1. Julkaisuhaku
2. Suomen Kultahattu-käyrä

Suomen Kultahattu-käyrä

Kuten Markku Lehmus taannoisessa PT-blogin kirjoituksessaan kertoi, Yhdysvaltain presidentin talousneuvonantajien neuvoston puheenjohtaja Alan Krueger nosti (v. 2012) Kultahattu-käyrän (Great Gatsby Curve) kuuluisuuteen.[1] Käyrän kuvaajasta käy ilmi, että mitä suuremmat tuloerot maassa on, sitä vähäisempää on maassa myös sosiaalinen liikkuvuus, ts. lasten tuloasema riippuu voimakkaammin vanhempien tuloasemasta. Tämä tarkoittaa eriarvoisuutta lähtökohtien suhteen.

Tutkin tulonjakoa Suomen Akatemian Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittamassa STN-WIP-konsortiossa. Olen esittänyt STN-WIP-kirjoituksessani empiirisiä esimerkkejä siitä, miten tasa-arvo toteutuu Suomessa tästä näkökulmasta tarkasteltuna.

Suomessa voidaan verrata nuorten, 1980–1982 syntyneiden aikuisten (vuonna 2011 29–31-vuotiaiden) tuloja heidän lapsuuskotinsa tuloihin. Tuloasema määritellään viiden vuoden (1995–1999) reaalisten, kotitalouden bruttotulojen perusteella.[2] Nuorta aikuista kuvaavat muuttujat on laskettu vastaavasti vuosien 2011 ja 2012 keskiarvoina.

Kuviossa 1 on esitetty Suomen Kultahattu -käyrä, jossa vakaa-akselilla on bruttotulojen Gini-kerroin laskettuna lapsuuskotitalouden vuosien 1995–1999 keskitulojen perusteella.[3] Käyrä voidaan muodostaa maakuntatasolla. Kuviossa sosiaalista liikkuvuutta mitataan vanhempien ja lasten tulojen välisen tulojouston avulla. Koko maan tasolla tämän jouston arvo on 0,196. Se kertoo, että jos vanhempien tulot kasvavat 10 prosentilla lisääntyy lapsen saama tulo keskimäärin noin 2 prosenttia. Mitä alempana maakunta sijaitsee kuviossa, sitä suurempaa sosiaalinen liikkuvuus siellä on, ts. jousto on pienempi kuin muualla.[4]

Suomessa sosiaalisen liikkuvuuden hajonta maakuntien välillä on pienempi kuin USA:n työssäkäyntialueiden välillä, mikä ei ole yllätys. USA:n osalta tutkimusta sukupolvien välisestä liikkuvuudesta ovat tehneet Chetty et al., jotka tarkastelevat sukupolvien välistä liikkuvuutta USA:n 50 suurimman työssäkäyntialueen avulla. Aineistorajaukset ovat lähes samat kuin Suomen laskelmissa. Suomessa kärkeen nousevat Etelä-Karjala (asuinpaikka vuonna 1995) ja Kainuu, joissa näin mitatut tulojoustot ovat 0,097 ja 0,110. Vanhempien tuloilla on siis Etelä-Karjalassa vähiten ennustuskykyä lapsen tuloihin. Sosiaalisen liikkuvuus on heikointa Etelä-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Pääkaupunkiseudulla (erotettu Uudenmaasta omaksi alueekseen), joissa joustojen arvot ovat, 0,256, 0,237 ja 0,234. Ahvenanmaan jouston arvo perustuu kovin pieneen määrään havaintoja. Myös Chetty et al. löytävät kultahattukäyrän Yhdysvaltojen työssäkäyntialueiden vertailussa.

Miten tulojakauman eri osat vaikuttavat?

Maakunnan suuri keskiluokka ja pieni köyhyysaste viittaavat yksilötasolla suurempaan sosiaaliseen liikkuvuuteen (kuviot 2 ja 3).

 

Kuviossa 2 on esitetty köyhyysasteen vaikutus sosiaaliseen liikkuvuuteen. Köyhyysrajana on 60 prosenttia mediaanitulosta ja tulokäsitteenä viiden vuoden käytettävissä oleva rahatulo. Mediaanitulon saajan molemmille puolille jää yhtä paljon väkeä, kun heidät on asetettu tulojensa suuruuden mukaiseen järjestykseen.

Kuviossa 3 on puolestaan esitetty keskiluokka, jossa tulot ovat välillä 70–200 prosenttia mediaanitulosta. Rajat noudattavat Atkinsonin ja Brandolinin tutkimusta, jossa keskiluokan koko määritellään suhteessa mediaanituloon. Tässä keskiluokan ja yläluokan välinen rajanveto voidaan perustella ostovoimana toisen työstä, jonka arvoa mitataan keskimääräisten lukujen avulla.

