1. T&Y-lehti
2. Muutama asia talouteen liittyen – ohjeita tulevalle hallituskaudelle?

Muutama asia talouteen liittyen – ohjeita tulevalle hallituskaudelle?

Tammikuun viimeisellä viikolla saimme nauttia kahdesta merkittävästä mediatapahtumasta. Ensinnäkin ilmestyi ministeriöiden kansliapäälliköiden yhteinen virkamiesnäkemys ”Mahdollisuudet Suomelle” -raportin muodossa, ja toiseksi puhkesi (osin) kahteen yksityiseen vanhusten hoivapalveluyrityksen toimintaan liittyvä kuohunta. Näistä jälkimmäinen, niin traaginen kuin onkin, on ollut taloustieteen kirjallisuuden valossa odotettavissa (ks. esim. Acemoglu et al. 2008) ja toki aikaisemminkin mediassa esiin nostettu.

Tavallaan hoivaskandaali on ”12 supervirkamiehen” raportissa ennakoitu: ”Julkisen vallan – valtion, maakuntien ja kuntien – rooli on muuttunut palvelujen tuottajasta myös markkinoiden toiminnan mahdollistajaksi. Valtiolla on jatkossakin vastuu kansalaisten yhdenmukaisista ja laadukkaista julkisista palveluista eri puolella maata, mutta julkisen sektorin kyvykkyydessä hyödyntää markkinoita on parantamisen varaa” (s. 25). Luonnollisesti julkisen sektorin toimijoiden kyvykkyyden kyseenalaistaminen on aivan liian helppo ja heppoinen selitys markkinaratkaisun ennakoitaville ja ilmeisen ei-toivottaville tulemille.

Hoivaskandaali ansaitsee huomattavasti syvällisemmän analyysin kyseisten markkinoiden luonteesta ja siellä olevien toimijoiden kannustimista, joten tarkastelen tässä yhteydessä vain ”Mahdollisuudet Suomelle” -raportin tausta-aineistona olevaa A4-liuskaa, joka on otsikoitu ”Valtiosihteeri Martti Hetemäki: Kymmenen asiaa talouteen liittyen”. Koska raportin yksi ”tavoite” on ohjeistaa tulevaa hallitusta, niin on mielenkiintoista tietää, mitä talouteen liittyviä näkökulmia nostetaan esiin.

Valtiosihteeri Hetemäen listassa ei sinällään ole mitään uutta ja yllättävää. Keskeiset asiat ovat ikääntyminen, ikääntymisestä sekä muista syistä lisääntyvät julkiset menot, velkaantuminen (kotitaloudet, yritykset, julkinen sektori ja Suomen kansantalous ulkoisesti), siihen liittyen lähes vääjäämätön korkotason nousu, matala tai riittämätön työllisyysaste sekä riittävän ajoissa tehtävien hankalien uudistusten välttämättömyys.

Valtiosihteeri Hetemäki perustelee listan asioita pääsääntöisesti lyhyesti viittaamalla tilastotietoon ja vertaamalla Suomen lukuja muihin Pohjoismaihin tai valikoituihin OECD-maihin. Näissä vertailuissa emme luonnollisestikaan pärjää kovin hyvin – tällä hetkellä. Siksi haluan laittaa vertailut asianmukaiseen kontekstiin: Suomi on vasta saavuttanut finanssikriisiä edeltäneen reaalisen bkt:n tason. Olemme siis taloudellisen vaurastumisen osalta menettäneet kymmenen vuotta, ja osan tästä vastuusta saavat kantaakseen talouspolitiikkaa harjoittaneet tahot.

Ensin kuitenkin hieman väestöennusteista. Kuviossa 1 on kuvattu kaksoisikääntyminen eli sekä yli 65-vuotiaiden suhde työikäiseen (20–64-vuotiaaseen) väestöön että yli 80-vuotiaiden suhde yli 65-vuotiaisiin Tilastokeskuksen kolmen väestöennusteen mukaan. Kieltämättä erityisesti vanhusväestön määrä ja vähäisemmässä määrin yli 80-vuotiaiden suhteellinen osuus vanhusväestöstä (ja siten potentiaalisten hoivantarvitsijoiden määrä) on kasvussa, ja uusin väestöennuste on tältä osin aikaisempaa synkempi, tosin vasta vuoden 2040 jälkeen.

Ikääntymiseen liittyvät ratkaisuehdotukset eli synnytystalkoot tai työperäinen maahanmuutto ovat omalla tavallaan haasteellisia kysymyksiä. Siksi korostaisin Hetemäen ikääntymisen osalta esiin nostamien asioiden lisäksi kahta menopaineita lieventävää tekijää: vanhusväestön terveydentilasta huolehtimista sekä 65–75-vuotiaiden työllisyysasteen nostamista. Jälkimmäisen osalta on kehitys ollut viimeisen 10 vuoden aikana positiivista, mutta olemme muita Pohjoismaita selkeästi jäljessä.

