Millainen on hyvä vaalikone?

Labore-blogi Riikka Savolainen

Vaalikoneiden suosio Suomessa kasvaa jatkuvasti, mutta millainen vaalikone olisi äänestäjälle hyödyllisin? Parasta olisi, että äänestäjä voisi aloittaa rajaamalla, mitä puolueita hän haluaisi äänestää. Puoluekuri kuitenkin käytännössä rajoittaa varsinkin kansanedustajia ja meppejä riippumatta siitä, mitä vaalikoneessa oli tullut luvattua. Kunnanvaltuustoissa pelivaraa on jossain määrin enemmän. Nähtäväksi jää, miten maakuntavaltuustoissa toimitaan. Pienemmillä organisaatioilla ei ole välttämättä resursseja tällaiseen vaalikoneeseen, mutta äänestäjien olisi silti hyvä ajatella niidenkin tarjoamien ehdokkaiden puoluekantaa.

Kysymykset ovat tietysti journalistisia valintoja. Niiden tulisi olla selkeitä ja käsitellä sellaisia asioita, joista kyseisissä vaaleissa valittavien poliitikkojen on todella mahdollista päättää. Jos kovin ideologiselle linjalle mennään, selkeimpänä pitäisin näkyvästi ideologista linjausta, josta selvästi ilmenee vaalikoneen järjestäjän näkemys oikeasta vastauksesta. Tällöin äänestäjän on helpompi itse arvioida, mitä kysymyksestä pitäisi ajatella.

Kunnallisvaaleissa pidän asiakysymyksiä hyödyllisempinä kuin arvokysymyksiä, vaikka arvokysymyksistä saakin varmasti tehtyä kiinnostavampia politiikkajuttuja mediaan. Kuntapolitiikka on kuitenkin enimmäkseen todella arkista, jopa puuduttavaa. Poliitikko on siis hyvä poliitikko, jos hän jaksaa perehtyä hyvin arkisiin yksityiskohtiin ja on analyyttinen. Vaikka jollakin ehdokkaalla olisi täydellisesti samat arvot kuin itselläni, se ei mitenkään takaa, että hänestä olisi ajamaan asioitani.

Yleisvaalikoneen järjestäjän olisi hyvä tehdä kysymyksiä useilta eri elämänalueilta, koska muuten tulokset voivat olla harhaanjohtavia. Erikoisvaalikoneet ovat taas eri asia, koska silloin kaikille on selvää, että ehdokkaita arvioidaan vain yhden tietyn kriteerin avulla. Mutta miten yleisvaalikoneiden kysymysten pitäisi jakautua niin, että yhtä tärkeät teemat saisivat suunnilleen yhtä paljon ruutuaikaa? Tämän pohtiminen onkin politiikan toimituksen taidonnäyte.

Excel-välilehti ”Kysymysvalinnat” havainnollistaa asiaa: olen samaa mieltä ehdokkaan 1 kanssa asiasta A ja eri mieltä asiasta B. Ehdokkaan 2 kanssa näkemykset menevät juuri päinvastoin: eri mieltä A:sta ja samaa mieltä B:stä. Kummatkin ovat siis yhtä hyviä tai huonoja. Ylemmässä versiossa kysymykset painottuvat A:han (8 kysymystä) ja B:stä kysytään vain 2 kertaa. Kun kysymykset summataan yhteen, ehdokas 1 näyttää paljon sopivammalta. Alemmassa versiossa kysymykset jakautuvat tasan, ja nyt ehdokkaat ovatkin tasoissa. Jos A ja B ovat minulle yhtä tärkeitä teemoja, alempi versio antaa totuudenmukaisemman kuvan siitä, miten ehdokkaat vertautuvat toisiinsa.

Tyypillisesti vaalikoneessa esitetään väite, jonka kanssa voi olla ”täysin samaa mieltä”, ”jonkun verran samaa mieltä”, ”jonkun verran eri mieltä” tai ”täysin eri mieltä”. Lisäksi saattaa olla mahdollista valita ”en osaa sanoa” (EOS) tai jättää kohta tyhjäksi. Kaikissa oheisissa Excel-esimerkeissä olen olettanut, että ehdokkaat suosivat vaihtoehtoja ”jonkun verran samaa mieltä” tai ”jonkun verran eri mieltä”. On nimittäin viitteitä siitä, että suomalaiset ehdokkaat valitsevat maltillisempia vaalikonevastauksia kuin äänestäjät. Toisaalta liian monta EOS-vastausta antaa päättämättömän kuvan. (En nyt käsittele sellaisia vaalikonekysymyksiä, joissa pitää valita listasta rajallinen määrä vaihtoehtoja, tyypillisesti yksi tai kaksi, koska ei ole selvää, miten vaalikonealgoritmit summaavat yhteen tällaiset kysymykset ja edellä mainitut neli- tai viisiportaiset samaa/eri mieltä -tyyppiset kysymykset.)

Vaalikone, jossa voi valita EOS tai jättää kohdan tyhjäksi, on informatiivinen. Sen tuottama ehdokasjärjestys ei nimittäin riipu siitä, sattuuko äänestäjä valitsemaan ”jonkun verran samaa mieltä” tai ”jonkun verran eri mieltä” kysymyksissä, joista hänellä ei ole mitään mielipidettä. Varsinkin kuntavaalikoneissa on usein niin paikallisia ja yksityiskohtaisia kysymyksiä, että kunnallisvaaliehdokkaidenkin täytyy nähdä vaivaa muodostaakseen niihin jonkin kannan. Jos äänestäjä pakotetaan ottamaan niihin kantaa, tuloksiin tulee satunnaisuutta. Tätä mahdollisuutta havainnollistavat Excelin välilehdet ”Ei EOS, ei painoja” ja ”Ei EOS, painot”, joissa ehdokkaat 1 ja 2 vaihtavat paikkaa, kun vastaukseni vaihtelee. Jos taas EOS:n tai tyhjän valitseminen on mahdollista, ehdokas 1 aina päihittää ehdokkaan 2.

Sekä mahdollisuus jättää kysymyksiä tyhjiksi että mahdollisuus painottaa erityisen tärkeinä tiettyjä teemoja puolestaan tuovat enemmän joustavuutta vaalikoneisiin (vrt. Excel-välilehdet ”Sis. tyhjä, ei painoja”, ”Sis. tyhjä, painot” ja ”Sis. EOS, painot”). Kannattaa kuitenkin pohtia, kuinka voimakkaasti ehdokkaalla on loppujen lopuksi mahdollisuutta ajaa jotain tiettyä kantaa edes oman puolueensa sisällä. Toisaalta tämä auttaa äänestäjää löytämään yhden asian ehdokkaita, jos äänestäjälle on hyvin tärkeää signaloida jonkun tietyn asian painoarvoa.

Lopuksi vielä sananen Julkisen sanan neuvoston vaalikoneita koskevista päätöksistä: jos vaalikone sisältää ehdokkaiden itse maksamaa sisältöä, sen täytyy erottua maksuttomasta vaalikonemateriaalista riittävän selvästi (5014/SL/12 ja 3999/SL/08).