1. T&Y-lehti
2. Osa-aikatyöt ja itsensätyöllistäminen yleistyvät haurastetuilla työmarkkinoilla

Osa-aikatyöt ja itsensätyöllistäminen yleistyvät haurastetuilla työmarkkinoilla

Ajolähtö-hankkeessa (2015–2017) on tutkittu nuoria aikuisia, jotka tekevät osa-aikatyötä ja ovat itsensätyöllistäjiä. Haastattelujen ja ajankäyttöpäiväkirjojen avulla on tutkittu heidän työntekoaan, ajankäyttöään ja toimeentuloaan. Tulokset osoittavat, että osa-aikatyöt ja itsensätyöllistäminen voivat täyttää kalenterin. Mutta koska näin ei käy joka viikko, ne eivät välttämättä takaa riittävää toimeentuloa. Jos taas työtä on liikaa, sinnitellään jaksamisen rajoilla.

“Jos työ alkaa syömään vapaa-aikaa,  mitä se nyt  täl  hetkel syö, ni siihen nähden toi on aika helvetin pieni palkka.” (M9 pt)

”Oon paljon fiksumpi ku vaik puol vuotta sitte näis asioissa (…) koska täs on helppo polttaa ittensä loppuun (…) et vaik ajattelee et on superihminen ja pystyy hoitaa kaikki asiat ja sit jos tulee vähänki jotain…” (N13 it)

Nämä kokemukset omasta työnteosta ja jaksamisesta ovat peräisin Ajolähtö-hankkeen¹ haastatteluista. Tutkimukseen osallistuneista enemmistö ei työllisty kokoaikaisesti vakituisella työsuhteella. Tarjolla on lyhyitä, osa- ja määräaikaisia työsuhteita, vuokra- ja matalapalkkatöitä, toimeksiantoja ilman työsuhdetta ja muuta itsensätyöllistämistä. Erilaisia työllistymisen muotoja voidaan tehdä rinnakkain ja limittäin.

Itsensätyöllistäjät ovat yksinyrittäjiä, ammatinharjoittajia, freelancereita ja apurahansaajia (Pärnänen ja Sutela 2014). He tekevät työtä ilman työsuhdetta toimeksiannoilla, joista laskuttavat työn teettäjää (Kovalainen 2010). Vuonna 2016 heitä oli 157 000, mikä on 37 000 enemmän kuin vuosituhannen vaihteessa. Yksinyrittäjiä oli lähes kolme neljännestä (73 %) kaikista itsensätyöllistäjistä (Koramo ym. 2017).

Työmarkkinoiden muutos kertoo haurastumisesta (Lempiäinen ym. 2014) – tai oikeammin haurastuttamisesta, joka kiihtyi 1990-luvun alun laman ja vuonna 1995 tapahtuneen EU:hun liittymisen jälkeen. Laman vaikutukset olivat välittömät työllisyyden laskiessa rajusti, ja vasta vuonna 2008 työllisyys oli palautunut lamaa edeltäneelle tasolle (ks. Kauhanen 2017).

Uuden työn markkinat: osa- ja määräaikaisia työsuhteita, vuokra- ja matalapalkkatöitä, toimeksiantoja ilman työsuhdetta ja muuta itsensätyöllistämistä.

Pysyvämmät laman paineistamat muutokset koskivat työmarkkinoiden rakenteita. Palkkatyömarkkinoiden liepeille syntyivät niin kutsutut uuden työn markkinat (Ylöstalo ym. ilmestyy), joilla teetetään monenlaista ansiotyötä kokoaikaisen ja pysyvän palkkatyön sijaan. Itsensätyöllistäminen on ollut Pärnäsen (2016) mukaan yksi selvimmistä 2000-luvun työmarkkinatrendeistä. Kauhanen (2017) puolestaan osoittaa toiseksi muutostrendiksi työllisyyden palveluvaltaistumisen.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2017 lopulla lähes 2,1 miljoonaa palkansaajaa. Heistä vakituista kokoaikatyötä teki kolme neljäsosaa (73,4 %), ja neljännes saa elantonsa muilla tavoilla. Reilu kymmenesosa työskenteli vakituisessa osa-aikatyössä. (SVT 2017.) Osa-aikatöillä työllistyminen ja itsensätyöllistäminen ovat yleistyneet 2000-luvulla.

