Euro tarvitsee saksalaista lääkettä haavoihinsa
EU-johtajien keskustelu Kreikan euroerosta on yksi osoitus rahaliiton epätäydellisyydestä ja haavoittuvuudesta. Näin totesi EKP:n pääjohtaja Mario Draghi heinäkuun puolivälin lehdistötilaisuudessaan. Hänen lääkkeensä EMU:n ongelmiin on integraation lisääminen euroalueella, mikä ei sinänsä ole yllätys. Pääjohtaja oli yksi kirjoittajista tuoreessa ns. viiden puheenjohtajan raportissa, missä pääviesti on juuri euromaiden välisen taloudellisen ja poliittisen integraation vahvistaminen.
Arvovaltainen raportti pitää sisällään ajatukset muun muassa pankkiunionin loppuunsaattamisesta sekä euroalueen kilpailukykyviranomaisen perustamisesta. Niin ikään se ehdottaa uutta finanssipoliittista komiteaa jäsenvaltioiden finanssipolitiikkojen tiiviimpään koordinointiin. Uutta ylikansallista vakautusmekanismiakin tarvittaisiin tilanteisiin, jossa maan omat rahkeet eivät riitä ison makrotalouden häiriön iskiessä. Vaihtotaseen pitkäaikaisten alijäämien ohella raportti tunnistaa ongelmiksi myös liian suuret ylijäämät, jos ne johtuvat esimerkiksi riittämättömästä kotimaisesta kysynnästä ja/tai alhaisesta kasvupotentiaalista. Vientivetoisen talouden vaihtotaseen ennätyssuuret ylijäämät sekä investointien alhaisuus ovat muodostuneet Saksan talouden ”tavaramerkeiksi” ja samalla yhdeksi muiden euromaiden kasvun hidasteeksi. Raportin voi tulkita antavan lisää pontta sille kritiikille, jota Saksaan on jo jonkin aikaa kohdistunut euroalueen yhteisen edun unohtamisesta.
EU-instituutioiden johtajien seesteiset visiot tiiviimmästä integraatiosta ovat juuri nyt kuitenkin jopa räikeässä ristiriidassa käytännön todellisuuden kanssa. Kreikan kriisin uudelleen kärjistyttyä poliittiset jännitteet euromaiden välillä ovat kasvaneet ja ratkaisuja tunnutaan haettavan omaa välitöntä kansallista tai jopa puoluepoliittista etua korostaen. Tähän mennessä on usein hämmästelty, miten vahvana poliittinen sitoutuminen euroon on säilynyt kriisin pitkittyessäkin. Nyt kuitenkin luottamus on alkanut rakoilla hyvin nopeassa tahdissa ja vielä monella suunnalla yhtä aikaa. Koska euro on jo lähtökohtaisesti ollut vahvasti myös poliittinen projekti, niin luottamuksen säröt ovat vakava paikka rahaliitolle.
Kreikan hallituksella on painava syntisäkki luottamuksen hiipumisessa. Merkittävämmältä vaikuttaa kuitenkin muiden euromaiden välille syntynyt railo siinä, millaisiin ehtoihin alistumista Kreikalta edellytetään. Ehdot ovat tunnetusti äärimmäisen kovat – niitä on luonnehdittu jopa brutaaleiksi – ja tällaisten ehtojen hyväksymistä Kreikan taholta selittää sille ainoaksi vaihtoehdoksi asetettu euroero. Euroeron tuominen neuvottelupöytään oli Saksalta – ja siinä rinnalla myös muun muassa Suomelta – käänteentekevä askel, jonka vaikutukset tuntuvat pitkään. Yhtenä merkittävänä seurauksena on joka tapauksessa jännitteiden kasvu EMU:n ytimen sisällä eli Saksan ja Ranskan välillä. Grexit-vaihtoehdon virallistaminen antaa uutta virtaa myös euroskeptikoille ja taloustieteellisesti hyvinkin perustellut aloitteet integraation tiivistämiseksi tuntuvat utopistisemmilta kuin ennen.
Euro tarvitsisi lääkettä haavoihinsa ja niitä olisi Saksalla tarjota. Jo pidemmän aikaa eri tahot – mm. EU, IMF ja OECD – ovat muistuttaneet näistä lääkkeistä. Esimerkiksi tämän vuoden maakohtaisissa suosituksissa EU:n komissio jälleen kerran suosittaa Saksalle julkisten investointien kasvattamista infrastruktuuriin, koulutukseen ja tutkimukseen ja myös toimia yksityisten investointien liikkeelle saamiseksi. Julkisen talouden vahva tila antaa tähän hyvät mahdollisuudet ja kasvun painopistettä olisi tervettä siirtää viennistä kotimaiseen kysyntään vaihtotaseen ylijäämän pysytellessä vuodesta toiseen 7–8 % tietämissä. Investointien taso on Saksassakin historiallisen matala ja julkiset investoinnit ovat pitkään alittaneet euromaiden keskimääräisen tason. Syystä on kiinnitetty huomiota vähäisten investointien vaikutukseen Euroopan kasvumoottorin pidemmän aikavälin kasvunäkymiin. Nykytilanteessa korostuvat myös vaikutukset muun euroalueen talouteen. IMF:n analyysin mukaan Saksan julkisten investointien lisäys 1 % suhteessa bruttokansantuotteeseen kahden vuoden ajan kasvattaisi muun euroalueen taloutta 0,2–0,3 %.
Viimeistään nyt olisi Saksalla näytön paikka höllentää budjettikuria ja vahvistaa oman taloutensa tulevaa kasvua. Samalla se avittaisi muun euroalueen taloutta ja rahaliiton koossa pysymistä sekä samalla myös omaa poliittista mainettaan. Euron kohtalosta voi jo oikeasti huolestua, jos muiden maiden ja talousjärjestöjen viesti kuitenkin kaikuu siellä edelleen kuuroille korville.