1. Julkaisuhaku
2. Milloin olisi oikea hetki?

Milloin olisi oikea hetki?

Euromaiden johtajien viimeisimmän huippukokouksen julkilausuma on lyhyydessään lähes ennenkuulumaton mutta silti erittäin huomionarvoinen. Se kertoo, kuinka euroalueen kriisi etenee yhä “käsikirjoituksen mukaan”: Saksa joutuu taipumaan kriisimaiden ja finanssimarkkinoiden edessä. Toinen kriisinhoidon jarrumies, Euroopan keskuspankki saattaa ensi viikolla taipua ohjauskorkonsa alentamiseen.

Julkilausuman neljä tärkeintä asiaa ovat Espanjan pankkien suora tukeminen kriisirahastoista, ensisijaisen velkojan aseman poistaminen kriisirahastoilta, yhteisen pankkivalvontaviranomaisen perustaminen ja kriisirahastojen suorittamat valtioiden velkakirjojen ostot ilman ko. maille määriteltäviä nimenomaisia ja kipeitä sopeutusohjelmia. Nämä päätökset osoittavat, kuinka pitkälle tällä hetkellä Saksa ja muut ei-kriisimaat ovat jo ajautuneet kriisimaiden ja sijoittajien “velkavangeiksi”.

Kuten “käsikirjoitukseen” myös kuuluu, markkinat ovat heti ottaneet julkilausuman vastaan myönteisesti. Parilla viime kerralla tämä euforia kesti kuitenkin vain muutamia tunteja – saa nähdä, päästäänkö nyt yhtään pitemmälle.

Kyse on kuitenkin vain julkilausumasta, mitään toimenpiteitä ei ole vielä suoritettu. Valtiovarainministerien on määrä panna lausuma täytäntöön kokouksessaan 9. heinäkuuta. Pysyvän vakausrahaston EVM:n oli määrä aloittaa 1. heinäkuuta, mutta niin ei tule tapahtumaan, vaan se lykkääntyy ainakin jonkin verran. Espanjan akuutin pankkikriisin hoitaminen pankkien suoralla pääomittamisella EVM:stä ilman velkojan ensisijaisuutta joutuu odottamaan paljon kauemmin, sillä ensin pitää pystyttää yhteinen pankkivalvontaviranomainen. Sillä välin kriisi ehtii hyvinkin kärjistyä uudelleen.

Espanja halusi välttää pankkiensa pääomittamisen valtiolle myönnettävien lainojen kautta ja taloutensa sopeutusohjelmien ehdoilla. Edellinen olisi kasvattanut sen velkataakkaa entisestään, jälkimmäinen taas olisi merkinnyt erittäin kipeitä toimia maassa, joka kamppailee jo 25 prosentin työttömyyden kourissa. Espanjan pyytämä ja sille myönnetty maksimissaan 100 miljardin euron suuruinen pankkituki joudutaan kuitenkin väliaikaisesti ohjaamaan valtion kautta ja ilman sopeutusohjelmaa. Kanavana on todennäköisesti väliaikainen kriisirahasto ERVV, jolta asia siirtyy ainakaan EVM:lle. Nähtäväksi jää, kuinka markkinavoimat tähän suhtautuvat.

Eurojohtajien niukka julkilausuma herättää myös monia muita kysymyksiä. EVM:n säädökset eivät tunne suoraa pankkitukea, joten niitä joudutaan rukkaamaan, vaikka koko sopimusta ei ole edes vielä kaikkialla hyväksytty. Julkilausuma ei sano mitään siitä, millä ehdoilla esimerkiksi espanjalaisia pankkeja pääomitetaan. On normaalia vaatia pääomittajalle melko pitkälle menevää määräysvaltaa pankeissa, viime kädessä käytännössä niiden haltuunottoa. EVM espanjalaisten ja mahdollisesti muidenkin maiden pankkien omistajana olisi aika erikoinen tilanne ja EVM:n suuren riippumattomuuden huomioon ottaen sitä rahoittavien valtioiden kannalta aika kyseenalainen ratkaisu.

EVM:n vastuut tulevat kasvamaan, ja kuten Pekka Sauramon 27.6. julkaistusta blogikirjoituksesta ilmenee, espanjalaisille pankeille voi tulla ongelmaluotoista hyvinkin iso lasku ja pääomitustarve. Koska EVM:lle ei ole tulossa ensisijaisen velkojan asemaa (sitähän ei edes mainita ko. sopimuksessa, vaan tarkoitus on ollut “implisiittinen” samaan tapaan kuin Kansainvälisellä valuuttarahastollakin) Suomi vaatii vakuuksia sen kaikelle lainanannolle. Suoraan pankkitukeen olisi hyvinkin mahdollista liittää omistusosuuksia tai niihin läheisesti rinnastettavia pääomalainoja yms. Mutta EVM voi myös alkaa ostella esimerkiksi Italian valtion velkakirjoja, ja entistä löysemmin ehdoin. Suomen omat ehdotukset vakuudellisista lainoista eivät ole ottaneet tulta.

Rahaa siis syydetään velkojen perään, mutta kuinka kauan? Suomessa joudutaan nyt vakavasti kysymään, mikä olisi poliittisesti sopiva hetki irrottautua kriisirahastoista. Myös Saksa voi – toistuvien myönnytysten alkaessa yhä enemmän kuulostaa nöyryytyksiltä – kohta tehdä omat johtopäätöksensä.

Kun yleisesti tunnustetaan, että kehitys johtaisi vääjäämättä liittovaltioon, elleivät sitä estäisi jäsenmaiden perustuslait, yhteenkuuluvuuden tunteen heikkous ja äänestäjien haluttomuus, niin näyttää ilmeiseltä, että joku nykyisestä rahaliitosta poikkeava ratkaisu on ennen pitkää löydettävä. Yhteisen valuutan säilyttäminen liittovaltiona Saksan ja muutamien muiden kanssa olisi kuitenkin edelleen liittovaltio.