden sisällä, eri väestöryhmät ja toisaalta tutkimusmenetelmät tuottavat vaihtelevia tuloksia. Yksittäistä kiinteää joustoparametria ei ehkä kannatakaan etsiä, vaan on hyväksyttävä vaihtelevat ja kontekstisidonnaiset käyttäytymisvaikutukset.
Vuoden 2020 alussa toteutuneet vero- ja etuusjärjestelmän muutokset vähensivät todennäköisesti työllisten ja heidän tekemänsä työn määrää.
Tässä artikkelissa esittelemme menetelmätutkimustamme, jossa kehitämme talouspolitiikan arviointimenetelmiä edelleen. Aiemmin Suomessa on keskitytty arvioimaan talouspolitiikan vaikutuksia työhön osallistumispäätökseen (ekstensiivinen marginaali). Tutkimuksessa olemme laajentaneet näkökulmaa myös työllisten työn määrään (intensiivinen marginaali). Lisäksi ekstensiivisen marginaalin estimointia on kehitetty aiemmista arvioista niin, että se soveltuu paremmin tilanteisiin, joissa työnteon kannustimet heikkenevät. Analyysin epävarmuuden huomioimiseksi hyödynnämme monia joustotasoja ja myös väestöryhmittäin vaihtelevaa joustoa.
Sovellamme menetelmää vuoden 2020 alussa voimaan astuneisiin vero- ja etuusjärjestelmän muutoksiin. Keskeisimpiä niistä ovat työttömyysetuuksien nosto 10–30 eurolla kuussa ja vähimmäiseläkkeiden nosto 50 eurolla. Analyysissä ei ole otettu huomioon koronaepidemiasta johtuvia muutoksia, ja tutkimuksen pääpaino onkin enemmän menetelmäkehityksessä kuin pääministeri Marinin hallituksen talouspolitiikan arvioinnissa. Artikkeli perustuu talouspolitiikan arviointineuvoston taustaraporttiin (Ollonqvist et al. 2021).
Käyttäytymisvaikutusten arvioinnin kaksi tapaa
Talouspolitiikan työllisyysvaikutusten jakaumaa on usein arvioitu rakenteellisilla työn tarjonnan malleilla (esim. Harju ym. 2018), joissa työn tarjontaa ja sen muutoksia mallinnetaan talousteorian pohjalta hyödyntäen tilastollisia menetelmiä. Menetelmä ei ole kuitenkaan kovin läpinäkyvä, ja se vaatii melko kattavan aineiston. Niihin liittyy myös enemmän epävarmuuksia kuin esimerkiksi reformeja hyödyntäviin koeasetelmiin perustuviin estimaatteihin.
Siksi sovellamme vaihtoehtoista tapaa, joka pohjautuu pitkälti Immervollin et al. (2007) käyttämään menetelmään sillä erotuksella, että arvioimme vaikutukset yksilö- emmekä ryhmätasolla. Menetelmällä alkaa olla Suomessa jo pitkät perinteet (Kärkkäinen ja Tervola 2018). Menetelmä on kevyempi ja läpinäkyvämpi kuin työn tarjonnan malliin pohjautuva.
Immervollin et al. tavoin emme estimoi työn tarjonnan joustoja itse, vaan ne perustuvat sellaiseen tutkimuskirjallisuuteen, jossa on mahdollisimman luotettavasti tutkittu verotuksen vaikutusta työn tarjontaan. Voimme läpinäkyvästi testata myös eritasoisia joustoja. Tämä voidaan samanaikaisesti tulkita myös menetelmän huonoksi puoleksi. Joustot eivät pohjaudu samaan aikaan ja paikkaan kuin mihin niitä sovelletaan.
