1. T&Y-lehti
2. Ensin tyhjennetään kahvikassa

Ensin tyhjennetään kahvikassa

Kunnat ovat vastuussa asukkaiden peruspalveluista. Palvelutuotanto on kallista, koska se on työvoimaintensiivistä eikä sen tuottavuutta pystytä juurikaan kasvattamaan. Kun talouden huonot ajat koittavat, säästöt aloitetaan lähes poikkeuksetta kaikkein helpoimmista ja vähiten muutostyötä vaativista kohteista: lopetetaan ensimmäisenä kunnallisen vauvamuskarin ja -kahvilan toiminta ja lakkautetaan lasten kerhotoiminta, koska laki ei siihen velvoita.

Tällä päästään hyvään alkuun budjettitasapainon tavoittelussa: kunnalta säästyy tonni kuussa. Mutta itse asiassa lyhytnäköinen säästö virittää kulupommia muutaman vuoden päähän. Yksinäisyyskin pitää nähdä kansanterveyden ongelmana: vastentahtoinen yksinäisyys tekee vahinkoa perusterveydelle. Näyttää siltä, että kun rahat loppuvat, niin ajattelukin loppuu.

Meillä on jo pitkään tiedostettu se, että sairauksien ennaltaehkäisy ja terveyden edistäminen ovat kaikkein tärkeimmät terveydenhuollon budjetin kurissa pitäjät. Kansanterveyslaki 70-luvun alussa lähti liikkeelle nimenomaan tästä tavoitteesta, kun Suomeen oli siihen mennessä rakennettu väkilukuun suhteutettuna maailman suurin sairaalapaikkainfra, ja tajuttiin sen olevan kallista ja hullua alajuoksun toimintaa. Huomio oli kiinnitettävä sairaanhoidon kysyntää hillitseviin tekijöihin, ei sairaalahoidon toteuttamiseen kalliisti.

Kun päästiin 90-luvulle, saatiin vielä yksi jäytävä potku kohti tehokkaampaa terveydenhuoltoa, kun talous syöksyi lamaan ja hyvinvointipalveluista vastuussa olevien kuntien valtionosuuksista leikattiin ronskisti. Valtionosuusjärjestelmästä tehtiin muutoinkin tehokkuuteen kannustava, laskennallisiin avustusmääriin pohjautuva. Valtio ei enää kuitannut kunnan palvelutuotannon loppulaskusta tiettyä osuutta vaan avusti palvelutuotantoa könttäsummalla, jonka laskentaperusteena olivat mm. asukkaiden määrä, ikärakenne, sairastavuus jne.

Uudistuksen myötä kuntien intresseissä olikin pystyä pienentämään omaa kustannusosuuttaan niin paljon kuin mahdollista. Ja tästähän seurasi tietenkin valtava siirtymä avohoidon palveluihin, jotka ovat lähtökohtaisesti edullisempia kunnan taloudelle…

Valtionosuusjärjestelmä ei kannusta kuntia sairauksien ennaltaehkäisyyn

Puuttuuko kuntapäättäjiltä pitkäjänteisyyttä, syy-seuraus -suhteiden ymmärrystä ja kykyä järkevään taloussuunnitteluun? Sitä, mikä ei näy ensi vuoden budjetissa, ei ole olemassakaan. Päätöksenteossa puhutaan usein tuottavuudesta, vaikka pitäisi puhua vaikuttavuudesta eli siitä, kuinka paljon itse terveydentilassa tapahtuu kohentumista toimenpiteiden ansiosta. Väestön terveys on päämäärä. Keinoina ovat sairauksien ehkäisy ja hoito.

