Tilanneanalyysin merkitys keskeinen Suomen talousongelmien ratkaisemisessa
Finanssipolitiikka tulee olemaan kireää. Tulevan hallituksen talouspolitiikka tulee olemaan sidoksissa Suomen kansantalouden lähivuosien talousnäkymiin: mitä heikompaa kehitystä odotetaan, sitä kireämmälle finanssipolitiikka säädetään. Koska verotusta ei juuri haluta kiristää, ovat edessä julkisten menojen leikkaukset.
Jos Suomen kehitys osoittautuu esimerkiksi vuosina 2017–2019 odotettua paremmaksi, finanssipolitiikka viritetään taas aiempaa kevyemmäksi. Joka tapauksessa lähivuosien finanssipolitiikka tulee voimistamaan suhdannevaihtelua. Tilanne ei ole poikkeuksellinen Suomen taloushistoriassa. Vuosien 1992 ja 1993 julkisten menojen jyrkkää supistamista seurasi niiden tason palauttaminen vuosina 1995–1997, kun koko kansantalouden tilanne parani. Kunnat halusivat peruuttaa terveydenhuollon ja koulutuksen laatutasoa heikentäneet supistukset.
Suomessa edellytyksiä ainakin euroalueen talouskasvun vauhtiin vuosina 2017–2019
Virkamiesarviot Suomen julkiset talouden leikkaustarpeesta perustunevat käsitykseen, että Suomen nykyiset talousongelmat ovat luonteeltaan pitkäkestoisia ja lähinnä rakenteellisia. Heikko suhdannevaihe ja siihen liittyvä laimea kysyntä ei näin selittäisi nykyongelmiamme. Niinpä VM:n tuoreessa selvityksessä ”Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016–2019” Suomen bkt:n kasvu yltäisi nopeimmillaan vain 1,5 prosenttiin silloinkin, kun julkiset kulutusmenot kasvavat reaalisesti noin 0,5 prosenttia vuodessa. Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoron mukaan bkt:n kasvu taas jäisi keskimäärin noin prosenttiin, jos julkista taloutta yritetään määrätietoisesti sopeuttaa. Tämä visio on verraten laajasti omaksuttu Suomessa. On huomattavaa, että Suomen kasvu olisi näiden arvioiden mukaan jatkuvasti hitaampaa kuin euroalueen keskimääräinen talouskasvu.
EU:n komission arvioissa jäsenmaidensa kasvunäkymistä korostuvat laskelmat potentiaalisesta tuotannosta ja niin sanotusta tuotantokuilusta. Potentiaalisen tuotannon melko mekaanisessa laskennassa edellisten vuosien kasvun liukuva keskiarvo saa suuren painon, minkä seurauksena arvio potentiaalisesta tuotannosta muuttuu verraten herkästi taloussyklin mukaan. Tätä ongelmaa on käsitellyt myös VM:n valtiosihteeri Martti Hetemäki Kansantaloudellisessa aikakauskirja 1/2015.
Hyvät vuodet nostavat arviota talousnäkymistä ja huonot vuodet laskevat sitä. Mitään taloussyklille ominaista negatiivista autoregressiota ei näissä arvioissa esiinny. Yksittäisten maiden kohdalla tämä arviointitapa johtaa siihen, että niissä maissa, joissa kasvu on ollut muita hitaampaa, kasvu myös pysyy jatkossa muita hitaampana. Niinpä Suomen kasvu olisi (ainakin VM:n arviossa) vielä 2016 ja 2017 hitaampaa kuin euroalueella keskimäärin. Sama pätenee kaiketi myös vuosiin 2018–2019. VM:ssä tehdyt arviot ovat tämän ajattelun mukaisia.
Tyypillisesti hidasta kasvua kuitenkin seuraa nopeamman kasvun vaihe, mitä selittää vajaiden resurssien käyttöönotto. Niinpä esimerkiksi Saksan ja Hollannin hyvin hitaan kasvun vaihe 2000-luvun alkuvuosina vaihtui ripeähköön, jopa euroalueen keskimääräistä nopeampaan kasvuun muutama vuosi myöhemmin. Näin käy, jos kasvun mahdollistama reaalinen kilpailukyky on edes kohtuullinen. Tällä perusteella Suomenkin talouskasvu voisi helposti olla muuta euroaluetta nopeampaa vuosina 2017–2019.
Entä onko Suomen kohdalla olemassa mitään erityistekijöitä, jotka ovat selittäneet taloutemme suhteellisen heikkoa kehitystä? Jos näitä on, niin jatkuuko niiden negatiivinen vaikutus? Mielestäni kolme erityistekijää on selittänyt Suomen talouden taantumista suhteessa muuhun Eurooppaan vuoden 2008 jälkeen. Nämä ovat Nokia, metsäteollisuus ja Venäjä. Näiden tekijöiden vaikutus on kuitenkin muuttumassa negatiivisesta positiiviseksi.