Työajan ohella joustaa työn tekijä. Itsensä työllistäville ammattilaisille ja erikoisasiantuntijoille työajan ja tulojen joustavuus on enemmänkin valinta. Sen sijaan naisvaltaisilla kaupan ja palvelujen aloilla osa-aikaisen työn vastaanotto on pakko, koska kokoaikatyötä ei tarjota. Naisten osuus kaikista osa-aikaisista palkkatyöntekijöistä oli noin 70 prosenttia. Määräaikaisista työsuhteissa työskentelevistä naisia oli lähes 60 prosenttia. Osa-aikatyötä teetetään iltoina ja viikonloppuina sekä vuorotyönä, jolloin työaika joustaa (Kauhanen 2017).

Hauraus näkyy eriarvoisuutena. Suurimmalle osalle vakinainen kokoaikatyö antaa säällisen toimeentulon. Osa taas tekee mitä tahansa töitä on saatavilla – melkeinpä millä työn teettämisen ehdoilla vain. Naisten lisäksi erityisesti työmarkkinoiden uudet tulijat, nuoret, ulkomaalaistaustaiset ja naiset työllistyvät määrä- ja osa-aikaisissa työsuhteissa ja vuokratyöntekijöinä muita yleisemmin. Lyhyiden keikkojen tai jopa yrittäjätöiden vastaanottoon pakottaa myös maassa harjoitettu työvoimapolitiikka erilaisine toimineen.

Työllä sinnittelevät nuoret aikuiset

Ajolähdön tapaustutkimus koskee teollisuuden rakennemuutoksen kourissa painivaa Kymenlaaksoa, josta etenkin nuoret ovat muuttaneet työn ja opiskelun perässä muualle. Monet lähtevät, toiset jäävät ja osa palaa kotiseudulleen (Berg ym. ilmestyy). Kymenlaakson suurissa kaupungeissa, Kouvolassa ja Kotkassa, työllistytään teollisuuden ohella etenkin palvelujen ja kaupan aloille. Kun osa-aikatyön tuntimäärät ja palkkataso jäävät pieniksi, on tehtävä useampaa työtä.

Aineistona ovat 22–37-vuotiaiden kymenlaaksolaisten tai sieltä kotoisin olevien (N=38) haastattelut ja yhden työviikon mittaiset ajankäyttöpäiväkirjat.² Osallistujat ovat työllisiä nuoria aikuisia, jotka tekevät osa-aikatöitä tai ovat itsensätyöllistäjiä. Heitä yhdistää pyrkimys tulla työnteolla toimeen.

Laadulliselle aineistolle tyypillisesti tapaustutkimuksella avataan isompaa kuvaa. Tällöin 38 henkilön haastattelut ja ajankäyttöpäiväkirjat ovat näyte, eivät systemaattinen otos kuten määrällisessä tutkimuksessa. Työmarkkinoille sijoittumisen moneutta on hankala tilastoida, sillä päätoimi voi vaihdella, kun työmarkkinapositioita on useita. Tapaustutkimuksen avulla tarkastelemme suurempaa muutosta, joka työmarkkinoilla on käynnissä.

Aineistolainausten yhteydessä koodit kertovat sukupuolen (N1–N25 ja M1–M13) ja työllistymisen tavat (palkkatyöntekijä=pt ja itsensätyöllistäjä=it). Koska töitä voi olla useita, osallistujan haastatteluhetken päätoimi mainitaan ensin (esim. pt/it). Lisäksi mainitaan muita tietoja, jotka auttavat ymmärtämään työntekoon kuluvaa aikaa, ansionmuodostusta sekä työn ja vapaan rytmittymistä.

