Eurooppalaiset eläkejärjestelmät tarkkailussa
Euroopan komissio on ollut jo vuosia huolissaan EU-maiden eläkejärjestelmien kestävyydestä. Vuosina 2011–2022 komissio jakoi maille yhteensä 425 suositusta eläketurvan kehittämiseksi. Valtaosa suosituksista on koskenut järjestelmien kestävyyttä, eli työllisyysastetta ja eläkemenojen suhdetta BKT:hen. Tulevaisuudessa niin eläketurvaa kuin siihen kohdistuvia suosituksia pitäisi tarkastella nykyistä kokonaisvaltaisemmin.
Vuodesta toiseen toistuu sama asia, että alin virallinen eläkeikä pitäisi sitoa elinaikaodotteeseen ja tästä olen eri mieltä komission kanssa”, totesi SDP:n silloinen puheenjohtaja ja tuleva valtiovarainministeri Antti Rinne Ylen uutisten haastattelussa kesäkuussa 2014.
Tämä oli 2010-luvun alussa toistuva ilmiö. Tv-uutisista ja lehdistä saimme nähdä, kuinka EU-komissio yhdessä Euroopan unionin neuvoston kanssa patisteli Suomea uudistamaan eläkejärjestelmäänsä. Suomi sai EU:n talouspolitiikan ohjausjaksossa eläkkeitä koskevia suosituksia neljänä perättäisenä vuonna. Komission keskeisin viesti oli se, että eläkeikää oli nostettava sitomalla se elinajanodotteeseen.
Suositukset loppuivat vuonna 2017, kun Suomessa astui voimaan suuri eläkeuudistus, jossa muiden muutosten ohella nostettiin eläkeikää ja sidottiin se elinajanodotteeseen vuodesta 2030 alkaen.
Nyt talouspolitiikan sääntöjä ollaan neuvottelemassa EU:ssa uusiksi. Tämä käynnissä oleva muutosvaihe tarjoaa oivan mahdollisuuden eläkkeitä koskevien suositusten väliaikatarkastelulle. Tarkastelemme kirjoituksessamme kaikkia ohjausjakson osana annettuja eläkesuosituksia vuosien 2011–2022 välisenä aikana.
Taustalla demografinen muutos
Komission huoli eurooppalaisten eläkejärjestelmien kestävyydestä on perusteltu. Keski-ikä nousee ja väestö ikääntyy Euroopassa. Työikäisten (18–64-vuotiaiden) ja eläkeikäisten (vähintään 65-vuotiaiden) keskinäinen suhde muuttuu taloudellisesti epäedulliseen suuntaan.
Muutos on seurausta syntyvyyden alentumisesta ja eliniän pidentymisestä. Syntyvyyden alentuminen on johtanut aiempaa pienempiin ikäluokkiin, ja eliniän pidentyminen on kasvattanut eläkeikäisten määrää. Kehityksen seurauksena nuorten määrä ja osuus väestöstä pienenee, kun taas ikääntyneiden kasvaa. Kehitys vaikuttaa talouteen ja talouskasvuun. Lisäksi demografinen muutos aiheuttaa kasvavaa painetta eläkejärjestelmien rahoitukselle ja pitkän aikavälin kestävyydelle.
Vuonna 2022 yli viidesosa EU:n väestöstä oli vähintään 65-vuotiaita. EU:n tilastotoimisto Eurostatin ennusteiden mukaan EU-maiden väestön keski-ikä nousee 44,4 vuodesta vuonna 2022 aina 48,8 vuoteen vuosisadan lopulla. Vielä hurjempana muutos näyttäytyy, kun tarkastelemme vanhushuoltosuhdetta, jonka ennustetaan nousevan 33 prosentista vuonna 2022 yli 57 prosenttiin vuonna 21001. Tämä tarkoittaa sitä, että vuonna 2100 EU:ssa olisi sataa työikäistä kohti 57 yli 65-vuotiasta.
Kehityksen seurauksena poliittiset päättäjät ovat kaikkialla Euroopassa nostaneet lakisääteistä eläkeikää ja vähentäneet kannusteita jäädä varhaiseläkkeelle2.
