1. T&Y-lehti
2. Metsäjätti luovassa tuhossa

Metsäjätti luovassa tuhossa

Miika Nousiainen nousee romaanissaan ansiokkaasti lattean kapitalismikritiikin yläpuolelle.

Miika Nousiainen kirjoitti Metsäjätti-romaanin jo vuonna 2011, mutta aihe on yhä ajankohtainen. Vuonna 2013 Kansallisteatterissa esitettiin romaaniin perustuva näytelmä ja vuonna 2020 siitä tehtiin Ville Jankerin ohjaama elokuva.

Romaani kertoo talousjärjestelmän toiminnasta yksilöiden, ennen kaikkea päähenkilö Pasin näkökulmasta. Aikaperspektiivi ulottuu 1980-luvulta näihin päiviin. Todellisessa pääosassa on vaneria valmistava Metsäjätti-yritys. Sen tehdas on pienen kylän mahtitekijä, jonka ympärillä pyörii Pasin, hänen kaveriensa ja heidän vanhempiensa elämä ja jopa kylän kunnallispolitiikka. Talouden raadollisuus ja traagiset ihmiskohtalot, mutta myös ihmiselon ilot ja koomisuus kuvataan romaanissa sujuvasanaisesti ja viihdyttävästi. Metalli- ja punkmusiikki soivat riemastuttavasti taustalla.

Menneen ajan patruunat kuvataan insinöörisieluiksi, joilla oli sentään humaanisuutta työläisiä kohtaan. Nyt Metsäjättiä pyörittävät armottomat juristit ja ekonomit. Päätökset tehdään kylmien numeroiden pohjalta. Edes positiivinen tulos ei riitä. Jos voittoa ei tule riittävän paljon, työläiset potkitaan pois. Tutunoloinen taloushistoriakuvaus, siis. Tämän kaiken näkijä ja kokija on päähenkilö Pasi. Lopuksi hänen roolinsa on olla kovien ratkaisujen toteuttaja tehtaalla.

Toisaalta romaani on osuva yksilötason kuvaus siitä, miten Metsäjätti on osaltaan ollut nostamassa työläisten elintasoa. Ennen piti tehdä tuntikausia töitä farkkujen ostamiseksi. Mutta työläisten reaalitulot ovat kasvaneet. Ilman sitä kyläkaupassa tuskin vieläkään olisi rucolaa tarjolla.

Reaalipalkkojen kasvu on ollut mahdollista siksi, että Metsäjätin tuottavuus on noussut: sama vanerimäärä valmistuu aikaisempaa vähemmällä työmäärällä. Mutta onneksi Metsäjätin kultaisessa menneisyydessä tuottavuuden kasvu tarkoitti sitä, että samalla työmäärällä tehtiin entistä enemmän vaneria. Saattoipa työläistenkin määrä kasvaa.

Tuottavuutta ruokkivat investoinnit aina vain tehokkaampiin, vaneria valmistaviin koneisiin. Talouden kasvun tutkimuksen käsitteistöä käyttäen kyse oli niin sanotusta inkrementaalisesta innovoinnista: tehdään sama asia jatkuvasti astetta tehokkaammin.

Tuo kasvustrategia oli kannatellut Metsäjättiä näihin päiviin saakka. Nyt se oli kuitenkin tullut elinkaarensa päähän. Metsäjätti-konserni määräsi Pasin Helsingin pääkonttorista töihin lapsuutensa kotikylään, isänsä työpaikan tuhoajaksi. Tuotannon tehokkuus edelleenkin paranee, mutta sekään ei siis riitä.

Tämä hämmästyttää ja kummastuttaa pientä ihmistä pienessä kylässä. Sieltä ei ole aina helppo nähdä, että suuressa globaalissa taloudessa vanerituotannon suhteellinen etu on siirtynyt muualle. Jatkossa vanerituotanto vaurastuttaa työläisiä jossakin muussa maassa, mutta sinne romaanin kerronta ei ulotu.

Kansantalous on kuin metsä, jota on joskus vaikea nähdä puilta. Eikä se aina vastaa niin kuin kirjailijat ja muut taiteilijat sinne huutavat.

Kasvottomia ovat romaanissa myös Metsäjätin omistajat, joiden voittoja kasvattamaan Pasi oli määrätty. Keitä nämä omistajat ovat? Luultavasti siellä on eläkeyhtiöitä, jotka käyttävät tuottojaan myöhemmin ehkä Pasin ja hänen kavereittensa eläkkeiden maksamiseen. Toki rahaa menee Metsäjätin johdolle enemmän kuin meni vielä 1980-luvulla. Mutta asia on siis monitahoinen. Kansantalous on kuin metsä, jota on joskus vaikea nähdä puilta. Eikä se aina vastaa niin kuin kirjailijat ja muut taitelijat sinne huutavat.