Artikkelissamme kysymme:

• Paljonko työt syövät aikaa?
• Mihin hintaan nuoret aikuiset ovat valmiita myymään työpanoksensa?
• Miten töillä tulee toimeen?
• Entä saako apua muualta?

Kuvio 1. Nuorten aikuisten tekemien viikkotyötuntien määrä (N=38)

Ajankäyttöpäiväkirjoihin työt ja muut tekemiset on kirjattu viikon ajalta päivittäin 30 minuutin tarkkuudella. Päiväkirjojen avulla selviävät töihin työviikon aikana käytetyt ajat (kuvio 1). Tarkasteluun valittu työviikko oli osallistujista suurimmalle osalle ihan tavallinen. Tässä tapauksessa tavallinen voi tarkoittaa melkoista vaihtelua työmäärissä. Toisin sanottuna viikkotyöajan määrällinen vaihtelu ja joustaminen on tavallisinta (kuvio 2).

Kuvio 2. Työn ja vapaan rytmittyminen toimeentulotavan mukaan tarkasteluviikon maanantaina

Haastatteluissa käydään läpi ajankäyttöä ja ansiotuloja. Katsomme nuorten aikuisten reaalitulojen analyysin olevan hankalaa, sillä moni ei halunnut kertoa kuukausitulojaan tai läheisiltään saaman taloudellisen tuen määrää. Aineistonkeruutapa epäilemättä vaikuttaa tähän, sillä kasvokkainen haastattelu on tilanteena täysin erilainen kuin kyselylomakkeen täyttö yksin ja anonyymisti. Kohtaamisessa voi menettää kasvonsa, jos leimautuu vähätuloiseksi.

Yleisesti todetaan tulojen riittävän perusmenoihin. Tämä yhdessä ”vähempikin riittää”-puheenparren kanssa kertoo omanlaisesta sinnittelyn strategiasta. Selväksi käy myös, että ansiotulot voivat vaihdella kuukausittain huomattavasti, kuten myös työhön käytetty aika. Tämän vuoksi nostamme tässä esiin nuorten aikuisten omat käsitykset ajankäytöstään ja toimeentulostaan. Näin kunnioitamme kunkin omaa arviota siitä, millaisilla ansiotuloilla voi tulla toimeen ja onko tulonhankintaan käytetty aika kohtuullinen.

Työtä tehdään milloin vain

Ajankäyttöpäiväkirjat ja haastattelut paljastavat töiden päivä- ja viikkorytmien kirjon. Työperiodit vaihtelevat aina parin tunnin keikasta yli 12 tunnin työpäivään, joka koostuu kahdesta osa-aikatyöstä (Berg ym. 2017). Nämä rytmit poikkeavat normaalista työviikosta, jolla tarkoitetaan 35–40 viikkotunnin päiväsaikaan (klo 8–16) tapahtuvaa työskentelyä ilman viikonlopputyötä (Pääkkönen 2015). Lisäksi tyypillisen työajan rinnalla tehdään työtä yhä yleisemmin epätyypillisinä ja epäsosiaalisina aikoina eli iltoina, öinä ja viikonloppuina (Anttila, T. ym. 2015).

Ajankäyttöpäiväkirjoista selviää, että töitä tehdään milloin vain.

”On se sitte ilta tai viikonloppu (…) haluu aina varmistaa hyvän jäljen työstään.” (M7 it)

Viikonloput ovat työaikaa siinä, missä muutkin päivät, ja ”se on ihan helppo homma”, sanoo viihdealan ammattilainen (N13 it). Kuitenkin liikkuva työ ja työruuhkat voivat uuvuttaa:

”Ajat perjantai-illal [etelään], heität keikan, ajat yöl takas, nukut kaks tuntii, lähet aamul Lappiin, niin sit siin yhtäkkii tajuu, et ihmisen pitää myös nukkuu.” (N13 it)