Tässä köyhyysrajat on määritelty suhteellisina käyttäen ko. maakunnan mediaanituloa. Vastaavasti sekä köyhyysaste että keskiluokan koko määräytyvät alueen sisäisiin tuloerojen perusteella. Näin voidaan kontrolloida esimerkiksi alueellisten hintaerojen vaikutusta. Tämä noudattaa kultahattukäyrän periaatetta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun muuta maata korkeampi tulotaso näkyisi matalana köyhyysasteena, jos käytettäisiin valtakunnan köyhyysrajaa, mutta tähän tarkoitukseen saatava kuva ei ehkä olisi oikea. Edellä mainitut Chetty et al. yhdistävät sosiaalisen liikkuvuuden etnisen taustan ja tulotason alueelliseen eriytymiseen. Keskiluokan kuihtuminen, jota paljon pelätään, voi haitata sosiaalista liikkuvuutta.

Eriarvoisuus hallitsee nykyään poliittista ja taloudellista keskustelua. Yhdysvalloissa on noussut esiin, miten hyvin yhtäläiset mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun toteutuvat, vaikka maa käyttää koulutukseen paljon voimavaroja. Ovatko syynä panostukset korkeimpien koulutusasteiden koulutukseen koulutuksen alkuvaiheen kustannuksella? Julkisen vallan politiikalla voidaan pelikenttää tasata mutta myös vinouttaa.

Kuviossa 4 on esitetty sosiaalinen liikkuvuus ja tulojen uudelleenjako. Uudelleenjakoa mitataan (markkinoilta saatujen) tuotannontekijätulojen ja käytettävissä olevien rahatulojen Gini-kertoimien välisellä erotuksella. Tämä erotus kertoo tulojen uudelleenjaosta sen, miten paljon sillä saadaan tasoitettua tuloeroja. Kuvion perusteella näyttää siltä, että uudelleenjako lisää sosiaalista liikkuvuutta, kun verrataan eri maakuntia.

Kuvio on selkeä ja tuo samalla tuo ilmi selittämiseensä liittyviä ongelmia. Voi olla, että yhteinen taustatekijä sotkee riippuvuutta. Talousnobelisti James Mirrleesin optimaalisen tuloveron mallista voidaan johtaa seuraava tulos: Jos tulojen uudelleenjakoa edeltävät tuloerot kasvavat, niin muiden tekijöiden (esimerkiksi yhteiskunnallisten preferenssien, kannustinvaikutusten) pysyessä ennallaan myös uudelleenjaon tulisi lisääntyä (Kanbur ja Tuomala). Kuinka paljon sitä, mitä kuviossa näkyy, hämärtää julkisen vallan politiikan tietoinen tai järjestelmien automaattinen reaktio taloudellisissa ja inhimillisissä voimavaroissa olevaan eriarvoisuuteen?

Viitteet

[1] Suomen Pankin tutkijat esittivät 5.12.2016 muistiossaan kuvion käyrästä, joka perustui toissijaiseen lähteeseen. Valitettavasti siinä on pikkuvirhe: pystyakselilla ei mitata sukupolvien välistä tulojoustoa (kuten selite väittää) vaan sen vastakohtaa, ”joustamattomuutta”. Siksi käyrä on laskeva. Virhe ei ole suinkaan heidän. Se on jo heidän lähteenään käyttämässään OECD Insights -sarjan julkaisussa, s. 78.

[2] Laskelmat perustuvat 10 prosentin otokseen Suomessa asuvasta väestöstä. Näillä rajauksilla käytössä on joustojen estimointiin noin 17 000 havaintoa, tulonjakoa koskevat mittarit perustuvat yli 470 000 havaintoon keskiarvoista.

[3] Gini-kerroin on tuloerojen mittari, joka voi saada arvoja 0:n ja 1:n välillä. Se on sitä suurempi mitä suuremmat ovat tuloerot. Gini-kerrointa laskettaessa on rajoituttu tulojakauman alempaan 99 prosentin osaan. Tulojakauman huippu, sen ylin prosentti, on pudotettu tässä pois.

[4] Mm. Chetty et al. kritisoivat jouston käyttöä liikkumattomuuden mittana, sillä että sen estimointi ei salli nolla-arvoa, ts. se on herkkä ”pienille lukuarvoille”, eikä sen arvo säily vakiona koko tulojakauman alueella. He esittävät tästä näyttöä ja puoltavat mittaria, joka perustuu tulojakaumien sijalukujen väliseen korrelaatioon. Käytin tätä mittaria STN-WIP-kirjoituksessani. Tosin Suomessa bruttotuloja käytettäessä riittävän hyviä joustoarvoja saadaan, kun sekä lasten että vanhempien tulojakaumasta poistettiin alimmat ja ylimmät yhdet prosentit.