Kuten sanottu, tutkimuksemme arvioi kahdenlaisia käyttäytymisvaikutuksia, ekstensiivisiä ja intensiivisiä. Ekstensiivisellä marginaalilla analysoimme politiikkamuutosten vaikutusta työhön osallistumiseen. Siinä kannustimia mitataan työllistymisveroasteella (PTR), joka kertoo, kuinka paljon työllistymisen aiheuttamasta tulonlisäyksestä ”menetetään”, kun verot kasvavat ja etuudet vähenevät.
Suomessa työllistymisveroaste työttömillä on keskimäärin 66 prosenttia: työllistyvän henkilön kotitalouden nettotulot kasvavat keskimäärin määrällä, joka vastaa kolmasosaa bruttopalkasta.1 Työttömän työllistymispalkkaa ei kuitenkaan voida havaita, joten se arvioidaan tilastollisella mallilla käyttäen tietoa henkilön ominaisuuksista kuten työllisyyshistoriasta, asuinalueesta, perhemuodosta, sukupuolesta ja koulutusalasta ja -tasosta.
Työttömän työllistymisveroaste Suomessa on keskimäärin 66 prosenttia eli työllistyessä nettotulot kasvavat 34 prosentilla bruttopalkasta.
Intensiivisellä marginaalilla kannustimia mitataan efektiivisellä marginaaliveroasteella (EMTR). Se kertoo, kuinka paljon kotitalouden nettotulot kasvavat, kun henkilö tienaa työtuloa tietyn verran lisää. Arviomme mukaan keskimääräinen efektiivinen marginaaliveroaste on noin 45 prosenttia. Toisin sanoen 100 euron lisäpalkasta jää keskimäärin hieman yli puolet käteen verojen kasvun ja tulonsiirtojen pienenemisen jälkeen.
KESKIMÄÄRÄINEN EFEKTIIVINEN MARGINAALIVEROASTE ON NOIN 45 PROSENTTIA ELI LISÄPALKASTA JÄÄ HIEMAN YLI PUOLET KÄTEEN.
Työllisyysvaikutukseen päästään, kun työnteon kannustimien muutokset yhdistetään joustoestimaattiin. Ekstensiivisessä marginaalissa käytämme ns. osallistumisjoustoa ja intensiivisessä marginaalissa verotettavan tulon joustoa, joka huomioi niin työtuntien määrässä tapahtuvat muutokset kuin myös esimerkiksi työtehon muutokset ja verovälttelyn (Saez et al. 2012).
Osallistumisjousto kertoo sen, kuinka monta prosenttia yhden prosentin lisäys työllistymisen kannustimissa (1-PTR) lisää työllisyyttä. Vastaavasti verotettavan tulon jousto kertoo, kuinka monta prosenttia yhden prosentin kasvu lisätyöskentelyn kannustimissa (1-EMTR) lisää verotettavia työtuloja. Pohjautuen aiempiin suomalaisiin ja kansainvälisiin tutkimustuloksiin käytämme jouston oletusarvona 0,2 molemmissa tapauksissa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi verotettavan tulon jouston kohdalla sitä, että 10 prosentin parannus keskimääräisissä kannustimissa lisäisi verotettavia työtuloja 2 prosenttia.2 Johtuen jouston keskeisestä merkityksestä työllisyysvaikutusten arvioinnissa, toteutamme analyysin myös ilman käyttäytymisvaikutuksia sekä käyttäen joustoarvoja 0,1 ja 0,3.
Tutkimuksessamme oletamme, että työttömyysetuuden ja kotihoidontuen saajat reagoivat kannustimien muuttumiseen ekstensiivisellä marginaalilla ja työlliset reagoivat kannustin muutoksiin intensiivisellä marginaalilla. Henkilöiden, jotka eivät kuulu kumpaankaan ryhmään, oletetaan olevan reagoimatta kannustimien muutoksiin. Ekstensiivisessä marginaalissa työllisyysvaikutus kohdistetaan työttömyysjakson pituuteen. Intensiivisellä marginaalilla vaikutus heijastetaan työtuloihin.
