1. T&Y-lehti
2. Kohti tasa-arvoisempaa tulevaisuutta

Kohti tasa-arvoisempaa tulevaisuutta

Jos valtakamppailua painotetaan liikaa, tuloksena voi olla Neuvostoliiton kaltaisia katastrofeja.

Osittain Thomas Pikettyn vaikutuksesta eriarvoisuus on saanut verrattain paljon huomiota julkisessa keskustelussa erityisesti silloin, kun otsikkoja ei dominoi jokin merkittävä kriisi. Hänen edelliset kirjansa Pääoma 21. vuosisadalla (2014) sekä Pääoma ja ideologia (2019) ovat tarkastelleet eriarvoisuuden kehitystä ja juuria laajan empiirisen historiallisen aineiston valossa. Uusimmassa teoksessaan hän kääntää näkökulman päälaelleen ja nyt keskustelee optimistisemmin tasa-arvon lähes vääjäämättömästä historiallisesta edistymisestä 1700-luvun lopulta lähtien. Viime vuosikymmenten taloudellisen eriarvoisuuden lisääntyminen länsimaissa näyttäytyy tästä näkökulmasta lähinnä poikkeusjaksona.

Piketty painottaa mittareiden valikoimisen tärkeyttä. Hän suosii bruttokansantuotteen sijaan nettokansantuloa, jossa luonnonvarojen kuluminen lasketaan mukaan poistoihin. (Tämä keskustelu liittyy myös kansantaloudentilinpidon laajentamiseen pyrkivään kansantalouden jakaumatilinpitoa (Distributional National Accounts) kehittävään hankkeeseen, missä Piketty on eräänä johtohahmona.) Vaikka luonnonvarojen intensiivinen kuluttaminen kohottaisi BKT:ta, se ei kasvata lainkaan nettokansantuloa, jos luonnonvarojen käyttö ei kohota tuottavuutta muualla. Valinta perinteistenkin mittareiden välillä voi siis olla merkittävä ja niiden antama viesti voi erota huomattavasti.

Piketty kertoo historialliseen tarinansa tasa-arvon kehityksestä tyylilleen uskollisesti laajojen historiallisten aikasarjojen tukemana. Hän näyttää ihmiskunnan kehityksen noin 200 vuoden ajalta. Maailmanlaajuisesti elinajan­odote on noussut noin 25 ikävuodesta yli 70:een ja kirjoitustaito noin 10 prosentista noin 85 prosenttiin. Samaan aikaan, kun perusasteen koulutus on tarjolla yhä useammalle, koulutuksellista epätasa-arvoa löytyy merkittävästi verrattaessa rikkaita ja köyhiä maita, ja kolmannen asteen koulutuksen osalta myös rikkaissa maissa. Tämä esimerkki osoittaa, että epätasa-arvolla on tapana siirtyä seuraavalle tasolle kokonaisuuden kehittyessä. Siksi työtä riittää vielä pitkään.

Yhteiskunnat päättävät, mikä on sopiva eriarvoisuuden määrä.

Kirjan pääviestejä on, että eriarvoisuus on aina sosiaalinen, historiallinen ja poliittinen rakennelma. Kullakin ajanjaksolla ja taloudellisen kehityksen tasolla ja niiden tarjoamilla reunaehdoilla yhteiskunnat päättävät, mikä on sopiva eriarvoisuuden määrä.

Piketty korostaa jälleen, että siirtymä kohti tasa-arvoa on perustunut taisteluun epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Tällä tavoin on valtaapitävien luokkien suosimia instituutioita purettu ja korvattu tasa-arvoisemmilla. 1700-luvun lopulla Ranskan vallankumous purki aristokratian etuoikeuksia ja orjavallankumoukset edistivät orjuuden alasajoa. Viime vuosisadalla ammattiyhdistysliikkeellä oli keskeinen rooli tasa-arvon lisäämisessä ja monet sisällis- ja itsenäisyyssodat käytiin eriarvoistavien instituutioiden ja valtasuhteiden takia ja niiden purkamiseksi. Tämän lisäksi talouskriisit tuovat näkyviin sosiaalisia ongelmia ja konflikteja sekä johtavat valtasuhteiden uudelleenmäärittelyyn. Kuuluisa esimerkki tästä ilmiöstä on Yhdysvaltojen 1930-luvun suuri lama, jonka vastaiset politiikkatoimet sisälsivät laajoja tasa-arvoistavia hyvinvointivaltioelementtejä.

Taistelu tasa-arvon puolesta ei kuitenkaan riitä Pikettyn kehikossa. Lisäksi on oltava tarjolla vaihtoehtoja uusista instituutioista, jotka johtavat jatkuvasti kasvavaan tasa-arvoon samalla kunnioittaen yksilön vapautta olla erilainen. Olennainen edellytys instituutioiden kehittymiselle on myöntää, ettei yhteiskunta ole valmis eikä kehitys voi olla jatkuvaa. Instituutiot, joita Piketty kiittää tasa-arvon lisääntymisestä, ovat muun muassa yhdenvertaisuus lain edessä, yleinen äänioikeus, edustuksellinen demokratia, ilmainen koulutus, universaali terveysvakuutus, työlainsäädäntö, progressiivinen tulojen, perinnön ja omaisuuden verotus sekä lehdistönvapaus. Useissa näissä hän kuitenkin näkee kehittämisen varaa. Piketty on aiemmassakin tuotannossaan puhunut esimerkiksi varallisuusverotuksen kiristämisestä tasa-arvon lisäämiseksi.

Suosittelen kirjaa lämpimästi. Teos on tarkoitettu aiempaa laajemmalla yleisölle ja mukaansatempaavasti kirjoitettu. Empiiriset aikasarjat vievät tarinaa eteenpäin ja laajempi tarkastelu antaa luvuille kontekstin. Laaja näkökulma ja monitieteellisyys tarkoittaa, että lähes kenelle tahansa lukijalle kirjassa on ainakin jotakin uutta, sillä siinä tarkastellaan yhteiskuntaa ja tasa-arvon kehitystä taloudellisesta, sosiaalisesta, historiallisesta ja poliittisesta näkökulmasta. Konservatiivisillekin lukijoille kirja antaa hyvän kokonaiskuvan tasa-arvon kehityksestä.