Eläkkeet ovat ovat keskeinen osa talous- ja sosiaalipolitiikkaa: eläkkeet muodostavat suurimman yksittäisen erän sosiaalimenoista EU:ssa, ja toisaalta valtaosa eläkeikäisten tuloista on eläkkeitä. Etenkin finanssikriisin jälkeen epäsuhta makrotaloudellisten tavoitteiden ja EU:n sosiaalisen ulottuvuuden välillä on herättänyt laajasti keskustelua eurooppalaisessa päätöksenteossa3.
Talouskuriksi nimettyä talouspolitiikkaa on pidetty toisinaan syynä populismin ja euroskeptisyyden nousulle. Jäsenvaltiot päättävät itsenäisesti verotuksesta ja budjetistaan, mutta euromailla on Euroopan keskuspankin kautta yhteinen rahapolitiikka. Talouspolitiikkaa koordinoidaan niin, että jäsenvaltioiden julkinen talous ja finanssipolitiikka ovat linjassa kasvu- ja vakaussopimuksen sääntöjen kanssa. Keskeisimmät näistä ovat vaatimus korkeintaan kolmen prosentin vuotuisesta budjettialijäämästä sekä 60 prosentin julkisesta velkasuhteesta.
Miten eläketurvaa voidaan uudistaa?
EU:ssa väestö ei ikäänny kaikkialla samaa vauhtia. Jokainen jäsenvaltio on kuitenkin saman haasteellisen ilmiön edessä. Sopeutuakseen muutokseen maat voivat mukauttaa eläketurvaansa ainakin kolmella eri tapaa.
Yksi vaihtoehto on kasvattaa järjestelmän tuloja korottamalla eläkemaksuja tai ohjaamalla lisää verotuloja eläkkeiden rahoittamiseen. Tällöin menoihin ei puututa, vaan sopeutus tehdään tulopuolella. Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta lähestymistapa voi olla ongelmallinen. Nuoremmat ikäluokat joutuisivat maksajiksi. Eläkemaksujen nostot tai veronkorotukset myös vievät tilaa muulta verotukselta ja vaikuttavat talouteen.
‘Toinen vaihtoehto on myöhentää eläkkeelle siirtymistä taloudellisilla kannustimilla tai lainsäädännön muutoksilla. Onnistuessaan tämä voi sekä pienentää eläkemenoja myöhentämällä eläke-etuuden nostamista että kasvattaa järjestelmän tuloja pidentämällä työuria. Suurin osa EU:n jäsenvaltioista on myöhentänyt eläkkeelle siirtymistä, vaikka se on epäsuosittu toimenpide4. Ikärajojen nostosta kärsivät enemmän alemmat sosioekonomiset luokat, sillä heidän elinajanodotteensa on muita matalampi. Vanhuuseläkkeen mahdollistama vapaa-aika jää muita lyhyemmäksi.
Kolmas vaihtoehto on leikata menoja pienentämällä eläkkeitä. Tämä kuitenkin heikentää eläkeläisten toimeentuloa ja johtaa vanhuusköyhyyden lisääntymiseen. Lisäksi eläkkeiden yhtäkkiset heikennykset rapauttavat luottamusta eläkejärjestelmään. Myös poliittisesti ja juridisesti eläkkeiden leikkaaminen on hyvin vaikeaa.
On epärealistista olettaa, että tuottavuuden kasvulla voitaisiin täysin kompensoida heikkenevästä vanhushuoltosuhteesta aiheutuva menojen nousu, ja näin poistaa tarve eläkeuudistuksille.
On selvää, että jos poliittiset päättäjät eivät tee mitään väestörakenteen muuttuessa, eläkejärjestelmät eivät pysy sosiaalisesti, taloudellisesti ja poliittisesti kestävinä. On epärealistista olettaa, että tuottavuuden kasvulla voitaisiin täysin kompensoida heikkenevästä vanhushuoltosuhteesta aiheutuva menojen nousu, ja näin poistaa tarve eläkeuudistuksille5.
Eurooppalainen ohjausjakso
EU:ssa eläketurvan kehitystä seurataan paljon. Sosiaalipolitiikan alalla sitä seurataan avoimen koordinaation menetelmän (AKM) puitteissa, joka on luonteeltaan pehmeä politiikan väline. Siihen ei sisälly sanktioita tai erityismenettelyjä. AKM otettiin käyttöön vuosituhannen vaihteessa, ja se on EU-tason keskinäiseen vertaisoppimiseen perustuva yhteistyömenetelmä. Se perustuu ei-sitoville mekanismeille, kuten suuntaviivoille, indikaattoreille ja parhaiden käytäntöjen jakamiselle.
