Mikä on Suomen talouden tila? Asia, josta ei keskustella
Tunnetusti Suomen talouskasvu on jäänyt muusta Euroopasta ja euroalueestakin jälkeen viimeisen parin vuoden aikana. Mielestäni tästä on vedetty liian hätäisiä johtopäätöksiä Suomen kansantalouden rakenteiden rapautumisesta. Pääosin nämä virhepäätelmät aiheutuvat siitä tavasta, jolla EU:ssa arvioidaan jäsenmaiden talouskehitystä. Euroopan komissio arvioi eri maiden taloudellista kehitystä ja siinä potentiaalista tuotantoa ja julkisen talouden tilaa (suhdannekorjattua rahoitusjäämää) hyvin rajalliseen tietoon tukeutuen. Analyysit perustuvat tietoon bkt:sta, tuotannontekijöistä ja tuottavuudesta, työttömyysasteista ja inflaatiosta.
Kaiketi pyrkimys arvioida eri maita yhdenmukaisella tavalla ja välttää subjektivismia on osasyy tähän. Tässä menettelyssä jonkin maan bkt:n heikko kehitys, joka väistämättä heijastuu hyvin myötäsykliseen tuottavuuteen, johtaa päätelmään, että maan potentiaalinen tuotanto eli tuotannollinen kyvykkyys olisi heikentynyt. Periaatteessa näin menetellen jo torjutaan se vaihtoehto, että kyseistä maata vaivaavat ongelmat olisivat vain väliaikaisia. Tietysti oikean kuvan saamista tilanteesta helpottaisi, jos erikseen vielä analysoitaisiin niitä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet bkt:n ja tuottavuuden heikkoon kehitykseen. Puutteellisen analyysin vuoksi syntyneet ongelmat tulkitaan helposti ilmaukseksi kustannuskilpailukyvyn rapautumisesta.
Se tapa, jolla Suomen talouden viimeaikaista kehitystä on tulkittu, tuo edellä esiin nostamani ongelmat pintaan. Kustannuskilpailukykyselitykseen nojautumien tuntuu väärältä, jos tutustutaan lähemmin esimerkiksi Eurostatin parantuneeseen aikasarjadataan eri maiden työvoimakustannusten (tuntia kohti) kehityksestä ja näiden kustannusten tasosta. Eurostatin tilastot eivät tue näkemystä, jonka mukaan Suomen kustannuskilpailukyky olisi viime vuosina heikentynyt suhteessa kilpailijoihimme. Tämä pätee varsinkin kovimmassa kansainvälisessä kilpailussa olevaan tehdasteollisuuteen¹. Kuitenkin havainto potentiaalisen tuotannon heikkenemisestä on saanut elinkeinoelämän ja sen asiantuntijat selittämään heikkoa kehitystä nimenomaan kustannuskilpailukyvyn hapertumisella.
Pidän puutteena sitä, ettei Euroopan komissiossa eikä Suomen valtiovarainministeriössä ole juuri vaivauduttu arvioimaan niitä erityistekijöitä ja näiden tekijöiden vaikutusten kestoa, jotka saattavat selittää kansantaloutemme suhteellisen heikkoa kehitystä. Paperiteollisuuden alamäki ja Nokian matkapuhelintoimintojen romahdus selittivät aika hyvin ongelmiamme aina vuoteen 2014. Nyttemmin paperiteollisuuden kapasiteetin alasajon ja Nokian romahduksen negatiivinen vaikutus on kuitenkin häviämässä ja muuttumassa jopa positiiviseksi. Viime vuodesta eteenpäin taas Venäjäviennin romahdus on tärkein negatiivinen shokki. Vienti Venäjälle on supistumassa selvästi yli 2 miljardia euroa tasolta, jolla se oli vielä 2013. Tämä on merkittävä takaisku Suomen tapaiselle maalle, jolle Venäjä kuitenkin oli yksi kolmesta suuresta vientimaasta. Jatkossa Venäjänkin negatiivinen kasvuvaikutus vaimenee, vaikka pakotteet pysyisivät ja öljyn hinta jäisi verraten matalaksi.
Julkisuudessa markkinoitu kuva Suomen heikosta kilpailukyvystä on merkittävässä ristiriidassa esimerkiksi sen kuvan kanssa, joka Suomesta annetaan World Economic Forumin (WEF) kilpailukykyraportissa². Tässä selvityksessä kilpailukykyä on arvioitu verraten monipuolisesti ottamalla huomioon niin instituutiot, infrastruktuuri, väestön koulutus, yritysten valmiudet (esim. kyky tehdä innovaatioita) kuin työmarkkinoidenkin toiminta. Raportissa eri kilpailukykytekijät lasketaan niille annetuilla painoilla yhteen niin, että saadaan yksi mitta, jonka perusteella eri maita voidaan vertailla. Viimeisimmässä arviossa (vuosilta 2014 – 2015) Suomi sijoittui neljänneksi kaikista maailman maista. Tämän perusteella teollisuutemmekin kasvupotentiaali on kaikesta mustamaalauksesta huolimatta huippuluokkaa.
Koska hallitus ja sen käyttämät asiantuntijat eivät juuri usko Suomen kansantalouden tervehtyvän ja julkisten verotulojen pohjan vankistuvan ajan myötä, ollaan julkiseen talouteen tekemässä rajuja leikkauksia, jotka tosin ovat jäämässä suunniteltua pienemmiksi, ja toisaalta työvoimakustannuksia pyritään alentamaan absoluuttisesti 5 prosentilla. Ehdotettujen toimien perustelemiseksi tehdyt laskelmat aliarvioivat finanssipolitiikan kiristämisen negatiivista bkt-vaikutusta ja taas yliarvioivat työvoimakustannusten alentamisen työllisyysvaikutuksia. Simulaatiot perustuvat DSGE-malleihin, joissa kysyntätekijöiden merkitys on vähäinen. Tämän vuoksi sisäinen devalvaatio vaikutuksineen lähes rinnastuu ulkoiseen devalvaatioon, vaikka edelliseen sisältyy mittavia ostovoimaa heikentäviä, suljetun sektorin sisäisiä tulonsiirtoja palkansaajilta yrityksille ja yrittäjille. Palkansaajien tutkimuslaitoksen mallilla tehtyjen simulaatioiden mukaan työvoimakustannusten alentamisen työllisyysvaikutus on 25 – 33 prosenttia siitä, mitä se on Suomen Pankin Aino-mallilla saaduissa laskelmissa.
Siitä useimmat asiantuntijatkin ovat yhtä mieltä, että koulutukseen ja tutkimukseen tehdyt leikkaukset ovat heikentämässä Suomen kansantalouden kasvua jo keskipitkällä aikavälillä. Kaiketi moderni kasvuteoria, joka painottaa juuri koulutuksen ja tutkimuksen merkitystä, ei ole vakuuttanut Suomen hallituksen talouspolitiikan tekijöitä.
¹ Kustannuskilpailukykyä eri tavoin mitattuna on tarkastelu lähemmin Palkansaajien tutkimuslaitoksen tuoreessa toimialaennusteessa.
² The Global Competitiveness Report 2014-2015.