Mitä suurempi työn tarjonnan jousto, sitä herkemmin työn tarjonta reagoi kannustimien muutoksiin.
Menetelmää sovelletaan talouspolitiikan muutoksiin, jotka tulivat voimaan tammikuussa 2020. Muutoksia verrataan sitä aiempaan tilanteeseen, joka oli voimassa joulukuussa 2019. Tulonjakovaikutukset arvioidaan Tilastokeskuksen SISU-mallilla, joka on mm. ministeriöissä sekä tutkimuslaitoksissa yleisesti käytetty vero- ja etuuslainsäädännön mikrosimulointimalli. SISU-mallilla ei sellaisenaan pysty arvioimaan käyttäytymisvaikutuksia, mutta käytämme aiempien käyttäjien kehittämää ja meidän muokkaamaamme lisäosaa. Analyysi on tehty vuoden 2017 väestöä koskevilla rekisteritiedoilla.
Vero- ja etuusmuutosten mittaaminen ei ole yksiselitteistä
Vuoden 2020 alussa voimaan astuneet muutokset olivat pääosin etuuksien korotuksia. Merkittävimpiä olivat 10–30 euron korotukset työttömyysturvaan, aktiivimallin poistaminen ja noin 50 euron korotukset vähimmäiseläkkeisiin. Koska aktiivimallin vaikutukset työllisyyteen ovat epäselvät (Kyyrä ym. 2020), sen vaikutus otetaan huomioon vain ilman käyttäytymisvaikutuksia. Lisäksi neljännestä lapsesta eteenpäin maksettavat lapsilisät nousivat ja yksinhuoltajien lapsilisää sekä toimeentulotukea nostettiin. Verotuksessa vähennyksiä ja valtion tuloveroasteikon tulorajoja korotettiin, kunnallisverotus keskimäärin kiristyi, osa sosiaalivakuutusmaksuista nousi ja osa laski. Myös muita pienempiä muutoksia etuuksiin ja verotukseen tehtiin.
Politiikkamuutosten suuruuden mittaaminen ei ole aivan yksinkertaista, ja mahdollisia toteutustapoja on monia. Keskeinen haaste on se, että eri toimet ovat voimassa eri aikana. Yleinen tapa on tarkastella muutoksia etuuksissa ja verotuksessa suhteessa hinta- tai ansiotasoon. Kolmas, juridisempi tapa, jota esimerkiksi VM käyttää, on tarkastella vain juridisten muutosten vaikutusta ilman olosuhdemuutosten kuten ansiotasomuutosten huomioimista.
Suomessa tuloveroasteikon ns. indeksitarkistukset ovat lakimuutoksia, mutta etuuksien indeksitarkistukset eivät. Kolmas tapa siis ottaa tuloveroasteikon muutokset sellaisinaan huomioon ilman suhteutusta ansiotason muutoksiin, muttei huomioi etuuksien indeksitarkistusta. Teemme analyysit suhteessa hintatasoon, mutta raportissa ne on esitetty myös muilla tavoilla.
Muutokset alensivat laskennallisesti valtaosan kannustimia työntekoon
Analysoidut politiikkamuutokset pääosin pienensivät kannustimia sekä työllistymisen että työnteon lisäämisen näkökulmasta. Tähän vaikuttivat erityisesti työttömyysetuuksien nosto sekä verotuksen keskimääräinen kiristyminen, joka johtui mm. sosiaalivakuutusmaksujen muutoksista.
Työllistymisveroaste oli vuonna 2019 keskimäärin 66 prosenttia, vaihdellen pääosin 40 ja 90 prosentin välillä. Se kasvoi keskimäärin 0,5 prosenttiyksikköä vuodesta 2019 vuoteen 2020. Työllistymisveroasteiden eroihin vaikuttaa paljolti se, mitä etuutta henkilö saa. Ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan saajilla keskimääräinen työllistymisveroaste oli vuonna 2019 69 prosenttia, kun taas kodinhoidontuella olevilla se oli vain 55 prosenttia.