Eläketurvan osalta jäsenvaltiot ja komissio ovat sopineet yhdessä tavoitteet riittävyydelle, kestävyydelle ja järjestelmien nykyaikaisuudelle. AKM:n avulla eri uudistusvaihtoehtoja voidaan punnita ja tehdä tietoon perustuvia ja strategisia päätöksiä.
Tämän lisäksi eläketurvaa tarkastellaan vuosittain osana talouspolitiikan seurantaa. Tätä vuonna 2011 aloitettua vuosittaista prosessia kutsutaan EU-ohjausjaksoksi. Ohjausjakson oikeusperusta perustuu lukuisiin juridisiin instrumentteihin, kuten vakaus- ja kasvusopimukseen, makrotalouden epätasapainoa koskevaan menettelyyn, finanssipoliittiseen sopimukseen kuin myös EU:n tason strategioihin sekä yhdennettyihin talous- ja työllisyyssuuntaviivoihin. Ohjausjakson keskeisimmät seurantaindikaattorit ovat julkinen velkasuhde sekä budjettialijäämä. Osana EU-ohjausjaksoa komissio antaa maakohtaisia suosituksia, jotka neuvoston pitää vielä hyväksyä6.
Suositukset ovat neuvoston hyväksynnän jälkeen velvoittavia sitoumuksia toimenpiteistä, joita maiden tulisi tehdä. Näin maiden kansallinen politiikka olisi linjassa edellä mainittujen sopimusten ja strategioiden kanssa. Suositukset voivat liittyä finanssipolitiikkaan, makrotaloudelliseen epätasapainoon tai muuhun politiikkaan, jolla on vaikutusta kasvuun, työllisyyteen, sosiaalipolitiikkaan tai rahoitusmarkkinoiden vakauteen7. EU-ohjausjakso prosessina on antanut EU:n toimielimille, erityisesti komissiolle, näkyvämmän ja vahvemman roolin kansallisten talous-, finanssi- ja sosiaalipolitiikkojen tarkastelussa ja ohjaamisessa8.
EU-ohjausjakson perustamisen myötä talouspolitiikan sääntöjen koordinointi parani. Säännöt muuttuivat suuntaviivoista yksityiskohtaisiksi poliittisiksi sitoumuksiksi, joilla annettiin selkeät täytäntöönpanoaikataulut9. Suositusten täytäntöönpanon tahti ja laajuus vaihtelevat suuresti maittain riippuen siitä, mitä itse suosituksessa vaaditaan. Esimerkiksi Belgiassa eläkesuositukset lisäsivät tietoisuutta eläkeuudistuksen tarpeellisuudesta ja käynnistivät eläkeuudistusprosessin, johon myös myöhemmät hallitukset sitoutuivat10.
Talouteen erikoistuneen ajatushautomo Bruegelin tutkijoiden Darvas’n ja Leandron (2015) mukaan vuosina 2011–2014 suositusten täytäntöönpanoaste laski EU:ssa 40 prosentista vain 29 prosenttiin. Vaalien läheisyydellä, inflaatiotasolla sekä toimenpiteiden poliittisilla kustannuksilla on yhteys suositusten toimeenpanoon tai huomiotta jättämiseen11.
Suurelle yleisölle EU-ohjausjakso on näkynyt, kun maakohtaiset suositukset ovat nousseet tiedotusvälineiden kautta näkyviin julkisessa keskustelussa12. Näin esimerkiksi Suomessa kävi, kun Rinnettä pyydettiin televisiouutisiin kommentoimaan yksittäistä suositusta. Ohjausjakso on antanut suositusten laatimisesta vastaavalle Euroopan komissiolle valtaa vaikuttaa kansalliseen politiikkaan13. Vaikka neuvosto voi edelleen tehdä muutoksia suosituksiin ennen niiden hyväksymistä, ovat nämä muutokset olleet vähäisiä14. EU-ohjausjakson säännöt edellyttävät, että maat panevat suositukset täytäntöön puolentoista vuoden kuluessa siitä, kun ne on virallisesti hyväksytty.