Kuntien taakkaa ei tosin helpota se, että niiden velvoitteita ja tehtäviä laajennetaan jatkuvasti. Näyttää siltä, että valtio ja kunnat taistelevat keskenään ja ovat eri puolilla tannerta, vaikka valtion- ja paikallishallinnon, siis molempien yhtä aikaa, ensisijainen tavoite on kansalaisten hyvinvoinnin lisääminen. Pieni ihminen unohtuu helposti, kun aikaa käytetään kiistelyyn vastuusta ja rahoituksesta. Juhlapuheissa kylläkin toistetaan ennaltaehkäisyn järkevyyttä kaikille osapuolille – asukkaalle, kunnalle ja koko kansantaloudelle! Onko päättäjillä liian vähän rohkaisevia esimerkkejä terveyden edistämisen keinoista vai eikö uskalleta/jakseta kokeilla erilaisia toimenpiteitä?

Viime hallituskaudella yksi hallituksen kärkihankkeista oli ”Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri”. Sanatarkasti näin: ”Kokeilukulttuurin vahvistamiseksi on aikomus lisätä kokeiluosaamista ja tietämystä kokeilutoiminnasta. Kokeilutoimintaan sisältyvät kolmitasoinen kokeiluohjelma sekä säädöspohjaan tehtävät muutokset kokeiluiden mahdollistamiseksi. Kokeiluilla tavoitellaan innovatiivisia ratkaisuja, parannetaan palveluita, edistetään omatoimisuutta ja yrittäjyyttä sekä vahvistetaan alueellista ja paikallista päätöksentekoa ja yhteistyötä kansalaislähtöisiä toimintatapoja hyödyntäen.” Pysyittekö hereillä? Kokeiluohjelma päättyi viime vuoden lopulla. Käsi ylös, jos olet kuullut jotain em. kärkihankkeesta ja sen tuloksista.

Imatra tarjoaa rohkaisevan esimerkin ennaltaehkäisystä

Erittäin rohkaiseva ja laajalti tunnettukin ennaltaehkäisevän toiminnan esimerkki sosiaalihuollon puolella on saatu Imatralta. Parikymmentä vuotta sitten Imatralla havahduttiin siihen, että lastensuojelun kustannukset kasvoivat hallitsemattomasti. Huostaanottoja jouduttiin tekemään enemmän kuin Suomessa keskimäärin. Sosiaalitoimi teki aloitteen ja sai poliitikot vakuuttumaan toimenpiteen kustannusvaikuttavuudesta. Kaupunki teki määrätietoisen satsauksen ennaltaehkäisevään työhön palkkaamalla lastensuojeluun heti lisää henkilöstöä ja perustamalla hyvinvointineuvolan.

Työ on tuottanut nopeasti tuloksia. Sijoitettujen lasten ja nuorten määrä saatiin kääntymään laskuun, ja myös lastensuojelun kokonaismenojen kasvu pystyttiin kääntämään laskuun, vaikkei resursseja otettu pois myöskään korjaavasta työstä. Menosäästö oli lähes miljoona euroa vuodessa. Kaupunki on pystynyt mm. lakkauttamaan kokonaan yhden lastenkodin.

Toivottavasti Imatran tapaus ei ole poikkeus sääntöön vaan voisi esimerkillään määrittää uuden tavan toimia. Meillä alkaa olla jo kosolti hyviä esimerkkejä ennaltaehkäisevien toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Ongelmana on se, että pitkällä aikavälillä saatavat hyötyvaikutukset ovat vaikeasti laskettavissa euromääräisinä. Miten muuttaa terveys euroiksi, erityisesti sen itseisarvo? Sairaanhoidon kustannukset on paljon helpompi ynnätä ja ymmärtää.

Usein ennaltaehkäisevän toiminnan aloitteentekijänä on uuttera ja sitoutunut henkilö, joka jaksaa perustella valtuustolle näkemyksensä ja osoittaa laskelmillaan kustannukset ja hyödyt. Siltikin voi joutua vanhojen kaavamaisten käytäntöjen jyräämäksi. Vaikka meillä on valtakunnan tasolla tehty hyviä toimintaohjeita ja säädöksiä, ne eivät muutu toiminnaksi ilman yksittäisten ihmisten energiaa.

Ei lain henki eikä suositukset, vaan uutterat ja määrätietoiset yksilöt, jotka väsymättä uskovat asiaansa ja taistelevat tuulimyllyjä vastaan.