Jos Nousiaisen romaanin alkuosa vaikuttaa jossain määrin tutulta kaunokirjailijoiden kapitalismikritiikiltä, loppua kohti näkökulmat avartuvat. Talouskasvun tutkijan näkökulmasta kerrontaan tulee lisää kiinnostavia juonteita. Kritiikkiä saa koululaitos, joka ohjaa tai jopa patistaa lapsia seuraamaan ammatinvalinnassaan vanhempiensa jalanjälkiä. Tällä tavalla se tulee palvelleeksi Metsäjätin välittömiä etuja. Tarjolla on jatkuvasti riittävä määrä vanerikoneenkäyttäjiä tehtaaseen.

Tämä ei ole kuitenkaan aina työntekijöitten etu. Romaani kertoo työläisistä, jotka eivät koe työtään antoisana. Eikä samoihin hommiin juuttuminen ole myöskään yhteiskunnan etu. Mahdollisuuksien tasa-arvo kärsii ja sosiaalinen liikkuvuus heikkenee. Vanerikoneiden äärellä on liikaa hukattuja kykyjä ja yritysten johdossa on liikaa lahjattomuutta. Monipuolista osaamista ja kyvykkäitä johtajia tarvitaan, jotta talous voi uudistua.

Romaanin loppupuolella alkaa vahvistua luovan tuhon myönteisempi puoli. Vanhojen työpaikkojen tuho on siis vääjäämätön. Inkrementaalisilla, asteittaiseen parantamiseen tähtäävillä innovaatioilla niitä ei voi enää pelastaa.

Kylässä tarvitaan uusi kasvustrategia. Tarvitaan uudenlaista tuotantotoimintaa – siis radikaaleja innovaatioita. Ja niitä tuleekin. Lopetetun tehtaan tilalle perustetaan uusi komponenttitehdas. Ilmeisesti siellä syntyy enemmän arvonlisäystä tehtyä tuntia kohden kuin entisessä vaneritehtaassa. Tämä tarkoittaa sitä, että reaalitulojen kasvu voi kylässä vielä jatkua. Myös ammattirakenteet uudistuvat. Pasin lapsuuden ystävä joutuu lopettamaan vanerikoneenkäyttäjän työt, mutta pääsee uudessa työssään toteuttamaan nuoruutensa haavetta, kirjoittamista. Hänestä tulee toimittaja, joka ymmärtää ja kertoo lukijoille talouden uudistumisen välttämättömyyden.

Suomalainen työelämä ylipäätään on kehittynyt myönteisemmin kuin voisi kapitalismikriittisten romaanien tai näytelmien pohjalta kuvitella.

Suomalainen työelämä ylipäätään on kehittynyt myönteisemmin kuin voisi kapitalismikriittisten romaanien tai näytelmien pohjalta kuvitella. Pätkä- ja silpputyöt eivät ole lisääntyneet merkittävästi. Työtyytyväisyys on korkealla tasolla niin historiallisesti kuin kansainvälisesti vertaillen. Työ on aikaisempaa turvallisempaa sekä sisällöllisesti ja taloudellisesti aikaisempaa antoisampaa.

Tällä onnellisen lopun saaneella fiktiolla on myös tuore vastine todellisuudessa: Kotkan Sunila. 1930-luvulla perustetun sellutehtaan kuudesta kuivauskoneesta neljä on poistettu käytöstä, yksi jatkaa vielä toimintaansa ja yksi on uudistettu. Äskettäin tehtaassa on alettu tuottaa sellun sivuvirrasta, ligniinistä, sähköautojen litiumakkuihin sopivaa kovahiiltä, jolle on maailmalla teoriassa huikea kysyntä. Jos hyvin käy, tulevina vuosina tuossa tehtaassa syntyy paljon arvonlisäystä tuntia kohden. Se tulee isoon tarpeeseen rakennemuutoksessa kärvistelevälle Kymenlaaksolle!

Miika Nousiaisen kirja kohoaa lattean kapitalismikritiikin yläpuolelle. Sieltä näkee selvemmin, mitä pitkän aikavälin talouskasvu kaikkiaan pitää sisällään ja mitä se parhaimmillaan tarjoaa. Vahva lukusuositus!