On ilmeistä, että Brysselin korttia, eli vetoamista EU-instituutioiden auktoriteettiin, käytetään kansallisesti eläkeuudistuksen läpiviennissä.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että EU-ohjausjakso on vaikuttanut kansalliseen eläkepolitiikkaan, vaikka merkitys vaihtelee suuresti ja riippuu maasta15. On ilmeistä, että Brysselin korttia, eli vetoamista EU-instituutioiden auktoriteettiin, käytetään kansallisesti eläkeuudistuksen läpiviennissä.
Mitä tarkastelimme?
Kävimme läpi neuvoston hyväksymät suositukset vuosilta 2011–2022. Kirjasimme ylös eläkesuositukset ja luokittelimme ne erikseen suosituksen luonteen mukaan.
Tarkastelimme sitä, miten avoimen koordinaation menetelmän osana sovitut sosiaalipoliittiset tavoitteet eläketurvan riittävyydelle, taloudelliselle kestävyydelle tai nykyaikaisuudelle heijastuvat eri maiden saamissa suosituksissa, vai heijastuvatko ne lainkaan. Jokaisesta tavoitteesta otimme mukaan tavoitetta kuvaavat ensisijaiset indikaattorit. Näin meille jäivät seuraavat avoimen koordinointimenetelmän eläkkeitä koskevat indikaattorit:
Riittävyys
1) yli 65-vuotiaiden ihmisten köyhyysriskiaste
2) yli 65-vuotiaiden ihmisten mediaanitulosuhde ja
3) eläkkeiden korvausaste.
Kestävyys
4) eläkemenojen suhde BKT:hen
5) 55–64-vuotiaiden työntekijöiden työllisyysaste ja
6) työuran pituuden keskimääräinen kesto.
Moderni eläketurva, josta sukupuolten väliset erot
7) köyhyysasteessa
8) suhteellisessa mediaanitulosuhteessa ja
9) eläkkeiden korvausasteessa.
Naapurimaille ei suosituksia
Eläkkeitä koskevia suosituksia annettiin tarkastelujaksolla yhteensä 425. On huomioitava, että vuosina 2020–2021 suosituksia ei pandemian takia annettu, koska taloussääntöjen seuranta keskeytettiin. Lähes kaikki jäsenvaltiot saivat seurantajaksomme aikana yhden tai useamman suosituksen.
Suomi sai suosituksen neljänä vuonna. Komissio suositteli Suomea vähentämään varhaisen työmarkkinoilta poistumisen väyliä ja sopeuttamaan lakisääteisen eläkeiän elinajanodotteen muutoksiin. Neuvoston lopullinen suositus oli muuttunut muotoon, että Suomen ”tulisi nostaa tosiasiallista eläkkeellesiirtymisikää vähentämällä varhaisen työmarkkinoilta poistumisen väyliä ja sopeuttamalla eläkeikä tai eläke-etuudet elinajanodotteen muutoksiin.”
Suomi siis neuvotteli komission suositukset niin, että ne muutettiin väljempään muotoon. Eläkeuudistussopimuksen saavuttamisen jälkeen suositus muuttui muotoon, että Suomen tuli toimeenpanna sovittu eläkeuudistus. Toimeenpanon jälkeen Suomi ei ole enää saanut suosituksia.
Vain kolmen jäsenvaltion eläketurva ei saanut yhtään suositusta. Näistä maista kaksi olivat Suomen naapurimaat Ruotsi ja Viro. Myöskään Isolle-Britannialle ei annettu suosituksia, ja Unkarikin sai vain yhden. Tosin se, että maa ei ole saanut eläkesuositusta, ei välttämättä tarkoita sitä, että maan eläkejärjestelmässä ei olisi ollut huomauttamista. Suosituksia annettiin vuosittain rajallinen määrä, joten mahdollisesti eläkejärjestelmä ei vain ollut komission analyysissa keskeisimpien huomioiden kohteena kyseisen maan osalta.
