Julkisen sektorin menoelvytys tänä vuonna nollassa tai negatiivinen?

Labore-blogi Jukka Pirttilä

Kunnat ovat talouskriisin seurauksena hätää kärsimässä, ja leikkauslistoja suunnitellaan lähes kunnassa kuin kunnassa. Henkilökunnan lomautukset heikentävät työllisyyttä ja kokonaiskysyntää, ja palveluiden leikkaukset kohdistuvat ongelmallisesti vanhuksiin, lapsiin ja sairaisiin.

Hallitus otti eilisessä kehysriihessään kannan, jonka mukaan kuntien tilannetta helpotetaan, mutta ainoastaan osittain. Hallitus arvelee, että kuntien rahoitusvaje on tänä vuonna noin miljardi euroa. Kela-maksun poiston, kiinteistöverotuksen alarajan korotuksen ja yhteisöveron jakoprosentin noston ansiosta hallitus tukee kuntien asemaa tänä vuonna noin 470 miljoonalla eurolla. Eli yli puolet, 530 miljoonaa jää kuntien rahoitettavaksi. Osa rahoitetaan lisävelalla ja osa kuntien menojen leikkauksilla. Jos arviolta puolet kohdistuisi menoleikkauksiin, kuntien menoja supistettaisiin tänä vuonna 265 miljoonalla.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen talousennusteessa (3.2.) arvioitiin, että valtion tämän vuoden päätösperäinen menoelvytys on sattumalta lähes sama summa, 262 miljoona. Tähän summaan päästään kehysmenojen lisäyksen ja niiden ulkopuolisten menojen lisäyksen kautta (ks. Heikki Taimion kommentti Pekka Sauramon kirjoitukseen PT-blogissa 30.1.). Kun valtion elvytys on siis +262 miljoonaa ja jos kuntien ”elvytys” on -265 miljoonaa, ei julkinen sektori kokonaisuudessaan elvytä tänä vuonna menopuolen kautta ollenkaan! Itse asiassa VM ennusti eilen julkisten investointien supistuvan tänä vuonna. Jäljelle jäävät vain yleiset veronkevennykset, joiden elvyttävä teho on Kansainvälisen valuuttarahastonkin mukaan heikko.

Se tapa, millä kuntia autetaan, on myös ongelmallinen. Yhteisöveron tuoton jako-osuuden muutos ei auta heikompia kuntia (ks. Eeron Lehdon blogikirjoitus 4.3.). Yhteisövero pitäisi ylipäänsä kokonaan poistaa kuntien veropohjasta juuri sen vuoksi, että sen tuotto heilahtelee liikaa. Nyt riippuvuutta yritysverotuotoista vain kasvatetaan (toivottavasti tilapäisesti).

Hallitus voisi reagoida tilanteeseen kahdella rakentavammalla tavalla. Jos kuntapalvelut todella halutaan turvata, sen pitäisi ennemmin nostaa valtionosuuksia siten, että valtionosuuksien nousu kattaa kokonaan työttömyyden noususta aiheutuvat menonlisäykset ja kaikkien verotulojen alenemisen. Täysimääräisen korvauksen sijasta korvaus voitaisiin tehdä haluttaessa 90-prosenttisesti, jos ollaan huolissaan, ettei kunnille jää mitään kannustetta tehostaa toimintaansa. Mutta kaiken järjen mukaan valtion ja kuntien riskien tasauksen pitäisi toimia niin, että kun kyseessä on aluetaloudelle täysin ulkopuolinen sokki, sen kustannukset tulisi kantaa kokonaistalouden tasolla.

Toinen vaihtoehto osoittaa paljon perään kuulutettua johtajuutta olisi olla korvaamatta kuntien menolisäyksiä ja veromenetyksiä, mutta samalla tulisi antaa määräykset, millä menoleikkauksilla tilanteeseen kuuluu reagoida, eikä tätä valtaa pitäisi delegoida kunnille. Tällöin tavallisen kansalaiset lamatalkoisiin osallistuminen ei riippuisi sattumanvaraisesti omasta asuinkunnastaan. Mutta julkisten palveluiden riittävyys ja oikeudenmukainen jakauma, erityisesti terveydenhuollon osalta, on ennen lamaa ollut siinä tilanteessa, että hyvinvointivaltiosta voidaan puhua vain osittain. Siksi tätä leikkauslinjaa ei varsinkaan laman aikana saisi aloittaa.