Työmarkkinoiden rakennemuutos ja kohtaanto-ongelma – lisää alueellista liikkuvuutta?
Ammattirakenteen muutos on keskeinen työmarkkinoiden kehitystrendi. Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa rutiininomaiset työtehtävät ovat katoamassa nopeaan tahtiin. Suurimman tuhon kohteena ovat paljon toistoa sisältävät tehtävät, joita on helppo automatisoida robottien tehtäväksi. Näitä ovat muun muassa perinteisten teollisuuden toimialojen ammatit. Samaan aikaan kuitenkin syntyy uutta palkkatyötä palvelu- ja asiantuntijatehtäviin.
Suomen työmarkkinat ovat sopeutuneet hitaasti paitsi taantuman jälkeiseen kehitykseen myös työmarkkinoiden rakennemuutokseen. Työttömyys onkin noussut Suomessa rajusti viimeisten vuosien aikana, joskin elpymisen merkkejä on näköpiirissä. Työttömyyden korkea taso ei selity pelkästään sillä, että yritykset ajaisivat alas toimintojaan. Uusia työpaikkoja syntyy nimittäin nopeaan tahtiin ja avoimia työpaikkoja on auki runsaasti. Korkeaa työttömyyttä pahentaa se, että avoimet työpaikat ja niiden tekijät eivät kohtaa toisiaan.
Elinkeinoelämän keskusliiton tiedustelun mukaan kolmannes sen jäsenyrityksistä koki rekrytointivaikeuksia vuonna 2015. Nämä rekrytointivaikeudet hankaloittivat noin 14 000 työpaikan täyttymistä, joista suurin osa oli palvelutehtävissä hotelli- ja ravintola-alalla. Yksi syy tähän voi olla ammattirakenteiden murros, kun rutiininomaisten työpaikkojen hävitessä samaan aikaan rinnalle syntyy töitä matalapalkkaisiin palveluammatteihin.
Työpaikkojen kohtaanto-ongelman syy on selvästi kaksitahoinen: avoimet työpaikat ovat eri toimialoilla, jolloin rekrytointia voi hankaloittaa uuden työn osaamisen puute. Toisaalta avoimet työpaikat sijaitsevat eri työmarkkina-alueilla kuin työttömät. Tämä kehitys on omiaan kasvattamaan rakennetyöttömyyden määrää entisestään.
Työmarkkinoiden yhteensopivuusongelmaa voidaan arvioida tarkastelemalla avoimien työpaikkojen suhdetta työttömiin työnhakijoihin. Viimeisimpien selvitysten mukaan suhdeluku on vakiintunut 10 prosentin tuntumaan, mikä kertoo vähäisestä työmarkkinoiden kireydestä. Tämä suhdeluku ei tosin kerro mitään työttömyyden rakenteesta (esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyys/rakennetyöttömyys) tai avoimien työpaikkojen kestosta. Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan viimekesäinen raportti paljastaakin, että työpaikkojen yhteensopivuusongelma on lisääntynyt viime vuosina. Lisäksi työmarkkinoiden toimivuuden kireyttä on hyvä tarkastella alueittain.
Kuvio. Työmarkkinoiden kireys ELY-keskuksittain 2016
Oheisessa kuviossa on esitetty vaaka-akselilla avoimien työpaikkojen suhde yhtä pitkäaikaistyötöntä kohti ELY-keskuksittain. Pystyakselin luvut kertovat työmarkkinoiden rakennemuutoksesta ja uudelleen työllistymisen kireydestä. Esimerkiksi y-akselin luku 10 prosenttia viittaa siihen, että ko. ELY-keskuksessa on 10 prosenttiyksikköä enemmän pitkäaikaistyöttöminä juuri häviävien ammattien edustajia kuin muiden ammattien edustajia. Kaikki luvut ovat keskiarvoja tammi-kesäkuulta 2016. Kuviossa havaitaan selvä positiivinen yhteys työmarkkinoiden kireyden ja työmarkkinoiden rakennemuutoksesta johtuvan uudelleentyöllistymisen kireyden välillä. Samanlaista positiivista yhteyttä ei havaita mallissa, jossa pitkäaikaistyöttömien sijasta käytetään kaikkia työttömiä. Tämä kertoo siitä, että työmarkkinoiden yhteensopivuusongelmien taustalla voi olla rakennetyöttömyys.
Kuviosta havaitaan myös, että työmarkkinoiden kireys on erilaista eri työmarkkina-alueilla. Vaikka esimerkiksi Uudellamaalla on aikaisemman tutkimuskirjallisuuden perusteella havaittu voimakasta työmarkkinoiden rakennemuutosta, niin pitkäaikaistyöttöminä on tällä alueella sama määrä niin häviävien kuin muidenkin ammattien edustajia. Toisaalta esimerkiksi Kainuun ELY-keskuksessa häviävien ammattien edustajia on pitkäaikaistyöttöminä jopa 25 prosenttiyksikköä enemmän muiden ammattien edustajiin verrattuna. Tämä kertoo siitä, että esimerkiksi Uudellamaalla työllistytään helpommin uusiin työtehtäviin, mikä on linjassa aikaisempien tutkimustulosten kanssa.
Alueellisen liikkuvuuden on tyypillisesti ajateltu parantavan työpaikkojen ja työttömien kohtaanto-ongelmaa. Aiempien suomalaisten tutkimustulosten valossa näin ei kuitenkaan välttämättä ole, sillä alueellisen liikkuvuuden ja uuden työpaikan löytymisen välinen positiivinen yhteys selittyy osin henkilön omilla taustaominaisuuksilla eikä muuttamisella itsellään. Toisaalta nämä aiemmat tarkastelut perustuvat aineistoihin, joissa ei ole kattavasti mukana ajanjaksoa, jolloin työmarkkinoiden rakennemuutos oli Suomessa voimakkaimmillaan, eli 2000-lukua. Viimeaikaiset tutkimustulokset viittaavatkin siihen, että häviävien ammattien edustajat voivat parantaa työllistymismahdollisuuksiaan muuttamalla toiselle paikkakunnalle. Suomessa alueellinen muuttoliike on tosin selvästi alle keskitason muihin teollistuneisiin maihin verrattuna.