Työllistymisveroaste nousi vuonna 2020 keskimäärin 0,5 prosenttiyksikköä, mikä todennäköisesti pidensi työttömyysjaksoja.
Lakimuutosten vaikutus vaihtelee myös eri etuutta saaneiden kesken. Ansioturvan saajilla työllistymisveroaste kasvoi 0,4 prosenttiyksikköä, kun kotihoidontuen saajilla se ei juuri muuttunut. Perusoletuksilla laskettuna tehdyt muutokset pidensivät työttömyysjaksoja 5 700 henkilötyövuodella. Eri jousto-oletuksilla vaikutusten suuruudet vaihtelevat noin 2 800:sta 8 500 henkilötyövuoteen.
Kuviosta 1 nähdään, että efektiivinen marginaaliveroaste vaihtelee Suomessa pääosin 30 ja 55 prosentin välillä. Toisin sanoen sadan euron lisäys kuukausipalkassa kasvattaa nettotuloja keskimäärin 45–70 euroa riippuen tulotasosta. Marginaaliveroaste kasvaa jonkin verran korkeammilla tulotasoilla, kun verovähennykset loppuvat ja veroasteikon progressiivisuus kasvaa.
Efektiivisissä marginaaliveroasteissa on etenkin pienten ansiotulojen kohdalla suurta vaihtelua saman tulotason sisällä. Esimerkiksi alle 5 000 euroa vuodessa tienaavilla efektiivinen marginaaliveroaste voi olla mitä vain nollan ja sadan välillä. Suuret veroasteet johtuvat ennen kaikkea toimeentulotuesta, jossa tulovähenteisyys on 150 euron kuukausittaisen suojaosan jälkeen 100 prosenttia.
Pienituloisilla efektiivisen marginaaliveroasteen vaihtelu on hyvin suurta muun muassa etuuksien suojaosien takia.
Nollan suuruiset efektiiviset marginaaliveroasteet ovat todella harvinaisia, mutta mahdollisia. Tämä johtuu siitä, että tietyissä tapauksissa henkilön ei tarvitse maksaa sosiaalivakuutusmaksuja. Lisäksi etuuksien suojaosat pienentävät monien efektiivisiä marginaaliveroasteita. Jos tulonlisäys nostettaisiin esimerkiksi 500 euroon kuussa, efektiiviset marginaaliveroasteet nousisivat mm. koska suojaosat ylittyisivät.
Kuviosta 2 nähdään, että suurimmalla osalla efektiivinen marginaaliveroaste kasvoi vuodesta 2019 vuoteen 2020. Tässä on tosin eroja eri tulotasojen välillä. Alle 22 000 euroa vuodessa tienaaville efektiivinen marginaaliveroaste pääosin pienentyi verovähennysten kasvusta. Vastaavasti yli 22 000 euroa vuodessa tienaaville verotus pääosin kiristyi johtuen korotuksista kunnallisverotuksessa ja sosiaaliturvamaksuissa. Kuviossa näkyvät ”kuopat” heijastavat veroasteikon tulorajoja ja johtuvat siitä, että analyysissa lainsäädännön muutoksia on tarkasteltu suhteessa hintatasoon, kun taas veroasteikkoa korotettiin ennustetun ansiotasomuutoksen mukaisesti.
Efektiivinen marginaaliveroaste pääosin pieneni alle 22 000 euroa vuodessa ansaitseville ja nousi sitä enemmän tienaaville.
Myös intensiivisellä marginaalilla kannustinmuutosten vaikutus riippuu paljon tehdyistä taustaoletuksista. Perusoletuksilla laskettuna efektiivisen marginaaliveroasteen muutokset laskivat työtuloja noin 140 miljoonaa euroa. Muilla taustaoletuksilla vaikutus vaihtelee 70 miljoonan ja 200 miljoonan euron välillä riippuen erityisesti jouston suuruudesta.