Palkkatyössä viikoittainen työaika riippuu työnantajan määrittelemistä tuntirajoista. Nollatuntisopimuksilla viikkotyötä on tarjolla 0–37,5 tuntia. Osa-aika- ja vuokratyötä tekevät kertovat palvelu- ja hoitoalalla heille tarjotun 20 tuntia (N25 pt/it) tai 20–24 tuntia (N25 pt) viikossa tai 45 tuntia kolmelle viikolle (N26 pt). Opetusalalla työskentelevä sai neuvoteltua 35 tuntisen viikon (N4 pt). Silti monesti työtunteja kertyy enemmän.

Vaikka työt silppuuntuvat pitkin päiviä ja viikkoja, rytmi voi olla säännöllinen. Hyvinvointialan ammattilaisella on tietty aikarytmi:

”Normiviikkona ma ja ke aamut [palkkatyössä], ti, to ja pe illat omassa toimipisteessä (klo 16–20). Maanantaisin saattaa olla illalla vielä töitä ja lauantaisin 10–14.” (M4 it/pt)

Lisäksi hän toimii opettajansijaisena.

Tutkimuksessa paljastui silpputyötä, siirtymisiä työpaikasta toiseen sekä epäsosiaalisia ja epätyypillisiä työaikoja.

Itsensätyöllistäjillä toimeksiannot ja projektityön luonne pistävät työajat joustamaan. Olennaista on, että aikataulussa pysytään, työprosessi sujuu ja työn lopputulos on tilaajalle mieluinen (Anttila 2010). Projektityötä tehdään 20 tuntia, 70 tuntia tai vielä enemmän. Sillä ”ku ne normit unohtuu (…) on vaikee sanoo jotain viikkotuntimäärii” (N13 it) ja ”kyllä mä sen tiedostan, kuinka paljon niitä työtunteja loppupeleissä sitten tulee” (N5 it).

Osa-aika- ja projektityön vastaanottaminen on välttämätöntä, jotta työtä saisi toistekin. Kahta osa-aikatyötä tekevän (N12 pt/it) työpäivä on pitkä: hoitoalalla (klo 8–14) ja ravintolassa (klo 15–20). Näiden lisäksi hän tekee keikkatöitä. Liikkuvaa myyntityötä tekevä isä kuvaa arkensa olevan ”tosi tiukkaa ja pelkkää juoksua johonkin suuntaan” (M11 it/pt). Ylipäätään työn ja muun elämän yhteensovittaminen hankaloituu töiden ruuhkautuessa:

”Et kun sitä on paljon, just ehti olee kolme tuntii kotona. Sen jälkeen, kun tulin töistä, syötiin ja mentiin nukkumaan lapsen kanssa (…) sitten jatkan iltatöitä. Se on jotenkin vähän painostava ajatus.” (M1 pt/it)

”En pidä lauantait tai sunnuntait vapaana. (…) No se auttaa, et mul on ansiotyö ja sit kiva niinku lähteä tyyliin terassille kaverien kans, ei siin oikein muuta sillain tarvi.” (M3 it/pt)

Samanlaista loputtoman työn virtaa on muillakin. Ajankäyttöpäiväkirjaan merkittyinä työstä tulee helposti kaaosta:

”Sä et pysty kirjaamaan sitä, että mitä sä teet samanaikasest.” (N11 it)

Työtehtävät ovat lyhytkestoisia, päällekkäisiä, tietoteknisten tai muiden ulkoisten tekijöiden tahdistamia.

”Ihan hirvee kiire kaikis niis paikois, mis olin” (N25 pt) toteaa palvelutyöntekijä, jonka vuokratyöpaikat ovat eri puolella Kymenlaaksoa. Hänen tekee usein 10–12 päivän työrupeamia.

