Kaikki haluavat korottaa veroja
VM julkaisi uuden suhdanne-ennusteensa 16.6.2009. Ennuste oli odotetun kaltainen ja lähellä muiden ennustelaitosten näkemystä. Julkistamisen yhteydessä ministeriön johto esitti varoituksen sanoja julkisen sanojen pahenevasta velkakierteestä (Katainen: ”velkakierre on katkaistava” HS 17.6.09; Sailas: ”Suomi ei ehkä selviä” KL 17.6.09) ja siitä, että pian on aloitettava korjaavat toimet. Näitä ovat verojen korottaminen, työurien pidentäminen ja julkisten menojen leikkaaminen. Suosituimmaksi keinoksi näyttää muodostuvan yleisen arvonlisäverokannan korottaminen 25 prosenttiin, mitä useat asiantuntijat näyttävät pitävän harmittomana keinona (HS 17.6.09). Suomen Pankin arvion mukaan lama aiheuttaa julkiseen talouteen pysyvän kestävyysvajeen, joka on suuruudeltaan 5 prosenttia bkt:sta (samanlaisen arvion esitti myös pääministeri Vanhanen, Financial Times 17.6.09).
Tällaiset arviot ja ehdotukset eivät ole mitenkään yllättäviä. Silti ne herättävät kysymyksiä.
Käsitys julkisen sektorin vakavasta velkaantumisesta perustuu toistaiseksi vain ennusteisiin. Kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana valtion ja kuntien lisävelan otto on ollut hyvin vähäistä eikä pelätty velkakierre ole siten edes vielä käynnistynyt. Toisaalta useimmat myöntävät, että poikkeuksellisen jyrkän talouskriisin lievittämiseksi jonkinlainen väliaikainen velkaelvytys on tarpeen. Elvytyksestä ei kuitenkaan tule mitään, jos sitä aletaan vetää takaisin jo ennen sen alkamista.
Ministeriön ja keskuspankin usko pahaan velkakierteeseen näyttää perustuvan käsitykseen, jonka mukaan lamasta ei toivuta, vaan työttömyys jää pysyvästi 10 prosentin tasolle. Jos näin käy, seurauksena on todellakin pysyvä julkisen talouden alijäämä. Onko kuitenkaan mitään syytä uskoa, että talous ei toipuisi lamasta niin kuin se on aina aiemminkin tehnyt? Tällainen näkymä edellyttäisi joko sitä, että koko maailmantalous juuttuu pysyvään taantumaan tai sitten sitä, että Suomen talouteen olisi äkkiä ilmeentynyt tekijöitä, olisivat nostaneet rakenteellisen työttömyyden paljon aiempaa korkeammaksi. Tämä ei kuitenkaan vaikuta kovin uskottavalta. Talouden toipumisen puolesta puhuu toisaalta se, että talouskriisin syynä ei ollut reaalitalouden toimimattomuus vaan rahoitusmarkkinoille syntynyt epäluottamus. Luottamus romahti nopeasti syksyllä 2008, mutta se voi myös palautua suhteellisen nopeasti. Kysynnän puutteesta johtuva lama voidaan korjata helposti lisäämällä kysyntää, ja näin on tehtykin – varsinkin USA:ssa.
On olemassa riski, että veronkorotukset ja muut talouspolitiikkaa kiristävät toimet hidastavat talouden elpymistä. Mittavat verojen korotukset eivät suinkaan ole harmittomia kasvun ja työllisyyden kannalta. Ne supistavat ostovoimaa ja kotimaista kysyntää. Lisäksi verokiilan nousu pyrkii nostamaan Suomen suhteellista hinta- ja palkkatasoa suhteessa muihin maihin, mikä vuorostaan heikentää kilpailukykyä ja vientimahdollisuuksia. Näiden kielteisten vaikutusten suuruutta pitäisi arvioida ennen kuin suureen kiristykseen lähdetään.
Talouden pelastukseksi koituu todennäköisesti eduskuntavaalien ajankohta. Kevään 2011 vaalit lähestyvät koko ajan, mikä tekee verojen korottamisen ja menojen leikkaamisen poliittisesti epämiellyttäväksi vaihtoehdoksi. Päätösten lykkäämistä ja toimettomuutta voidaan perustella järkevästi myös sillä, että kiristäviä toimia ei pidä toteuttaa talouden supistuessa. Julkista taloutta tasapainottavista toimista, jotka todennäköisesti tulevat painottumaan veronkorotuksiin, sovitaan siten kevään 2011 hallitusneuvotteluissa ja päätökset astuvat voimaan vuoden 2012 alussa. Kiristävien toimien viivästyminen on luultavasti hyvä asia. Talouden kasvu ehtii käynnistyä ja työttömyys kääntyä laskuun. Arviot kestävyysvajeesta voivat muuttua myös positiivisempaan suuntaan.