Vuoden 2020 muutokset pienensivät tuloeroja selvästi
Vuoden 2020 alussa tulleilla politiikkatoimilla oli selvä tuloeroja ja pienituloisuutta vähentävä vaikutus. Yleisesti tuloerojen mittaamisessa käytetty Gini-kerroin pienentyi 0,3 prosenttiyksikköä, ollen 27,7 vuoden 2020 lainsäädännöllä. Vastaavasti pienituloisuusaste laski noin 0,6 prosenttiyksikköä. Muutokset molemmissa indikaattoreissa johtuivat lähes täysin välittömistä vaikutuksista. Työnteon kannustimien aiheuttamilla työllisyysmuutoksilla ei ollut näkyvää vaikutusta kumpaankaan indikaattoriin.
Vuoden 2020 alun politiikkamuutosten suorat vaikutukset tuloeroihin olivat päinvastaiset verrattuna Sipilän hallituksen kolmen ensimmäisen vuoden toimiin.
Lukuja voidaan verrata Kärkkäisen ja Tervolan analyysiin (2018), jonka mukaan Sipilän hallituksen kolmen ensimmäisen vuoden (2015–2018) talouspolitiikan välitön vaikutus Gini-kertoimeen ja pienituloisuusasteeseen oli samansuuruinen mutta päinvastainen. Heidän analyysissaan käyttäytymisvaikutukset kuitenkin lievensivät muutoksia hieman enemmän johtuen muutosten erilaisesta kohdentumisesta.
Vuoden 2020 muutokset vähensivät erityisesti ikääntyneiden pienituloisuutta (-1,4 prosenttiyksikköä), mutta hieman myös lapsien (-0,4 prosenttiyksikköä). Käyttäytymisvaikutukset lievensivät jonkin verran arvioitua vaikutusta, mikä ei kuitenkaan näy indikaattoreissa yhden desimaalin tarkkuudella.
VUODEN 2020 ALUN POLITIIKKATOIMET LISÄSIVÄT TULOJA ALIMMISSA TULOLUOKISSA JA LASKIVAT NIITÄ SUUREMPITULOISILLA.
Taulukon alaosa keskittyy politiikkamuutosten fiskaalisiin vaikutuksiin. Välittömät vaikutukset lisäsivät sekä kerättyjä veroja ja veroluonteisia maksuja että maksettuja etuuksia. Yhdessä nämä muutokset huononsivat julkisen sektorin rahoitustilannetta 230 miljoonalla eurolla. Perusoletuksilla laskettuna käyttäytymisvaikutukset lähes kaksinkertaistivat budjettivaikutukset. Ekstensiivisen marginaalin muutokset tekivät budjettiin 140 miljoonan euron loven, joka johtui pääasiassa työttömyysetuuksien lisääntymisestä. Intensiivisellä marginaalilla muutokset eivät vaikuttaneet maksettujen etuuksien kokonaissummaan, mutta ne pienensivät verokertymää noin 70 miljoonalla eurolla.
Gini-kertoimen muutokset jäävät helposti abstraktiksi, ja paremman kuvan saa tarkasteltaessa kotitalouden ekvivalenttien käytettävissä olevien tulojen muutosta tulodesiileittäin3 (kuviot 3a–b). Kun muutoksia tarkastellaan suhteessa hintatasoon, alimmassa kuudessa desiilissä tulotaso on kasvanut ja ylimmässä neljässä laskenut. Politiikkamuutokset ovat kohdentuneet suhteellisesti eniten alimpiin tulodesiileihin.