Ruotsi sai kuitenkin vuosittain vain muutamia suosituksia, joten on selvä, että komissio ei ole nähnyt Ruotsin eläkejärjestelmässä huomautettavaa. Ruotsin lakisääteinen eläkejärjestelmä, jossa eläkemaksun taso on kiinnitetty ja eläkkeitä leikataan tilanteen niin vaatiessa, on kieltämättä rakennettu taloudellisesti hyvin kestäväksi. Tämä ei kuitenkaan ole tarkoittanut poliittista kestävyyttä kansallisella tasolla. Eläkkeiden tasosta ja eläkejärjestelmän oikeudenmukaisuudesta huolestunut sosiaalidemokraattien johtama hallitus teki vuosien 2018–2022 hallituskaudella korotuksia vähimmäiseläkkeisiin sekä matalimpiin työeläkkeisiin.
Myös Virossa tehtiin suuri eläkeuudistus, kun vuonna 2021 rahastoeläkkeestä tuli täysin vapaaehtoinen. Uudistuksen myötä aiemmat eläkesäästöt sai nostaa kokonaisuudessaan eläketililtä pois. Vaikka osasta eläketurvaa tuli vapaaehtoista, on Virossa silti pakollinen työeläke. Ennustelaskelmien mukaan työeläkkeen taso jäänee kuitenkin matalaksi suhteessa työuran aikaisiin tuloihin, etenkin paremmilla tulotasoilla16. Virolaisilla on syytä varautua eläkeaikaan omin säästöin.
Millaisia suosituksia maat saivat?
Jaottelimme eläkkeitä koskevat suositukset kahteen eri kategoriaan: yleisluontoisiin suosituksiin sekä erityissuosituksiin, jotka olivat täsmällisiä toimenpidesuosituksia.
Yleisluontoinen suositus on kyseessä silloin, kun suosituksessa vain yleisluontoisesti kehotettiin parantamaan esimerkiksi kestävyyttä, riittävyyttä tai vähtentämään sukupuolten välisiä eroja. Toisekseen erottelimme erityissuosituksen, jossa annettiin suoraan ehdotus siitä, mitä tulisi tehdä. Esimerkiksi suositus nostaa eläkeikää ja sitoa se elinajanodotteeseen oli tällainen.
Taulukko 1. Maakohtaiset suositukset ja niiden sisältö
Erityissuosituksia tarkasteltaessa voidaan havaita, että eläkeiän nostamista suositeltiin useimmin, yli neljänneksessä kaikista erityissuosituksista. Kun tähän yhdistetään vielä 15 suositusta, jotka koskivat naisten eläkeiän nostamista samalle tasolle miesten kanssa, havaitaan, että lähes kolmannes kaikista erityissuosituksista kohdistuu eläkeiän nostamiseen jollakin tavalla.
Vahvimmin eläkesuositusta ennusti, jos maa oli joutunut finanssikriisin jälkeen EU-komission johtamaan makrotaloudelliseen sopeutusohjelmaan, jonka osana jäsenvaltiolle laadittiin toimenpidesuunnitelma taloudellista avustusta vastaan. Toimenpidesuunnitelmaan sisältyi lukuisia rakenneuudistuksia. Ei ole yllättävää, että kaikki sopeutusohjelman maat sitoutuivat eläkeuudistuksen tekemiseen. Eläkejärjestelmän uudistaminen on tehokas keino, jos julkisiin menoihin halutaan puuttua.
Ajanjaksolla sopeutusohjelman piirissä eri aikoina olivat Kypros, Kreikka, Unkari, Irlanti, Latvia, Portugali, Romania ja Espanja.
Ajanjaksolla sopeutusohjelman piirissä eri aikoina olivat Kypros, Kreikka, Unkari, Irlanti, Latvia, Portugali, Romania ja Espanja. Näille maille annetuissa suosituksissa kehotettiin useimmiten pidentämään työuria nostamalla eläkeikää, sulkemalla varhaiseläkereittejä ja lopettamaan erityiseläkejärjestelmät.
Ehkä hieman yllättäen useimpana vuonna eläkesuosituksia saivat Alankomaat, Luxemburg ja Puola. Näistä jokainen sai kymmenenä vuotena vähintään yhden eläkkeitä koskevan suosituksen. Etenkin Alankomaat yllättää, sillä perinteisesti maan kokonaiseläkejärjestelmää on pidetty vuosittain CFA-instuutin ja Monash-yliopiston tuottamassa, Melbourne Mercer Global Pension Index -nimellä tunnetussa, laajassa eläkevertailussa yhtenä maailman parhaista.
