Ajatuksia opintojen keskeyttämisestä
OECD:llä on ongelma: korkeakoulututkintojen suoritusaste on korkeakoulututkinnon suomista hyödyistä huolimatta melko alhainen. Vuoden 2022 raportin mukaan 39 % korkeakouluopiskelijoista suorittaa kandidaatintutkintonsa suunniteltuun suoritusaikaan mennessä, ja 68 % kolmen vuoden aikana suunnitellun suoritusajan jälkeen.
Suomessa luvut ovat korkeampia; Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusen mukaan vuonna 2022 alemman korkeakoulututkinnon suoritti määräajassa 62,4 %. Suomessa nopean valmistumisen eteen on asetettu erilaisia taloudellisia kannustimia, esimerkiksi tavoiteajassa valmistunut opiskelija on oikeutettu valtion maksamaan opintolainahyvitykseen, ja korkeakoulujen rahoitus on osittain sidottu suoritettuihin tutkintoihin ja nopeampaan valmistumiseen. Valmistumista on pyritty nopeuttamaan myös toisesta päästä; vuoden 2019 opiskelijavalintauudistuksen tavoitteena on tehostaa korkeakouluun hakeutumista muun muassa painottamalla hyväksytyiksi opiskelijoiksi ensikertalaisia korkeakouluopiskelijoita. Työvoimapulan helpottamiseksi ja koulutusasteen nostamisen toivossa myös aloituspaikkoja on lisätty.
Kouluun sisäänpääsyn tehostaminen ja aloituspaikkojen lisääminen eivät välttämättä ole yksiselitteisiä lääkkeitä työvoimapulaan tai koulutusasteen nostamiseen, jos opiskelijat eivät valmistu. Vince Tinto (1975) esitti jo 1970-luvulla, että opintojen keskeyttämiseen vaikuttaa oleellisesti opintoihin integroituminen. Mitä heikommin opiskelija on integroitunut opintoihinsa ja opiskelijayhteisöönsä, sitä todennäköisemmin opiskelija jättää opintonsa kesken. Tästä näkökulmasta riittävä tuki, sekä koululaitoksen että opiskelijayhteisön, mutta myös koululaitoksen ulkopuolinen, voi olla opintojen sujuvan jatkumisen suhteen oleellisen tärkeää.
Toisaalta voimme pohtia, tarkoittaako opintojen viivästyminen automaattisesti myös työuran aloittamisen viivästymistä. Tarvitseeko sopivan työn löytymiseen valmista tutkintoa? Tutkimusten mukaan kouluttautuminen on sen henkilökohtaisista kustannuksista huolimatta kannattava investointi (ks. esim. Koerselman & Uusitalo 2014), mutta tutkimusta koulupudokkaista ja korkeakoulun keskeyttäneistä on tehty melko vähän.
On hankalaa olla ajattelematta ilmiötä korkeakouluopiskelijan näkökulmasta, olenhan sellainen itsekin. Moni opintojensa kanssa hukassa oleva tuttuni ei vaikuta pystyvän keksimään syytä viivästymiselle itsekään. Koronapandemian myötä yleistynyt, usein varsin yksinäinen etäopiskelu on ehkä etäännyttänyt opinnoista, mikä on voinut vaikuttaa kielteisesti opintojen mielekkyyteen. Tinton mallia mielessä pitäen voi pohtia, kuinka kouluyhteisön konkreettisen tuen ulkopuolelle putoaminen on voinut vaikuttaa opiskelun mielenkiinnon tippumiseen. Katariina Salmela-Aron kyselytutkimus Helsingin yliopiston opiskelijoilla osoitti, että koronavuoden 2020 alussa innostusta opintojaan kohtaan tunsi 28 % vastaajista, ja saman vuoden loppuun mennessä enää 17 %. Erityisesti etäopiskelun nähtiin vaikuttavan opiskelun mielekkyyteen. Suunta vaikuttaa huolestuttavalta, mutta todellisia tilastoja näemme vasta tulevaisuudessa.
Viitteet:
Koerselman, K and Uusitalo, R. (2014): The Risk and Return of Human Capital InvestmentsLinkki toiselle sivustolle. Labour Economics, 30: 154-163.
OECD (2022). Education at a Glance 2022: OECD Indicators, OECD Publishing, Paris. https://doi.org/10.1787/3197152b-en
Tinto, V. (1975). Dropout from Higher Education: A Theoretical Synthesis of Recent Research. Review of Educational Research, 45(1), 89–125. doi:10.2307/1170024
Kirjoittaja toimi korkeakouluharjoittelijana Laboren Työmarkkinoiden tutkimuslohkolla kesällä 2023 ja blogi on osa korkeakouluharjoittelijoiden juttusarjaa. Saimi Lappalainen työskentelee tällä hetkellä Laboressa tutkijaharjoittelijana.
