Liikaa vai liian vähän finanssimarkkinoita?
Globaali talouskriisi sai alkunsa finanssituotteista, jotka eivät olleet tarpeeksi läpinäkyviä ja joiden riskejä ei ymmärretty kunnolla. Samalla finanssisektori ehti viime vuosina kasvaa monissa maissa valtavaksi. Näin tapahtui erityisesti Yhdysvalloissa, jossa finanssisektorin osuus bruttokansantuotteesta ehti nousta noin 8 prosenttiin ennen kriisin puhkeamista.
Kriisin jälkipesussa onkin yhä useammin esitetty, että finanssisektorin koko ja merkitys kasvoivat liian suuriksi. Esimerkiksi nobelisti Paul Krugman oli blogissaan 7.10.2009 sitä mieltä, että pankit voisivat aivan hyvin palata aikaan, jolloin ne keskittyivät ydintoimintaansa eli kansalaisten talletusten hoitoon ja (maltilliseen) lainanantamiseen. Pitäisikö siis heittää hyvästit moderneille finanssimarkkinoille johdannaisineen? Jos tätä kysyttäisiin pankkisektorin bonuksiin närkästyneeltä kansalta, vastaus voisi olla hyvinkin kyllä.
”Ei pitäisi”, on kuitenkin asuntomarkkinoihin ja spekulatiivisiin kupliin perehtyneen amerikkalaisen taloustieteen professorin Robert Shillerin vastaus edelliseen kysymykseen. Kirjassaan ”The Subprime Solution” Shiller kirjoittaa, että modernit finanssimarkkinat ja sen tarjoamat finanssituotteet voisivat pikemminkin ehkäistä tämänkaltaisten kriisien puhkeamisen jatkossa. Olennaista olisi kuitenkin demokratisoida finanssimarkkinat, jotta sen tarjoamista tuotteista pääsisivät hyötymään kaikki – myös heikommassa taloudellisessa asemassa olevat. Valtio voisi edesauttaa tällaista kehitystä mm. tukemalla sellaisia finanssipalvelujen tarjoajia, jotka velottaisivat palveluistaan tasapuolisesti kaikilta tuntitaksan mukaan vähän samaan tapaan kuin on esimerkiksi lakipalveluiden kohdalla.
Ennen kaikkea modernien finanssimarkkinoiden tulisi kuitenkin tarjota vakuutuksia, joilla tavalliset palkansaajat voisivat suojautua taloudellisia riskejä vastaan. Finanssimarkkinoilla tulisi olla esimerkiksi sellaisia instrumentteja, joilla asuntolainanottaja voisi vakuuttaa itsensä asuntohintojen laskun varalle. Tämä voitaisiin tarjota asiakkaalle ns. standardoituna pakettiratkaisuna, jolloin tuote olisi helpommin lähestyttävä. Näin luotaisiin demokraattiset ja terveet finanssimarkkinat, jotka tasoittaisivat riskejä tehokkaasti.
Kaikille saatavilla olevat ja kaikkia hyödyttävät finanssimarkkinat – helpommin sanottu kuin tehty. Olihan itse asiassa subprime-lainojenkin alkuperäisenä pontimena nimenomaan se, että myös köyhät hyötyisivät moderneista finanssimarkkinoista. Miten yleensäkään voidaan saavuttaa demokraattiset finanssimarkkinat, jos kerran noin puolet aikuisväestöstä ei ymmärrä, mitä korko tarkoittaa (vrt. Danske Bankin tekemä kyselytutkimus v. 2008)? Entä miten voidaan taata, ettei kaikki luova ponnistelu ja uudet finanssi-innovaatiot johda taas uuteen ”puhallukseen” finanssisektorilla, jonka kustannukset maksatetaan veronmaksajien rahoilla?
Investointipankki Goldman Sachsin toimitusjohtaja Lloyd Blankfein ilmoitti vastikään Sunday Timesin haastattelussa, että pankit palvelevat sosiaalista tarkoitusta tekemällä “jumalan työtä”. Ehkä joudumme tällä kertaa hieman puuttumaan jumalan työhön, jotta se tosiaan palvelisi sosiaalista tarkoitusta.