Tuhansien hakukohteiden maa

Labore-blogi Tuomo Suhonen

Vuosittain yli 200 000 nuorta ja aikuista hakee opiskelupaikkaa Suomen korkeakouluista. Kilpailu paikoista on raakaa, sillä vain kaksi hakijaa viidestä tulee valituksi. Nämä valinnat ovat taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti merkittäviä, sillä ne paljolti määräävät sen, kenestä tulee isona opettaja, lääkäri, lakimies, insinööri tai vaikkapa taloustieteilijä. Tämän vuoksi on tärkeää, että rajalliset opiskelupaikat jaetaan niille, jotka kykyjensä ja halujensa puolesta sopivat niihin parhaiten.

2010-luvulla korkeakoulujen opiskelijavalintoja kehitettiin selvästi aiempaa keskitetympään suuntaan. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteinen hakujärjestelmä perustettiin, ja monilla koulutusaloilla oppilaitosten välistä valintayhteistyötä ja todistusvalinnan osuutta kasvatettiin merkittävästi. Nämä reformit käytännössä pienensivät korkeakouluun hakemisen kustannuksia ja madalsivat kynnystä hakea useampaan hakukohteeseen kerralla. Tällä on mahdollisesti ollut merkittäviä positiivisia vaikutuksia opiskelijavalintojen tehokkuuteen ja oikeudenmukaisuuteen.

Kaikkien näiden reformien jälkeen herää kysymys: mitä seuraavaksi? Onko valintajärjestelmä nyt ikään kuin valmis?

Mielestäni ei. Järjestelmässä on nimittäin edelleen eräs merkittävä valuvika: hakukohteita on valtava määrä suhteessa hakijoiden tosiasiallisiin hakumahdollisuuksiin. Korkeakoulujen yhteishaussa hakija voi yhdellä hakukerralla esittää korkeintaan kuusi hakutoivetta, kun taas hakukohteita on satoja. Esimerkiksi kevään 2020 varsinaisessa yhteishaussa hakukohteita oli yli 1400 kappaletta.

Mitä vaikutuksia sallittujen hakutoiveiden ja tarjolla olevien hakukohteiden epäsuhdalla sitten on? Käytännössä tämä saa aikaan sen, että päästäkseen tavoitteisiinsa hakijoiden on toimittava laskelmoidusti uhkapelurien tavoin. Kutsumustaan seuraava, pelkkiä suosikkipaikkojaan listaava hakija ottaa suuren riskin jäämisestä ilman paikkaa, kun taas turvallisemman tien valitseva hakija voi joutua listaamaan hakutoiveita kaukaa oman suosikkilistansa kärjestä. Tämä on melko kaukana kirjallisuudessa esiintyvästä ”ideaalista” valintamekanismista, jossa hakijat voivat turvallisin mielin listata kaikki suosikkipaikkansa totuudenmukaisessa järjestyksessä ja tulevat valituiksi mieleisimpään paikkaan, johon heillä on valintakriteerien mukaan mahdollisuudet.

Hakutoiveiden määrään liittyvä rajoitus ei kuitenkaan mielestäni ole nykyjärjestelmän ainoa ongelma. Myös hakukohteiden absoluuttinen määrä on liian korkea suhteessa siihen, kuinka monta hakukohdetta tavanomainen hakija pystyy järkevästi valitsemaan ja asettamaan paremmuusjärjestykseen taustatietojensa pohjalta.

Kuinka moni päivääkään yliopistossa opiskelematon nuori esimerkiksi tietää varmuudella, mitkä Aalto-yliopiston kymmenestä erilaisesta diplomi-insinööriohjelmasta sopivat parhaiten yhteen omien tulevaisuuden suunnitelmien ja haaveiden kanssa? Tällaisten valintojen edessä virheiden mahdollisuus on suuri, ja hakijat ovat epäilemättä eriarvoisessa asemassa esimerkiksi aiempien opintojen sisällön ja perhetaustan tarjoaman tietopohjan suhteen. Tuoreen tutkimuksen mukaan muun muassa sisarusten tekemät korkeakoulu- ja alavalinnat ohjailevat merkittävästi yksilöiden valintoja.

