Sipilän säkeet

Labore-blogit Seija Ilmakunnas

Uuden hallituksen tavoitteena on yhteiskuntasopimus työmarkkinajärjestöjen kanssa. Hallituksen esitys sopimuksen sisällöksi selvinnee heinäkuun loppuun mennessä. Se tiedetään, että mukana ovat esitykset yksikkötyökustannusten alentamisesta vähintään 5 prosentilla sekä muutosturvasta ja siihen liittyvästä koulutusmallista. Pääministeri Sipilä on julkisuudessa todennut, että toteutuessaan yhteiskuntasopimus sisältää kipeitä toimia ja tuottaa tuskaa päätöksentekoon.

Déjà vu -tilanne alkaa tuntua tutulta. Yhteiskuntasopimusta tavoitteli myös pääministeri Ahon hallitus 1990-luvun alussa silloisen talouskriisin aikana. Parhaiten tuo yritys muistettaneen välittäjänä toimineen pankinjohtaja Kalevi Sorsan sopimusehdotuksesta vuoden 1991 syksyllä. Se tähtäsi työvoimakustannusten alentamiseen seitsemällä prosentilla sekä palkkoja alentamalla että siirtämällä työeläkkeiden maksurasitusta palkansaajille. Hämmennystä herättäneiden vaiheiden jälkeen Sorsan sopimusesitys kelpasi liittotason neuvottelujen lähtökohdaksi, mutta pakkodevalvaatio katkaisi kuitenkin yritykset päästä ratkaisuihin sen pohjalta. Sittemmin palkat kuitenkin jäädytettiin ja työntekijöille tuli kolmen prosentin työeläkemaksu vuoden 1993 alusta.

Sorsan sopimusehdotuksessa työelämän pelisääntöihin liittyvät uudistusasiat siirrettiin suosiolla myöhemmin työryhmissä sovittaviksi. Työnantajat olivat kuitenkin jo aiemmin ennättäneet esittää saatanallisiksi säkeiksi kutsumansa pitkän tavoitelistan, joka sisälsi myös pelisääntöasioita (ks. Tapani Kahrin kirja). Yleisten palkanalennusten ohella siinä tavoiteltiin muun muassa vuosityöajan pidennystä 50 tunnilla ja mahdollisuutta alentaa palkkoja yrityskohtaisin sopimuksin työehtosopimusnormien alapuolelle.

Vuotta myöhemmin pääministeri Ahon hallitus esitti omassa 79 kohdan työllisyys- ja teollisuuspoliittisessa ohjelmassaan osin rinnasteisia työmarkkinauudistuksia. Se tavoitteli muun muassa Pekkaspäivien poistamista, osa-aikatyön lisäämistä ja mahdollisuutta poiketa työehtosopimuksista paikallisin sopimuksin. Laaja lakonuhka kuitenkin myötävaikutti siihen, että hallitus joutui lupaamaan, ettei sopimuskaudella anneta lakko-oikeutta tai työehtosopimusten sitovuutta koskevia lakiesityksiä.

Kahdella kriisillä näyttää olevan yhteisiä piirteitä työmarkkinapolitiikassa. Kriisiaikoina pyritään toteuttamaan sellaisia rakenteellisia työmarkkinauudistuksia, joilla siirretään riskiä työnantajilta työntekijöille. Uuden hallituksen ohjelmassa pidennetään koeaikoja, annetaan mahdollisuus palkata työvoimaa alle vuoden määräaikaisiin työsuhteiseen ilman eri perustetta, kevennetään irtisanottujen takaisinottovelvoitetta ja vähennetään sairausriskin kustannuksia työnantajalle.

Kansainvälinen tutkimus on viitannut siihen, että kriisit vauhdittavat ainakin hyödykemarkkinoiden rakenneuudistuksia. Ne synnyttävät ns. kriisitietoisuutta, ja siinä voidaan nähdä otollinen maaperä toteuttaa muun muassa edellä kuvatun kaltaisia palkansaajien työehtojen heikennyksiä. Toisaalta päätöksentekijöiden kannattaa perehtyä myös analyyseihin siitä, milloin rakenneuudistukset todennäköisimmin onnistuvat. Ne opettavat esimerkiksi sen, että onnistuneet reformit kannattaa pohjustaa huolellisella tutkimuksella, pitää varata aikaa niiden läpivientiin ja ratkaista myös se, miten uudistuksessa häviäjiä kompensoidaan.

Päätöksentekijää uudistusten kiirehtiminen ja nopea läpipuskeminen houkuttavat niin kauan kuin kriisitietoisuus vielä on päällä. Se ei kuitenkaan ole hyvä ajatus, sillä Suomessa on osattu uudistua myös parempina aikoina, jolloin heikennysten hinta on pienempi ja niiden vastapainona on myös parempia työllistymismahdollisuuksia.

Jotain on kuitenkin myös muuttunut vuosien kuluessa. Runsas parikymmentä vuotta sitten pääministeri Aho esitteli työnjako-opin, joka tähtäsi talouspolitiikan vastuiden selkiyttämiseen. Siinä keskuspankki hoitaa inflaation vakauden, hallitus julkisen talouden tasapainon ja työmarkkinajärjestöt palkkapolitiikan, joka takaa hyvän hintakilpailukyvyn. Pääministeri Sipilän hallitus on nyt nivomassa julkisen talouden ja työmarkkinaratkaisut tiiviisti yhteen. Jos yhteiskuntasopimusta ei synny, hallitus päättää 1,5 miljardin euron lisäleikkauksista ja veronkorotuksista. Työmarkkinaratkaisuilla vaikutetaan lapsilisiin, opintotukeen, eläkeindekseihin. Tällä opilla ei ole vielä nimeä.