Toisaalta on selvä, ettei maakohtaisia suosituksia voida pitää minkäänlaisena eläkejärjestelmien ranking-listana. Alankomaiden saamat suositukset olivat ajoittain yllättävän yksityiskohtaisia. Esimerkiksi vuonna 2015 Alankomaita suositeltiin laskemaan ammatilliseen työeläkkeeseen eli niin sanottuun toiseen pilariin meneviä nuorten eläkemaksuja. Tosin vuonna 2016 tämä suositus muuttui yleisluontoisemmaksi pyynnöksi varmistaa sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus eläkkeissä. Lukumäärältään eniten eläkesuosituksia saivat Kreikka, joka sai 41 eläkkeitä koskevaa erillistä suositusta, Liettua (35 suositusta) ja Slovenia (33 suositusta).
Kestävyysulottuvuus hallitsee
Tarkastelumme osoitti, että yksikään eläkkeiden riittävyyttä tai moderniutta kuvaavista ensisijaisista indikaattoreista ei selitä suosituksia. EU-ohjausjakson suosituksia selittävät ennen kaikkea taloudelliseen kestävyyteen liittyvien indikaattoreiden toteutumat.
Taloudellisista muuttujista alhainen ikääntyneiden työllisyysaste näytti ennustavan suositusta. Myös sopeutusohjelmaan joutuneet maat saivat hyvin todennäköisesti eläkesuosituksen. Myös suositusten luonteesta voimme päätellä, että taloudellista kestävyyttä priorisoitiin tarkastelemallamme ajanjaksolla, käsittelihän kolmannes suosituksista eläkeiän nostamista tavalla tai toisella.
Aiempien tutkimusten perusteella voidaan todeta, että EU-ohjausjakso on keskittynyt myös eläketurvan osalta ensisijaisesti taloudelliseen kestävyyteen, eikä tämä painopiste ole muuttunut vuosien mittaan. Myös me olemme empiirisesti osoittaneet, että kestävyysulottuvuus hallitsee sekä lopputulosta eli suosituksen tyyppiä että suosituksia selittäviä tekijöitä. Olisi tärkeä miettiä, miksi EU:ssa muut yhdessä sovitut tavoitteet eivät näytä selittävän maakohtaisia suosituksia eläkkeiden osalta. Mielestämme uskottavin selitys tälle on se, että finanssipoliittiset säännöt hallitsevat eläkejärjestelmien tarkastelua. Ehkä eläketurvaa sopeuttamalla tavoitellaan tilaa muille ikääntymismenoille, jotka tulevat kasvamaan tulevaisuudessa. Poliittisessa taloustieteessä on varsin vankasti osoitettu, että väestön vanheneminen johtaa suurempaan hyvinvointivaltioon, kun ikääntymismenot kasvavat17.
EU-ohjausjakson uskottavuus paranisi, jos jäsenvaltiot voisivat luottaa siihen, että eläketurvaa tarkasteltaisiin komission toimesta kokonaisvaltaisesti. Tämä ei ole toteutunut aiemmin18. On kuitenkin selvää, että ikääntyvän Euroopan on mietittävä ratkaisuja eläketurvan kestävyyteen entistä monipuolisemmin. Uudistuneella ohjausjaksolla tulisi olla oma tärkeä roolinsa tässä prosessissa.
Niko Väänänen
Kuva: Vesa Laitinen.
erityisasiantuntija, Eläketurvakeskus
Niko Väänänen on yhteiskuntatieteiden ja terveystieteiden maisteri. Hän työskentelee erityisasiantuntijana
Eläketurvakeskuksessa. Väänänen on erikoistunut eurooppalaisen
eläkepolitiikan kysymyksiin ja eri maiden eläketurvaan.
Jan Helmdag
Kuva: Daniel Rossetti.
tutkija, Tukholman yliopisto
Jan Helmdag on valtiotieteiden tohtori ja tutkija Tukholman yliopiston yhteiskuntatutkimuslaitoksessa (SOFI). Hän on sosiaalipolitiikan indikaattoritietokannan (SPIN) tietohallintopäällikkö ja päätutkija hankkeessa “The dualisation of social rights in Sweden and beyond: How social policy design can maintain or mitigate income inequality“.
