Verotuksen kehittämistyöryhmä esittää…

Labore-blogi Ilpo Suoniemi

”…verotuksen painopisteen siirtämistä maltillisesti työn verotuksesta kulutukseen.”

Hyvä verojärjestelmä pyrkii oikeudenmukaiseen tulonjakoon tulojen uudelleenjaolla. Annetun tasa-arvotavoitteen saavuttamista rajoittavat tehokkuusnäkökohdat: verot olisi kerättävä siten, että niistä aiheutuva taloudellinen rasite olisi pienimmillään. Usein tehokkuusrajoite yksinkertaistuu työn tarjontahalukkuuden turvaamiseksi ja täystyöllisyydeksi ja muut tehokkuuden tekijät, kuten talouskasvu, ovat seurausta siitä. Edistääkö esitetty painopisteen muutos oikeudenmukaisuutta vai työllisyyttä? Toki verotukseen liittyy muita näkökohtia; esimerkiksi sellaiset käyttäytymistä korjaavat verot, jotka kohdistuvat haitalliseen kulutukseen (tupakka, alkoholi, ympäristön saasteet), ovat perusteltuja. Alkoholin osalta viittaan aikaisempiin kolumneihini täällä ja täällä.

Veroteoria kertoo työn tarjonnan osalta perusohjeenaan, että kulutusverotus ja (lineaarinen) tuloverotus ovat pohjimmaltaan sama asia puettuna vain näennäisesti eri kaapuun. Tähän on joitakin poikkeuksia. Jos jonkin hyödykkeen kulutuskysyntä liittyy vapaa-ajan määrään esimerkiksi niin, että lisääntynyt vapaa-aika lisää tämän hyödykkeen (golfin peluu) kysyntää, toisin sanoen työn tarjonta vähentää sen kysyntää, olisi perusteita verottaa tämän hyödykkeen kulutusta muita ankarammin. Tämäntapaisiin päätelmiin perustuva porrastettu arvonlisävero vaatii kuitenkin tarkkaa tutkimustietoa yksittäisten hyödykkeiden hintajoustoista. Järjestelmän hallinnoimiskulut olisivat suuret toistuvasti tarvittavine uudelleenarviointeineen, ja tehokkuushyöty voisi jäädä vaatimattomaksi. Vaihtoehtoinen perustelu voisi liittyä epätäydelliseen kilpailuun ja monopolihinnoitteluun, mutta tietotarve markkinaolosuhteista, verotuksen kohtaannosta ja näiden mahdollisista muutoksista nousee entistä suuremmaksi.

Lisäksi pohjoismainen hyvinvointivaltio tarjoaa vaihtoehtoisina keinoina julkisia palveluita, joilla voidaan suoraan kannustaa työn tarjontaan, kuten lasten päivähoito, varhaiskasvatus ja vanhusten hoiva. Näillä täsmäkeinoilla voidaan vaikuttaa kansalaisiin juuri siinä elinvaiheessa, jolloin työn tarjonta reagoi herkimmin taloudellisiin kannustimiin, kuten pienten lasten äiteihin ja ikääntyviin työntekijöihin, joiden vanhemmat kaipaavat hoivaa. Samalla esimerkki muistuttaa, että verotusta ei tule tarkastella erillään muista hyvinvointivaltiolle ominaisista järjestelmistä, kuten tulonsiirroista ja julkisesta palvelutarjonnasta. Näitä kaikkia tulisi käsitellä yhtenä kokonaisuutena reformeja ja eri vaihtoehtoja punnittaessa.

Koko elinkaaren ajalta laskettu kulutus ja tulo eroavat toisistaan vain perintöjen (ja lahjoitusten) osalta. Tämä on syytä muistaa punnittaessa kulutusverojen ja tuloverotuksen eroja pitkällä aikavälillä. Kulutusverolla (tai säästämisen verosuosinnalla) vaikutetaan joko perintöihin tai kulutuksen ajoitukseen. Lyhytnäköisyyttään jotkut saattavat laiminlyödä vanhuuden päiviin varautumisen, ja siksi vapaaehtoisen eläkesäästämisen verosuosinta voisi olla perusteltua. Eri maiden käytännöt eroavat, mutta Suomen kattava julkinen eläkejärjestelmä hoitaa automaattisesti, vähäriskisesti ja edullisesti suuren osan eläketarpeesta. Tällöin vapaaehtoisen säästämisen rooliksi jää useimmiten vain hienosäätö.

Tehokkuusnäkökulmasta arvioituna painopisteen muutoksesta kulutusverojen suuntaan ei käteen näyttäisi jäävän selviä hyötyjä. Tuoreen Ylen uutisten teettämän kyselyn mukaan vain pieni osa kansalaisista näyttäisi hyväksyvän verotyöryhmän ehdottaman arvonlisäveron noston. Tähän voi vaikuttaa myös toinen kansalaisten tiedostama ja painavampi syy. Tuloverotus on ainakin työtulojen osalta progressiivista. Tuloveroasteikon alennukset ja kulutusverojen lisäykset jatkavat politiikkaa, jolla tulonjakoa on jo pitkään muutettu epäoikeudenmukaisempaan suuntaan. Esitetty veroreformi voi olla maltillinen askel verotuksen painopisteen muuttamiseksi, mutta samalla se liittyy sopusointuisesti aiemman askeljonon jatkeeksi. Reformi lisää erityisesti köyhyyttä. Työryhmän esittämien laskelmien mukaan pienituloisimman väestökymmenyksen käytettävissä olevat tulot alenevat keskimäärin 2,6 prosenttia esitetyn kulutusveroreformin seurauksena. Tätä kompensoi välittömän verotuksen alennus 0,8 prosentilla. Verotuottoja esitetystä reformista ei kerry, ja voidaan hyvin arvailla, mitä esitetyn suuntainen mutta parin miljardin verotuottovaateella terästetty ohjelma saisi aikaan. Askel saattaisi juoksussa pidentyä.

Tietty epäsymmetria raportissa esitetyissä tulonjako- ja verotuottoarvioissa voi hämmentää ja johtaa harhaan osaa raportin lukijoista. Tämä klassinen kauneusvirhe syntyy yhtäältä siitä, että tulonjakovaikutuksiin on kuorrutukseksi lisätty kulutusverojen aiheuttaman hintatason nousun indeksikompensointi vähimmäisetuuksiin ja myös takuueläkkeen käyttöönoton vaikutus. Näillä pienituloisten asemaa kohentavilla seikoilla ei ole mitään tekemistä työryhmän veroesityksen kanssa. Toisaalta niiden aiheuttamia menoja ei ole laskettu mukaan esityksen verotuottovaikutuksien menopuolelle, vaikka arviot tekstistä löytyvätkin.