Viestintälaitteidenvalmistuksessa (lähinnä Nokia ja sen alihankkijat) oli Suomessa vielä vuonna 2006 yhteensä 28 705 työntekijää ja vuonna 2013 enää 13 280 työntekijää. Tämä supistus vaikutti bkt:en vielä voimakkaammin. Olihan tämän alatoimialan jalostusarvo muuttunut negatiiviseksi vuonna 2012. Nokian aikaansaama voimakas negatiivinen vaikutus bkt:n muutokseen alkaa kuitenkin olla ohi. Voidaan olettaa, että tulevina vuosina osa toimialalta vähennetystä noin 15 000 henkilöstä työllistyy tai niiden tuottavuus, jotka jo ovat töissä, nousee lähemmäksi sitä tasoa, millä se aiemmin oli.
Puunjalostusteollisuudessa on myös tapahtumassa käänne. Siitä kapasiteetista, joka paperiteollisuudella Suomessa oli vuoden 2005 alussa, noin kolmannes on lopetettu tämän vuoden loppuun mennessä. Jo tänä vuonna syntyy kuitenkin uutta korvaavaa kapasiteettia lähinnä kartonki- ja selluteollisuuteen, ja tulevina vuosina tahti kiihtyy, kun maahan rakennetaan 1-3 uutta sellutehdasta. Tämä voimistaa osaltaan Suomen lähivuosien talouskasvua.
Kolmas vaikutus tulee itäviennistä. Venäjän talousongelmat, joihin on vaikuttanut Ukrainan kriisi pakotteineen ja öljyn hinnan lasku, supistavat vientiämme Venäjälle vuosina 2014–2015 noin 1,6 miljardia euroa ja ensi vuonna mahdollisesti vielä muutama sata miljoonaa euroa lisää. Mutta on ilmeistä, että tilanne normalisoituu ainakin osittain tavalla taikka toisella. Ei ole yltiöpäistä optimismia olettaa, että itävientimme elpyy vuosina 2017–2019 ja samalla voimistaa näiden vuosien talouskasvua.
EU:n komissio ja EKP linnoittautuneet säästölinjan taakse
Suhdannemalleissa, joihin EU:n komission ja EKP:n arviointi perustuu, niin sanotut ricardolaiset vaikutukset, jotka vievät finanssipolitiikalta tehon, ovat suuressa merkityksessä. Niiden mukaan julkisten menojen lisäykset (elvytys) tai vähennykset (leikkaukset) eivät juuri vaikuta kokonaiskysyntään, koska kotitaloudet osaavat odottaa niiden jatkossa johtavan samansuuntaisiin verotuksen muutoksiin, jotka vähentävät tai lisäävät kulutuskysyntää. Tällä perusteella voidaan perustella suuriakin julkisten menojen leikkauksia ilman merkittäviä työllisyys- ja bkt-vaikutuksia. Tällaiseen malliin turvautumista voidaan pitää suurena riskinä. Todistaahan iso osa akateemista kirjallisuutta, että finanssipolitiikan kerroinvaikutukset ovat kuitenkin huomattavia.
Mutta tämä ei ole ainoa ongelma. Yhtä suuri puute on se, että EU:n komission ja EKP:n piirissä tehdyissä taloussuosituksissa ei nojaudu juurikaan itse kasvuteoriaan. Kasvutekijöitä ei eritellä eikä aidoille pitkällä aikavälillä kasvua tukeville tekijöille juuri anneta painoa. Tässä suhteessa kansainvälinen asiantuntijaorganisaatiot jakaantuvat kahteen leiriin. Sen lisäksi, että IMF ja OECD ottavat etäisyyttä Saksan ajamaan tiukan menokurin suhdannepolitiikkaan, niiden analyysi itse kasvutekijöistä näyttää eroavan EU:n komission ja Euroopan keskuspankkien ajattelusta.
Niinpä IMF painottaa myös julkisten investointien kasvuvaikutuksia ja OECD sitä, ettei vain yhtenäinen ja tasa-arvoinen koulujärjestelmä, vaan taloudellinen tasa-arvo ylipäätänsä, suosii (mahdollisuuksien kautta) pitkän aikavälin talouskasvua. EU:n komission ja EKP:n piirissä taas esitetään ”rakenneuudistuksia”, joiden yhteys talouskasvuun on vähintäänkin epäselvä. Joskus kyse on lyhyen aikavälin kannusteiden lisäämisestä kasaamalla epävarmuutta esimerkiksi yksittäisten työntekijöiden kannettavaksi. Edes lyhyellä aikavälillä tämä ei välttämättä saa aikaan talouskasvua. Toisaalta esitetään leikkauksia, joilla on pitkän aikavälin kasvuun negatiivinen vaikutus.
Suomen kohdalla akuutti kysymys on, miten julkinen talous vakautetaan. Finanssipolitiikan mitoitus riippuu siitä, kuinka suuria kerroinvaikutuksia menosäästöillä arvioidaan olevan, mitkä ovat Suomen kasvunäkymät tuleville vuosille (vuoteen 2019 asti) ja miten talouskasvun ajatellaan muodostuvan. Näistä asioista on erilaisia käsityksiä, mistä seuraa, että talouspoliittisissa suosituksissakin on väistämättä eroja.