Hakijoiden valintojen kannalta yksinkertaisempaa olisi kysyä hakuvaiheessa, ovatko he kiinnostuneempia esimerkiksi diplomi-insinöörin vai kauppatieteilijän urasta, ja jättää tarkemman suuntautumisvaihtoehdon valinta myöhemmäksi. Viivästetyn pääaineen valinnan suosiminen pienentäisi hakukohteiden määrää ja potentiaalisesti vähentäisi tarvetta pääaineen vaihtamiseen, opintojen keskeyttämiseen ja uudelleen hakemiseen (ks. Bordon & Fu 2015).

Entä mitä empiiristä näyttöä on siitä, että edellä kuvatut hakujärjestelmän ominaisuudet ovat ongelmallisia Suomessa? Suurella varmuudella voidaan ainakin sanoa, että moni haluaisi hakea useampaan kohteeseen kuin nykyisin on mahdollista. Opiskelijavalintauudistuksen arviointihankkeemme väliraportista peräisin olevasta Kuviosta 1 nähdään, että kun keväällä 2020 todistusvalinta otettiin ensimmäistä kertaa täysimittaisesti käyttöön korkeakoulujen yhteishaussa, kuuteen hakukohteeseen hakeneiden osuus hakijoista kasvoi selvästi edellisvuoteen verrattuna: 17 prosentista 22 prosenttiin. Suuri osa kuutta kohdetta hakeneista olisi todennäköisesti hakenut seitsemään tai useampaan kohteeseen ilman hakutoiveiden määrää koskevaa rajoitusta. Valintauudistuksen jälkeen tämä rajoite näyttää muodostuneen hakuvolyymin kasvun tulpaksi.

Kuvio 1. Hakutoiveiden määrän kehitys kevään yhteishauissa 2015-2020

Lähde: Karhunen, H., Pekkarinen, T., Suhonen, T., Virkola, T. 2021. Opiskelijavalintauudistuksen seurantatutkimuksen väliraportti, VATT Muistiot 62.

Epäsuoraa näyttöä kuuden hakutoiveen rajoitteen aiheuttamasta taktikoinnista saadaan tarkastelemalla hakutoiveiden jakautumista enemmän ja vähemmän kilpailullisten alojen välillä niiden keskuudessa, jotka merkitsivät kaikki kuusi hakutoivetta kevään 2020 yhteishaussa. Kuviosta 2 nähdään, että siirryttäessä ensimmäisestä hakutoiveesta kohti viimeistä hakutoivetta useimpien yliopistoalojen osuus hakutoiveista pienenee selvästi, ja vastaavasti ammattikorkeakoulualojen osuus kasvaa.

Yliopistoaloista poikkeuksen tekee ”sisäänheittoalana” tunnettu luonnontieteellinen ala, jonka suosio lisääntyy viimeistä hakutoivetta kohti siirryttäessä. Erityisen voimakkaassa negatiivisessa yhteydessä hakutoiveen järjestysluku on todennäköisyyteen valita yliopistojen terveys- ja hyvinvointiala, joka on tunnetusti erittäin kilpailullinen. On todennäköistä, että ainakin osa näistä havainnoista selittyy sillä, että pyrkiäkseen varmistamaan sisäänpääsyn korkeakouluun hakijat valitsevat viimeisiksi hakutoiveikseen suhteellisen helppoja kohteita.

On toki loogisia perusteluita myös sille, miksi nykyjärjestelmään rajattuine hakutoiveineen ja laajoine ohjelmavalikoimineen on päädytty. Esimerkiksi pääsykokeiden ja opetustoiminnan järjestämisen kannalta voi olla kätevää, että hakijoiden määrä pysyy maltillisena ja eri opinto-ohjelmien osallistujamäärät helposti ennakoitavissa vuodesta toiseen. Se, että hakijat pakotetaan taktikoimaan ja tekemään tärkeitä valintoja puutteellisen tiedon varassa, on kuitenkin varsin kallis hinta maksettavaksi tällaisista eduista.

Yksinkertainen toiveeni kuuluukin: hakutoiveiden määrä ylös, hakukohteiden määrä alas.

Kuvio 2. Hakutoiveiden jakautuminen aloittain. Kuuteen hakukohteeseen keväällä 2020 hakeneet

Lähde: Opiskelijavalintarekisteri, kirjoittajan omat laskelmat.