Tästäkin kuviosta nähdään, että käyttäytymisvaikutuksilla on suhteellisen pieni vaikutus, ja suuri osa tulomuutoksesta tulee välittömistä vaikutuksista. Osittain käyttäytymisvaikutusten pienuus esimerkiksi Gini-kertoimeen johtuu niiden symmetrisestä vaikutuksesta. Työllisyysjaksot pidentyvät ja tulot pienenevät erityisesti tulojakauman keskivaiheilla (kuvio 3b). Intensiivisellä marginaalilla vaikutus on kaksitahoinen. Alimmilla tulotasoilla työnteon kannustimet lisääntyivät marginaaliveroasteella mitattuna (kuvio 2), minkä takia tulojen arvioidaan lisääntyvän (kuvio 3b). Vaikutus on suurilla tulotasoilla negatiivisempi.
Mitä tuloerot edustavat?
Kaiken kaikkiaan tuloerot pienenivät ja käyttäytymisvaikutukset eivät juuri muuttaneet vaikutuksia tässä tapauksessa. Tämä johtui suurelta osin siitä, että suuri osa muutoksista kohdistui eläkeläisiin, joiden ei oletettu reagoivan muutoksiin. Osittain se johtui myös vaikutuksen symmetrisyydestä tulojakauman suhteen. Kuitenkin arvioitu budjettivaikutus lähes kaksinkertaistui käyttäytymisvaikutusten takia.
Arviot politiikkamuutosten seurauksista ovat epävarmoja, koska ne perustuivat simulointiin eivätkä jälkikäteen havaittuihin vaikutuksiin.
Analyysi perustuu simulointiin eikä jälkikäteen havaittuihin vaikutuksiin. Siksi siihen liittyy huomattavaa epävarmuutta. Yksi epävarmuuden lähde on eri konteksteissa arvioitujen joustojen soveltaminen uuteen kontekstiin. Esimerkiksi verotettavan tulon joustoestimaatti perustui kunnallisveroasteiden muutoksista saatuihin tuloksiin, mutta tässä analyysissa sitä sovellettiin muutoksiin, jotka johtuivat pääasiassa erilaisten verovähennysten ja sosiaalivakuutusmaksujen muutoksista. Voi olla, että tässä analysoidut muutokset ovat epäselvempiä veronmaksalle ja tuottaisivat siten pienemmän käyttäytymisvaikutuksen kuin aiemmassa tutkimuksessa havaittiin.
Esitimme tässä tuloksia perusoletuksilla, mutta olemme liittäneet varsinaiseen raporttiin suuren määrän tuloksia vaihtoehtoisilla oletuksilla. Tässä tapauksessa eri oletukset vaikuttavat ennen kaikkea budjetti- sekä työllisyysvaikutukseen, eikä niinkään tulonjakovaikutuksiin. Tulee myös muistaa, että oletukset käyttäytymisvaikutuksista eivät todennäköisesti päde epidemiatilanteessa.
Tulosten tulkintaan on hyvä kiinnittää myös huomiota. Tuloeroja pidetään julkisessa keskustelussa eriarvoisuuden mittarina. On kuitenkin syytä muistaa, että nämä tulokset kertovat lähinnä tuloista eivätkä eriarvoisuudesta tai hyvinvoinnista. Pidempi työttömyysjakso voi olla hyvinvoinnin kannalta joissain tapauksissa parempi, jos työnhakija esimerkiksi pystyy sen takia löytämään paremman työpaikan tai yleisesti arvostaa vapaa-aikaa enemmän.
Kirjoittajat
Joonas Ollonqvist
Tutkija
TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS (THL)
joonas.ollonqvist at thl.fi
Joonas Ollonqvist työskentelee tutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) ja suorittaa taloustieteen jatko-opintoja Turun yliopistossa, jossa hän on aiemmin toiminut tohtorikoulutettavana. Osana väitöskirjaansa hän tutkii taloudellisten kannustimien vaikutuksia eläköitymiseen. Hän osallistuu myös laajaan, Suomen Akatemian rahoittamaan ja Turun yliopiston vetämään INVEST-lippulaivahankkeeseen, jossa hän on mukana simuloimassa eri maiden toimeentulotuen lainsäädäntöjä ja selvittämässä, miksi Suomessa on niin paljon toimeentulotuen saajia verrattuna muihin Pohjoismaihin.