Ansiotulot jäävät epävarmoiksi

Kustannussyistä monella työpaikalla teetetään vajaita työviikkoja ja lyhyitä työpäiviä. Yleisimmin osa-aikatöitä teetetään vähittäiskaupassa, ravitsemusalalla ja kiinteistöpalvelualoilla, ja työajat ovat epätyypillisiä (Kauhanen 2016). Vakituisella nollatuntisopimuksella työskentelevä myyjä tekee 5,5–6,5 työtuntia päivässä. 7 euron tuntipalkan lisäksi hän saa provisiopalkkaa onnistuneesta myynnistä. Vauhti on valttia.

”Pystyn sen sata tuntii tehä paljon tehokkaammin.” (M10 pt)

Työstä kertyy bruttona 2 300 euroa kuussa.

Sinnittelyä ja pärjäämistä vaaditaan muiltakin. Osa-aikainen vaatemyyjä on myös itsensätyöllistäjä. Hän ansaitsee kuukaudessa 1 200 euroa ja oma yritys tuottaa 500 euroa. Palkkatyön tuntipalkka on 7 euroa ”kun ne ei pysty maksaa enempää” (N15 pt/it).

Järjestössä määräaikaisena työskentelevän bruttopalkka on ”1 800 ja rapiat” (M9 pt). Vuokraan menee 500 euroa. Kokoaikatyön (37,5 t) tunnit voivat ”paukkua aika pahasti”, eikä ylitöitä korvata. Sitoutuminen on koetuksella, kun vapaa-aikaa ei jää, eikä oikein käyttörahaakaan.

Kaikkien haastateltavien kanssa ei ole voitu puhua rahasta yhtä tarkasti. Yleensä osallistujat toteavat, että palkan pitää riittää vuokraan tai asuntolainan lyhennyksiin sekä ruoka- ja vaatekuluihin. Asumiskulujen pysyessä kurissa voi vähemmälläkin tulla toimeen. Monet ovat kiinnostuneet raha-asioista ja omistusasumisesta vasta perheen myötä, jolloin toimeentulo pitää vakiinnuttaa tavalla tai toisella.

Työn tekemisen ja teettämisen tapojen muututtua työhön käytettävä aikamäärä, kuten tunti tai kuukausi, ei välttämättä ole ansainnan peruste vaan itse työrupeaman lopputulos. Itsensätyöllistäjien työt ovat toimeksiantoja, joista laskutetaan tehtävittäin ja projekteittain. Toimeentulo on usein epävarmaa: kolmannes itsensätyöllistäjistä sijoittuu alimpaan tulodesiiliin (10 prosenttiin tulonsaajista) (Pärnänen ja Sutela 2014). Jos työn alla on useampi projekti samaan aikaan, voivat ansiot kohota. Näin toteaa luovan alan erikoisasiantuntija:

”No siis kylhän se siis saattaa kuukausittainki vaihella silleen, on mul käyny silleenki, et joskus ei oo tullu niinku mitään. Mut että keskimääräsest se on noin 3 500–4 200 euroa kuukaudessa.” (M1 pt/it)

Omanlaisensa ansaitsemisen logiikka on heillä, jotka eivät erota työtä harrastuksesta tai elämäntavasta. Tekemistä motivoi tällöin työn imu ja itsen kehittäminen. Luovan alan ammattilaiset saavat ansiotuloa vain ”murto-osasta” työaikaa (M7 it) tai ”työ on vaan niin kivaa (…) vaikka siit ei rahaa tuukaan” (M3 it/pt). Palvelualan yksinyrittäjällä yrittäjyys on keskeinen osa itseä:

”Tää on mun oma valinta ja mun elämäntapa.” (N11 it)

Rahat saadaan riittämään sovittamalla elämäntapa ansioihin (N2 it) ja säästämällä (N3 pt, N24 it, M1 pt/it). Kaikilta tämä ei kuitenkaan onnistu: ”Ei sit ihan niin paljo tienannukkaa” (M12 pt) tai ”ollaan vähän semmosia, kaikkee kivaa pitää saada” (N5 it). Vain yksi kertoo ylivelkaantuneensa.

