Oppisopimuskoulutus ei ole patenttiratkaisu nuorten syrjäytymiseen

Labore-blogit Mari Kangasniemi

Nuorisotyöttömyys on melkoinen ikuisuuskysymys. Taantumien aikana sillä on tapana nousta erityisen paljon, ja se herättää pelkoja siitä, miten nuoriso luisuu kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle ja jää sinne pahimmassa tapauksessa loppuiäkseen. Tähän on pureutunut viimeaikainen keskustelu nuorten syrjäytymisestä.

Lehtikirjoituksissa, esimerkiksi tässä ja tässä on vuoden mittaan tuotu esiin oppisopimuskoulutus mahdollisuutena nuorten ongelmien ratkaisussa. Kirjoituksissa on toistuvasti viitattu Saksan malliin.

Saksassa ja muissa saksankielisissä maissa on vanhastaan ollut käytössä yrityksissä tapahtuva oppisopimuskoulutus, joka muodostaa merkittävän osan ammatillisesta koulutuksesta. Nuorten työttömyyden syynä nähdään usein puuttuva silta opiskelusta työelämään, ja oppisopimuskoulutus mitä ilmeisimmin paikkaa tätä puutetta ainakin jossain määrin. Lisäksi voidaan perustellusti arvella, että oppisopimuskoulutus vastaa nopeammin työelämän tarpeisiin kuin keskitetysti järjestetty koulumuotoinen koulutus.

Saksan järjestelmällä on varmasti omat eittämättömät etunsa, ja mitä ilmeisimmin se palvelee Saksan talouden tarpeita monella tapaa. Oppisopimusjärjestelmien kehittämiseen muissakin maissa siitä saadaan varmasti mallia. Ei ole kuitenkaan mitenkään selvää, voidaanko ko. mallilla ratkaista nimenomaan syrjäytymisen ongelmaa eli kaikkein heikoimmin pärjäävien nuorten asemaa ilman mallin merkittävää lisäräätälöintiä.

Taloustieteilijälle mallista nousee ensimmäiseksi mieleen kysymys siitä, mikä on työnantajien kannustin harjoittelijoiden palkkaamiseen. Mitä ilmeisimmin kyse on joko investoinnista tulevaisuuteen tai siitä, että harjoittelija jo harjoitteluaikanaan on riittävän tuottava kustannuksiin nähden. Joka tapauksessa lienee selvää, että työnantajat haluavat valita mahdollisista tarjokkaista tuottaviksi arvelemansa henkilöt, ja hakijan taustalla on merkitystä, kuten työnhaussa yleensäkin. Selvityksissä (mm. tässä) onkin todettu, että sosioekonomisella taustalla on merkitystä harjoittelupaikan saannissa ja että esimerkiksi maahanmuuttajatausta vähentää todennäköisyyttä saada harjoittelupaikka.

Myös OECD:n arviossa on tuotu esiin se, että osa nuorista jää oppisopimusten ulkopuolelle, joskin heikolla koulutustaustalla varustettuja varten on erityisiä siirtymäjärjestelmiä ja ongelma on Saksassa tiedostettu. Eräässä tutkimuksessa on jopa selvitelty verkostojen vaikutusta harjoittelupaikan saantiin ja todettu, että äitien sosiaalisilla verkostoilla on merkitystä. Oppisopimusjärjestelmäkään ei siis poista erityistoimenpiteiden tarvetta syrjäytymisen ehkäisyssä eikä vähennä peruskoulutuksen merkitystä.