Kultahattu ja sosiaalinen liikkuvuus
Elokuvateatterit näyttävät parhaillaan yhdysvaltalaisen kirjailijan F. Scott Fitzgeraldin 1920-luvun klassikkoromaaniin perustuvaa elokuvaa The Great Gatsby – Kultahattu. Kirja kertoo sosiaalisen nousun tekevästä hahmosta, jonka on kuitenkin vaikea lunastaa paikkaansa vanhan eliitin keskuudessa. Romaanin nimi ponnahtikin esiin myös viime vuoden alussa, kun tunnettu ekonomisti ja Yhdysvaltojen kansallisen talousneuvoston puheenjohtaja Alan Krueger otti puheessaan esiin tuloerojen ja sosiaalisen liikkuvuuden välisen yhteyden ja osoitti sen kuviolla, jota hän kutsui nimellä ”Great Gatsby Curve”. Tämän voisi suomentaa kirjan käännöstä mukaillen ”Kultahattu-käyräksi”. Käyrässä (kuvio alla) on kyse siitä, että mitä suuremmat tuloerot maassa ovat, sitä vähäisempää on myös sosiaalinen liikkuvuus eli köyhien perheiden lasten siirtyminen aikuisiässä ylempiin tuloluokkiin tai päinvastoin.
Kuvio. “Great Gatsby Curve” eli tuloerot ja sosiaalinen liikkuvuus
Kuviossa Y-akselilla on sosiaalinen liikkuvuus eli lasten tulojen riippuvuus heidän vanhempiensa tulotasosta (suurempi tuloriippuvuus tarkoittaa pienempää sosiaalista liikkuvuutta). X-akselilla on käytettävissä olevien tulojen eroja mittaava Gini-kerroin (suurempi Gini-kerroin tarkoittaa epätasaisempaa tulonjakoa). Kuviosta nähdään, että Suomi samoin kuin muutkin Pohjoismaat sijoittuvat edukseen, sillä tuloerot ovat täällä edelleen verraten pienet ja sosiaalista liikkuvuutta tapahtuu melko paljon. Yhdysvallat sen sijaan sijoittuu kuviossa melko heikosti, mihin juuri Krueger kiinnittikin huomiota – onhan amerikkalainen yhteiskunta perustunut aina ajatukselle, että kuka tahansa voi ahkeran työskentelyn (ja onnen) avulla rikastua (ns. amerikkalainen unelma). Koska lasten tuleva tulotaso on Yhdysvalloissa hyvin riippuvainen heidän vanhempiensa tulotasosta, näyttää amerikkalainen unelma monille köyhiin oloihin syntyvälle kaukaiselta.
Sosiaalinen liikkuvuus on tietysti monitahoinen käsite, jota määrittelevät geenit, kasvatus, vanhempien arvomaailma ja verkostot sekä muut ympäristötekijät kaveripiiristä lähtien. Siihen vaikuttavat myös yhteiskunnan tarjoama taloudellinen tuki, insentiivit ja toisaalta suoranaiset esteet sosiaaliselle nousulle.
Sosiaalisen liikkuvuuden taustalla on ajatus mahdollisuuksien tasa-arvosta eli siitä, että kaikilla tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Yhdysvalloissa onkin viime aikoina keskusteltu juuri siitä, miten hyvin mahdollisuuksien tasa-arvo enää toteutuu. On muun muassa esitetty kantoja, että korkeat yliopistomaksut ja varakkaiden lapsilleen ostamat yksityisen sektorin koulutuspalvelut ovat syöneet pohjaa mahdollisuuksien tasa-arvolta. Toisaalta on myös esitetty puolustuspuheenvuoroja nykytilanteelle, kuten tunnettu taloustieteilijä Greg Mankiw tuoreessa artikkelissaan ”Defending the One Percent” tekee.
Se, miten paljon tuloeroja suvaitsemme, on viime kädessä arvokysymys. Taloustiede voi ottaa lähinnä kantaa tuloerojen ja taloudellisen tehokkuuden väliseen suhteeseen, joskin sekin on hyvin vaikeasti tutkittava alue. Jollemme yhdy tavoitteeseen pienemmistä tuloeroista, haluamme kuitenkin luultavasti suurempaa sosiaalista liikkuvuutta. Pienemmät tuloerot näyttäisi kuitenkin olevan tie myös jälkimmäiseen.