Jos omat tulot eivät riitä, apua voi tulla puolisolta, vanhemmilta tai yhteiskunnalta.

Toimeentulon epävarmuus saa vanhemmat tukemaan aikuisia lapsiaan, jos siihen on varaa (Hämäläinen 2017). Perheellinen luovan alan ammattilainen kertoo appivanhempiensa avustavan ”tosi paljon”, mikä hävettää (N14 pt/it). Apua otetaan vastaan puolisolta ja muutenkin. Kahta osa-aikatyötä tekevä kertoo puolisonsa tulevan hätiin, jos jotakin tarvitsee: ”Ukko sit kustantaa” (N2 pt). Vuokratyöntekijä asuu lähisukulaisensa luona ilmaiseksi ja lyhentää autolainaa (N25 pt), koska oma auto on liikkuvassa työssä välttämätön. Jo pelkkä tietoisuus avusta huojentaa. Kuten hyvinvointialan yksinyrittäjä toteaa, vanhemmat auttavat tarvittaessa (N5 it).

Työt, tulot ja jaksaminen

Ajolähtö-hankkeen nuoret aikuiset moniasemoituvat työmarkkinoille. Useamman osa-aikatyön rinnalla saatetaan tehdä keikkoja ja toimeksiantojen ohella palkkatyötä. Monesti on epäselvää, onko se päätoimi vai sittenkin sivutoimi, mistä kulloinkin saa elantonsa. Ylipäätään on nuorten aikuisten epävarmaksi tai matalalle ansiotasolle jäävä päätoimi mikä tahansa, sitä täydennetään muilla toimeentulon muodoilla.

Näyttää siltä, etteivät työmarkkinat vain haurastu vaan niitä tietoisesti haurastutetaan. Matalapalkkaisen silppu- ja pätkätyön ohelle on harjoitetussa työvoimapolitiikassa nostettu yrittäjyys varteenotettavana työllistymisen muotona. Haurastuttaminen pistää työn tekijän työajan ja työstä saatavan ansion joustamaan. Samalla työnantajan velvoitteita ja yrittäjän riskiä siirretään työtä tekeville ja yhteiskunnalle.

Ajolähtö-hankkeen tapaustutkimus tekee näkyväksi sen, miten työtehtävien jakautuminen ja työllä toimeentulo muut tuvat, jos työt koostuvat osa-aikaisista tehtävistä, toimeksiannoista, projekteista ja keikoista. Työhön käytetyn ajan ja muiden panostusten sekä työstä saatavan korvauksen suhde voi vinoutua: pitkät työpäivät ja -viikot eivät tuotakaan riittävää toimeentuloa. Tulot voivat kertyä myös epätasaisesti kuukausittain, vaikka menot olisivat vakio. Vararahastona toimivat tällöin niin lähisukulaiset kuin yhteiskuntakin.

Työmarkkinoiden haurastuttaminen: työntekijät joustavat ja työnantajan riskiä siirretään heille ja yhteiskunnalle.

Ajolähtö-hankkeen nuoret aikuiset kuitenkin ajattelevat, että työnteolla pitäisi tulla toimeen. Näin silloinkin, vaikka lähimmiltä voi saada taloudellista apua. Rinnakkaisilla työnteon muodoilla pyritään kattamaan tavallisten elämiskulujen lisäksi panostukset tulevaan työntekoon. Siksikin joustetaan – ja sinnitellään.

Ajankäyttöpäiväkirjat toimivat apuna työmäärän jakautumisen ja tauottamisen itsearvioinnissa. Kun työt kasautuvat, osa-aikavuorot ketjuuntuvat, työ on liikkuvaa tai projekteja on meneillään useita, työpäivät venyvät ja riski uupumiseen kasvaa. Joustamisella on näin hintansa, sillä vastuu jaksamisesta jää työn tekijälle ja itsensätyöllistäjälle itselleen.

Julkaisu PDF-muodossa