Jussi Tervola
Tutkimuspäällikkö
TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS (THL)
jussi.tervola at thl.fi
Jussi Tervola toimii tutkimuspäällikkönä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL). Hänellä on valtiotieteen tohtorin tutkinto Helsingin yliopistossa pääaineenaan yhteiskuntapolitiikka. Hän on aiemmin työskennellyt tutkijana Kelan tutkimusosastolla ja vierailevana tutkijana Tukholman yliopistossa. Hän osallistuu moniin sosiaaliturvauudistukseen liittyviin analyyseihin ja on mukana mikrosimulointimallia kehittävässä SOTE-SISU-hankkeessa sekä Ollonqvistin tavoin INVEST-hankkeessa.
Jukka Pirttilä
Professori
HELSINGIN YLIOPISTO, VATT
jukka.pirttila at helsinki.fi
Jukka Pirttilä on julkistalouden professori Helsingin yliopistossa ja VATTissa. Hän on suorittanut valtiotieteen tohtorin tutkinnon kansantaloustieteessä Helsingin yliopistossa. Hän toimii lisäksi Helösinki GSE:ssä ja UNU-WIDERissä, ja aiemmin hän on työskennellyt Tampereen yliopistossa, Palkansaajien tutkimuslaitoksessa ja Suomen Pankissa. Nykyään hänen tutkimuksensa keskittyvät verotuksen käyttäytymisvaikutuksiin.
Viitteet
1 Tässä tutkimuksessa veroasteet on muodostettu laskemalla, miten kotitalouden käytettävissä olevat tulot muuttuvat kun yksi kotitalouden jäsen työllistyy tai työskentelee enemmän. Laskelma tehdään erikseen kotitalouden viitehenkilölle ja hänen puolisolleen.
2 Tarkempi esimerkki: Jos efektiivinen marginaaliveroaste laskee 50 prosentista 45 prosenttiin, niin kannustimet (1-EMTR) parantuvat 10 prosenttia (5/50). Jos verotettavan tulon jousto on 0,2, niin muutoksen seurauksena verotettavat työtulot kasvavat 2 prosenttia (0,1*0,2).
3 Tulodesiilit on muodostettu ensin järjestämällä kotitaloudet ekvivalenttien käytettävissä olevien tulojen mukaan järjestykseen ja sen jälkeen jakamalla ne kymmeneen yhtä suureen ryhmään. 1. desiilissä on kaikkein pienituloisimmat ja 10. desiilissä kaikkein suurituloisimmat.
Kirjallisuus
Harju, J. & Kyyrä, T. & Kärkkäinen, O. & Matikka, T. & Ojala, L. (2018), Työn tarjonnan mallintaminen osana talouspolitiikan vaikutusarviointia, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 72.
Immervoll, H. & Kleven, H.J. & Kreiner, C.T. & Saez, E. (2007), Welfare Reform in European Countries: A Microsimulation Analysis, Economic Journal, 117, 1–44.
Kyyrä, T. & Naumanen, P. & Pesola, H. & Uusitalo, R. & Ylikännö, M. (2019), Aktiivimallin vaikutukset työttömiin ja TE-toimistojen toimintaan, VATT Tutkimukset 189.
Kärkkäinen, O. & Tervola, J. (2018), Talouspolitiikan vaikutukset tuloeroihin ja työllisyyteen 2015–2018, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 59.
Ollonqvist, J. & Tervola, J. & Pirttilä, J. & Thoresen, T.O. (2021), The Distributional Effects of Tax-benefit Policies: A Reduced form Approach with Application to Finland, THL Discussion Paper 1/2021.
Saez, E. & Slemrod, J. & Giertz, S.H. (2012), The Elasticity of Taxable Income with Respect to Marginal Tax Rates: A Critical Review, Journal of Economic Literature, 50 , 3–50.