”Mahdollisuudet Suomelle” -raportin talouskuva on liioitellun synkkä

Valtiosihteeri Hetemäki synkistelee eri ikäluokkien työllisyysasteilla osin perusteetta. Yksittäiseen vuoteen 2017 perustuva vertailu ei kerro koko kuvaa työllisyysasteista edes Pohjoismaiden osalta. On syytä muistuttaa, miten eri lailla Pohjoismaat ovat toipuneet vuoden 2008 lopussa täydellä voimalla iskeneestä finanssikriisistä. Kuviossa 2 verrataan Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan reaalisen neljännesvuosittaisen bkt:n kehitystä suhteessa edelliseen suhdannehuippuun (4/2007). Havaitsemme välittömästi kaksi asiaa:

Syyt vuosien 2012–2014 heikkoon taloudelliseen kehitykseen ja ajanjaksoon liittyvät mahdolliset talouspolitiikkavirheet odottavat perusteellista analyysiään. Joka tapauksessa on ilmeistä ja tilastoista helposti havaittavissa, että vuoden 2017 muihin Pohjoismaihin nähden heikot luvut syntyivät pitkittyneen laman myötä, eikä eroja muihin Pohjoismaihin ollut havaittavissa Hetemäen esittämässä muodossa ennen kriisiä mm. julkisen velan (Maastrichtin kriteerillä mitattuna), vaihtotaseen eikä varsinkaan kotitalouksien velkaisuuden osalta. Itse asiassa vaikka suomalaiset kotitaloudet ovat velkaantuneet 2000-luvulla voimakkaasti, niiden velkaantuneisuus on edelleen huomattavasti matalampaa kuin mm. Ruotsissa ja Tanskassa.

Kuvion 2 perusteella voidaan olettaa, että minkään ikäryhmän työllisyysaste ei välttämättä ole Suomessa kehittynyt yhtä positiivisesti kuin muissa Pohjoismaissa. Vääjäämätön johtopäätös on, että tarvitsemme aidosti talouskasvua tukevaa talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa, mitä se sitten onkaan. Ja ennen kaikkea tarvitsemme sellaista talouspolitiikkaa, joka tasaa Suomen talouden voimakkaita suhdannevaihteluita.

Joka tapauksessa tarkastelemalla 55–64-vuotiaiden miesten työllisyysasteen kehitystä voimme todeta, että Hetemäen laskemat, työllisyysasteesta johdetut erot potentiaalisessa työllisten määrässä Suomessa ovat kaventumassa vuoden 2014 jälkeen, joskin hitaasti (kuvio 3). Kyseisen ikäluokan työllisyysaste on naisilla jo samaa luokkaa kuin Tanskassa ja Norjassa.

Täystyöllisyys ja tuloerojen kaventaminen ansaitsevat enemmän huomiota

Edellä ollut tarkastelu lähinnä asetti valtiosihteeri Hetemäen näkemykset menneen taloudellisen kehityksen suhteen oikeampaan kontekstiinsa. Sen sijaan on mielenkiintoista pohtia, mitä Hetemäen listalta puuttuu. Ensimmäinen kiinnostava havainto on, että työllisyysasteita tarkasteltaessa yksi ilmeinen ero Suomen ja kolmen muun Pohjoismaan välillä on jäänyt mainitsematta, nimittäin julkisen sektorin työllisten osuus kaikista työllisistä. Kuviosta 4 havaitsemme välittömästi, että Suomessa julkisen sektorin työllisten osuus kokonaistyöllisyydestä on noin 4 prosenttiyksikköä matalampi kuin esimerkiksi Tankassa ja Ruotsissa, joten julkisen sektorin työllisten osuuden nosto näiden maiden tasolle tarkoittaisi kokonaistyöllisyysasteen nousua karkeasti arvioiden kolmella prosenttiyksiköllä, jolloin Suomen työllisyysaste olisi jo nyt noin 75 prosenttia.

Luonnollisesti vallitsevan asenneilmapiirin puitteissa ei voida odottaa virkamiehiltä, saati keskeisiltä poliitikoilta julkisen sektorin työllisyyden kasvattamispuheenvuoroja. Päin vastoin alussa viittaamani sitaatin puitteissa julkisen sektorin rooli työllistäjänä kuulostaa vieraalta ajatukselta virkamieseliitin piirissä. Tämä on sikäli omituista, että julkisen sektorin työllisyyden roolia ovat korostaneet mm. Tony Atkinson (2015)taloudellisen eriarvoisuuden vastaisessa taistelussa ja Hyman Minsky (1986) täystyöllisyyden ylläpitämisen ja talouskasvun edistämisen näkökulmasta. Tuloeroista tai täystyöllisyydestä perinteisessä talouspolitiikan tavoitteiden mielessä ei Hetemäen listalla puhuta sanaakaan.

Lienee niin, että lopultakin mielenkiintoisinta ”Mahdollisuudet Suomelle” -raportissa ja valtiosihteeri Hetemäen laatimassa tausta-aineistossa on se, mitä niissä ei pidetä avainkysymyksinä hallituskaudella 2019–2023. On sangen ironista, että moni mainitsematta jäänyt yhteiskunnallinen epäkohta on noussut pintaan hoivaskandaalin yhteydessä, mutta silloinkin usein vain sivuhuomioina.