Viitteet
1 Euroopan komissio, 2023.
2 Kuitto ja Helmdag, 2021.
3 Aranguiz, 2018; Scharpf, 2002.
4 Kuitto ja Helmdag, 2021.
5 Daniele ym. 2019.
6 Bauer ja Becker, 2014, 222.
7 Mariotto, 2022.
8 Costamagna, 2013.
9 Hodson, 2018.
10 Fasois Louvaris 2018.
11 Mariotto, 2022.
12 Zeitlin ja Vanhercke, 2014.
13 Savage ja Verdun, 2016.
14 Tkalec, 2019.
15 de la Porte ja Natali, 2014; Guardiancich ja Guidi, 2022; Guidi ja Guardiancich, 2018; Windwehr, 2017.
16 Euroopan komissio, 2021.
17 Disney, 2007.
18 Ebbinghaus, 2021.
Kirjallisuus
Aranguiz, A. (2018), “Social mainstreaming through the European pillar of social rights: Shielding ‘the social’ from ‘the economic’ in the EU policymaking”, European Journal of Social Security, 20(4):341–363.
Bauer, M. W. ja Becker, S. (2014), “The unexpected winner of the crisis: The European Commission’s strengthened role in economic governance”, Journal of European Integration, 36(3):213–229.
Costamagna, F. (2013), The European Semester in action: Strengthening economic policy coordination while weakening the social dimension? LPF-WEL Working Paper No. 5.
Daniele, F. & Honiden, T. ja Lembcke, A. (2019), Ageing and productivity growth in OECD regions: Combatting the economic impact of ageing through productivity growth?, OECD Regional Development Working Papers, No. 2019/08, OECD Publishing, Pariisi.
Darvas, Z. M. ja Leandro, Á. (2015), The limitations of policy coordination in the Euro area under the European Semester, Bruegel Policy Contribution, no. 2015/9.
de la Porte, C. ja Natali, D. (2014), “Altered Europeanisation of pension reform in the context of the Great Recession: Denmark and Italy compared”, West European Politics, 37(4):732–749.
Disney, R. (2007), “Population ageing and the size of the welfare state: Is there a puzzle to explain?” European Journal of Political Economy, 23(2): 524–533.
Ebbinghaus, B. (2021), “Inequalities and poverty risks in old age across Europe: The double-edged income effect of pension systems”, Social Policy & Administration, 55(3):440–455.
Euroopan komissio (2021), Pension adequacy report – Current and future income adequacy in old age in the EU, Volume 2, Country profiles, Publications Office of the European Union.
Euroopan komissio (2023), Population structure and ageing, published online.
Fasois Louvaris, C. (2018), “Mechanisms of Policy Learning in the European Semester: Pension Reforms in Belgium”, Learning in Public Policy, 75–96.
Guardiancich, I. ja Guidi, M. (2022), “The political economy of pension reforms in Europe under financial stress”, Socio-Economic Review, 20(2):817–840.
Guidi, M. ja Guardiancich, I. (2018), “Intergovernmental or supranational integration? A quantitative analysis of pension recommendations in the European Semester”, European Union Politics, 19(4):684–706.
Hodson, D. (2018), “The macroeconomic imbalance procedure as European integration: A legalization perspective”, Journal of European Public Policy, 25(11):1610–1628.
Kuitto, K. ja Helmdag, J. (2021), “Extending working lives: How policies shape retirement and labour market participation of older workers”, Social Policy & Administration, 55(3):423–439.
Mariotto, C. (2022), “The implementation of economic rules: From the stability and growth pact to the European Semester”, JCMS: Journal of Common Market Studies, 60(1):40–57.
Savage, J. D. ja Verdun, A. (2016), “Strengthening the European Commission’s budgetary and economic surveillance capacity since Greece and the Euro area crisis: A study of five Directorates-General”, Journal of European Public Policy, 23(1):101–118.
Scharpf, F. W. (2002), “The European social model”, JCMS: Journal of Common Market Studies, 40(4):645–670.
Windwehr, J. (2017), “Europeanization in pension policy: The crisis as a game-changer?” Journal of Contemporary European Research, 13(3):1301–1318.
Zeitlin, J. ja Vanhercke, B. (2014), Socializing the European Semester? Economic governance and social policy coordination in Europe 2020, SIEPS report 2014/7, Swedish Institute of European Studies (SIEPS), Tukholma.
